31.3.2014

Nail polish necklace

Musta tuntuu, että on mun blogihistorian ensimmäinen kerta kun olen kirjoittelemassa maanantai-aamuna kahdeksan aikaan blogpostausta. Ajastettuja postauksia varmasti olen julkaissut, mutta itse en varmasti ole ollut hereillä kirjoittaakseni. Itseasiassa kerrat, jolloin olen ollut vapaaehtoisesti maanantai-aamuna yli tuntia aiemmin hereillä kun tarvitsisi, on varmasti laskettavissa yhden käden sormilla. Tänään kuitenkin heräsin sydän kurkussa painajaiseen, joten ei oikein tehnyt mieli enää nukkua.

Ajattelin siis kirjoitella blogiin pienen postauksen aiheesta, josta mun ei alunperin ollut edes tarkoitus kirjoittaa. Kuvat on siitä syystä siis iPhonella napsittuja, pahoittelut siitä.


Olen jo pari kertaa aiemminkin piristänyt tylsähköjä muovikoruja pienellä kerroksella kynsilakkaa. Itseasiassa mun mittapuulla hyvin monen asian voi korjata kynsilakalla. Siitä on varmaan jo vuosi-pari aikaa kun näin youtubessa videon, jossa statement-kaulakorua tuunattiin hiukan kynsilakoilla kivemman näköiseksi. 

Viime viikolla korulaatikkoa siivotessani mulle tuli vastaan tämä kaulakoru, joka on alkujaan peräisin H&M:n alesta, muistaakseni tammikuulta 2013.  Ostin silloin useamman statement-korun alesta kun hintaa jokaisella oli vain 3 euroa ja jälkikäteen mietin, miksi ihmeessä tämänkin korun kassalle kiikutin. 


Siniset muoviset kivet ja toiset hopealla pinnoitetut. Ei muuten yhtään minun tyyliä. Tuo tumma ketju on aina ollut omaan mieleeni, mutta muuten en ole koskaan tästä korusta pitänyt, eikä se oli kertaakaan kaulassa käynyt.

Kun hopeita kiviä katsoo tarkkaan, voi huomata miten kiven pinnoite on alkanut kulua korupussissa pyöriessään. Eli koru alkoi esittää kulumisen merkkejä, vaikka oli vielä ihan käyttämätön. 


Mun alkuperäinen toive olisi ollut joku neonkeltaisen ja korallin yhdistelmä, mutta ne sävyt oli ongelmallisia kahdella tapaa: etenkin keltainen peittävyydeltään sinisen päällä sekä levittyvyys. Neonit kun tunnetusti levittyvät aika paljon kärsivällsyyttä vaatien, joten en uskaltanut lähteä pelaamaan näillä sävyillä. 

Onneksi yksi mun suosikeista neon-pinkeistä, nimittäin Nfu Oh FS12, on ihan loistava levittymään, joten päätin valita sen, sekä hopeisen holon tälle kaveriksi. Ajattelin, että kesää vasten sekä neon, että holo toimivat varmaan kivasti auringonpaisteessa. 

(Kaverit nauroi mulle jo viime viikolla, miten olen selvästi jo täysin varustautunut kesään, vaikka kevätkin vasta äsken alkoi...)


Mulla ei näköjään keskeneräisestä korusta ole kuvia, mutta maalailin siis kivi kiveltä noita hopeiksi/pinkeiksi ja annoin kuivua kunnolla. Ongelmahan tässä meinasi olla se, että nuo kivet on ihan kiinnni toisissaan melkein kaikki, joten vaati melkoista kärsivällisyyttä liikutella niitä aina yksi kerrallaan siten, että pääsi maalaamaan koko vanhan pinta-alan peittoon. Viimeistelin vielä ohuella koristesiveltimellä ne kohdat, joihin oli vaikea päästä kynsilakan omalla siveltimellä. 



Lopputulos näyttäisi siis tältä. Ei ehkä täydellinen, mutta mielestäni ehdottomast parempi kuin alkuperäinen versio. Sopii värien puolestaan paljon entistä paremmin omaan vaatekaappiini. Voisin testailla johonkin toiseenkin koruun samaa, jos tuolta laatikosta vaan löytyisi toinen versio, joka ei niin miellytä omaa silmääni.

Onko joku muukin harrastanut kynsilakka-DYI -projekteja? Ja jos on niin millaisia?

10 kommenttia:

  1. Ihan mahtava idea ja magee lopputulos! :)

    VastaaPoista
  2. wau! :D täytyypä kokeilla johonki omaan koruun, joka ei niin miellytä silmää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos koru ei jo alun alkaen miellytä silmää niin eipä siinä mitään menetä, vaikka ei täydellisesti onnistuiskaan :D

      Poista
  3. Itse olen kynslakalla tuunannut puhelimen taka kantta.. Onneksi tilasin uudet kuoret koska tulos oli kamala :D nyt on kyllä jo uusi puhelinkin. Joskus oli ginassa myynnissä läpinäkyviä feikkejä venytyksiä, niitä ostin ja lakkailin miellyttäviksi, mm pimeässä hohtaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en uskaltaisi koskea puhelimeen :D luotto omiin kykyihin on sen verran pieni, että menisi varmasti pieleen ja pahasti :D

      Poista
  4. Mainio idea, näyttää kivalta! 8)

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...