8.4.2015

#ablecs15: My Newest Polish


Nyt hypätään kevään #ablecs15 haasteessa jo sille jälkimmäiselle puoliskolle, eli enää on vähemmän manikyyrejä toteutettavana, kuin mitä on jo tullut tehtyä. Yllättävän hyvin olen pysynyt vauhdissa mukana silloin kun olen ollut kotona lakkausmahdollisuuksien äärellä, ja sen yhdenkin viikon peräänjäämisen sain verrattaen nopeasti kirittyä.

Mä en hirveän usein haasteisiin lähde mukaan, koska ne yleensä väkisinkin jää kesken. Yleensä vika on liian tiheässä tahdissa, jossa kynsiä pitäisi tehdä, mutta siksi tämän haasteen kahdet kynnet / viikko -tahti on itselleni juuri hyvä. 


Musta tosin tuntuu, että olen aika hyvin saanut tehtyä joka viikolle yhdet kynnet jotka todella miellyttää omaa silmää, ja sitten toiset taas on vähän njäh. Tällä kertaa lähden liikkeelle sillä njäh-linjalla.

Tiedän olevani välillä vähän turhankin itsekriittinen omia tekeleitäni kohtaan ja näitä kuvia katsoessani taas mietin, miksi tuijotin eilen sormiani koko ajan sellaisella "nämä ei ole onnistuneet" -asenteella. Tai noh, tiedän kyllä varmaan miksi. Se on tuo leima. 

Mä en tiedä miksi, mutta tämä mun omistama MoYou Londonin Pro XL 06 laatta ei vain toimi yhteistyössä itseni kanssa. Mä olen kahdesti saanut sillä leimattua oikeasti kunnolla ja epäonnistunut varmaan viidesti. Nämäkin leimat näyttävät ihan ok:lta kuvissa, mutta tarkemmin katsottuna ne ei ole tarkat ja terävät, vaan vähän suttaantuneet joka suuntaan. Luulen, että tässä vikana on liian syvät kaiverrukset, sillä tätä kuvioo leimatessani tuntui, että kynnelle leimautui liikaa lakkaa ja siltikin leimasimen tyynylle jäi myös vielä lakkaa. 

Toki vika voi olla myös itse leimaajassa ja siinä, että en vaan osaa, mutta epäilen, sillä ne kaksi onnistunutta leimausta on tapahtunut noilla ohutta viivaa sisältävillä kuvilla, ja nämä enemmän leimauspinta-alaa sisältävät kuviot epäonnistuvat aina. Tämän laatan olen ostanut joskus viime kesänä, joten tuntuisi vähän hassulta lähee MoYoulta kyselemään asiasta enää tässä vaiheessa, joten ehkä tyydyn vaan leimailemaan noita ohuempia kuvioita. Muutenkin nämä xl-kuviot on vähän turhan isoja omille sormilleni. 


Laatta-angstin jälkeen voidaan sitten keskittyä siihen päivän oikeaan teemaan, eli uusimpaan lakkahankintaa. Mulle uusin hankinta on koko China Glazen Electric Nights kokoelma (jonka näköjään mainitsen vähän joka postauksessa). Mulla oli enää kaksi lakkaa testaamattomana tuosta joukosta ja valitsinkin kynsille sateenkaarineonglitterin Point Me To The Partyn muodossa. En ole pitkän aikaan tehnyt glittersandwitcheja joten nyt lähdin rakentamaan sellaista. Kaksi kerrosta valkoista pohjalle, ja siihen pari glitter-crelly-glitter-crelly -kerrosta. 

Lakkauksen pohjaan olin hyvinkin tyytyväinen ennen kuin menin säätämään leimojen kanssa. Paha leimauskarma onneksi kumoutui heti nämä lakkaukset poistettuani sillä eilen taas onnistuttiin leimaamisessa poikkeuksellisen hyvin. Siitä kuitenkin lisää joku toinen kerta :) 


Kynsillä:
China Glaze - White On White
Kiko - 207 French Pink
China Glaze - Point Me To The Party
MoYou London - Pro XL 06 + Konad Black

Jos joku muuten omistaa tuon MoYoun Pro XL 06 laatan, kuulisin mielelläni kokemuksia onko muilla ollut ongelmaa sen kanssa? Muistelen jostain lukeneeni, että jotkut eivät ole saaneet tuossa laatassa olevaa pientä voikukka-kuviota nousemaan stamperiin, mutta itse en ole sitä kokeillut. Mietin vain, että voiko tuossa olla ihan yleisesti jotain vikaa vai onko omani vain harmittava maanantaikappale?

2 kommenttia:

  1. Oi, nämä on ihanat! Tosi loistava vaihtoehto tällaisen glitterin käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. musta tuntuu, että mulla menee aina noi kaikkein värikkäimmät glitterit just täntyyppiseen käyttöön. Jotenkin tykkään niistä eniten aina vähän piilotettuina :D

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...