Kun Picture Polish tässä kesällä julkaisi uusia lakkasävyjä, katsoin ensiksi nopeasti swatchit ja päätin, että "kauniita, mutta jätän tällä kertaa väliin". Siinä kohtaa jonkun olisi pitänyt olla varmaan kuumemittarin kanssa vieressä tarkastamassa olenko täysissä ruumiin- ja sielunvoimissa. Mulle PP on sellainen merkki, jota edelleen ostan melko harkiten ja vaalin sitten niitä harvempia pullojani huolella.
Nämä uuden kokoelman lakat on kuitenkin juuri sellaisia, jotka omaan itseeni nappaa. Helppoja pohjia mille tahansa lakkaukselle, mutteivat tippaakaan tylsiä ihanan hitulan vuoksi, jota lakka sisältää. Lisäksi tänä kesänä kaikki Alluren väriset asiat ovat vetäneet minua puoleensa kuin magneetit. Tuo sävy on niin kaunis! Muutaman hetken olin vahva ja päätin, etten hanki lakkaa, mutta sitten kun instagram alkoi täyttyä toinen toistaan kauniimmilla lakkauksilla, jossa Allure oli päätähtenä, oli hyvin vaikea enää sanoa ei. Ja lopulta tämä kaunotar muutti sitten myös omaan lakkalaatikkooni.
Punaiseen taittavan Alluren pariksi nappasin testaamattomista KBShimmerin Sarong Place, Sarong Time lakan, joka taipuu vähän samaan sävymaailmaan. Ihana ja helppokäytöksinen creme myös tämä, jonka leimasin vielä MoYou Londonin Tropical 17 laatalla, joka on ihanan havajilaisvaikutteinen ja kesäinen kaikkine monimutkaisine kukkakuvioineen.
Kynsillä:
KBShimmer - Sarong Place, Sarong Time
Picture Polish - Allure
MoYou London - Tropical 17 + Essence Stampy Polish White
Tuli taas muistutettua itseäni, että välillä lakkauksissa ei tarvitse olla liikaa mitään erikoista, ihan hyvin yksinkertainenkin yhdistelmä, voi välilla olla todella mieluinen...
... etenkin jos lakka on yksi niistä harvoista, joihin tänä vuonna olen rakastunut heti ensitouchilla. Omistaako moni muukin ihastuttavan Alluren?