Näytetään tekstit, joissa on tunniste foil. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste foil. Näytä kaikki tekstit

23.4.2015

#ablecs15: Blooming


I must admit, olen ehkä vähän obsessoitunut näillä kynsillä esiintyvästä leimasta. Se on esiintynyt kynsillä viimeisen kuukauden aikana jo ainakin kolmesti, mutta ironista kyllä, se pääsee vasta nyt bloginkin esille. Yleensä hihkun lakkojen ihanuuden perään, tällä kertaa fiilistellään leimoja sitten :D 


Leima on MoYou Londonin laatasta Pro 06, jonka alunperin olen ostanut ihan muiden kuvioiden takia, mutta loppuviimein päätynyt käyttämään tätä yhtä ja samaa toistuvasti. oho, hups! 

Mä tykkään tällä hetkellä eniten juuri koko kynnen kuvioista, mutta välillä harmittaa kun kauniit leimaukset peittävät pohjalakkaa vähän turhankin paljon, ja dominoivaksi elementiksi jää usein se musta tai valkoinen leimauslakka. Tämän kuvion paras puoli on mielestäni juuri se, että leimassa on selkeät peittävät alueet, mutta pohjalakka jää silti kauniisti esille myös. Toimii!


Värimaailmana lähdin totetuttamaan violettia lakkausta, koska halusin testata miten OPIn Sheer Tintsit toimivat hopean pohjan päällä. OPI:ltahan on tulossa uusi kokoelma (Color Paints, maybe?), jonka idea on puolipeittävillä lakoilla hopean pohjan päälle taiteilla kuvioita. Lakat vaikuttavat about tuplasti peittävämmiltä kuin nämä sheer tintsit, mutta idea on aika samantyyppinen. Mä tiesin heti viime keväänä haluavani ostaa nämä Sheer Tintsit, mutta olen kunnolla päässyt näiden käyttämisen makuun vasta tämän vuoden puolella. Nyt aletaan olla jo aika sinut toistemme kanssa. Siitä huolimatta yritän muistuttaa itselleni, että näitä tulee käytettyä sen verran harvoin, etten ehkä tarvitse uudesta kokoelmasta mitään... 


Hopeana pohjana toimii siis OPIn This Gown Needs A Crown, jonka päälle on leimattu mustalla ja väritelty OPIn violetilla tintsillä. Nimettömiin tein aksenttikynnet Kikon 333 Briliant Violet lakalla, jonka päälle leimasin valkoisella ja laitoin kerroksen samaa violettia OPIn lakkaa. Vaikka lopputuloksen voisi sanoa saavuttavansa myös violetilla foil-lakalla ja leimoilla, väitän, että leimojen värittely oli kivempaa, ja vähän moniulotteisemman vaikutuksen antavaa. 


Kynsillä:
OPI - This Gown Need A Crown
Kiko - 333 Briliant Violet
OPI - Don't Violet Me Down
Konad Black & White 
MoYou London - Pro 06

Vaikka alkuperäinen ideani #ablecs15 haasteen kukkakynsiksi oli sellainen perinteinen sallamainen värien ilotulitus, olen oikeastaan tosi tyytyväinen siihen, että lähdin ehkä vähän hillitymmälle ja tummemmalle linjalle, mikä mielestäni toimi hyvin tällä kertaa... 

20.3.2015

#ablecs15: I Thought I'd Never...


... fell for indie polishes!

Kuka maksaa lakasta mitä tahansa kymmenen ja kahden kymmenen dollarin väliltä?
Suurin osa niistä sisältää vaan kamalasti glitteriä, jotka näyttää kynnellä lähinnä kummalliselta!
Miksi maksaa kun samantyyppisiä lakkoja saa halvemmalla muiltakin merkeiltä? 
Kaikki tuntuu hurahtaneen, mutta en minä ainakaan! 

Varmaan jokaisen näistä lausahduksista olisi voinut kuulla suustani vielä reilu vuosi sitten. Silloin kun omien indieideni määrä oli vielä yhden käden sormilla laskettavissa. Tällä hetkellä totuus on hieman eri - tai aika paljonkin eri. 


Maailma hurahti indieihin jossain siinä vaiheessa kun itse en seurannut lakkaamaailmaa kovin aktiivisesti, joten putosin tavallaan kärryiltä jo alkuvaiheessa. Kun taas hyppäsin lakkamaailman mukaan, näin indieissä lähinnä huonon saatavuuden, korkean hinnan ja glitter-oksennukset ja päätin boikotoida niitä sen takia. Sillon en tajunnut yhtään mistä se hinta ja saatavuus esimerkiksi muodostuvat. 

Emily De Mollyn Cosmic Forces vei kuitenkin sydämeni ihan täysin ja sen myötä aloin hyväksyä, että kauniita indielakkoja on olemassa, mutta hinta edelleen postikuluineen kirpaisi niin paljon, että vain hyvin harkitut ostokset löysi kotiin ensimmäisen vuoden aikana. Sitten tapahtui se lopullinen hurahdus ja mun yksi helmerin laatikko indieille ei enää riitäkään kaikille merkeille. Hups.

Edelleenkin olen tutustunut aika varovaisesti eri merkkeihin, mutta monilta merkeiltä lakkoja alkaa olla kokoelmissa jo useampia kappaleita. Tässäkin postauksessa näkyvä KBShimmer on kohtuullisella hinnallaan ja upeilla lakoillaan vallannut yhden lakkalaatikkoni jo kohta puolilleen. Väittäisin, että edelleen vähintään 80% indielakoista on sen verran sillisalaatteja, etteivät ne oikein miellytä omaa silmääni, mutta silti se jäljellejäävä viidennes sisältää jo aika tuhottomasti valinnanvaraa. 


Näihin kynsiin halusin jotain yksinkertaista ja rauhallista, jotta kaksi kaunista indietä saavat puhua puolestaan. Korallipinkki Blush Money on KBShimmerin uudesta kevätkokoelmasta. Siinä on hentoa holokimallusta juuri sopivasti siten, että se ei ole holo, muttei myöskään tippaakaan tylsä. Sinällään tämä lakka on hauska, koska pullossa tämä on mielestäni korallipinkimpi ja tummempi, kun taan kynsillä sävy vaalenee hiukan ja ainakin omaa ihonväriäni vasten siihen tulee persikkainen kajo. 

Toinen kynsillä edustava lakka on Cirquen Mirror Mirror, jolle vähitellen alan jopa lämmetä. Vieläkään en tajua, miten tämä pullossa ihan hopeiselta näyttävä lakka saaomaa ihonsävyäni vasten todella kultaisen olomuodon, mitä ei auta välttämättä tuo hopeisten niittien läsnäolo. 

Kuitenkin, mitä pienistä. Molemmat lakat on kauniita ja olen hyvin onnellinen, että ne omasta kokoelmastani löytyy. 


Kynsillä: 
Cirque - Mirror Mirror
KBShimmer - Blush Money
Hopeat niitit

(Nyt voin taputtaa itseäni olkapäälle, koska ollaan takaisin ajan tasalla haasteen kanssa... Olettaen, että saan viikonloppuna toteutettua myös toisen tämän viikon haastelakkauksen. Mikä tarkoittaa sitä, että ensi viikolla voisi päästä purkamaan noita koneelle kasautuneita kuvia, joita en ole "ehtinyt vielä julkaista...)

9.1.2015

Sharbert Starburst


Tuossa viikko takaperin mulla kummitteli testaamattomissa lakoissa vielä kaksi viimeistä Ciatén joulukalenterin mulle tuomaa lakkaa. Koska kultainen ja korallipunainenpinkki sopivat mielestäni yleensä ihan kivasti yhteen, päätin laittaa Ciatéa sitten kynsille kaksi kappalein. Ja onnistuin löytämään ne kaksi lakkaa Ciatén joulukalenterista, joista ehdottomasti pidän vähiten. 

Puhutaan ensiksi kultaisesta lakasta, koska sen nyt vielä joten kuten hyväksyisin koostumukseltaan. Lakka oli nimittäin hyvin peittävää ja shimmerisen foil -koostumuksen omaavaa, mutta piru miten helposti sen pinnasta meinasi tulla rosoinen. Lakka ei tasoittunut yhtään kynnellä, joten sen kanssa piti olla ekstrahuolellinen siitä minne lakkaa laittaa ja minkä verran. Pitää katsoa, jos pari tippaa ohentajaa auttaisi hiukan tässä asiassa. 

Tuo puna-pinkki-koralli taas. Noh, ensinnäkin, tämä on lakka, joka huonossa valaistuksessa näyttää punaiselta, kirkkaammassa valaistuksessa pinkihtävältä ja näissä kuvissa sävy on ainakin omalla näytölläni sellainen puna-koralli. Ja siltä se näytti kotona ja päivänvalossa muutenkin. Sävyltään siis rasittava kuvailla.

Mutta tämä ei peitä, ei sitten millään. Etusormessa ja pkkurillissä on lakkaa neljä kerrosta ja mun olemattoman mittaisten kynsien nail line näkyy edelleen. You got to be kidding me. Joo, koostumus on ohutta, levittyy just sinne minne pitääkin ja kuivuu nopeasti, mutta ei, ei se silti oikeuta siihen, että lakka tarvii neljä kerrosta peittääkseen. Voi morjens. Tuon kultaisen päällä ei sitten ollutkaan ongelmia, mutta jos tätä tahtoo uudestaan käyttää, ehdottomasti pitää heittää valkoinen lakka alle. 



Koristeluihin laitoin pitkästä aikaa kynsivinyyleitä, ja ne sentään toimivat melkein kaikki niin kuin pitää (yhdestä kynnestä meinasi lähteä pohjalakka nousemaan vinyylin mukana, mutta senkin sain pelastettua). 

Näitä kynsiä katselin tosiaan päivän ja sen jälkeen oli pakko saada jotain muuta kynsille kun ärsytys alkoi olla sitä luokkaa... Aina ei mene niin kuin strömsössä, mutta toivottavasti nämä vuoden ensimmäisenä päivänä tehdyt kynnet eivät ennusta huonoa lakkavuotta koko loppuvuodeksi... 

Kynsissä käytetyt: 
Ciaté - Sherbert Fizz
Ciaté - Sand Dune 
Starburst Nail Vinyls
Kultaiset niitit

Mihin lakkaan/lakkoihin muut ovat viimeksi joutuneet pettymään? 

7.1.2015

Skittlette it out!


Jotenkin ironista, että silloin kun on päättänyt, että "tänään on hyvä päivä", tuntuu vähän kaikki menevän pieleen. Loman jälkeen alkaneet luennot, ei jotenkaan nostattaneet opiskeluintoa uudelle tasolle, unirytmi on sekaisin kuin mikä, väsymys painaa mielessä ja on nälkä, sekä olen seurannut Pariisin ampumavälikohtauksen uutisointia tässä iltapäivän mielummin kuin tehnyt rästihommia. Meni siis just niin kuin piti. 

No mutta, sillon kun kaikki ei mene niin kuin elokuvissa, voidaan hyvällä omalla tunnolla puhua lakasta, joka vei sydämeni välipäivinä niin totaalisesti, että pääsi myös vuoden top lakkalistalle kiistatta. Kyseessähän on nimittäin KBShimmerin Dressed to Gild. Se loistaa hologrammishimmeriään ympärillen ja sisältää pääosin kultaista, mutta myös lilaa ja vaaleanvihreää glitteriä. Se on upea - etenkin päällyslakalla kuorutettuna. Me likes a lot!


Sanoin joulukuusikynsien postauksessa miten kaksi aiemmin kokeilemaani Barry M:n Silk lakkaa olivat aivan ihania, ja miten haluaisin yhdistää kolmannen, Orchidin kultaan. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä  enemmän mahdollisia kombinaatioita keksin, mutta päädyin alkuperäiseen kulta-violetti -linjaan, johon lisäsin valkoista.

Vaikka Orchid ihana onkin, ei sen pigmentti riitä leimaamiseen oikein edes valkoisen päälle. Mulla on kuitenkin akuutti pula violeteista leimauslakoista, joten päätin olla tyytyväinen vähän vaaleampaankin leimaan. Kuvio on jostain Pueenin Stamping Buffet kokoelman laatasta, mutta nopeasti laattoja selailtuani en ole enää edes varma mistä. Pitäisi varmaan alkaa pitää jotain vihkoa, mihin kirjoittaa aina käytetyt lakat ja laatat kuvaamisen yhteydessä, koska ainakin tällä hetkellä "julkaisuviive" kuvilla tuntuu olevan noin 1,5 viikkoa ja se on selvästi ihan liian pitkä aika itselleni muistaa asioita... 


Käytetyt lakat: 
Essie - Blanc / Sokos
Barry M - Gold Foil / Lontoo 
Barry M - Orchid / Kosmetik4less
KBShimmer - Dressed To Gild / Harlow & Co. 

Venyttääkseni tätä postausta vielä vähän pidemmälle, tahtoisin kysyä lukijoiden mielipidettä pariin asiaan. Ensinnäkin, olen ottanut jonkun verran vaakakuvia, joissa näkyy kynsien lisäks käytetyt lakat. Onko mukavampi nähdä kuva pelkistä lakkaukseen käytetyistä tarvikkeista, vai siten, että kuvassa esiintyy myös kynnet. Pelkkistä pullokuvista saa usein vähän lähemmän kuvan lakoista, mutta samalla se myös venyttää postausta yhdellä kuvalla? Ja unohdan ottaa sellaisen herkemmin... :) 

Toisena ajattelin taas vaihteeksi jatkaa tuolla linjalla, jossa listataan postauksen loppuun käytetyt tuotteet. Tein sitä joskus, sitten se taas jäi, mutta uskon sen olevan kätevämpi tapa merkata selkeästi käytetyt tuotteet, sekä tieto siitä, jos ne on saatu blogin kautta. Tällä kertaa lisäsin myös linkit kauppoihin, josta lakat olen ostanut, mutta mietin, onko niistä hyötyä lukijoille. Sanomattakin on selvää, etten hyödy mistään tässä blogissa ilmestyvistä linkeistä ainakaan tällä hetkellä, mutta mietin, onko niille oikeasti muiden puolesta käyttöä? 

Arvostaisin kovasti, jos jaksaisitte vastailla noihin pariin kysymykseen, joita tässä viime päivinä olen pohtinut ja lupaan lopettaa tämän pitkän postauksen nyt tähän.

ps. blogin kirjoittaminen taitaa olla jossain määrin terapeuttista, koska jotenkin kummasti unohdin tätäkirjoittaessani nuo alkupostauksen päivää ikävystyttäneet asiat :) 

8.9.2012

007 and a mission - cheap nail polish vol. 2 [Barry M]

Kirjoitan tätä taas niin väsyneenä, etten mene vastuuseen juttujen tasosta, mutta höpötellään siitä huolimatta taas uudesta halpismerkistä, joka on ehkä oma suosikkini näistä tän viikon merkeistä. Kyseessä siis olisi Barry M, jota myy loveit.fi verkkokauppa. Saatavuus ei siis ole maailman laajin, vaikka käsittääkseni myös Barry M:n verkkokauppa toimittaa lakkoja suomeen. Muista ulkomaalaisista verkkokaupoista Asokselta saa lakkoja tilattua.  


Sonne taiteili kyntensä China Glazen Passionia käyttämällä ja muut tuotteet voittekin taas käydä hänen blogin puolelta lukemassa. 


Itseni taas piti käyttää noita Barry M:n lakkoja ja hassua sinällään, että mulle napsahti päivän väreiksi juuri ne lakat, joista kynsillä en pahemmin perusta. Don't get me wrong, sekä kultainen, että hopea foil lakka merkiltä on ihan loistavuutta vailla vertaa, peittävät jo yhdellä kerroksella, raidoittuvat verrattaen vähän metallilakoiksi, kuivuvat nopeasti ja ovat hyviä leimailuissa, mutta kun minä en oikein tykkää metallilakoista kynnellä. Rakastan leimata niillä, mutta pelkästään kynsillä ne ei vai meinaa napata. 


Päätin siis heittää joka toiseen kultaisen foilin ja joka toiseen hopean (joista kummassakin on muuten pohjassa nimilappu, jossa lukee innovatiivisesti vain "FOIL") ja toivoa, että lepardit saa mut tykkäämään noista kynsistä. Hopealle heitin täpliksi Mint Greeniä ja kultaiselle Shocking Pinkiä (molemmat myöskin Barry M:n lakkoja) ja täplät on rajattu pääasiassa mustalla Instant Artist linerilla, mutta osaan täplistä on yritetty luoda syvyyttä vähän myös valkoisella linerilla. 

Kyllä ne täplät sai mut tykästymään kynsiin huomattavasti enemmän kun mitä pidin niistä yksivärisinä, mutta siitä huolimatta taidan jättää nuo metallisävyt lähinnä leimaamiseen. Se hyvä puoli näissä BM:n metallisävyissä on se, että nämä ei paljasta joka ikistä kuhmua ja kuoppaa kynnen pinnalla, vaan peittävät ne aika hyvin (kertoo nimimerkki unohdin laittaa ridgefillerin aluslakaksi). 

Pakko sanoa myös se, että vaikka noi foilit ei ehkä mun suurimpia suosikkeja olekaan, Barry M on varmaan mun ehdottomin suosikki-halpismerkki. Kiko kiilaa ehkä vielä ohi, mutta minä ja Barry M:t ollaan eletty kauniissa symbioosissamme jo reilu pari vuotta. Lakkojen laatu on loistava (etenkin creme lakkojen) ja hintaa on Englannissa just sopivasti. Nää on siellä 2.99 puntaa kappale, mutta usein ota kolme, maksa kaksi tarjouksessa superdrugeissa. Suosittelen siis ehdottomasti ostamaan, jos Britteihin eksyy ja ostaisin myös noilla suomi-hinnoilla, ellei mulla taitais olla jo jokainen noista sävyistä, joita loveit myy... 

27.1.2012

hei, se hengittää!


Ai että parin viikon radiohiljaisuus taas vai? Hups. Vaikka niin vannoin vielä Suomessa, että pidän postaustahtia myös täällä yllä, se jäi näköjään heti. Tuli taas todistettua, että suomiarkeen osaan mahduttaa kynsien kuvaamisen, postauksen tekemisen ja kaiken sen. Ja kyllä, nautin siitä. Täällä vuorokaudessa tuntuu olevan muutama tunti vähemmän ainakin ja en ehdi kuvata ikinä kynsiä, enkä sitten postatakaan niistä. Ärsyttää ihan suunnattomasti, mutta niin kuin jo syksyllä sanoin, yritän olla stressaamatta ja antaa kuulua itsestäni ainakin välillä. Kun palaillaan suomeen, varmasti ehdin taas postata, mutta täällä en yritäkään sille repiä vähäisistä tunneista aikaa, ellei sitä oikeasti ole. Koska olen todella, todella onnellinen täällä, haluan nauttia siitä, mitä mulla täällä on ja haluan toivoa, että lukijat jaksavat pysytellä kelkassa vaikka tämä postaustahti onkin niin kummallinen ja aina en vain saa mitään aikaiseksi. Tiedän, kuulostaa tyhmältä sanoa näin, koska varmasti moni blogin kirjoittaja on todella onnellinen tahollaan ja onnistuu silti pitämään postaustahdin yllä, mutta kun tiedän itse, että mulla on enää viitisen kuukautta tätä seikkailua jäljellä (aika ei saa mennä näin nopeasti) haluan keskittyä niihin juttuihin täysillä, jotka tällä hetkellä tuntuvat tärkemmiltä ja postailla teille tänne juttuja, vaikka sitten vain kerran viikossa-parissa. 


Kynnet on, hmm, joulukuun alusta muistaakseni ja voi luoja mikä karnevaali taas meneillään. Joka toisessa kynnessä pohjana oli OPIn Strawberry Margharita ja joka toisessa Models Ownin Champagne. Tuota MO:n lakkaa muistan kuolanneeni yli vuoden eikä sitä ollut mistään saatavilla, enkä yhden lakan takia viitsinyt tehdä tilausta heidän verkkokauppaansa. Onni ja autuus iski siinä vaiheessa kun Lontoon Bootsista sain oman kappaleen rakastavaan kotiin lokakuun lopussa. Koristeluissa taas sitä perinteistä minua, eli kaikkea mahdollista sinne tänne. Jälkeenpäin olisin toivonut tehneeni pikkurillin ja keskisormen tapaiset koristelut joka kynteen, mutta pitää uudelleen toteuttaa tuollaiset jossain vaiheessa.  (Ja ottaa niistä kuvat... ja postata tänne... mä lupaan yrittää!)

3.1.2012

Back to crackle


Voi kun nämä kynnet on nysät. Ei sillä, ettäkö ne tälläkään hetkellä olisi kuin millin, pari, pidemmät, mutta on niissä nyt ministi enemmän pituutta näihin kuviin verrattuna. Kaivoin kuvia muistikortilta ja vastaan käveli nyt ainakin yhdet metallicrackle + valkoinen lakka yhdistelmät. Niin kuin totesin, rakastuin valkoiseen pohjaan metallicracklen alla joskus kuukausi, pari takaperin ja vaikka tiedän, että tämä ei ehkä kaikkia sytytä samalla lailla kuin itseäni, minä tykkään. Manikyyri piti tottakai myös matchata valkoiseen sormukseen (jollaisen identtisen muuten ostin myös mustana seisottuani kaupassa varmaan viisi minuuttia osaamatta päättää kumpi väri on kivempi... mutta hei, molempi parempi).


Pohjalla Barry M:n valkoinen lakka, jonka koostumuksesta pidän kyllä kovasti. Ei ole paksua ja vaikeasti levitettävää, vaan ohuttu ja peittävää. Kelpaa. Päällä sitten China Glazen Oxidized Aqua halkeilemassa ja piristämässä. Paikallaan kuvatut kynnet ei tietenkään näytä yhtä kivoilta kuin mitä luonnossa tämä metallisen turkoosin ja valkoisen yhdistelmä, mutta ei se mitään. 

Kuka muu tykkää, vai hehkutanko yksikseni jotain, mitä kaikki pitävät ihan kummallisena?

3.1.2011

OPI - Senorita Rose-Alita




Jos oisin pistänyt otsikkoon jotain ekasta kerrasta, niin olisin varmasti saanut googlen kautta osumia ihan kipeästi. Eilen nimittäin menetin Konadin eläinprintti-neitsyyteni ja suostun jopa myöntämään, että tämä kyseessä oleva pitsiprintti on oikeasti mielestäni tosi kiva. Niille perinteisille konad-leoille en edelleenkään lämpene.

Tein nämä kynnet muuten niin perse edellä puuhun taktiikalla, etten edes itse ymmärrä mitä kuvittelin. Lakkasin siis ensin kynnen China Glazen hopeisella foil lakalla Cheers To You, jonka jälkeen taiteilin OPIn Senorita Rose-Alita lakalla siten, että hopeaa jäi vain näkyviin ohut kaistale. Hei come on nainen, eikö olisi ollut sata kertaa yksinkertaisempaa vain vetää kynnet pinkeiksi ja China Glazen kivan ohuella sudilla yksi viiva vinottain kynsille, sen sijaan, että väkerrät OPIn jättisudilla ja kiroat itsesi? Noh, aivot eivät aina pelitä ja valmista saatiin näinkin. Konad-kuvio siis laatasta m57. Ja kyllä, tykkään näistä kovasti. Nyt kun näköjään jo osaan kohdistaa konadkuviot aika hyvin kynnelle.

Sääsin muuten tänään aika pitkään uuden ulkoasun kanssa. Banneri muuttui, samoin blogin tausta. Mitä tykkäätte? Lisäksi muokkailin sivupalkkia siten, että sieltä löytyy helposti perustietoa sisältäviä postauksia ja tagit järjestin uusiksi myös. Enää pitäisi varmistaa, että kaikissa vanhoissakin postauksissa on tagit oikein (jee, pääsen käymään yli 200 postauksen tagit läpi!), ja sitten kaikki on kunnossa. Miellyttääkö teidän silmää vai mentiinkö jo liian pelkistetyksi?


Yesterday I lost my Konad animal print virginity. I've always said that I like doing the animal print with brushes, not by stamping but this particular pattern I like. It's the lace cheetah print from m57. I still don't like the basic konad cheetah print.


I'd so like to know why I did these nails the hard way. I started with two coats of China Glaze Cheers to you and after that I did the pink parts with OPI Senorita Rose-Alita. Why on earth did I do it that way? If I had painted my nails pink first I could've gotten away with just a simple silver line on my nails that would've been easy to do with the small China Glaze brush. Instead I had to paint the pink part with the OPI wide brush, afterwards having most of the polish on my cuticles. Sometimes my brain just refuses to work with me. Well, I still got the manicure I wanted...


I also redid the layout of this blog. I changed the banner and the background image. How do you like the change? Is it too plain already?

2.12.2010

Little Drummer Boy Cheers to You

Aloitin joululakkojen testaamisen siitä yksilöstä, jota kaikkein eniten olin odottanut. Tummansininen Little Drummer Boy ei sydämmeni niin nimellään kuin sävylläänkin. Upea on ainut sana jolla tätä osaan kuvata. Yksinkertaisen upea. Kaksi kerrosta riitti hyvin kynsilleni ja päädyin vetämään hipeisen palkkin kynnelle China Glazen Cheers to you lakalla. Siistin rajoja vielä hopeaglitterillä ja kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä kynnet on mieleeni.

Mä en aluksi tiennyt mihin tämän nimi viittasi, vaikka kuvittelin olevani aika hyvin tietoinen englanninkielisistä joululauluista. Heti tosin kun kuulin August Bursn Redin version kappeleesta, tunnistin sen. Pienen wikipedian tutkimisen jälkeen opin, että tätä on esittänyt melkein kaikki aina Alicia Keysistä Faith Hilliin ja The Almostista Bob Dylaniin ja Bright Eyesiin.

Mulla on muuten taas kamala joululaulumetsästys käynnissä kun rakastan rockahtavia sovituksia joululauluista. Mun kaveri teki kerran mulle mixed cd:n kaikista hyvistä rockbändien joulucovereista, mutta mä en löydä sitä enää mistään. Jos siis muistatte hyviä joululauluja miltään rock / alternative rock / punk rock / pop punk yhtyeiltä, niin kertokaa mulle kiltit, en ole löytänyt vielä kovinkaan montaa kivaa.


I stater testing my holiday polishes from the one that I was the most excited about: Little Drummer Boy. This polish is just as amazing as I though it would be. It's super simple but it's absolutely stunning. I love the look on my nails. I took two coats to be opaque and I probably could've gotten away with just one coat if I had wanted to. I did a thick diagonal stripe with Cheers to You over the blue and lined it with silver glitter. The mani is simple but I like it.


At first I was a bit confused over the name but about a week ago I heard August Burns Red's cover of this song and I looked what wikipedia wants to tell me about the song. I found out that pretty much everyone has covered the song. From Alicia Keys to Faith Hills, and from The Almost to Bob Dylan and Bright Eyes.


I'm currently trying to find nice rock-ish christmas songs to listen. I had the best mixed cd that my friend made me but I've lost it and now I don't have christmas music to listen. So if you know nice christmas cover songs for rock / alternative rock / punk rock / pop punk bands, please let me know because normal christmas songs are just a bit too cheery to listen :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...