1.4.2015

Maaliskuun lakkaostoksia

Ai taas olisi aika vaihtaa kalenterissa uusi kuukausi eteen? Maaliskuu tuntui taas yhdeltä niistä kuista, joiden kohdalla aika vaan lentää ohitse, vaikken välttämättä kamalasti olisi sitä kaivannut. Huhtikuu ja toukokuun alku nimittäin tuo tullessaan kaikki tuhannet deadlinet koulusta, joiden olen ajatellut olevan "sitten joskus" ja samalla pitäisi taas muistutella itselleni mitä siellä töissä pitikään tehdä. Niin paljon kuin keväästä tykkäänkin, (vaikkakin äsken lenkillä lumisateessa mietin, että kevät on vähän liukuva käsite tällä hetkellä), ei opintojen ja töiden yhteensovittaminen ole koskaan ollut mun suosikkilistalla. 

Ennen kun kehitetään sen suurempaa stressiä tulevasta kuusta, voidaan kuitenkin vielä keskittyä maaliskuun ostoksiin, jotka olivat ainakin kohtuullisempia kuin mitä moni aiempi kuukausi on ollut. On tässä vielä aika monta lakkaa, mutta syyttäkäämme siitä China Glazen julkaistua kesän Electric Nights kokoelmaa. Nimittäin vielä puolessa välin kuuta ostokset rajoittuivat yhteen uuteen värilakkaan + pariin muuhun tuotteeseen. Pitkälle selvisin ilman tilailuhaluja, mutta sitten sekin kamelin selkä petti. 


Alkukuun ostokset tosiaan löytyvät tästä: Kikon 221 Light Satin Beige, 526 Mint ja 104 Strong Nails (Instant Hardening Base coat). 

Onnistuin tosiaan mahduttamaan parin viikon sisään matkoja kaksin kappalein ja edellisestä reissusta kotiuduttuani ehdin olla Suomessa vain pari päivää ennen kuin hyppäsin uudemman kerran lentokoneeseen ja viettämään pitkää viikonloppua Pariisiin ystäväni kanssa. Pariisi on mulle toinen kotikaupunki, joten muutama päivä meni lähinnä ympäri kaupunkia kävellen, tuttuja tavaten ja aurinkoisesta keväisestä Pariisista nauttien. Ostoksia en näiden tässä postauksessa näkyvien juttujen lisäksti tehnyt kuin aurinkolasien verran. 

Tuo aluslakka on yksi suosikeistani, joten nappasin sitä pullon laatikkoon odottamaan vuoroaan kunhan olen muutamat muut "ei niin suosikit" käyttänyt pois alta. Myös minttuinen 526 lakka löytyy jo kokoelmastani, mutta kuten toinen Kikon minttulakka, 389 Mint Milk, myös tämä pääsee kynsilleni sen verran usein, että kesällä saattaa olla varapullo jo paikallaan, joten ajattelin säästää postikuluissa ostaessani sen liikkeestä. 221 taas on ihan kummallinen ostos. Helmiäisbeige mummolakka? Haluaisin tietää mitä mielessäni on Kikolla liikkunut kun tuon kassalle kiikutin, mutta yllättävää kyllä, en vihannut tätä kynsillä. Mutta siitä huolimatta... 

Huomasin myös että seuraavan kerran Kikolla käydessä mun pitää ottaa lista mukaan sävyistä jotka jo omistan. Nytkään en uskaltanut ostaa muutamaa lakkaa, vaikka olin melkein varma, etten niitä omista, mutta riski kuitenkin on olemassa... 


Wanderlust - Sun Of A Peach

Sitten taas tilaukseen, jonka tein Head2ToeBeautylle kun Chinan kesäkokoelma tuli myyntiin heille. Kahdeksan päivää tilauksesta ja postimies jo ojensi lakkoja mulle kotiovella, joten olin hyvin tyytyväinen Hedarin toimitukseen. Joskus aiemmin tuli tilailtua useamminkin heidän sivuilta, mutta nyt on taas mennyt hetki, etten ole tilannut.

Tuolla postikulut nousee portaittain ja 12-14 lakkaa tulee samoilla posteilla, joten nappasin vaaleanpunaisen Wanderlustin ja kauan himotelleen Sun Of A Peachin tilaukseen mukaan, jotta olisin mahdollisimman kustannustehokas. Ensimmäinen ihan vain nimensä takia, toinen taas sävynsä - vaikken voi väittää, ettenkö pitäisi myös tämän nimestä. 


Can I get An Untz Untz - Point Me To The Party - Let The Beat Drop

Electric Nights kokoelma koostuu kolmesta glitter-topperista ja yhdeksästä neoncreme lakasta. Eikä muuten mistä tahansa glittertoppereista vaan neonglittereistä. Ja mikä vielä parempaa, nämä näkyvät myös mustan lakan päällä. 

Okei, ne ovat ehkä enemmän edukseen vaaleiden sävyjen päällä, mutta arvostan sitä, että jotkut käyttävät oikeasti pigmenttisiä neonglittereitä lakoissaan, toisin kuin tähän asti omistamani versiot, joiden glitterit on läpikuultavia. 


Daisy Know My Name - Home Sweet House Music - Red-Y To Rave - Glow With The Flow


Violet-Vibes - Plur-ple - DJ Blue My Mind - UV Meant To Be - Treble Maker 

Nämä cremet taas näyttävät aivan ihanan kirkkailta ja kesäisiltä vierekkäin ja ainakin ne neljä, joita eilisessä postauksessa jo testasin, toimivat loistavasti vesimarmoroinnissa. Olisin ehkä selvinnyt vain osalla näistä, mutta lopulta karsintaprosessi oli sen verran vaikea, joten päätin vain ottaa härkää sarvista ja tilata kaikki. 

Ehdottomat suosikkini näistä kuitenkin on punertavankoralli Red-Y To Rave ja Violet-Vibes. Aivan upeita sävyjä on kaikki nämä lakat, mutta jos vain kaksi saisin säästää, pitäisin noista kahdesta kyllä kynsin hampain kiinni... 


07, 11, 02, 03, 08, 10, 12 
(Ja jokainen sojottaa ihan eri ilmansuuntaan, musta ei tule huulipunien kuvaajaa...)

Koska tässä postauksessa ostoksia ei kuitenkaan ihan kamalasti ollut, ajattelin, että voisin iskeä tähän vielä samaan postaukseen jotain, mihin olen täysin rakastunut tässä kuussa. Nimittäin Kikon Unlimited Stylo -huulipuniin. Voihan vehnä, nämä on mahtavia! 

Kaverini suositteli näitä mulle jo viime syksynä ostettuaan pari sävyä ja sanoi, että nämä muuten pysyvät paikoillaan kuin synti. Mulla on useampia erilaisia huulipunia Kikolta, mutta nämä kalleimpina vaihtoehtoina (6,90e tosi kallista hei) on aina vaan jääneet kauppaan. Nappasin näistä sitten kaksi matkaani Pariisissa pettyneenä vähän siihen, että olin löytänyt vain yhden uuden lakan kokoelmiini. 

Pistin tuon punaisen 07 Cherry Red sävyn sitten testin yksi ilta kun lähdettiin kavereiden kanssa baariin. Tiesin ottavani riskin, koska tuo puna on sen verran pigmenttistä, että sitähän ei muuten enää parin viinilasin jälkeen huuliin lisäillä, tai lopputulos ei ole mitään kaunista. Punasin huuleni ennen kahdeksaa aikaan illalla ennen kuin olin juonut mitään. Illan aikana sitten tuli nautittua useampi lasillinen juotavaa sekä lasin reunasta, että pillillä juotuna, sekä jonkin verran sipsejä. Seuraavana aamuna kun viiden jälkeen poistin meikkejä, oli huulet vielä todella punaiset ja punat siellä missä pitikin. Okei, mä en ihan hirveästi väsyneenä tarkkaillut sitä kuinka tasaisesti ja paljon puna oli kulunut siinä vaiheessa, mutta kuitenkin, 10 tunnin jälkeen pystyin edelleen sanomaan huulteni olevan kirkkaan punaiset. Olin aika vakuuttunut siis.

Kikolla kun oli naistenpäivänä -20% alennuspäivät, osallistuin kimppatilaukseen ja kotiutin 5 punaa lisää samasta sarjasta, hups. Tällä hetkellä taas nämä näyttäisi olevan tarjouksessa 5e/kpl (samoin kun lakat on alennuksessa 2,5e/kpl) joten uuden tilauksen tekeminen himottelisi kovasti. Kyllä, olen ihan myyty näille punille. 

Näköjään mulla olisi ollut asiaa näistä ihan oman postauksen verrankin, mutta nopeasti haluan sanoa vielä kaksi sanaa. Pigmenttisyydestä ja kestostaan huolimatta nämä ei ainkaaan omia huuliani kuivata yhtään, vaikka huulten pinta saattaa tuntua kuivalta näitä käyttäessä. Kielellä voi kuitenkin huoletta kosteuttaa huulia ilman, että puna leviää laisinkaan, eikä se vaikuta punan pysyvyyteen ollenkaan. 

---

Okei, nyt lakataan huulipunista puhuminen. Lakkasaldo oli siis tälle kuulle 15 lakkaa + back up pulloa. Huulipunasaldo kunnioitettavat 7. Ihan hyvä kuukausi siis, ottaen huomioon aiempien kuukausien ostossaldot. Eikä tällä hetkellä ole edes yhtään lakkaa matkalla kotia kohti. Himotuksissa on asioita, mutten tiedä päätyvätkö ne tilaukseen koska, jos edes koskaan päätyvät.

Millaisia ostoksia muut on tehneet maaliskuussa? 

4 kommenttia:

  1. Aaa, en ollut aiemmin hiffanutkaan että olet "matkustelija" - jos tuo nyt on hyvä käsite asialle. :) Mutta koin heti samastumista matkailijasieluusi, vaikka en nyt itse niin paljoa reissaakaan mutta aina löytyy palava halu matkalle ...ja se ihana vapauden tunne kun on ulkomailla! <3

    Kivannäköisiä ostoksia, Chinat näyttää kyllä herkuilta mutta merkki ei oo mulla nyt tällä hetkellä oikein minkäänlaisessa nosteessa, joten oon välttynyt toistaiseksi hankinnoilta. Mutta noi Kikon huulipunat alkoi houkuttelemaan... Mistä oot hommannu ne?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä oon ollut onnekas siinä suhteessa, että jo lapsena pääsin paljon näkemään maailmaa, vaikkakin lähinnä noita välimeren kohteita, joissa vanhemmat tykkäsivät vierailla. Se matkustaminen on jäänyt kyllä elämään näin myös vanhempana, ja kohteita, joissa tahtoisin vierailla, on vähän turhankin pitkä lista. Ja kuitenkin noin joka toinen kerta varaan lennot tylsästi vain Pariisiin, koska sinne on kaikkein kovin ikävä takaisin...

      Mulla Chinan kanssa on vähän sama ongelma. Musta tuntuu, että lakkalaatikkoja karsiessa CG:n laatikosta lähtee aina eniten tavaraa pois. Viime syksyn The Giver kokoelmasta mä tykkäsin hurjasti ja tämä on toinen, johon rakastuin heti kuvat nähtyäni, mutta näitä kahta kokoelmaa lukuunottamatta ei ole Chinalta tullut kyllä kovin paljon mitään kiinnostavaa moneen vuoteen...

      Ja Kikon huulipunista tosiaan pari on merkin liikkeestä Ranskasta, loput on Kikon omilta sivuilta (http://fi.kikocosmetics.eu) :)

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...