Näytetään tekstit, joissa on tunniste aloittelijan kynsilakkapakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aloittelijan kynsilakkapakkaus. Näytä kaikki tekstit

20.12.2010

Aloittelijan kynsilakkapakkaus / Osa 3: nail art juttuja

Kolmas ja viimeinen postaus aloittelijan kynsilakkapakkaukseen. Olen kirjoittanut nämä kaikki saman päivän aikana ja ajastanut, ja mitä pidemmälle pääsen, sitä typerämmältä toi otsikko alkaa kuulostamaan. Ehkä mä kuitenkin selviän tästä.

Jatkan samalla linjalla kuin aiemminkin. Kaikenlainen kynsien koristelu voi olla todella hauskaa ja mitä luovempi osaa olla, sitä vähemmillä tarvikkeilla pärjää hyvin. Ehkä olen tällä saralla niitä kahta asiaa, mitä äitini ja siskoni aina väittää mun olevan. Äiti väittää konservatiiviseksi, koska en halua asioiden usein muuttuvan ja sisko haukkuu hienoperseeksi aina kun riidellään, koska korjaan aina ihmisten virheitä. (Ja sanokaa please joku, että tekin riitelette vielä siskojenne kanssa, jos ne on pahimmassa mahdollisessa teini-iässä? Mä aina väitän, että en ole koskaan ollut paha teini-ikäinen, minkä äitini kerran kuittasi sanomalla, että olen ollut yhtä jääräpäinen kolmevuotiaasta saakka. Oh well, takaisin asiaa...). Pointtina oli siis se, että itse tykkää käyttää oikeita nail artiin tarkoitettuja työkaluja, vaikka halvemmilla korvaavilla asioilla pääsisi varmasti pitkälle.

Siveltimet


Helpoin ja yleisin tapa nail artin kanssa on varmasti erilaiset siveltimet. Ne mahdollistavat jos jonkinlaisten kuvioiden tekemisen esimerkiksi kynsilakoilla ja akrylliväreillä. Siveltimet myös auttavat mm. kynsinauhojen ja ranskalaisen manikyyrin tippien siistimisessä. Käyttötarkoituksia siveltimillä on hurjasti, mutta jo yksi sivellin on mielestäni erittäin hyödyllinen jokaisen lakkaajan kaapeissa. (Ja jos niitä siveltimiä muistaisi putsata vaikka aina kun käyttää kynsiliimaa, ei niitä tarvisi uusiakaan usein *viheltelee* Ne ei onneksi ollut kuin halpoja - ja huonoja - askartelukaupan siveltimiä)

Pihistä: Näitäkin voi jokainen löytää jo ihan kotona olevista materiaaleista. Kuivahtaneen nestemäisen eyelinerin sivellin toimii loistavasti myös nail art tarkoituksiin ja erilaisista vesivärisiveltimistäkin saa loisto kavereita kynsille, etenkin jos niitä trimmaa vähän kapeammiksi. Muistan myös muutama vuosi sitten törmänneeni GOSHin mainokseen, jossa kehotettiin käyttämään nestemäisiä eye linereita nail art linereina. Itse en ole tätä kokeillut, mutta pitääkin testata miten se toimii.

Panosta: Jos oikeasti tahtoo panostaa, voisi ostaa ihan rajaussiveltimen kaupasta nail art tarkoituksiin. Se ei kuitenkaan mielestäni ole tarpeellista, koska ebaystä saa 15 siveltimen pakkauksen halvimmillaan kahdella eurolla. Tarkistin juuri maksaneeni omistani 2,13 euroa. Pakkaus sisältää hurjasti erilaisia vaihtoehtoja, joilla saa varmasti monipuolisia asioita aikaan.

Dotting Tool


Työkalu, jossa on pallo päässä auttaa huomattavasti erilaisten pisteiden, pilkkujen ja myös viivojen tekemistä. Monet pitävät dotting toolia vain pisteiden tekemiseen käytettävänä työkaluna, mutta itse esimerkiksi teen aina leoparditäplät tällä. Dotting tool käy siis myös kaikenlaiseen piirtämiseen. Mä ainakin rakastan mun dotting tooleja, kun ne helpottaa elämää huomattavasti ja palloista tulee aina kauniin muotoisia.

Pihistä: Dotting toolina voi käyttää mitä tahansa pallomaista esinettä kotoa. Esimerkiksi nuppineulan lasipää, aukitaitettu klemmari, kuulakärkikynän pää tai jopa lyijykynä voivat toimia dotting tooleina.

Panosta: Tässä taas rahallinen panostus on niin päätä huimaava, ettei tosikaan. Ebaystä nimittäin saa myös parilla eurolla paketteja, joissa on 5 kaksipäistä dotting toolia, joissa on vähän erikokoisia palloja. Näitä myydään myös yksittäin siellä. Myös useimmissa yllä kuvailemissani sivellinpakkauksissa tulee mukana yksi dotting tool

Nail art lakat


Jos omistaisi paksuja lakkoja ja siveltimiä, niin nail art lakoille ei varmasti olisi kovinkaan paljon käyttöä. Mulla varmaan olisi mahdollisuus tehdä paljon nail at kuvioistani ihan normaaleilla lakoilla ja siveltimillä, mutta olen niin mukavuudenhaluinen, että mielummin käytän nail art lakkoja jotka on tarkoitettu siihen hommaan ja joissa on sivellin jo purkissa valmiina. Näissäkin on paljon eroja merkkien välillä, joten välillä voi olla vähän hakuammuntaa mitä löytää.

Pihistä: Niin kuin yllä mainitsin, helpoimmalla pääsee, jos käyttää omia lakkoja ja siveltimiä. Simple as that. Jos taas on mukavuudenhaluinen kuin minä, muttei tahdo käyttää liikaa rahaa nail art lakkoihin kannattaa surffata jälleen ebayhin, josta saa esimerkiksi 24 koristelakan settejä alle kympin hintaan. Siinä riittää varmasti sävyjä vaativallekin koristelijalle.

Panosta: Hyvät nail art lakat on ainakin itselleni se kaikkein tärkein osa lakkakokoelmaani. Color Clubin Art Club linerit on omia ehdottomia suosikkeja, joita saa kai paristakin suomalaisesta verkkokaupasta ja sen lisäksi ulkomaalaisista 8ty8beauty myy näitä halvalla. Nämä on laadultaan ehdottomia suosikkejani.

Akryllimaalit


Tässäkin on yksi asia, joka saattaa monen perheen askartelukaapista löytyä ihan ennestään jo. Akryllimaaleja voi käyttää erilaisten nail art kuvioiden tekemiseen ja mikä parasta, jos epäonnistut saa kuvion pyyhittyä vedellä pois jos alla oleva lakka vain on kuivaa, jolloin vesi ei vahingoita sen pintaa. Akryllimaaleilla tehtävät kuvioinnit siis tarvitsevat päällyslakan suojaamaan niitä, sillä muuten ne voivat kuivettuaankin sotkeutua kastuessaan. Kannattaa muistaa pitää huoli, että maalien alla on aina vähintäänkin kunnon kerros lakkaa, koska vaikka maalit eivät omille kynsilleni ole koskaan hallaa tehneet, ei niitä varsinaisesti ole suunniteltu kynsille laitettaviksi.

Pihistä: kurkista äidin askartelukaappeihin ja katso onnistaako. Myös erilaisissa lasten halvoissa askartelupakkauksissa saattaa olla pieniä akryllimaalituubeja mukana.

Panosta: Askarteluliikkeissä myydään akryllimaalipakkauksia, joissa on usein useita eri värisiä maaleja samassa. Hintahaarukkaa en edes osa sanoa, koska se riippuu varmasti paljon paikasta, maalin laadusta ja pakkauksessa olevien purkkien määrästä ja koosta. Turvallisinta on kuitenkin sanoa, että nail art ei vaadi niitä kalleimpia ja mahdollisia maalea.

Leimasinsysteemit / Konad


Viime vuosien aikana erilaiset leimaamislaatat ovat tuleet todella suosituiksi. Konad oli tietääkseni ensimmäinen, joka alkoi tuottamaan laattoja, tai jos ei ensimmäinen niin ainakin ensimmäinen metodin patentoinut yritys. Konad ei aloittelijallekaan ole vaikea opeteltava asia ja moni suositteleekin leimaamista ihmisille, jotka tahtovat alkaa koristella kynsiään. Itse en lukeudu näihin ihmisiin, sillä mulla meni yli vuosi ennen kuin tykästyin konad laattoihini. Myönnän kyllä, että aloittelijakin voi näillä saada kaunista tulosta aikaan.

Pihistä / panosta: Suosittelisin pysymään ainakin aluksi vain aidoissa konadeissa, sillä ne laatat ovat varmasti laadukkaita ja toimivat niin kuin pitääkin. Näiden kanssa voi melkein varmaksi aina sanoa, että vika oli käyttäjässä, ei tuotteessa. Kannattaa aluksi ostaa vain stamper ja scraper sekä korkeintaan pari kolme laattaa. Ihan vaan testatakseen tykkääkö konadeista, ettei muillakin viruisi sitten kymmentä laattaa, paria lakkaa ja työkalut yli vuotta laatikossa... Jos omistat paksun valkoisen ja mustan lakan niin kuin aiemmassa postauksessa suosittelin, niitä voi usein käyttää huoletta leimailussa. On vaikea kertoa mitään merkkiä, joka toimisi oikeiden konad lakkojen korvikkeena, kokeilemalla löytää aina parhaat.

Vesimarmorointi


Kaikki nail art tyylit eivät edes tarvitse sen kummempia työkaluja. Marmoroimista voi koittaa ja luoda sen avulla jännät kynnet. Tarvtset vain kupin huoneenlämpöistä vettä, ainakin kaksi lakkaa ja jonkun terävän, esimerkiksi hammastikun, jolla piirtää lakkaan kuvioita. Tämä vaatii hetken, että tekniikan oppii, mutta marmoroimalla voi saada ihmeitä aikaan.

Liukuvärjäys


Liukuvärjääminen on toinen idiootihelppo keino kynsien koristeluun. Liukuvärjäyksen voi toteuttaa niin monella värillä kuin vain tahtoo ja saada aikaan mitä kummallisipia juttuja. Tässäkin voi onneksi käyttää mitä yksinkertaisimpia välineitä. Pesusienen, keittiösienen tai meikkisienen pala käy loistavasti liukuvärjäykseen, eikä tarvitse edes panostaa välineisiin.

Pihistä: Mulla on ollut kohta 1,5 vuotta viiden keittiösienen paketti kapissa, josta kahdesta olen tainnut paloja leikellä. Hintaa oli ehkä euron koko paketilla ja jos jatkan samalla mallilla käyttöä eli 1 sieni kahdessa vuodessa niin nämähän kestäisivät mulle kymmenen vuotta...

Panosta: Konadilla on oma sienipaketti, jota rehellisesti sanottuna en ole koskaan ymmärtänyt. Olen nähnyt tutoja sen käytöstä, mutta come on, jos saman asian ajaa mikä tahansa muukin sieni niin miksi pitäisi ostaa tuollainen kalliilla. Tämä taitaakin olla se ainut kohta missä oikeasti suosin halpaa ja hyvää korvaajaa enemmin kuin "oikeita" välineitä.

Strassit / glittermuodot, glitter, yms


Kivaa blingiä kynsiin tuo kaikki erilaiset koristeet, joita niille voi laittaa. Erilaisia timantteja ja glittermuotoja on ebay täynnä, mutta samoja asioita voi löytyä jokaisen askartelukaapista tai viimeistään tiimarista.

Pihistä: käytä askartelukaapin jäänteitä äidin kätköistä. Meillä ainakin on ollut paljon erilaisia glittereitä ja glittermuotoja vuosien varrella. Niistä varmasti saisi sovellettua vaikka mitä.

Panosta: Erilaiset nail art hässäkät eivät oikeasti maksa paljoa. Ebaystä saa helposti 1800 strassin pakkauksia alle eurolla. Samoin glittereitä ja muita. Lähimmän tiimarinkin valikoimat kannattaa tarkistaa. Itse ylipäätään aina liikkuessani askartelukaupoissa tai tehden töitä pienten yksityiskohtien kanssa mietin, voisinko käyttää jotain juttuja luovasti.

Nail artin kanssa siis kannattaa vain olla luova niin työkalujen kuin itse kuvioidenkin suhteen. Oman kodin asioista voi helposti tehdä kynsiystävällisiä nopeasti ja helposti ja niillä aikaan saatu jälki ei varmasti poikkea kunnon työkaluilla tehdyistä, jos et kerro kenellekään. Kannattaa siis olla luova ja kokeilla rohkeasti erilaisia ideoita ja toteutustapoja. Epäonnistuneet kuviot saa aina kynneltä pois ja yksinkertaisimmatkin jutut saattavat piristää yksiväristä manikyyriä hurjasti.

Tämä postaus päättää mun kolmiosaisen aloittelijan kynsilakkapakkaus sarjan. Toivottavasti joku edes tykkäsi lukea näitä kun naputtelin näitä kolmea postausta yhteensä varmaan ainakin neljä tuntia ellen ylikin...

19.12.2010

Aloittelijan kynsilakkapakkaus / Osa 2: värilakat

Kynsilakoissa on sellainen kiva puoli, että niitä voi sekoittaa ilman, että tapahtuu mitään kauheuksia. Ei siis tarvitse pelätä, että kyntesi syöpyvät kokonaan kauas pois, jos uskallat sekoitella muutamaa omistamaasi lakkaa ja tehdä omia kauniita värikomboja.

Tämän mukavan ominaisuuden ansiosta ihminen selviäisi siis helposti muutamalla perusvärillä lakkojen kanssa. Kun lakoista sekoitetaan uusia väricomboja, kutsutaan saatua tulosta frankeniksi. Tämän voi tehdä sekoittamalla lakkoja pullossa, jolloin saadaa kokonainen pullo lakkaa tai ihan vain sekoittamalla esimerkiksi cd-levyn kannen päällä lakkoja sen verran, että saadaan kynnet kerran lakattua. Jos lakkoja sekoittaa pullossa, ei kannata täyttää pulloa ihan pintaan saakka ennen sekoittamista. Täysi pullo on vaikeampi saada kokonaan sekaisin ja täydessä pullossa paine voi kasvaa, mahdollisesti jopa rikkoen lasipullon. Joten paras vinkki on täyttää pullo maksimissaan noin 3/4 täyteen ja kun sekoitat lakkoja, ravistele ensiksi hetki, avaa sitten pullo ja sekoita siveltimellä vähän, sen jälkeen sulje taas pullo ja ravistele. Ja toista tätä tietenkin kunnes lakka on kunnolla sekaisin.

Muutamalla lakalla voi siis päästä jo pitkälle, jos on valmis kokeilemaan uusia yhdistelmiä sekoittamalla lakkoja. Mitä peruslakkoja sitten suosittelisin jokaisen lakkapakkiin?

Musta


Tiedän monta ihmistä, jotka vierastavat mustaa lakkaa todella paljon. Itse en selviäisi varmaan viikkoakaan ilman mustia lakkojani. Mä itse rakastan mustaa myös koko kynnellä, mutta monelle muulle se saattaa olla vain koristeluun yms. käytettävä lakka. Musta on kuitenkin kaunista kaikenlaisissa nail art kokeiluissa ja esimerkiksi mustat ranskalaisen manikyyrin tipit tai vinomanikyyrin tipit on todella kauniit ja huolitellun näköiset.

Pihistä: Mustaa lakkaa ostaessa kannattaa huomioida, että ostaa kyllin paksun lakan, jota voi sitten helposti käyttää esimerkiksi erilaisissa nail art kuvioissa. Wild & Crazyn musta lakka on ainakin omien kokemusteni mukaan hyvää ja hintansa arvoista tavaraa. Wild & Crazyä saa Seppälöistä hintaan 2,95.

Panosta: Tällä kertaa mun panosta-lakkakaan ei ole hinnalla pilattu. Ainoa ero on vain se, että tätä pitäisi tilaa netistä. All time suosikkimustani on Sinful Colorsin Black on Black, jota saa mm. Cherryculture nettikaupasta. Hintana 2 dollaria plus postikulut on aika vähän oikeasti todella hyvästä mustasta lakasta.

Valkoinen


Musta lakan ohella, valkoinen on mielestäni todella olennainen osa jokaisen lakkaajan varastoja. Samoin kuin mustan kanssa, valkoista ei välttämättä koko kynnellä niin usein käytetä, mutta esimerkiksi ranskis-tippeihin ja nail art juttuihin valkoinen on juuri oikea veto. Tällä myös pystyy vaalentamaan kätevästi minkä tahansa lakan sävyä ja synnyttämään esimerkiksi pastelli-lakkoja. Myös jos omistat lakkoja, jotka ovat liian läpikkultavia yksin käytettäviksi, kerros valkoista alla tekee usein ihmeitä.

Pihistä: Wild & Crazyllä on tähänkin hätään loistava vaihtoehto. Valkoinen Montana on monen lakkailijan ehdoton suosikki. Omaksi ongelmakseni on osoittautunut se, että tämä on vähän liiankin suosittu kun omasta lähiseppälästä tämä tuntuu aina olevan loppu enkä meenaa saada tätä mistään. Hintaa tälläkin 2,95e

Panosta: Ainut kunnon paksu, mutta loistava valkoinen lakka, joka tuli mieleeni on Sally Hanssenin White On, joka on sarjaa, jota suomessa ei myydä. En ole ihan varma myydäänkö Anttiloissa Instra Dri sarjassa valkoista lakkaa (ainakin siihen sarjaan kuuluu sellainen), joten jos myydään se voisi olla hyvä vaihtoehto noin 10 euron hinnallaan. China Glazen White On White on oma luottovalkoiseni, mutta tämä on sen verran ohutta, että tällä ei esim nail artia tehdä. Color Clubin French White on kuulemani mukaan yksi parhaista valkoisista. Tätä saa ainakin ulkomaisista verkkokaupoista.

Punainen

Klassinen punainen on mielestäni kanssa yksi kynsilakkalaatikon kulmakivistä. Punaiset kynnet luettaan eleganteiksi ja klassisiksi. Punaisen sävyjä tosin on monia ja kannattaa valita tarkasti kun hiukan vääränsävyisellä punaisellakin voi helposti mennä pieleen.

Pihistä: Musta alkaa vähitellen tuntumaan, että olen kävelevä Wild & Crazy mainos näiden suositusteni kanssa, koska suosittelen taas samaa :D Colorado Springs on mielestäni todella kaunis punainen sävy, joka on juuri oikean punainen ainakin omalle ihonsävylleni.

Panosta: Oma suosikkipunaisena on China Glazen Salsa niminen lakka. En ole ihan varma saako tätä Kickseistä, jos saa niin hinta on 9.90e. Jos taas ei, niin tämä kuuluu China Glazen perusvalikoimaan, joten ainakin netistä pitäisi helposti löytyä.

Helmiäislakka


Cremelakkoihin saa mukavaa piristystä lisäämällä erilaisia helmiäislakkoja niiden päälle tai sekaan. Toisissä helmiäislakoissa saattaa olla duochrome efektiä, joka näkyy vasta tumman lakan päälle kerrostettaessa. Toiset taas lisäävät nättiä huurteisuutta lakkoihin. Kannattaa kokeilla kerrostamalla ja creme-lakkoihin sekoittaen.

Pihistä: Tää on viimeinen, mä lupaan. Wild & Crazyllä on kaunis helmiäislakka myös. En omista sitä (vielä) joten en ihan varmaksi muista nimeä, mutta tätä on yleensä aina Seppälöissä tarjolla.

Panosta: oma rakkain helmiäislakkani on OPI:lta. Happy Anniversary nimeä kantava vaalea helmiäislakka on oma suosikkini. Tätä tiedän myytävän ihan Suomessakin hintaan 15,90, mutta mielummin itse tiaisin ulkomailta, jolloin tälle varmaan jäisi hintaa jotain kuuden euron pintaan.

Ranskalaisen manikyyrin lakka


Itse en henkilökohtaisesti käytä minkäänlaisia ranskalaisen manikyyrin nudelakkoja. Mun kynnet ovat sen verran epätahriintuneet, että pystyn vetämään ihan hyvin ilman nudelakkojakin. Ihan siitäkin syystä, että ne eivät ole yhtään mua. Musta on jopa aika rumaa iskeä kynnelle epämääräistä maidonvaaleaa lakkaa kun usein toteutus ei ole kovin hyvä. Oikein toteutettuna nämä lakat voivat olla nättejäkin, mutta itselläni ei ole koskaan ollut tarvetta siihen. Omistan muutaman nudelakan, mutta käytän niitä äärimmäisen harvoin.

Pihistä: No niin kuin edeltä ehkä huomaakin, itse suosittelisin vain unohtamaan sen nudelakan, mutta jos jotain tahtoo hankkia niin esimerkiksi H&M:llä taitaa olla kokonainen ranskissetti 2,95e hintaan.

Panosta: Essie on tunnettu jos jonkinlaisista nudelakoistaan, joista varmasti jokainen voi löytää omansa. Essietä voi tilata useista nettikaupoista ja hinta pyörii usein 8 dollarin paikkeilla.

Muut värilakat


Näiden klassisten sävyjen lisäksi kannattaa ostaa sellaisia lakkoja jotka ovat omaan mieleen (duh, ymmärrä kyllä tämän lauseen typeryyden :D). Itseäni miellyttää ainakin vihreän, turkoosin ja keltaisen sävyt. Ja monille pinkit ja vaaleanpunaiset on aina must sävyjä. Ylipäätään omasta mielestäni kannattaa kasata sellainen lakkahylly, jolta löytyy vaihtoehtoja niin sävyissä kuin viimeistelyissäkin.

Pihistä: Nykyään Suomestakin saa ihan kivoja lakkoja kohtuu hinnoin. Niin kuin ehkä tämän postauksen pohjalta tuli selväksi, Wild & Crazy valmistaa mielestäni todella kivoja lakkoja, jotka ovat hinta-laatu suhteeltaan aivan loistavia. Myös seppälöissä myytävät Models Ownin lakat on todella kauniita ja heiltä löytyy vähän jännempiäkin sävyjä valikoimista. Merkki jota en taas suosittelisi on Mavala, jossa mielestäni on todella kaamea hinta pieneen pulloon ja melko kehnoon laatuun verrattuna.

Panosta: Nettikaupat on oikeasti kynsilakkailijan unelmapaikkoja. Tein juuri nopean laskutoimituksen Transdesignin sivuilla, josta 9 China Glazen lakkaa saisi postikuluineen Suomeen ja hintaa jäi 35 euroa. Yhdeksän todella laadukasta lakkaa tuohon hintaan on mielestäni todella hyvä diili. Jos siis haluaa panostaa lakkoihinsa suosittelisin merkkeinä ainakin China Glazea, OPIa, Color Clubia, Nfu Oh:ta, Essietä ja Zoyaa.

Ihminen ei siis todellakaan tarvitse samanlaista sairaanloista kynsilakkokokoelmaa kuin mikä itselläni on, vaan panostamalla esimerkiksi pariinkin kymmeneen itselle rakkaaseen lakkaan, voi kokoelma olla jo todella kaunis ja vakuuttava, jolla saa ihmeitä aikaa. Itse todella tykkäänkin lukea sellaisia blogeja, joissa lakkakokoelma ei ole maailman suurin, mutta jossa sitä sovelletaan monipuolisesti.

18.12.2010

Aloittelijan kynsilakkapakkaus / Osa 1: kynsitarvikkeet

Tiedän, että youtubessa pyörii paljon Mac starter kit tyylisiä videoita, joissa suositelleen välineitä aloittelevalle meikkaajalle. Mutta entäs sitten lakkaajat? Tässä siis postaus niille, joilla ei ole massiivista kynsilakkavarastoa ja joilta saattaa vielä puuttua muutamia kynsilakkapakin kulmakiviä. Yritin laittaa esille vaihtoehtoja pihistä / panosta -tyylillä, mutta välillä hintaero tuotteille ei jäänyt suuriksi. Erona vain on se, että toisia juttuja joutuisi tilaamaan netistä ja toiset saa halvalla ja paikallisemmin.

Monipuolisia kynsiä tehdäkseen ei oikeasti tarvitse maailman suurinta lakkavarastoa, eikä välttämättä edes vakainta kättä. Tämä saattaa kuulostaa tekopyhältä kun sen omasta suustani päästän, mutta samalla yritän todistaa itselleni, että selviäisin ehkä viidella prosentilla omasta kynsilakkavarastostani.

Tämän piti olla ensiksi yksi iso postaus, mutta tajusin, että asiaa on ihan liikaa, joten jaan tämän kolmeen osaan: Kynsitarvikkeet + aluslakat, värilakat sekä mahdolliset nail art tarvikkeet.

Alus/pääällyslakat


Ensimmäinen asia, joka kannattaa ehdottomasti hankkia, on kirkas lakka. Ei kannata ajatella että "mä nyt vähän koitan ja jos oikeasti innostun kynsistä, voin sitten hankkia myös kirkkaan lakan". Ennen kuin kunnolla innostuu, on kynnet jo kauniisti tahriintuneet ja näyttävät sanalla sanoen mielenkiintoisilta. Mitä tahansa kirkasta lakkaa kannattaa siis aina laittaa kynnelle. Ei ainoastaan aina väri lakan alle vaan myös silloinkin kun et tahdo muuta lakkaa käyttää. Yksikin kerros läpinäkyvää lakkaa suojaa kynnen pintaa kolhuilta ja auttaa kynttä kestämään.

Pihistä: ainakin vielä kesällä paikallisissa Vapaa Valinnoissa myytiin Farmasi merkin kirkasta lakkaa euron pullo. Se on aika pieni hinta tahriintumisen välttämiseltä. Farmasia voisi siis käyttää sekä alus, että päällyslakkana ja bonuksena tämä ei levitä konad tai muita nail art kuvioita.

Panosta: Jos haluaa suoraan panostaa laadukkaisiin lakkoihin, pitäisi valita oikeasti omalle kynnelle sopivat lakat. Erilaisia ridge fillereitä, kynnenkovettajia ja muita aluslakkoja löytyy hurjasti. Omille kynsilleni toimii esim. OPIn Nail Envy, joka maksaa suomessa melkein 30 euroa, mutta netistä, esimerkiksi ebaystä, tätä saa huomattavasti halvemmalla. Tärkeintä olisi löytää se omille kynsille sopivin mömmö, joten kysy ihmeessä, jos tahtoisit kuulla jonkun toisen mielipiteen siitä, mikä saattaisi kynsillesi olla sopivaa.

Panostus kategoriaan menee alaslakan lisäksi hyvä päällyslakka. Itse en lähtisi merta edemmäksi kalaan, vaan menisin vaikka paikalliseen Sokokseen, josta nappaisin mukaan MavaDry pullon. Hintaa 10ml pullolla on jotain kympin tienoilla ja kuivattaa lakat todella nopeasti ja tuo kauniin kiiltävän pinnan lakkaukselle.

Kynsilakanpoistoaine


Toinen kynsilakkapakin ehdoton kulmakivi on kynsilakanpoistoaine. Mä en voi kylliksi painottaa sitä, että älkää ikinä, ikinä repikö kynsiltänne lakkoja pois, vaikka ne lähtisikin laattoina. Puhun kokemuksesta, kyllä. Tämä rikkoo äärimmäisen helposti kynnen päälimmäistä kerrosta, eikä tee hyvää kynsille. Toivon, että joku olisi ollut kertomassa tän mulle vuosia, vuosia sitten.

Pihistä: S-ryhmän kaupoista löytyvä Extran lakanpoistoaine on asetonistaan huolimatta todella loistavaa. Pullo maksaa 1,39e ja on todella hyvää tavaraa.

Panosta: Myöskin ainakin Sokoksilta, Stockkilta ja Anttiloista saatavilla oleva Mavalan vaaleanpunainen erittäin hellävarainen lakanpoistoaine on nappivalinta. Hintaa tällä on muistaakseni 6,90e mutta hellävaraisuudesta on helppo maksaa.

Kynsiviila


Asia mitä mä tahdon painottaa paljon on se, että kynsiä ei saisi viilata metalliviilalla. Metalliviila rikkoo kynnen kerroksia ja edistää liuskottumista. Myöskin kynsileikkurit tekevät hallaa kynnelle samalla tavoin kuin metalliviila. Lasiviila on siis paras mahdollinen keksintö kynsille ja hiekkapaperiversio menee vielä paremman puutteessa.

Pihistä: Halvan hiekkapaperiviilan saa varmaan lähes joka kaupasta maksimissaan parin euron hintaan. Hiekkapaperiviilaa käyttäessä kannattaa muistaa viilata vain yksisuuntaisesti kynnellä eikä edestakais-liikkeillä.

Panosta: Trindin lasiviila on varmasti taivaan lahja maanpinnalle. Olen kokeillut monia lasiviiloja, mutta mikään niistä ei ole tämän ihanuuden arvoinen. Hintaa on suolaiset noin 20 euroa, mutta rehellisesti sanottuna tämä on joka pennin arvoinen. Omani olen omistanut jo yli 1,5 vuotta ja edelleen toimii kuin uusi. Maksaa siis itsensä kyllä nopeasti takaisin.

Kiillotusviila / bufferi


Monilla saattaa olla kynsillä erilaisia uria, joita olisi kiva vähän tasoittaa tai kynsien päälimmäinen kerros saattaa olla värjäytynyt ikävästi. Tälläisiin ongelmiin auttaa killotusviila, joka bufferinakin tunnetaan. Bufferi kuorii kynnen päälimmäistä kerrosta karheimmalla puolellaan (käytä tätä vain noin kerran kuussa, jotta kynsi ei ohene liikaa) ja siloittaa & kiillottaa kynttä muilla pinnoillaan.

Pihistä/panosta: Näissä harvoin laadussa on maailman suurimpia eroja. Esimerkiksi Models Ownin viila Seppälöistä on hyvä ja hintaa sillä muistaakseni on 3,95e. Aina tasaisin väliaijoin tämä on kamppanjatarjouksena Seppälöissä, jolloin kahden Models Own tuotteen ostaja saa viilan kaupan päälle. Myös mm. Kickeissä on hyvä valikoima erilaisia viiloja.

Kynsinauhavoide / -öljy


Kynnen kosteuttaminen on aina tärkeää. Toiset suosivat rasvamaisia tuotteita, toisille taas öljyiset on mieleen. Jokainen saa toimia millä itse tykkää, mutta kynsien kosteutus on tärkeää, sillä kynnen eri levyt pysyvät yhdessä eriliasten öljyjen ja rasvojen avulla. Hyvinvoiva kynsi myös kestää taipuisana kolhuja ilman, että se katkeaa helposti. Vahvat, mutta joustavat kynnet ovat siis usein terveimmät ja kestävimmät.

Pihistä: Käytä kynsien kosteutukseen paksua rasvaa, jota varmasti jokaisen kotoa kyllä löytyy jonkinlaista. Ei välttämättä tarvitse liikaa stressata tämän kanssa.

Panosta: Jos haluaa panostaa kynsinauhaöljyyn, esimerkiksi OPIn Avoplex öljy on hyvää. Tästäkin saa pulittaa suolaisen hinnan suomen kaupoissa, mutta esimerkiksi Ebaystä saa halvemmalla. Omani ostin lentokentältä ostaessani Avoplex/Nail Envy duon muistaakseni noin kympillä. Jos näkee näitä duoja vaikka ebayssä, niin voin suositella lämpimästi. Tällöin Nail Envy vahvistaa kynttä ja Avoplex pitää huolta kosteudesta.

Jos siis tahdot säästää rahassa, perus hoitotarvikkeet saat reilulla seitsämällä eurolla, riippuen tietenkin ostopaikasta. Osa tarvikkeista monelta varmasti löytyykin jo kotoa.

Jos taas tiedät nauttivasi kynsien laitosta ja haluat panostaa välineisiin, voi perustarvikeisiin käyttää jopa 50 euroa rahaa. Itselläni tuntuu kaikki omat tarvikkeet olevan tuolta panostamisen puolelta, mutta ne ovat ostettu pidemmän ajan kuluessa. Itsekin lähdin ensiksi liikkeelle noista halvemmista versioista ja siirryin myöhemmin innon kasvaessa hiljalleen kalliimpiin vastineisiin, jotka usein ajavat asiansa hiukan tehokkaammin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...