Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flormar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Flormar. Näytä kaikki tekstit

13.10.2012

Syksyn suosikkiväri


Parin päivän blogihiljaisuus ei varsinaisesti ollut suunniteltu juttu, mutta silloin kun ei inspaa oikein mikään, ajattelin, että on vain parempi olla kirjoittamatta. Kynsienkin kanssa mentiin niin yksinkertaisella linjalla, että ei sitä esiteltävääkään varsinaisesti ollut. Nyt taas kun sain aikaan jotain, mistä kehtaa kuviakin ladata, jatketaan höpöttelyä.
Tämän syksyn yksi suosikkiväreistä on ehdottomasti viininpunainen. Itse melkein järkytyin siitä, että mun lakkalaatikoissa on todella, todella paha vaje viininpunaisten suhteen. Tämä Barry M on yksi ainoista, jotka edes melkein menevät siihen kelkkaan, mutta ei tämäkään ole ihan täydellinen sävy. Joku voisi kertoa mulle miksi, koska viininpunainen on aivan ihana väri. Muun muassa yksi teini-ikäinen halusi ehkä 8 vuotta takaperin maalata kaikki huoneensa seinät viininpunaisiksi. Äidin epäonni oli se, että samainen teini päästettiin isänsä kanssa maalikauppaan remonttia tehdessä ja kotiin kuskattiin omasta mielestäni maailman ihanimman sävyinen maali. Äiti ei vain ollut ihan samaa mieltä. Pienen väsytystaistelun jälkeen lopputuloksena oli äidin ehdottomasta "yksi seinä punainen, loput valkoisia" päätöksestä poiketen kolme viininpunaista seinää ja yksi valkoinen. Ja sanottakoon, että vaikka sävy oli ehkä vähän tumma dominoivaksi väriksi, niin minä kyllä rakastin huonettani silloin ihan mielettömästi. Ei seinien aina tarvi olla tylsiä. 


Viime vuosina olen pitänyt punaiset pinnat onneksi vähän pienempinä, niin kuin kynsillä tällä kertaa. Barry M:n punainen Raspberry on sen verran tumma, että se putoilee juuri sopivasti punaisen ja viininpunaisen välimaastoon ja josta ainakin itse tykkään ihan pähkinöinä. Mulla on ikuisuuskammo punaista kohtaan kynsillä, koska en halua pudota niistä joulu lokakuussa tai classic red muoteista kumpaankaan, joten pitää keksiä jotain muuta. Tällä kertaa ainakin mielestäni onnistuin aika hyvin. 
Mulla oli ekana päivänä vain Raspberry kynsillä edustamassa itsekseen + nimettömissä ja peukaloissa Flormarin "holo" 809. En mä kyllä vielä hyvälläkään uskolla puhuisi noista Flormareista holoina vaan joinain holografisuutta tavoittelevina lakkoina, mutta kauniitahan ne on ja kestävyys on ihan uskomaton. Päädyin sitten eilen tekemään half moon manit noihin holokynsiin ja lisäilemään valkoisia tarroja punaisen päälle. Harvemmin tykkään tarrakynsistä niin paljon, että niitä pitkin päivää ihastelen, mutta näistä tykkäsin kyllä todella paljon. Omaan silmään tasapainoinen ja kaunis kokonaisuus. Ainoa, minkä olisin muuttanut, olisi olleet pienemmät strassit tuohon half moonin rajalle, mutta kun mun 1,5mm hopeat strassit on loppu (how did this happen?) enkä näköjään ole muistanut tilata uusia tilalle. Pitääkin tehdä tutkimusretki ebayhin mahdollisimman pian. 

Kuka muu syttyy viininpunaiselle?

21.9.2012

Hopealiljat


Pakkohan eilen oli päästä kokeilemaan uusia lakkoja ja uutta xl-stamperia. En vakuuttunut aivan täysin noista Golden Rosen mattalakoista, mutta toivotaan, että mielipide muuttuu, kunhan saan käytettyä noista niitä paria muutakin. Tämä sininen oli ihan ok, mutta jos sinistä suede-lakkaa haluan, kääntyisin kyllä mielummin OPIn Russian Navy Sueden puoleen kuin tämän puoleen. 


Hyvää tässä lakassa oli se, että tämä peitti jo yhdellä kerroksella. Huonoa taas se, että tämä tahtoi aika agressiivisesti juosta kynsinauhoille ja tämän siistiminen oli to-del-la ärsyttävää. Ei sitten millään meinannut lähteä. 
Näissä kynsissä pohjana siis tuo Golden Rosen sävy nro 10 kertaa kaksi (kun edelleen kieltäydyn uskomasta, että joku lakka olisi peittävä jo kerroksella), minkä jälkeen heitin Sechen päälle kuivattamaan, koska poiketen monista muista mattalakoista, ei tämä ollut kovin nopea kuivaja. Kun mielestäni olin kuivatellut tätä tarpeeksi, leimasin Flormarin hopealla 436 lakalla kuviot xl laatasta C. Oli jännä kokeilla leimaamista kerrankin xl-stamperilla, jolla tekniikka on täysin eri, mitä konadin omalla stamperilla. Ihan hyvin onnistui mielestäni ensikokeiluksi. 
Vasen käsi meni ihan ongelmitta, mutta oikean kanssa törmäsin siihen ongelmaan, että scrapatessa kuvio ei puhdistunut sillä tavalla miten sen piti, vaan kuvioista tuli tuhruista mössöä. Yritin siis peilikuvaa tästä kuviosta oikeaan käteen ja ei onnistunut millään. Äksyilin aikani kuviolle, kunnes päätin leimata myös oikean käden tällä samalla kuviolla. Lakat viimeistelin Rimmelin mattalakalla, koska sonnen kynsissä tuo sininen näytti niin kivalta matattuna. Itse en ole maailman suurin mattakynsien fani, mutta tykkäsin näistä kyllä ihan. Ei täydelliset, mutta ihan hyvät kuitenkin.

Tuosta x-leimasimesta voin tosiaan sanoa, että se kyllä ansaitsee kaikki saamansa kehut. Sillä oli tosi helppo ja vaivaton leimata, vaikka kärsimättömänä ihmisenä nyt joudunkin kuivattelemaan lakkoja pidempään kun konadin leimasimella (olen oppinut aika hyvin pyöräyttään konadin leimasinta kosteidenkin lakkojen päällä ruttaamatta niitä, mutta tähän kun painetaan kynsi sisään, pitää pohjalakan olla oikeasti kuiva!). Tuosta xl-laatasta taas: mun laattani on jostain syystä hiukan kupera. Eli jos yrittää noita tietyn rivin kuvia leimata ja pitää laattaa ihan normi asennossa, siitä ei pysty scrapaamaan lakkoja pois oikealla tavalla. Jos taas pitää käden laatan alla ja painaa sitä ylöspäin suoraksi, pystyy kuviot scrapaamaan ja sen jälkeen leimaamaan ihan ongelmitta. En tiedä saisinkö tuota suoristeltua jos pistäisi sen kovan painon alle hengailemaan hetkeksi, mutta ehkä opin elämään tuonkin faktan kanssa, nyt kun keksin, millä tavalla tuota laattaa pitää taivuttaa, että ne kuviot toimii. 
Onko jollain muulla ollut samanlaisia kokemuksia noiden xl-laattojen kanssa? Kun mietin, että pitäisikö asiasta mainita cesarsille, jos kyseessä on joku toistuva ilmiö vai onko tuo oma laattani vain ollut epäonnekas ja ottanut iskua jossain vaiheessa vähän liikaa ja päässyt taittumaan? 

19.8.2012

Kesähankintoja -video

Pitäisi näköjään jättää kaikki tällaiset vähänkään työläämmät blogipostaukset lomien aikaan tehtäviksi. Tämä video on kuvattu viime sunnuntaina iltapäivällä ja tälleen kunnioitettavalla viikon varoitusajalla sain sen blogiini. Olen tainnut olla vähän megapaljon turhan kiireinen viime viikon aikana kun "käyn nopeasti tunniksi kaupungissa" reissut venähtää sellaisiin 11 tunnin reissuihin. Mutta kesästä saa nauttia ja löysimpä vihdoin ne tarvittavat tunnit videon editointiin, lataamiseen ja blogin päivittämiseen.

Ihan jo muuten etukäteishuomautuksena: ei, en kuvittele, että musta ja valkoinen on päävärejä niin kuin videolla väitän, aivotoiminta teki taas kerran näköjään lakon omaksi ilokseni...


Kun mainitsin videolla, että edellinen viikko oli ollut tosi rankka ja olen ihan päästäni sekaisin, se on johtunut tuon meidän koiraherran hännästä. Jo olevinaan tosi hyvin toipunut amputaatiohaava tulehtuikin yhtäkkiä, mikä johti uuteen leikkaukseen ja koiralle niin vahvoihin kipulääkkeisiin, että raukka oli ihan sekaisin pitkään. Nyt alkaa taas jo vähitellen näkyä valoa tunnelin päässä, mutta viime viikonloppuna olin itse aivan sekaisin huolesta tuon yhden puolesta. Raukka pikkuinen!

Nyt sitten kun videolla on selitettu jo kerran lakoista, vedetään sama vielä kuvina niille, jotka videota eivät jaksa katsoa. En jaksa venyttää tästä postauksesta kilometrin mittaista kuvailemassa uudestaan lakkoja tekstin muodossa, joten mennään nämä läpi lyhyesti:


Flormar: 801, 802, 805, 808, 809, 814


Flormar: 817, 819, 820, 821


Color Club: Metamorphosis, Sparke & Soar, Daisy Does It, Fly With Me


China Glaze: Pink Plumeria, Flirty Tankini, Love's a Beach


China Glaze: Sun-kissed, Orange You Hot?, I'm With The Lifeguard


Nfu Oh: JS-01, JS-04, JS-05, JS-15

// end of picture spam. mitkä on teidän suosikit?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...