14.7.2016

In the jungle...


"For the strength of the pack is the wolf, and the strength of the wolf is the pack"
- The Law of the Jungle - 


En tiedä miksi, mutta aina kun mulla on kipeä olo, mun tekee jostain syystä mieli katsoa piirrettyjä. Ehkä siksi on ihan sopivaa blogata kynsistä, jotka sopii mun kevään viidakkokirjaobsessioon hyvin, silloin kun vietän ensimmäisiä sairaslomapäiviäni ikinä. Saatan olla se ihminen, joka yleensä menee töihin vaikka pää kainalossa, koska en halua vaikeuttaa muiden elämää olemalla pois, ellei ole pakko, mutta eilen kun tuntui, että traktori olisi ajanut ylitseni ja vatsa oli päättänyt, että mikään asia suun kautta nautittuna ei ole cool, oli pakko myöntää, että tällä kertaa en kyllä itseäni töihin raahaa - hyvä kun edes terveyskeskukseen hakemaan saikkutodistusta. Toisaalta, jos työskentelen jo seitsämättä kesää samassa firmassa ja tämä on ensimmäinen kerta kun poissa olen, ehkä voi sanoa, että tämä on ihan ansaittua. Vielä kun päivän Gilmoren Tyttöjä "katsottuani" - nukahdin yleensä aina uuden jakson aloitettuani - olo alkaa taas vähitellen muistuttaa sellaista, että ehkä tästä selvitään vielä elävien kirjoihin. 


Mutta takaisin viidakkoon. Mulla on tosiaan ollut pienoinen obsession Viidakkokirjaa kohtaan tämän kevään ajan. Se itseasiassa alkoi jo ennen tuota huhtikuista uutta versiota Viidakkokirjasta, enkä oikein osaa sanoa mistä se lähti. Viidakkokirja on yksi niitä leffoja joita lapsuudessani olen katsonut muutamaan kertaan, että ehkä mun sisäinen lapseni on vaan taas herännyt. Oikeastihan nämä kynnet eivät edes voisi sijoittua Viidakkokirjan hoodeille, koska Intiassa ei taida kirahveja liikkua, mutta ei anneta sen haitata. 


Mä olen hommannut Born Pretty Storen BP-16 laatan, jossa savannin eläimet seikkailevat, jo reilu vuosi sitten ihasteltuani upeita kynsiä joita tämän tyyppisillä leimoilla on tehty. En kuitenkaan itse ole koskaan saanut kopioitua lakkauksia, kun olen aina ajatellut, että ei nuo leimat mun kynsille sovi enkä varmasti saa niitä leimattua sinne minne haluaisin. Jälkimmäisen ongelman ratkaisi läpinäkyvät leimasimet ja ensimmäisen kanssa piti vaan tarttua härkää sarvista ja todeta, ettei ne mun kynnet nyt niin pienet ole. 


Pohjan liukuvärjäys on pääasiassa China Glazen viime kesän neonlakkoja ja leimat on perinteisesti Konadin mustalla ja taas uudella ebayn jelly stamper tuttavuudella, joka sekin toimii kun unelma. 

Kynnet oli todella kovasti omaan mieleeni ja harmittaa vähän, että kuvat eivät ole mitään parhaita tällä kertaa. Tuo musta Orlyn liner, jolla tein maan eläinten alle ei millään tykännyt pysyä kynnen free edgen läheisyydessä, vaan lähti koko ajan kävelemään muualle. Tyhmä lakka, kun aiheutti mulle harmaita hiuksia. 

Näidenkin kynsien kanssa päätin kokeilla miltä mattainen versioa näyttää kiiltävään verrattuna, mutta tällä kertaa oma ääneni menee ehkä kiiltäville kynsille. 



Kynsillä:
China Glaze - Daisy Know My Name
China Glaze - Home Sweet House Music
China Glaze - Red-Y To Rave
Kiko - 284
BP-16 + Konad Black 
Orly Instant Artist - Jet Black

Oletko sinä testannut jo safari-kynsiä?

4 kommenttia:

  1. Onpa kivat! Tällaset vois onnistua myös maalaamalla, kun itellä ei tuo leimaus onnistu niin hyvin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalamalla tulis varmasti vielä kivempi lopputulos kun saisi enemmän variaatiota eläimiin ja maisemaan :) jätän kyllä maalaushommat suosiolla sulle, mun maalailuista ei kyllä varmasti saisi hyvällä tahdollakaan selvää :D

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...