25.5.2011

Asian garden


Olen varmasti hehkuttanut teille jo aiemminkin konadin M66 laattaa. Kummallista, aasialaispainotteista, jossa on kummia kuvioita. Ihan liian pitkiä ja kummallisia mahtuakseen koko kynnelle, mutta silti niin kivoja. M66 on ihana kaaos ja etenkin mua on kiehtonut sen riisipaperiukkeli (en muista missä tilanteessa ja kenen kanssa ristin tuon ihmisen riisipaperiukkeliksi, vaikka se ehkä ihan normi-kiinalainen mies onkin). Eilen sitten nappasin laatan käsiini ja päätin pistää koko paketin hyödyksi kynsille.

Pohdin minkä värinen pohja olisi kiinalaistyyppiselle lakkaukselle hyvä ja ensimmäiset ajatukset oli punaista, mustaa, kultaa ja valkoista, mutta sellaiset kynnet on jo aika nähtyjä. Lopulta päädyin creme-siniseen, valkoisiin leimailuihin ja flakies-hippuihin vähän sinne tänne. Pohjana siis kaksi kerrosta China Glazen First Matea, jonka päällä random-kohdissa kaks kerrosta Nfu Oh #54. Kaikki leimaukset on siis m66 laatasta konadin white pearl lakalla. Jo toiset kynnet putkeen, joista voin sanoo tykkääväni.

Tajusin muuten tänään, että olen unohtanut postata teille yhdestä jutusta, joka Lontoossa aiheutti itselläni kynsikauheksuntaa. Pitää vaan kaivaa kuvat puhelimelta ja kirjoittaa teille postaus :D


I've probably told everyone by now how much I love konad plate m66. It's a weird asian themed plate with oversized stamps that wouldn't fit on nails even if you wanted to. It's bit of a chaos, but I love the plate.

I wanted to do an asian themed mani but I wanted to avoid the typical red/black/gold creations and go with some other base color. I went with navy blue, China Glaze First Mate with bit of flakies (Nfu Oh #54) and white stamps. I actually like these nails a lot. Two days in a row have I had a mani that I like, yes!

7 kommenttia:

  1. Ihana toi nfu oh lakka! ah, haluaa sellaisen! :D

    VastaaPoista
  2. i like this! it's one of my favourite plates

    VastaaPoista
  3. Upeat! Värivalinta toimii oikein hyvin. :)

    VastaaPoista
  4. Miia: se on yks mun suosikeistani

    Paulina: thanks

    Toyomi: thanks

    Ellie: kiitos (:

    VastaaPoista
  5. Look amazing the nfu oh made it so unique

    VastaaPoista
  6. Nää on aivan yli-ihanat kynnet!! :D

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...