Näytetään tekstit, joissa on tunniste Claire's. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Claire's. Näytä kaikki tekstit

1.1.2010

My New Year's Eve mani

Oliko muillakin vuoden vaihde ilotulituksia, kuoharia (okei, se oli kyllä valkkaria omassa lasissa), hyviä ruokia ja muuta ihanaa täynnä? Mulla ainakin oli, mitä nyt yksi raketti päätti vähän keikahtaa lumessa ja sen yksi pamaus tuli päin ikkunaa aiheuttamatta kuitenkaan suurempaa vaaratilannetta. Kynsiinkin piti saada jotain kimaltelevaa ja kivaa, tottakai.




Muistan olleeni superpettynyt China Glazen Cosmic lakkaan, joka on siis musta hopeisella glitterillä. Sen poistaminen oli lisäksi maailman suurinta tuskaa, mutta uuden vuoden kunniaksi kynsiin oli vain saatava mustaa hopealla glitterillä. Tällä kertaa iskin kolme kerrosta mustaa, annoin kuivua ja sen päälle kaksi kerrosta Nail Tekin päälyslakkaa, että lakan pinta jää tasaiseksi. Sitten jatkoin keittiösienen ja harmaan glitterin kanssa töpötelen China Glazen Tinseliä kärjistä liukuvasti alaspäin jättäen noin 1/3 kynnestä pelkän Cosmicin peittoon. Kärkiin lisäsin vielä OPIn DS Coronation lakkaa peittävyyden saavuttamiseksi, kun tarkotus oli jättää kynsistä vain mustahopeat. Eräs tietysti keksi siitä vaiheessa, että näihin sopisi niin ihanasti joku pinkki ja nopeiten löytämäni pinkki glitter oli Claire'sin Rock. Sitä sitten vielä kärkiin ja överi-bling kynnet oli valmiit.




Kuluminen kärjissä laitetaan sen piikkiin, että lakkaukset kuvissa on jo kaksi päivää vanhat ja lakkakerroksia on kärjissä paljon. Itsellä ei muutenkaan lakkaukset kestä kuin kaksi päivää nätteinä, kolme jos on ihan pakko.

Uuden vuoden lupauksiin en itse ainakaan sortunut, koska tiedän, että ne eivät kuitenkaan tulisi pitämään. Ikuisuusprojektina kuitenkin on yrittää löytää näille heikoille ja lohkeileville vihdoin vahvistajat, jotka kasvattaisivat nämä tän kriittisen mitan yli ja että saisin oikeasti pitkät kynnet.

---




The first time I tried the black China Glaze glitter polish Cosmic, I hated it so much. It was horrible to remove and it dried with such rough texture that I just didn't have patience to cover it up with many enought layers of top coat. This time I knew that it'll be pain in the guts to remove but I still wanted to wear it for new year. So I started with three coats of Cosmic and two coats of Nail Tek top coat. I wouldn't wear it on its own because you can get the same exact look with black nail polish and silver glitter without the downsides of this polish. Next I sponged (is that even a word?) China Glaze Tinsel on my nails leaving just the last third of my nails without that silver. My first thought was to just have black and silver on my nails so I used OPI  DS Coronation polish (my new love) to make the tips of my nails more opaque. When I was finished with that I really wanted to add something pink on my nails so I ended up picking the first pink glitter I could find (Claire's - Rock) and sponge that on my tips too.



 The shrinkage on my tips is due to taking the pictures two days after doing my nails and also the crazy layering I have going on on my tips. I really liked my New Year's Eve nails.

6.10.2009

My very first franken




Jonain heikkona hetkenä viime keväänä halpa hinta (tämän hetkisellä dollarin kurssilla hinta olisi noin 0,10e) sai mun ostamaan lakan, jota olen vihannut siitä päivästä lähtien. Kuvittele vesivärivesi, johon on lisätty glitteriä ja voilá saat lopputulokseksi juuri sitä, mitä omassa laatikossani asui pullollisen verran. Siis vetistä harmaata lakkaa, jolla on paljon glitteirä sateenkaaren väreissä. Ei auta, että tiesin sen kyllä levittyvän kynnelle lähes värittömänä, vihasin tuota lakkaa niin syvästi. Koska parhaimmat ideat syntyvät keskellä yötä, päätin leikkiä pientä kemistiä ja ensimmäistä kertaa sekoittaa kahta lakkaa toisiinsa. Sekoittelin pieniä määriä eri lakkoja paperille ennen kuin päädyin yllä nähtyyn lopputulokseen. Alla vielä kuva tuosta syvästi vihaamastani lakasta:




Arvatkaa mitä? Onnistuin kehittämään lakan, jonka todellista väriä on mahdoton tallentaa kameralle, ei auta mikään! Kuvitelkaa kuviin vähän lisää vihreyttä, koska tämä kuvautuu liian siniseksi missä tahansa valaistuksessa.

Luultavammin yli kymmenen variaation jälkeen päädyin yksinkertaisesti sekoittamaan merenvihreää Claire's lakkaa vihaamaani Wet n' Wildin. Pullona käytin vanhaa Nail Tek pulloa, joka oli jo lähes tyhjä, vain vähän paksua lakkaa oli jäljellä. Lopullinen koostumus olisi ehkä 1/6 Nail Tekin Intensive Therapy II -lakkaa, 3/6 glitterkammotustani ja 2/3 Claire's lakkaa (josta muuten unohdin ottaa kuvan, mutta se on perus sinivihreä creme lakka). Lopputulos miellytti ainakin omaa silmääni huomattavasti enemmän kuin alkuperäistilanne.




Nyt on muuten hirveä himo sekoitella lisää ja kehittää jotain uutta ja vähän erikoisempaa. Pakko muuten kysyä kirjoitanko teidän mielestä liian pitkästi aina? Mullla on tapa jaaritella niin paljon kun kirjoitan ja asiaa on yleensä liikaakin, mutta tarvittaessa voin koittaa vähän tiivistää.

---

I own a bottle of nail polish that I absolutely hate. It's just plain ugly polish: multicolored glitter on grey water-like base. Just imagine when you're painting with water colors and I dip your brush into a bow of water to clean it, and when doing it over and over again, the clear water turns into ugly grey-ish water. Then dump in multicolored glitter and you'll recieve the polish that I have. I bought it only because it was about 15 cents but I've hated it since the day one. I got an inspiration to play with my polishes around midnight and this I what i ended up with: 




Somehow I ended up creating the hardest polish to photograph. The polish looks way too blue in all these pictures. Argh!

I had an almost empty bottle of Nail Tek's Intensive Teraphy II lying around and it was a bit too thick to use as base coat anymore so I left that in the bottle and added some glitter and teal colored polishes to go with it. The final polish includes about 1/6th of the Intensive Teraphy, 3/6ths of the Wet n' Wild glitter and 2/6ths of a cream teal colored polish - Marine Blue by Claire's (forgot to take a picture of this). It came out as a pretty teal colored polish with multicolored glitter in it. The glitter though is really sheer and doesn't show of in the polish that much. It's not anything super special but it was a safe way to start. I have to find a way to use the rest of the glitter somehow. 



BTW, I have to ask you if my posts are too long to read. I know I have bad habbit of ramble a lot but I'll try to control that if you think these posts are too long.
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...