Näytetään tekstit, joissa on tunniste water decals. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste water decals. Näytä kaikki tekstit

2.8.2015

F.U.N. Lacquer - Evening Gown


Hain tuossa pari päivää sitten hain postin pakettiautomaatista pienen vaihtaripaketin, joka sisälsi kolme aivan uutta lakkaa kokoelmaani. Vaikka väsymys oli kova ja pitkä työputki takana painoi jo päälle, oli pakko päästä lakkaamaan yhdellä uutuuksista - ihan vain kartoittaakseni tykkäänkö siitä vai en. Kyseessä on niinkin ihana lakka kuin F.U.N Lacquerin Evening Gown. 


Mulla odottaa edelleen testaamattomissa FUNin pari lakkaa, koska vaikka kesän aikana hankkimani lakat onkin toinen toistaan kauniimpia pullossa, kynnellä en ihan täysin ole vielä rakastunut yhteenkään. Olen aina tehnyt sen virheen, ettei ole laittanut glittereiden alle peittävää cremeä vaan alkanut kerrostamaan niitä itsensä päälle ja noh, se ei ole se helpoin tie onneen, ei sitten ollenkaan.

Tämä lakka taas käyttäytyi kuin unelma. Kaksi helppoa kerrosta kynsille ja voilà! Illalla heikossa valaistuksessa tämä ei vielä päässyt oikeuksiinsa, mutta vessan valaistuksessa, jossa mulla kaikki holot hyökkää esiin, oli ääni kellossa jo ihan toinen. Dammit tämä on kaunis! Kelpaa mulle!


Päivän pelkkää violettia kynsillä katseltuani aloin kaivata jotain vähän lisää kynsille. Mua on tuijotellut syyllistävästi Bornprettystorelta saamani water decalit jo hyvän aikaa lakkalipaston päällä, jotka sain alkukesästä testiin. Heti kun multa kysyttiin haluanko koittaa heidän decaleitaan, iskin silmäni näihin paisley-kuvioisiin ihanuuksiin ja en tajunnut missään vaiheessa sisäistää, että oikeastaan kammoan aika paljon koko kynnen decaleita. "Mutta kun ne on kauniit", oli taas varmaan ainut asia mitä pääni sisällä liikkui.

Päätin sitten eilen ottaa härkää sarvista ja leikellä pariin kynteen per käsi decalit ja lähteä vesileikkeihin. Näissä on kirkas pohja ja värit on melko läpikuultavat decalissa, joten pohjana kannattaa käyttää mahdollisimman vaaleaa lakkaa. Itse decal irtosi taustapaperistaan hyvin ja se oli helppo asetella kynnelle, sekä ylimenneet osat oli todella helppo pyyhkiä siveltimen kanssa pois. Ohuutensa johdosta uskon, että nämä voisi kovemmilla otteilla saada helposti hajalle tai hiukan ryttyyn kynnelle, mutta omasta mielestäni ensikertalaiseksi onnistuin aika hyvin. Nämä on ehkä asteen verran kapeita omille kynsilleni, joten toivoisin vähän leveämpiä kuvioita näihin, mutta muutoin olin kyllä hyvin positiivisesti yllättynyt ensimmäiseen kertaani kokokynnen decaleiden kanssa.


Kynsillä:
Barry M - Matt White
F.U.N Lacquer - Evening Gown 
BP-W19 water decals

Kaikin puolin olin hyvin tyytyväinen näihin kynsiin. Pidin decaleiden ulkonäöstä kynsillä juuri niin paljon kuin oletinkin ja myös uusi ihana lakka osoittautui nappivaihtokaupaksi. Kyllä näillä muutaman päivän kehtaa varmaan kulkea. 

Onko muilla minkälaisia kokemuksia koko kynnen decaleista? Mä voisin ehkä jopa hakita ostavani vielä pari arkkia lisää kunhan tietäisi mistä löytäisi hyvälaatuisia versioita... 

ps. koodilla AZNW10 saa edelleen halutessaan sen 10% pois tilauksen loppusummasta. 

12.5.2015

Can I Get An Untz Untz


Kenellekään tuskin on jäänyt epäselväksi, että China Glazen Electric Nights on ollut tämän vuoden puolella yksi ehdottomia suosikkejani ja kokoelman lakat on näkyneet blogissa esillä jo pariinkin otteeseen. Mullahan ei oikeastaan ole reivi-kulttuuriin minkäänlaisia kytköksiä ja suurin osa tämän tyylin biiseistä kuulostaa omaan korvaani lähinnä rasittavalta jumputukselta, joka toistaa biisistä toiseen samaa kaavaa. Varmasti, jos asiaan lähemmin tutustuisi, löytäisi tästäkin genrestä uusia syvyyksiä, mutta tällä hetkellä ei vain iske. 

Jos kuitenkin otetaan se rave-elementti pois tästä kesän neonkokoelmasta, jää jäljelle kauniita lakkoja hauskoilla nimillä. Pakko myöntää, että tämä Can I Get An Untz Untz on mielestäni ihan loistavan hauska nimi - tiedä sitten kertooko se oman huumorini tasosta... 


Pohjalla on pari kerrosta valkoista, jonka päällä kerros Can I Get An Untz Untz:ia. Mä meilkein väittäisin, että tämä neon glitter edustaisi vielä paremmin mustan lakan päällä, näin valkoisen kanssa kun etenkin vihreät glitterit tuntuvat hukkuvan pohjaan vähän liikaa.

Ja en tiedä johtuiko se tuosta glitteristä ja sen lakkapohjasta, mutta tämä lakkaus kupli, eikä meinannut kuivua ollenkaan. Jos kuvia katsoo suurennuslasin kanssa, näkee kuplat kyllä kynsiltä. Meinasin jättää koko kynnet kuvaamatta kuplien takia, mutta onneksi kuvasin, koska kamera onneksi antoi melko hyvin anteeksi asian. Harmittavasti itselleni jäi melko mjäh fiilis näistä kynsistä, oikeasti kun ne oli ihan nätit, mutta pieni asia vei mieltä sitten vähän matalammaksi. 


Koristeluissa käytin noita kukka-decaleita, joita varmaan joka ikinen kynsiharrastaja omistaa. Itse käytän niin vähän decaleita, että ei ole näitäkään tullut käytettyä, mutta tykkäsin näistä kyllä kovasti. Pitäisi ehkä oppia käyttämään myös decaleita, ne kun on aika mukavan nopea tapa koristella lakkaus jos toinenkin.. Jostain kumman syystä mulla vaan yleensä aina on jonkinlaisia ongelmia decalien kanssa käyttämieni lakkojen kanssa, jolloin harvoin tykkään niistä lakkauksista, joissa decalit esiintyy, vaikka itse koristeissa ei olisi mitään vikaa... Suuren luokan ongelma siis kyseessä :D


Kynsillä:
Barry M - White
China Glaze - Can I Get An Untz Untz
Water Decals

Nämä kynnet on tehty jo ainakin pari viikkoa sitten, mutta vähän jälkijunassa tulee julkaisuun. Nyt kuitenkin näitä kuvia katsellessa mieliteko valkoisille lakkauksille olisi taas kerran melkoisen suuri... Mitähän sitä tänään keksisi kynsilleen? 

16.3.2015

#ablecs15: Textured


Taas aloitellaan uutta viikkoa viime viikon teemoilla. Mun kunnianhimoinen tavoite kiriä viikonlopun aikana vesittyi vähän sillä, että päätin ottaa swatch-tikut kauniiseen käteen ja päivittää niitä vähän tähän päivään. Oon viimeksi swatchaillut ehkä päällä vuosi sitten yhtään mitään, vähän vielä kauemman aikaa sitten oikein kunnolla, ja rehellisesti on sanottava, että mun koko kokoelma ei ole tainnut koskaan olla tikuilla. Nyt sitten parina iltana repäisin noin 120 lakkaa tikuille, eikä jotenkin aikani niissä kynsilakkahuuruissa viettäneenä oikein enää jaksanut lakkailla kynsiä pahemmin. 

Nyt loppui tikut kesken (minä kun luulin, että niitä on vielä varastossa) joten jää nähtäväksi jääkö tämäkin inspiraatioprojekti kesken ennen kuin uusi erä tikkuja löytää kotiin saakka. 


Nappasin kuitenkin vielä eilen illalla kiinni siihen viime viikon helpompaan haasteteemaan, eli tekstuuriin ja vaikka tässä varmasti olisi voinut leikitellä vaikka millä pinnoilla lakkauksessa, mentiin nyt sen helpoimman kautta, eli ihan vaan tekstuurilakoilla. Nuo tekstuuriliukuvärjäykset on ihastuttaneet mut helppoudellaan - vaikka noita kimaltavia Zoyia on kaikkea muuta kuin helppo siivota kynsinauhoilta - ja samaan lakkaukseen halusin yhdistää OPIn Suzi Shops & Island Hops lakan uudesta kevään Hawaii kokoelmasta.

Suzi on ihana baby pink, jossa oli jotakuinkin moitteeton koostumus. Lakkaa on kaksi huoletonta kerrosta kynsillä ja aika minimaalisilla siistimisillä pääsin tämän kanssa. Onko se uniikki? No ei varmasti. Löytyisikö mun kokoelmasta sille dupe? Mitä luultavimmin. Olisi helpompi tarkistaa jos ne tikut olisi ajan tasalla, mutta olettaisin, että dupeja tälle kyllä löytyy. Tarvitsenko tämän? En välttämättä. Mutta... se on ihana. Ja aion pitää sen. Vaaleanpunaisiahan ei koskaan voi olla liikaa? 

Liukuvärjäyksessä taas edustaa Zoyan Tomoko, Vespa ja Kikon 636 tekstuurit. Ehkei ollut paras idea sekoittaa kimaltavaa ja mattaa tekstuuria, mutta halusin minttua vaaleanpunaisen kaveriksi, joten pakko oli yrittää. 


Pahoittelen, että tää on heti toinen postaus putkeen, jossa esittelen jotain Bornprettystorelta saamaani, mutta tuo vaaleanpunainen on huutanut testaamattomissa kavereikseen näitä yksinkertaisia water decaleja

Tulipahan taas muistutettua itseäni miksi prefeeraan leimausta decalien ohitse. Vaikka decalit on kauniita, mä vihaan niiden vedessä kastelemista ja no matter what I do, ne muuten jämähtää kynnellä tasan siihen, mihin ne ensiksi koskee. Ei vaikka kuinka kastelisin kynnen pintaa tai tekisin muita temppuja... Onneksi nämä kuviot meni ainakin jossain määrin niihin kohtiin minne tahdoinkin, mutta silti. Leimat on vaan enemmän mun juttu, vaikka decaleilla toki saa usein moniuloitteisempaa jälkeä. 

Laadusta en ihan hirveästi osaa kommentoida, en kokenut näitä mitenkään paremmiksi tai huonommiksi kuin mitkään aiemmin testaamani decalit. 5/6 ei sanoneet päällyslakasta mitään, mutta sen viimeisen sain hiukan sulamaan päällyslakalla kun piti oikein testaamalla testata kuinka herkkiä decalit on. Jokainen voi ehkä arvata, että ei ne decalit hirveesti tykkää, jos melkein kuivalla sudilla niiden päältä useamman kerran sivelee, mutta tulipahan sekin testattua. 

Hintaa näillä on tällä hetkellä $1,59 alessa ja koodilla AZNW10 voi napata vielä 10% siitä hinnasta pois. 


Kynsillä:
OPI - Suzi Shops & Island Hops
Zoya - Tomoko
Zoya - Vespa
Kiko - 636 Mint
Water Decals

Näin jälkikäteen tulevia teemoja katsellessa, nämä kynnet olisi sopineet aika loistavasti myös yhteen tulevaan teemaa, mutta onneksi minttu ja vaaleanpunainen on yksiä suosikkiyhdistelmiäni kynsillä, joten tuskin tulee olemaan vaikeaa käyttää samoja värejä toistamiseen :) 

5.2.2015

Mirror mirror on the wall...


Kynsilakkamaailmassa tuntuu aina olevan joku tietty asia (tai joskus useampiakin) pinnalla, joka sitten saa hypeä aikaan ja anakin itseni usein seuraamaan muita kuin hai laivaa. Myönnän, mulle on helppo markkinoida asioita ja olen sitä tyyppiä, joka ajattelee, että "kun muut on niin innostuneet näistä, on siihen oltava syy ja ehkä minäkin testaan". Ja sitten taas huomaan naputtelevani salasanaa paypaliin ja mietin, kuinka onnellisen tietämätön olisin näistä "pakkohankinnoista" ilman blogeja, facebookia ja instagramia... Toisaalta taas, olisin myös missannyt monta hyvää tarjousta, alekoodia ja upeaa lakkaa, ellei seuraisi sosiaalista mediaa. Kolikollahan on aina kaksi puolta... 

Viime vuoden puolella hurmannut ihastus oli Cirquen Mirror Mirror. Mä en hetkeäkään väitä etteikö se olisisi kaunis, itseasiassa tuo on todella ihana lakka, mutta... mä odotin tältä enemmän. Se on ihana, mutta olin jotenkin mielessäni kohottanut tän sellaiselle luksusta pullossa tasolle, että lakatessa fiilis oli vähän njäh. 


Mietin tosin, että voisiko tuohonkin vaikutta se, että nämä lakkaukset epäonnistuivat aluksi ihan täysin. Nimettömässä ja pikkusormessa oli combona Chinan Something Sweet ja OPIn Happy Anniversary, jotka ei tuntuneet koskaan kuivavan ja rutistuivat ihan täysin. Mökötin siis kynsilleni ensiksi 24 tuntia ennen kuin ehdin vaihtamaan tuon pinkin Madison Ave-Huen noihin sormiin ja kas, heti näyttää kivemmalta. Itseasiassa näitä kuvia katsellessa lämpeän tuolle Mirrorille taas vähän enemmän. 

Voisiko siis olla, että se psykologinen epäonnistumisen tunne, jonka ensimmäinen versio kynsistä aiheutti, vaikuttaa myös siihen, että omat fiilikseni Mirroria kohtaan ovat vähän laimeat? Tiedä häntä, mutta olen ainakin päättänyt antaa tuolle lakalle vielä uuden mahdollisuuden ja eiköhän se kokoelmassani muutenkin pysy - jo pelkästään sen takia, että en omista toista vastaavaan lakkaa :) 


Kynsillä:
Cirque - Mirror Mirror
Essie - Madison Ave-hue
Water Decals

27.2.2014

Zipperrr


Vihdoinkin sain siirtokuvat kynsille, joiden käyttöä olen odottanut jo jostain viime syksystä saakka. Niin kivat kuin water decalit onkin koristeluina, mulle aina kaikkein suurin koettelemus on se vesikupin hakeminen kynsienlaittopaikan viereen, missä kastella niitä kuvia. Kyseessä siis taas kerran vuosisadan suurimmat ongelmat. 


Ajattelin, että vetoketjujen kanssa haluan jotain kivaa ja erikoista, joten päädyin holoihin. Mulle ehdottomasti käytetyimpiä holoja on Nfu Oh:n holot, koska ne ovat niin mielettömiä sateenkaarilakkoja.  Etusormesta pikkusormeen pohjalla on numerot #61, #63, #62 ja #65. Mustana lakkana taas Kikon 275. Olisin oikeastaan valmis jo kesään ja siihen, että holot saisivat loistaa koko ajan auringon paisteessa. 

ps. lisäsin myynnissä-välilehden yläpalkkiin, mistä löytyy aika paljon lakkoja, joista tahtoisin eroon, joten käykäähän kurkkimassa, jos löytyy jotain mielenkiintoista. 

19.5.2011

Zoya - Rica


Hmm, mua vähän mietitytti julkaisenko teille näitä kuvia ollenkaan kun just eilen harrastin swatch-kuvien levittelyä ja sama lakka nyt kynsilläkin. Ajattelin kuitenkin, että kun koristelinkin jotain niin voin julkaista, mutta en kyllä ala teitä uusilla kuvilla piinaamaan yksivärisistä kynsistä kun swatch-kuvat blogista jo löytyy.

Pisimmän korren Zoyan lakoista siis vei Rica, korallinen persikka kultaisella shimmerillä. Ihana levittää kolmella kerroksella ja niin mielettömän kimalteleva, ettei tosikaan. Omnomnom. Pistin päälle bornprettyltä saatuja water decalseja ja opin ainakin sen, että jos niitä kuivan lakan päälle pistää, kannattaa heti vetää päällyslakkakerros päälle, koska näissähän itsessään ei ole liimapintaa, joten kuivettuaan nämä voi helposti tehdä katoamistemppuja kynsiltä. Opin myös sen, että kun alat laittamaan water decalseja (koska kynsitatuointi on maailman urpoin sana, siksi ne on water decalseja tässä blogissa, nyt ja aina) voi huoletta laittaa kaikki kuvat kellumaan veden pinnalle, koska mitä pidempään ne siellä lilluu, sitä helpompaa ne on napata taustapahviltaan pois.

Huomiseksi saatan kehitellä jonkunlaisia Sunshine skittlesejä, kun niitä fb:n puolella ehdotettiin :D


I was a bit hesitant whether to blog about these nails or not. I know I had the swatch pictures of Zoya Sunshine just yesterday but today I used Rica with water decals so I just decided to blog about these too.

Rica is so pretty that I can't even believe, soft, warm peachy coral orange with golden shimmer. I love this. I used three coats again and added some water decals that I got from bornpretty to make the look even prettier. I wanted to add something to the mani but I didn't wanna over do it so water decals were a safe way to go. 

13.3.2011

OPI -Ali's Big Break w/ bornpretty water decals



Kävin eilen ideaparkin sokos emotionissa ihan vaan tutkimassa, mitään ei pitänyt ostaa, mutten voinut vastustaa kiusausta kun jo syksystä saakka himoittelemani Ali's Big Break Burlesque kokoelmasta oli alennettujen kasassa. Tämä ihana punainen glass flecked kaunotar on kummitellut  mielessäni jo pitkään kun alkuperäiseen Burlesque-tilaukseen päätyi Teas-y Does It tämän tilalle (ihana lakka sekin tosin). Alekorista jonkun himoitsemansa lakan löytäminen on yleensä parhautta.

Punainen kaunotar piti heti saada kynsille ja kolmella kerroksella lopputulos oli nätti. En tiedä mikä omaa kättäni vaivasi kun tuntui, että lakkasin eilen enemmän kynsinauhoja kuin kynsiä (sormet kauniissa kunnossa ennen siistimistä) mutta siveltimellä ja kynsilakanpoistoaineella siitäkin selvittiin. Koristeiksi valitsin viimeiset BornPrettyltä saamani jutut, joita en täällä ole näyttänyt. Kyseessä on Hello Kitty water decals paketti, jonka yksiä kukkakuvioita käytin tähän. Mä olen hirveän huono tarrojen ja decalsien käytössä, koska olevinaan säästelen niitä ihan turhaan.

Punertavanvioletit ruusukuviot sopivat mielestäni kivasti punaiseen lakkaan ja vältin sen joulu-fiiliksen. Decalsit toimivat siis siten, että leikkaa pahvista kuvion irti, uittaa sitä pinseteillä vesilasissa noin 20 sekunttia - tai sen verran aikaa kun sulta kuluu kalastaa se pinseteistä pudonnut kuvio lasin pohjalta... - nostat sen esimerkiksi kämmenesi päälle ja varovasti sormella liikutat kuviota suojapaperin päältä. Itse nappasin kuvion pinseteillä heti kun sen reuna oli edes vähän suojapaperin ulkopuolella ja asettelin kynnelle.


Tää on kokonaisuudessaan toinen kerta kun koitan water decalseja ja nämä onnistui hyvin. Kynnen pinnalla ei tunne että olisi yhtään mitään ilman päällyslakkaa tai sen kanssa, ja kuvioita oli muutenkin todella helppo käsitellä. Pidin myös siitä, että 20 kuvion arkissa on jokaiselle kuvalle peilikuva, eli oikeassa kädessä itselläni on kuviot oikeassa reunassa kynttä kun taas vasemmassa on kuvan osoittamalla tavalla. Olen neuroottinen tällaisten asioiden suhteen... Nämä kuvat on muuten yksipuoleisia, eli näissä ei toimi se taktiikka: liota vedessä, iske pahvipuoli ylöspäin kynnelle ja irrota pahvi. Oikeastaan se on vain hyvä, koska näiden toinen puoli on kokonaan valkoinen, mikä takaa sen, että näiden väri ei varmasti vääristy tummienkaan lakkojen päällä.

Maailman pisimmän jaarittelun päätteeksi mainitsen vielä tuosta alennuskoodista, jonka tarkemmat tiedot on sivupalkin ylimmässä kohdassa. Se on voimassa vielä tämän kuun loppuun, joten nyt jos koskaan kannattaa sitä käyttää. Itsekin olen jo pari tilausta tehnyt ja saatoin saada markkinoitua mm. granaattiomenakynsinauhaöljyn äidilleni niin että sille "saa" kuulemma tilata oman...


Super long review ahead, I'll warn you... Yesterday I went to a local beauty store and I found Ali's Big Break on the clearance bin. I've been wanting to buy this one since the Burlesque collection came out but somehow I never did. I have tons of reds already so why would I need this (amazing class flecked beauty) one. Well, now that it was on sale, buying it was completely okay in my opinion. 


I did want to do something over the red but didn't know what to. I ended up going with the last thing I have yet to review from Born Pretty, their nail decals. I chose this package because of the to die for Hello Kitty decals, but this time I used some purple roses from the package. I'm really bad with nail stickers and water decals because I always feel like I wanna save them for later use even though I've got them to be used.


This was my second time ever using water decals. You cannot even feel these on your nail (with or without top coat) so these work perfectly for everyone who hates stickers cause they don't stick well to your nails. Basicly what you do with these is soak the cut piece of paper with the pattern on it in water for about 20 seconds (or however long it takes for you to fish out the decals from the bottom of the glass after it slipped from you tweezers...) lay it on your palm and gently with you finger slide the decal of the paper that it was on. I picked the decal up with my tweezers as soon as it had just a little free edge off the paper and placed it on my nails. Super easy and not time consuming at all.


All in all, I really liked these. They were easy to work with and super pretty on the nail. I like how in a sheet of 20 decals, you have 10 unique designs and mirror images of each, so my right hand has mirror images to these and I love that one. These are only on sided (they have white base) so these show really nicely over darker colors too. 

I also wanted to remind you of the coupon code that I have. More information can be founded in the sidebar but it is valid till the end of this month. I have to go and pick up some cuticle oils for my mom and for my sister after raving about the pomegranate one that I have in front of their faces. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...