16.5.2011

Throughout the polishes

Musta tuntuu, että suurin osa tietää, että mulla on lakkoja paljon. Sen tiedän itsekin... Tiedän myös, että jotkut kuvittelevat mun lakkamäärän vetelevän jossain nelinumeroisessa summassa, missä se - thank god - ei kyllä vielä huitele. Kuitenkin, niitä lakkoja on muutama ja osa niistä jää helposti laatikkoon vain hengailemaan ilman että saan käytettyä niitä, vaikka kuinka yritän. Siksi halusin ottaa itselleni omaksi haasteeksi käydä koko lakkavarastoni vuodessa läpi ja ne, joita ei tule käytetyksi, joutuvat pääsevät parempiin koteihin, joissa niitä toivottavasti käytetäänkin.

Tuossa muuton yhteydessä kävin suurimman osan lakoista todella tarkkaan läpi ja kaikki, jotka tähän saakka ovat henganneet sen reilun vuoden (vähintään) laatikossa käyttämättöminä, saivat siityä blogikirppispussukkaan ja sellaiset merkit, joiden en uskonut menevän kaupaksi, lähtivät suoraan siskoni lakkalaatikkoon, jossa niitä toivottavasti arvostetaan vähän enemmän kuin tuolla omassa laatikossani. Tässä vaiheessa tuolla kirppispussissa on siis lähemmäs 100 lakkaa ja laatikoista varmaan löytyy vielä muutama, jotka laitan myyntiin heti kun saan keksittyä työvuorolistasta sellaisen ajan, että ehdin kirppiksen organisoida ja vietyä lakat postiin saakka fiksulla aikavälillä.

Mulla olisi siis vuosi aikaa käydä lakkani läpi. Niitä on tällä hetkellä yksi peltilipastollinen melkein, joten lukumäärän oletan huitelevan jossain 400-500 välillä. Lakkoja on siis enemmän kuin vuodessa päiviä, mutta onneksi useimpiin lakkauksiin menee useampaa kuin yhtä lakkaa itselläni. Lakkailen siis normaalien tottamusten mukaan niin kuin olen ennenkin tehnyt. Jos esimerkiksi leimailen jollain lakalla, se hyväksytään käytetyksi lakaksi, mutta en ala väkisin maalailemaan mustilla ja valkoisilla lakoillani + siveltimillä vain jotta saisin ne käytettyjen kasaan. Tarkoitus olisi siis jatkaa normaalisti bloggailua ja lakkailuja ja saada kokeiltua niitäkin piilotettuja jalokiviä, joita lakkalaatikoistani löytyy.

Koska mä en ole maailman järjestyksellisin ihminen enkä koskaan ole ollut, mulle varmaan pahinta on organisoida tää koko juttu fiksusti. Ajattelin, että ehkä helpoin tapa olisi kerätä kaikki kuukauden aikana käytetyt lakat yhteen isoon koriin pöydälle, kertoa teille pientä tilannekatsausta aina vaikka uuden kuun ekan viikon aikana ja sen jälkeen pistää lakat toisen lipaston laatikkoon, jotta ne ei sekoa vielä käyttämättömien kanssa.

Mä olen pyöritellyt tätä päässäni jo sen verran aikaa, etten tiedä muistanko sanoa kaikkea ääneen, enkä tiedä onko kenelläkään kiinnostusta seurata tätä omaa pientä projektiani, mutta toivon, että ihmisiä kiinnostaisi edes vähän ja saisin itseäni myös pidettyä niskasta kiinni tässä asiassa. Tiedän, että jos olisin oikeasti fiksu, olisin aloittanut tämän esim kesäkuun alusta, mutta koska olen kuukauden pyöritellyt tätä pääni sisällä ja lakat on vihdoin järjestyksessä, niin tahdoin aloittaa nyt enkä vasta parin viikon päästä!

Miltäs kuulostaa projekti?

ps. tässä vielä makua siitä, mitä noista laatikoista oikeasti löytyykään tällä hetkellä:

Säilytyspaikka / The storage
Sekalaiset: Sally Hansen, Eyeko, Wet n' Wild, Crackle lakat, tuliaislakkoja / Miscellaneous: Sally Hansen, Eyeko, Wet n' Wil, all my crackle polishes
China Glaze, Sinful Colors, NYX + polishes from Hong Kong
China Glaze
Color Club, Barry M, GOSH, Wild & Crazy
OPI
Models Own, Nfu Oh, Essie, Orly
I think most of you know that I have quite a few polishes. I know that too. I know, I have a few follewers who think I have more than 1,000 polishes but luckily the number isn't quite that high. I still know that I own way too many polishes that aren't used as much as they'd deserve to be used. That's why I wanted to give myself a challenge: to use each of the polishes in my stash during the next 365 days. The ones that I haven't used during a year, are clearly the ones I don't care for that much and they'll end up in a blog sale and hopefully after that they'll have loving homes each. 

About a week ago when I was moving, I went through my polishes and already took out about a hundred polishes for blog sale and some for my little sister. Now the polishes that I have left do fit in one helmer type of thing, so I think the total amount of polishes is somewhere between four and five hundred. That's more than a polish a day, I know. Usually when painting my nails, I won't settle for just one color but I do nail art and that counts as using the polish as well. I'm not allowed to cheat and use a polish and a nail art brush if I have the same shade already in nail art polish. Using polish for stamping is also conted as "using a polish". So using all the polishes during one year is possible, I do wanna think so. 

My idea is to keep polishing my nails like I always do and blog about them. Then, at the beginning of each month, I'll have a post of the polishes that I've used during the past month. I'm planning on keeping the polishes that I've used during the current month in a large basked and after I've posted about them, I'll store them in my other "helmer" so I won't mix the polishes that have been used with the ones that haven't. 

I know that I should have started this at the beginning of June or something but I've been thinking of this for about a month now so I want to start right now. Hopefully you'll understand what I'm trying to do here and hopefully this project will last for a year. At least I'm really excited about this. 

The pictures in this post are of my helmer drawers right now so hopefully later on I have pictures of drawers with a lot less polishes in them for you. 

20 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hauskalta projektilta. Vaikka itselläni lakkoja on "vain" vähän alle 100, on niissäkin tosi paljon sellasia, jotka on jäänyt käyttämättä.

    VastaaPoista
  2. Ompa paljon lakkoja! :O :DD

    VastaaPoista
  3. Vou, sulla on lakkoja ihan tolkuttomasti! Mulla mahtuu kaikki lakat yhteen suurinpiirtein samankokoiseen laatikkoon ja vielä puolet laatikosta on tyhjää tilaa. :D Ja mulla ainakin on kiinnostusta seurailla projektia.

    ps. tuliko mun bannerisähköposti perille?

    VastaaPoista
  4. Olis kyllä ihanaa jos olis noin paljon kynsilakkoja itellä, mutta toisaalta mun työ on vähän sellainen että lakkaukset menee jo päivässä pilalle ja uusien väkertäminen on sitten turhaan kun nekin menee heti pilalle... 8) Nytkin harmittaa kun en viitsi leimailla kuvia kynsiin näin keskellä viikkoa kun menevät töissä kuitenkin heti piloille, viikonlopuksi kylläkin voisin. :)

    VastaaPoista
  5. Mistä tuo laatikosto on? Luultavasti Ikeasta voisi jotain tuon tapaista löytää. Itsellä nimittäin on hakusassa joku uusi systeemi, johon lakat saisi niin, että ovat pystyssä ja saisi vähän lajiteltua. Samaan laatikostoon menis sitten koristeetkin :)

    Uuteen kotiin ois kiva moinen laittaa siis. Muutto lienee muutaman vkon päästä.

    VastaaPoista
  6. Wooow so much polishes! Compliments for the rank!

    VastaaPoista
  7. Odotan ainakin innolla tota kirppistä!

    VastaaPoista
  8. This is good idea, I always try to think of ways to go thru all the polishes, but I keep adding more and more to my collection, so the number of untrieds is always increasing :/
    Good luck!

    VastaaPoista
  9. Linxu: ihana kuulla

    Laura: ne jotkut jää vain käyttämättä vaikka ne näyttää kaupassa niin kivoilta

    Lalica: thanks (:

    LeCianne: me neither :D

    Jennaa: juu, niitä on muutama siunautunut... :D

    Nora: joo, myönnän itsekin, että näitä on aika hullu määrä :D ja tuli onnellisesti perille joo (:

    Serrated B: juu, mullakin töissä kolikoiden kanssa sählätessä meenaa väkisinkin lakat kärsiä mkä on tosi kurjaa :(

    norppa: tämä oma versioni (tai oikeestaan mulla on noita kaks) on Kodin ykkösestä, mutta ikeassa on Helmer niminen laatikosto, joka on tosi samanlainen (muistaakseni siinä on vielä pyörät alla), joka on täydellinen unelma lakkojen ja koristeiden säilömiselle

    LittleBitColor: thanks (:

    Ano: mä odotan innolla, että pääsen ainakin osasta noista lakoista eroon :D

    hermetic: yes, my number of untrieds is too high too! and I have two hauls on their way to finland... I hope this way i'll be able to go through all the antrieds as well as the other polishes (:

    VastaaPoista
  10. Sooo many polishes ! I love it !

    VastaaPoista
  11. Moi,
    kuulostaa kivalta suunnitelmalta käydä lakat läpi. Go for it, girl! Etkä sitten huijaa ja ota väkisin koristeluun jotain ihmelakkoja, joista et vain raaski luopua ;)

    VastaaPoista
  12. Apua mikä määrä ! :) Oon super kateellinen ! :)

    VastaaPoista
  13. Toyomi: I love them too! :D

    Emma: mä yritän olla huijaamatta :D en tiedä miten käy siinä vaiheessa kun vuoden loppu alkaa uhkaavasti lähestyä :D

    OPRI: todellakin, apua mikä määrä :D

    VastaaPoista
  14. No onhan noita muutama näköjään :'D

    VastaaPoista
  15. Ja sitten ilmoitus hyvissä ajoin kun on myynnin hetki jookos kookos? Tahtoo kerrankin huomata nämä jutut ajoissa ja tehdä löytöjä :'D.

    Nimimerkillä huomaan aina kaikki kirppisjutut sillain viikon jälessä ja kaikki kivat ovat jo menneet ;/.

    VastaaPoista
  16. Meette: pari joo, mutta melkein silleen just sopivasti :D

    Panda: haha, mä yritän ilmoitella hyvin etukäteen... otsikkoon viimeistään "huomio pandalle, kirppis on itsenäisyyspäivänä" :D

    VastaaPoista
  17. On sulla noita aikas paljon :DD VOisin laittaa sulle parikuvaa mun systeemistä :D ku on semmonen kynsilakka laukku Hyvän näkönen ja suht. pieni :D vetää varmaan sen reilu 90lakkaa

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...