Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynsitarrat / nail decals. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynsitarrat / nail decals. Näytä kaikki tekstit

3.5.2014

3/31 Keltainen / Yellow / Jaune


Mulla on yksi ainoa syy, miksi kaipaan mun kertaluontoista tummat hiukset kokeilua: sillon oli niin helppo käyttää keltaisia vaatteita. Olen viihtynyt vaaleissa hiuksissa äärimmäisen hyvin koko elämäni ja myönnettäköön, että on huomattavasti yksinkertaisempaa olla huolehtimatta juurikasvusta. Ainoa ongelma on tosiaan se, että keltaiset vaatteet on ehdottomalla nono -linjalla, koska ne vievät kasvoiltani kaiken värin. Kompensoin siis keltaisen kaipuuta kynsissäni, keltainen kun sattuu olemaan ihana väri. 


Viimeksi kun sporttasin neonkeltaisia kynsiä, sain bussissa juttukaverikseni vanhanpuoleisen mummon, jonka kanssa keskusteltiin kynsien laittamisesta koko loppumatkan ajan. Positiivisessa mielessä vielä kaiken lisäksi. 

Oma keltaisten lakkojen varastoni on siis ymmärrettävästi melko hyvin varusteltu ja koin suurta valinnanvaikeutta valitessani näihin kynsiin käytettäviä lakkoja. Tiesin, että fiilis olisi skitletelle, joten ainakin pari keltaista pitäisi valita. 

Yksi kauniimmista keltaisista lakoista on mielestäni Color Clubin mieletön glass flecked pommi Daisy Does It, joka ei ehkä peittävyydellään loista (kuvissa 4 kerrosta), mutta tämä on sellainen lakka, jolle annan sen anteeksi. Kaunis kimaleleva ja lämmin sävy on aina mieleeni. Ainoa omistamani keltainen hiekkalakka on Barry M:n pastellinen Station Road, jonka seassa on hentoa shimmeriä. Tätä kaunotarta on kynsillä kolme kerrosta ja mainittakoon, että tämän kanssa kannattaa olla kärsivällinen, koska tekstuurin muodostumisessa kestää hetken aikaa. Tummaa tasapainoa keltaiselle tuomaan valitsin mustan (Kikon 275 jälleen kerran) sekä glitteriksi Barry M:n Yellow Topaz Glitterin. Tarroilla muistutin itseäni taas jälleen kerran, miksi ne ei koristeluina ole kivat: ne irvistelee niiiiiin helpolla. Tarroja lukuunottamatta viihdyin näillä keltaisilla kynsillä harvinaisen hyvin. 

Koska viimeksi sinulla on ollut keltaista kynsillä?

21.1.2014

River Green


Myönnän, että mulla on usein hyvin hassuja syitä sille, miksi tahdon lakata kynteni tavalla x tai y ja inspiraatio voi olla välillä hyvinkin kummallisista lähteistä kotoisin. Tällä kertaa syy alkaa olla jo niinkin huvittava kuin tahdoin lakata kynteni sängyssä maaten...  Mulla oli monta vuotta hyvin paha tapa lakkailla kynsiä aina sängyllä, mikä johti siihen, että suurimmassa osassa mun lakanoita on muutama värikäs pilkku mausteena. Siksi olenkin opetellut hyvin tekemään kynsihommat nykyään pöydän ääressä minimalisoidakseni mahdolliset tuhot, mutta eilen istuttuani suurimman osan päivästä sen samaisin pöydän ääressä koulusyistä, illalla kynsiä laittaessa halusin vain makoilla sängyssä ja katsoa hyviä sarjoja koneelta. Maailman parhaat syyt siis jälleen kerran. 


Päädyin siis mahdollisimman yksinkertaiseen ratkaisuun, joka sisälsi ensiksi valkoisten kukkatarrojen valinnan ja sen jälkeen pohdintaa siitä, minkä lakan haluan tarrojen kaveriksi. Ajattelin ensiksi jotain cremeä, joten tutkin Kikon laatikkoa, mutta päädyin kuitenkin tähän vihreään kaunottareen. 428 Rver Green sisältää peittävän sinivihreän pohjan lisäksi hurjasti samanväristä shimmeriä pienillä kultaisilla vivahteilla. Mielestäni aivan äärimmäisen kaunis lakka, joka peittää kahdella kerroksella ja näyttää upealta. Tämä on kahden ja puolen euron löytö Kikon alekorista viime elokuulta ja ehdottomasti yksi parhaita merkin lakkoja.

Tarrat taas on luultavimmin jossain vaiheessa ebaystä tilattuja ja tarroiksi yllättävän vaivattomia. Nämä on tarpeeksi ohuita, että pysyvät kynnellä hyvin päällyslakan alla, eivätkä liiemmin yritä lähteä kävelemään kynneltä. Etusormi otti muuten vain vähän osumaa eilen illalla lakkoja paketoidessani, kun unohdin tietenkin tehdä sen ennen kynsien lakkailua. Mutta se on onneksi vain pieni kauneusvirhe.

Kynnet miellytti omaa silmääni yksinkertaisuudestaan huolimatta kovasti, mikä on aina positiivista. Seuraavan kerran lakatessa voisi kyllä taas luvata siirtyvänsä pöydän ääreen tuhoamasta paikkoja asetonilla ja kynsilakalla...

13.10.2012

Syksyn suosikkiväri


Parin päivän blogihiljaisuus ei varsinaisesti ollut suunniteltu juttu, mutta silloin kun ei inspaa oikein mikään, ajattelin, että on vain parempi olla kirjoittamatta. Kynsienkin kanssa mentiin niin yksinkertaisella linjalla, että ei sitä esiteltävääkään varsinaisesti ollut. Nyt taas kun sain aikaan jotain, mistä kehtaa kuviakin ladata, jatketaan höpöttelyä.
Tämän syksyn yksi suosikkiväreistä on ehdottomasti viininpunainen. Itse melkein järkytyin siitä, että mun lakkalaatikoissa on todella, todella paha vaje viininpunaisten suhteen. Tämä Barry M on yksi ainoista, jotka edes melkein menevät siihen kelkkaan, mutta ei tämäkään ole ihan täydellinen sävy. Joku voisi kertoa mulle miksi, koska viininpunainen on aivan ihana väri. Muun muassa yksi teini-ikäinen halusi ehkä 8 vuotta takaperin maalata kaikki huoneensa seinät viininpunaisiksi. Äidin epäonni oli se, että samainen teini päästettiin isänsä kanssa maalikauppaan remonttia tehdessä ja kotiin kuskattiin omasta mielestäni maailman ihanimman sävyinen maali. Äiti ei vain ollut ihan samaa mieltä. Pienen väsytystaistelun jälkeen lopputuloksena oli äidin ehdottomasta "yksi seinä punainen, loput valkoisia" päätöksestä poiketen kolme viininpunaista seinää ja yksi valkoinen. Ja sanottakoon, että vaikka sävy oli ehkä vähän tumma dominoivaksi väriksi, niin minä kyllä rakastin huonettani silloin ihan mielettömästi. Ei seinien aina tarvi olla tylsiä. 


Viime vuosina olen pitänyt punaiset pinnat onneksi vähän pienempinä, niin kuin kynsillä tällä kertaa. Barry M:n punainen Raspberry on sen verran tumma, että se putoilee juuri sopivasti punaisen ja viininpunaisen välimaastoon ja josta ainakin itse tykkään ihan pähkinöinä. Mulla on ikuisuuskammo punaista kohtaan kynsillä, koska en halua pudota niistä joulu lokakuussa tai classic red muoteista kumpaankaan, joten pitää keksiä jotain muuta. Tällä kertaa ainakin mielestäni onnistuin aika hyvin. 
Mulla oli ekana päivänä vain Raspberry kynsillä edustamassa itsekseen + nimettömissä ja peukaloissa Flormarin "holo" 809. En mä kyllä vielä hyvälläkään uskolla puhuisi noista Flormareista holoina vaan joinain holografisuutta tavoittelevina lakkoina, mutta kauniitahan ne on ja kestävyys on ihan uskomaton. Päädyin sitten eilen tekemään half moon manit noihin holokynsiin ja lisäilemään valkoisia tarroja punaisen päälle. Harvemmin tykkään tarrakynsistä niin paljon, että niitä pitkin päivää ihastelen, mutta näistä tykkäsin kyllä todella paljon. Omaan silmään tasapainoinen ja kaunis kokonaisuus. Ainoa, minkä olisin muuttanut, olisi olleet pienemmät strassit tuohon half moonin rajalle, mutta kun mun 1,5mm hopeat strassit on loppu (how did this happen?) enkä näköjään ole muistanut tilata uusia tilalle. Pitääkin tehdä tutkimusretki ebayhin mahdollisimman pian. 

Kuka muu syttyy viininpunaiselle?

2.10.2012

Penny for your thoughts!


Viikonloppuna onnistuin tekemään löytöjä kauppakeskus Elosta, kun poikettiin siellä kotimatkalla sukulaistytön synttärijuhlilta. Sieltä tosiaan löytyi Sokos Emotion ja 3+1 päivää alet oli vielä täysillä käynnissä. Hiukan ironista, että kiersin Tampereen Sokoksen pari päivää aiemmin enkä olevinaan löytänyt mitään ostettavaa - tili kiittää, onneksi - mutta sitten tuolta pikkukaupungin laidalta olikin tarjouksia, jotka miellytti. Loppuviimein nappasin kuitenkin vain pari kynsilakkaa alekorista, jossa ne hengailivat -50% lapulla varustettuina: OPIn French Quarter For Your Thoughts viime syksyn kokoelmasta ja ikuisuuden mun ostoslistalla hengaillut Coney Island Cotton Candy. Omnomnom.


Koska ranskalaista ei tehnyt mieli ja glittersandwichitkään ei oikein napanneet, pääsi harmaa ranskalaiskolikko kynsille ensimmäisinä. Niin kuin tuosta pullosta huomaa, lakassa kemikaalit oli päässet vähän erottumaan toisistaan pullon alareunasta ja sitkeästä ravistelusta huolimatta, ihan kaikki noista alareunoista ei suostunut täysin sekoittumaan. Eipä se itseäni ainakaan haittaa. Hintalapusta oli hauska huomata, miten tämä lakka on ensiksi ollut -20% alessa (13,20), sitten tasan kympillä tarjouksessa ja nyt se vasta pääsi omaan kokoelmaani ja hintaa jäi 8,40. Ehkei harmaa ole ihan se perinteisin väri kynsillä ja siksi tätä kukaan ei ollut aiemmin pelastanut. 
Lakka levittyi itselläni toiseen käteen tosi kauniisti, toisen kanssa taas oli vähän ongelmia - uskon, että enemmän lakkaajalla itsellään kuin lakalla. Kaksi kerrosta olisi peittänyt, mutta omat kynnet sai kolmannenkin pintaan ennen tarroja. Tarrat on tosiaan ebaystä joskus ostettuja ja tykkään näistä kyllä kovin. Nättejä perhosia. Laitoin tarrojen päälle tosiaan Models Ownin 3-in-1 päällyslakkaa, jotta tarrojen reunat ei varmasti kupruilisi, mikä sitten tottakai aiheutti vähän ilmakuplia kynsille. Pysyn pikakuivattavissani tästä lähtien! 
Olen harvoin ihan sinut tällaisten mutaisten harmaiden kanssa, koska jotenkin nämä ei ihan ole omia sävyjäni, mutta näissä viihdyin kyllä itse hyvin. Mitä mieltä muut on?

22.9.2012

Tarraleikkejä


Pitkästä aikaa kaivoin tarrat laatikosta esille ja koristelin niillä tuoreet lakkaukset. Mulla ei koskaan varsinaisesti ole ollut ongelmana tarrojen reunojen kohoilu pikakuivattajan kanssa (painelen pinseteillä yleensä tarrojen kulmat vielä semimärkään lakkaan ja hyvin on pysyneet), mutta mä vihaan näiden poistoa. Musta tuntuu, että vaikka kuviot liukeaisivatkin tarrasta pois, niitä kelmuja löytyy sitten jälkeenpäin joka paikasta. Kynsistähän saa tarroilla helposti kauniit, mutta mulla ainakin käyttöä estää juuri tuo niiden poisto. Pitäisi ehkä vähän enemmän käyttää, kun tuolla laatikossa on varmaan sata arkkia tarroja... Hups. (ps. syytän ebaytä).


En tosiaan eilen jaksanut liiemmin pohtia lakkauksia, joten nappasin yöpöydältä maanantain kauppareissun jälkeen siihen jääneen Models Ownin Soda Pop Pinkin ja lakkasin sillä kynnet. Kaksi-kolme kerrosta vaadittiin peittävyyteen ja kurjasti tää yritti vähän kuplia levitettäessä. Ei kuitenkaan mitään liian vaikeaa ja kuplat sain katoamaan siveltimellä onneksi. Sävyltän tämä on jännä kuivuessaan kynnellä vähän pullon sävyä tummemmaksi, sekä pullossa aika puhtaan vaaleanpunainen muuttuu asteen verran vanhaan roosaan taittavaksi ja "likaiseksi". Jännä kaveri, mutta kaunis kyllä kaikin puolin.  Tarrat oli suunnilleen ensimmäisiä, jotka tarttuivat laatikosta käsiin (tosi huolella suunniteltu lakkaus, I know!) ja mustavalkoisuudessaan sopivat mielestäni ihan hyvin vaaleanpunaiseen lakkaan. 

Kuka opettaisi mut käyttämään enemmän tarroja, koska näillä saa kyllä vaivattomasti tosi kivat kynnet aikaiseksi?

30.5.2012

kesän ehdoton lempiväri


Tämä lakka alkaa olla vilahdellut täällä blogissa jo ironisen useasti parin viimeisen kuukauden aikana. Ottaen huomioon, että tänne saakka on taltioitu ehkä joka kuudes lakkaus tällä lakalla, voitte kuvitella kuinka monesti tätä olen käyttänyt. Eilen nimittäin havahduin siihen, että tästä on jäljellä enää suunnilleen puolet. Aika hyvin parissa kuukaudessa! Tavaraahan pullossa on näillä Kikon lakoilla 11ml


Minttu on mun ehdoton suosikkiväri tänä keväänä - niin kuin tuntuu olevan vähän kaikilla ihmisillä. Mä en vielä ole ostanut yhtään minttuista vaatetta, mutta paria laukkua olen kuolannut aika ahkerasti. Minttu-jutuissani olen nyt toistaiseksi onnistunut pysymään vain kynsilakoissa ja alusvaatteissa  - I know, too much information - mutta vielä mä jotain muutakin ostan... ainakin Zoyan Wednesdayn ja China Glazen Aquadeliacin...

Mulla tuli eilen illalla mieleen yhdistää minttuun mun vaaleanpunaisia kynsitarroja. Ajattelin, että pelkkä vaaleanpunainen ja minttu voisi olla vähän hassu yhdistelmä, joten otin mukaan mustaa tasapainottamaan efektiä. Tykkäsin lopputuloksesta ja tarrat on yllättävän hyvin säilyneet päivän riennoista, katotaan, miten kestävät yön yli ja huomisen vielä.

Kuka muu rakastaa minttua tänä keväänä?

14.10.2011

Breast cancer awareness

Mun käsittääkseni rosa nauha päivä on enemmän suomalainen juttu, kuin mikään kansainvälinen asia, vaikka lokakuu kaikkialla onkin Breast Cancer Awareness month. Pariisissa on tänään ollut suurempi juttu iPhone 4S:n julkaiseminen ja jonot Apple Storen edessä (siellä oli ihan oikeesti security miehiä miljoona ja kunnon jonotusalueet ja pyörittelin silmiäni menolle, mikä sai yhden niistä security-miehistä nauramaan mulle aika pahasti. Kyllä, pidän applesta merkkinä hurjasti, enkä vaihtaisi merkin puhelintani, enkä konetta pois vaikka mikä olisi, mutten kyllä silti jonottaisi montaa tuntia sen puhelimen tähden). Okei, hyppäsin ehkä vähän raiteilta.

Niin kuin olen aiemminkin sanonut, mulle syöpä ylipäätään on aika henkilökohtainen juttu. Vihaan sitä ja mun suhtautuminen siihen oikeasti epärealistisempi kuin monen muun. Olen ollut pitkään jo sitä mieltä, että syöpä on se, mikä mut kaataa ja vaikka moni on yrittänyt muuttaa mun mieleni, en vain osaa. Mielestäni koko rosa nauha -kampanja on mahtava juttu. Voisin kirjoittaa tästä aika pitkään, mutta se johtaisi joko siihen, että A) alkaisin itkemään puhuessani aiheesta tai B) saisin kaikki vihaamaan itseäni kyynisyyteni takia. Ennen kuin kumpaakaan tapahtuu, vaihdetaan kynsiin.


Keskiviikkona tein pinkit kynnet ja laitoin niihin tarroja, ajatellen, ettei ne kestäisi päivää kauempaa. Eilen illalla tulin siihen tulokseen, että tarrat on pysynyt yllättävän hyvinä ja en jaksa vaihtaa kynsiä, joten näillä mennään. Vaikka jotain uutta olisinkin tehnyt, en olisi mitään nauhoja yrittänytkään sormiini väsätä. Niitä kun tuntuu löytyvän vähintään kolmissa kynsissä neljistä tänään. Kukin tyylillään, tottakai, mutta ei ole mun juttu.

Lakkana ihanaakin ihanampi OPIn Strawberry Margharita. Olen himoinnut tätä ehkä 3 vuotta, mutta aina olen jättänyt ostamatta "just another pink" tekosyyllä. Mun suosikkidrinkkini (oikein valmistettuna) on mansikkamargarita ja jo nimensä takia tämän olen halunnut. Muutama viikko sitten ostin tämän jonain äkspoks-päivänä piristämään itseäni, mutta vasta nyt sain kynsille. Pullossa näyttää ihan vaan pinkiltä, kynsillä tämä on ihana. Tykästyin tähän välittömästi. Sopii omaan ihonväriini ja näyttää kauniilta. I love it!

18.7.2011

Jingle bells in the middle of summer


Postaampa taas ihailtavan ajoissa päivällä. Elin pitkään siinä kuvitelmassa, että kello on ehkä reilu kuusi, ennen kuin ysin jälkeen havahduin, että tämä päivä on jo melkein ohi. Aivot kiljuvat unta, koska koukutin itseni eilen johonkin niinkin loogiseen kuin radion kuuntelemiseen puhelimella (siinä on joku kumma ominaisuusmomentti kun musiikki kuuluu puhelimen kajareista, eikä esim koneelta) ja unon pelaamiseen puhelimesta. Jee, muutaman tunnin yöunilla töissä ihan vain radion ja tyhmän korttipelin takia. Aina ei ihan leikkaa. Olen myös koukuttanut itseni maailman typerimpiin tv-sarjoihin (mm. Melissa & Joey) jolle repeilen aina keskellä yötä. Unihan on yliarvosttettua. Huomennakaan ei saa nukkua kun suunnataan keskelle korpea tsekkaamaan millainen paikka se paljon puhuttu Powerpark on. 


Kynsille sen sijaan on himottanut jo useamman päivän saada jotain China Glazen viimevuoden joulukokoelman foil-lakkaa. Kuparinen Jingle Bells veti pisimmän korren. Levittyi ihanasti parilla kerroksella ja lakka oli kaunis. Olisin halunnut tähän jotain mustia leimoja päälle, mutta koska olin laiska, päätin käyttää vain tarroja. Kahden paksun päällyslakkakerroksenkin läpi tarrat pääsi repsottamaan ikävästi ja enhän minä osaa olla niitä näpräämättä. Päivän ne mulla aina kestää, mutta kahta ei menisi millään. 

Joululakkoja keskellä kesää... mikä ettei!

13.7.2011

Rästikynsiä - Barry M, Blue Glitter


Tajusin tossa muistikorttia tyhjennellessäni, että mulla taitaa olla 8 kynnet julkaisemattomat kansiossa ja varmaan saman verran kynsiä on jäänyt syystä tai toisesta kuvaamatta. Miten niin kiire. Ajattelin nyt aikani kuluksi väsätä muutaman nopean postauksen kynsistä ilman sen suurempia höpinöitä tekstimuodossa ja laittaa niitä sitten tänne teille nähtäväksi. Miten näitä onkaan kertynyt näin monta?


Ensimmäisenä näköjään kynnet päälle kuukauden takaa, 10.6 ilmoittaa kone näiden kuvaamispäiväksi. Muistan tahtoneeni glitteriä ja jotain yksinkertaista. Barry M:n Blue Glitter on aivan ihana kolmella kerroksella peittävä gliterlakka, joka on ihan puhtaasti pelkästään sininen, eikä sisällä mitään tehostevärejä. Aivan mieletön glitter. Päälle tarra ebaystä nimettömään (ja muistaakseni peukaloon), jotta tällä yksinkertaisuutta kaihtavallakin olisi jotain mitä katsella. Yksinkertaiset mutta kivat mielestäni.

6.7.2011

Kynnet loistaa kuuhun saakka


Pahoittelen jo valmiiksi kuvaoksennusta yksinkertaisista kynsistä, mutta kun tuntui että kamera jaksoi kerrankin olla mun kaveri neonlakankin kanssa, olisi vaan ikävää jättää julkaisematta kuvia, jotka oikeasti kuvastavat lakan värejä aika hyvin kuvausolosuhteissa. Rakastuin Nfu Oh:n meganeonlakkaan, joka kantaa numeroa FS12. Ihan mielettömän kirkas ja ihan mielettömän ihana. (Ylläoleva kuva otettu kirkkaassa luonnonvalossa, alla oleva iltahämärällä luonnonvalossa ilman salamaa). 


Tiedän, että sävynä tämä ei ole maailman uniikein, mutta siitä huolimatta tykästyin tähän suuresti. Vähän vaaleampi neonpinkki kuin China Glazen Poolparty ja täydellinen katseenvangitsija. Loistaa kirkkaana kuuhun ja takaisin, ja kestää kynsillä ongelmitta pari päivää. Tällaisia lisää!


Koska päivän jälkeen pelkkä neon alkoi jo vähän kyllästyttää, ajattelin väsyneenä kehitellä päälle jotain pientä, koska en ollut valmis vielä luopumaan katseenvangitsijakynsistäni. Kaivelin aikani tarrakokoelmaani ja päädyin lätkimään kynsille ihan yksinkertaisia seppälästä ostettuja ruusutarroja, eikä kirkas neonlakka paljoa muuta vaatinutkaan. Kynnet jaksoivat ainakin miellyttää omaa silmääni ja kirkuivat kesäfiilistä. Kukkatarrojen kanssa lakan päälle on lisätty 2 kerrosta OPI:n I Juggle Men lakkaa, jonka shimmeriä tuskin huomaa kuvissa, niin kuin ei luonnossakaan. Halusin vain testata. (Teksin ylä- ja alapuolella olevat kuvat on molemmat otettu salaman kanssa luonnonvalossa). 

Iskeekö teihin kirkkaat neonlakat, vai pitäydyttekö mielummin rauhallisissa sävyissä?


A couple of days ago I got my Nfu Oh order and one of the new polishes was FS12, a screaming neon pink polish. One of my all time favorite polishes is Pool party by China Glaze and this neon is a tad lighter that Pool Party. I absolutely love both of them, and I really like how my nails scream neon when you see them.

At first I wore FS12 on it's own for a day but I wasn't ready to take it of by the end of the day, so I topped it with two coats of OPI's I Juggle Men and added some rose decals on. The look is simple, but the polish itself is such an eye catcher that it didn't need anything else. 

29.4.2011

Royal Butterflies



Koska mun luettavien blogien listalta tuntuu löytyvän vähintään 25 englanninlippumanikyyriä, ja toinen samanmoinen ihmisiä, jotka jotain häistä papattavat, kai munkin on pistettävä lusikkani soppaan edes vähän. Jaksoin katsoa häitä ehkä kaks tuntia, lähinnä sitä kun vieraat saapui paikalle ja naureskeltiin sitä, miten Williamia ei ehkä kannata kuvata kovin yläviistosta, ettei alkava pälvikalju paista. Kate oli kyllä eittämättä todella kaunis hääpuvussaan.

Mulla ei todellakaan ollut tarkoitus tehdä mitään häihin viittaavaakaan kynsilleni, mutta tajusin, että eilen Barceloonantuliaisina saamani sininen lakka, voitaisiin yhdistää brittilippuun aika nopeasti. Bourjois merkkkinen lakka on juuri sellainen mitä olen etsinytkin, eli hiukan harmaaseen taittava savuinen sininen, ja tässä on vielä tosi kivaa shimmeriä mukana. Tämä on aivan ihana väri, mutta jouduin tappelemaan aika paljon, jotta sain ilmakuplat pois kynsiltä ja tämän sivellin on kummallinen vino kapistus, jonka pitäisi auttaa lakkaamisessa, mutta mua se lähinnä hämäsi. Tarrat on taas yhdestä arkista jonka ostin ebaystä ja niin kiva kun näitä onkin liimailla, tarroissa on se huono puoli, että alkavat repsottamaan nopeasti... yhden päivän kivaksi manikyyriksi nämä kyllä toimii loistavasti.

ps. jos haluatte, niin tänään saa vielä kysellä juttuja!


I think my blogger is filled with Union Jack manicures and people talking about the royal wedding. I'm not a big fan of the wedding and I lasted trough about two hours of the stream, mostly when they showed people who arrived at the wedding. Me and my mom mostly concentrated on the fact that they shouldn't film William from an upward point of view or it shows he's bold spot really well. I'm not mocking them by any means, I'm really happy for the couple and Kate looked absolutely stunning but I'm not just too interested over the wedding.


I really wasn't planning on doing a mani that would be called royal anything, but I realised that the polish I used is a duskier version of royal blue. I got this polish yesterday from my parents who went to Barcelona and I love the shade of the polish. I've been wanting to get a dusky blue that has some grey undertones and this is just perfection with the slight shimmer that it has. The things I didn't like were the fact that I had to work hard not to get any air bubbles on my nails, and the brush is just too weird for me. It's an angled brush so that it'd be easier to spread the polish but for me it just doesn't work. The stickers are one again from ebay. 

3.4.2011

Color Club - Raspberry Rush


Jatketaan uusien Color Clubien testailulla. Tällä kertaa kynsillä se yksi lakka, jota odotin sävyn ja nimen puolesta todella paljon. Kyseessä siis Color Clubin Raspberry Rush. Sävy tässä on aika perus tummapinkki, jollaisia ei ikinä voi ihmisellä olla liikaa. Tämä levittyi todella nätisti kynnelle ja tykästyin tähän todella paljon. Hajuna tässä on sellainen vähän kirsikkainen hedelmäkarkkien tuoksu, tarkoitan siis sellaisia tällaisia karkkeja, en mitään perus fazerin hedelmiä. Tuoksu on omaan nenääni miellyttävä, ei liian dominoiva, muttei myöskään liian heikko. Koristelut tein taas tarroilla, jotka ebaystä, jossain vaiheessa ostin. 


I keep on testing my new Color Club polishes. This time I used Raspberry Rush. I was really excited over this one because it's such a pretty pink and I love raspberries too. The polish itself is nice, opaque with three coats, and there's absolutely no streakiness. The shade is a pretty basic pink but for some reason, I still really like this. The smell though, it doesn't remind me of raspberries. It reminds me of cherry scented wine gums. The smell is nice though, it's not too strong but you can clearly smell it when you sniff your nails. I ended up liking this a lot and used some nail stickers from ebay to pice up the mani. 

18.3.2011

Stickers to go


Niin kuin olen aiemminkin sanonut, olen välillä huono käyttämään kynsitarroja ja water decalseja (kynsitatuointi on mielestäni maailman typerin sana ja kieltäydyn käyttämästä sitä :D), koska yhyy, ne kuluu. Nyt kuitenkin päätin, että käytettäviksi ne on ostettu ja neljää tarraa jäi yhdelle arkille kun näitä kynsiä tein. Tarrat ebaystä, lakka Wild & Crazyn Summer Neon, jota vähintäänkin rakastan.

Tykkäsin kynsistä kovasti ja tarrat on tiskausmaratonista huolimatta edelleen mielestäni ihan hyvin paikallaan. Aluksi tein sen virheen, että yritin iskeä tarrat liian märän lakan päälle ja eihän siitä seurannut kuin feilaus peukalon kanssa, mutta yksi kerros pikakuivattavaa ennen tarroja kuivatti pinnan hyvin ja sain loput ongelmitta kynsille.


ps. eräs lahopää tietysti lähti tänään palauttamaan lainassa ollutta autoa Tampereelle ja jätti kirppistä varten sivuun laitetut meikit lipaston päälle... luultavasti teen silleen, että laitan ton massiivisen lakkamäärän kirppikseksi sunnuntaille ja alkuviikolle meikkejä. Lupaan yhdistellä postikuluja jos joku haluaa meikkikirppistä myös odottaa, mutta siis kirppis lakkojen (ja muutaman fimolajitelman ja tarrojen) osalta pyörähtää käyntiin näillä näkymin sunnuntaina. Varmistan ajankohdan vielä myöhemmin.


Like I've said before, I'm not that good at using nail stickers and water decals. Even though I've bought them to be used, somehow I still feel like I don't wanna use them. Last night I used almost entire sheet of stickers for this look and I'm happy that I did, 'cause I like the nails. 


The stickers are from ebay and the polish is Wild & Crazy - Summer Neon. I absolutely love this polish and the stickers work well with it. My right thumb failed a bit since I tried applying the stickers over pretty wet polish which didn't work at all. After using a coat of fast drying top coat, the surface was dry enough to apply the stickers and my other fingers looked better. I think if I had waited long enough for the polish to dry completely, these would've looked even better, but I was impatient and didn't wanna wait too much. 

19.1.2011

OPI - Bring On The Bling


Kamera sokeutui glitteristä. OPIn Bring On The Bling viihtyi kynsilläni pari päivää, koska eilen en yksinkertaisesti jaksanut edes ajatella lakkojen poistoa. Jaksan tykätä näistä OPIn glitter lakoista joka kerta koska ne on todella kauniita ja näyttäviä ja näillä saa jopa peittävää jälkeä, toisin kuin monilla muilla glittereillä. Mun suurin ärsytys tulee näistä osassa siitä, ettei nämä ole niin selkeästi yksivärisiä. Tämäkin on kultainen, mutta tässä on kaikkea muutakin mahdollista seassa, mikä hämää kultaisuutta. Kiva lakka tämä silti on. Kolme kerrosta peitti kynnet hyvin ja tarra on seppälästä ostetusta arkista.


My camera was blinded by the bling. I had OPIs Bring On The Bling on my nails for two days because yesterday I had no energy to start removing the glitter. It's pretty and I like it a lot so even though it was a bit boring mani, I was okay with it for two days. I really like the fact that these glitters are opaque enough to use on their own. I used three coats of this and added a butterfly sticker on one nail.

22.8.2010

Wild & Crazy - Anchorage

 
Parin päivän blogihiljaisuus on tuntunut huomattavasti pidemmältä kuin mitä se on ollut. Ehdin tapella Models Ownin sivujen kanssa päivän ja myös käydä Helsingissä juhlimassa ystäväni synttäreitä. Reissulta muistona hemmetin huono olo (en koskaan usko, että se tequila ei ole kaveri, etenkään silloin kun joku sitä sulle tarjoaa) ja tällä hetkellä en edes pysty koskemaan pääni oikealle puolen ilman kipua. Onnistuin (täysin selvinpäin) kävelemään kerrostalon seinustalla olevia palotikkaita päin ja löin pääni niin kovaa, ettei ole tosikaan. Onneksi on hiuksia sen verran peittona, etten mene hiekkalaatikkoikäisestä kaunis kuhmu otsassani.

Loppuviikosta mun piti pistää heti testiin se Wild & Crazyn rakkausharmaa lakka ja vivalanailsin kynsitarrat. Anchorage on kaunis vaaleanharmaa shimmerlakka, joka vei sydämmeni kynsillä täysin. Olen huono rakastamaan mitään tylsiä värejä, mutta tämä nappasi heti. Plussaa myös siitä, että lakkaa olisi riittänyt jopa yksi kerros. Nämä vivalanailsin tarrat myös pysyivät kynsilläni huomattavasti paremmin kuin mitä aiemmin seppälästä ostamani. Tosin oli näitä asteen verran tympeämpi poistaakin.


I feel like I haven't blogged in ages even though it's been just a few days. I spent one night figting with the Models Own website and the weekend at my frien's place celebrating her 21st birthday. Now I really don't feel that well (I'll probably never learn that tequla isn't a friend even when someone else is buying the shots for you) and the right side of my head hurts like crazy every time I touch it. I managed to hit my head on a fire ladder (I was completely sober then) and it still hurts really bad. Well, maybe I'll survive this :D

The polish that I wore on Thursday is one pretty polish. I'm really not good with any boring colors but when I saw this polish in someone elses's blog, I knew I had to have it. It's a super pretty shimmery grey that was opaque with just one coat. Too good to be true? I really wasn't. I used the butterfly stickers that I got from vivalanails too. These were much better stickers than the ones that I bought last week. These stayed on very well - so well that I was a bit of a pain to remove these.

17.8.2010

Models Own mani

Jotta nyt varmasti mainostaisin samaa merkkiä tarpeeksi monessa postauksessa peräkkäin, olisi nyt vuorossa Models Own kynnet. Oikeasti piti nämä jo esitellä eilen, mutta uupumus ja masennus grilliruoalle haisemisesta vei voiton ja käytin illan itseni piristämiseen (ja puhelinlaskun kasvattamiseen ystävälle valittaessa). Tulipa todistettua itselleni parissa tunnissa, jonka olin auttamassa pikaruokapaikassa omalta työpisteeltäni, ettei pikaruokalatyöskentely todellakaan nappaa, ja suuret pisteet niille, jotka siellä töitä tekevät.

Voin myös sanoa, että kokeilin ensimmäistä kertaa ikinä kynsitarroja. Niin kuin aiemmin olen sanonut, arvostan eniten graafisempia koristelulakoilla tehtyjä kuvioita ja konadit tai tarrat harvemmin nappaavat, koska niitä nyt on vain vähän vaikea yhdistellä kauniiksi kokonaisuudeksi. Jotkut osaavat sen jalon taidon, mutta en usko, että musta siihen on. Suurin miinus tarroille tuli siitä, että oikean käden nimettömässä ollut tarra lähti repeämään irti heti aamusta, kun olin sen paikalleen laittanut myöhään illalla ja sinetöinyt vielä parilla kerroksella päällyslakkaa. Kumma tapaus.

Tarrojen kanssa ensimmäistä kertaa sähläävän oli helppo valita luottomanikyyri pohjaksi, eli vinolakkaus pinkillä ja hopeaa nail art lineria rajalle, jotta ainakin se toimii. Kyllä tarratkin oli ihan kivat mukana sopassa. Models Ownin pinkki Sophie's Pink osoittautui neommaksi kuin olin sen kuvitellut, mutta ehkä ihan hyvä vain, koska pinkkejä creme lakkoja alkaa laatikosta löytymään jo vähän liikaa. Hakkaan muuten päätäni seinään tuon Kiss!n hopean nail art linerin kanssa, miksei siinä voisi olla ohuempaa sivellintä ja enempää glitteriä? Pitäisi taas jaksaa taas tilata joko Art Clubin tai Stripe Rightin liner-lakka, koska en ole törmnnyt toisiin valmistajiin, jotka olisivat taunneet myös sen, että sillä glitterlinerilla olisi kiva saada ihan ohuita ja kivoja viivoja eikä vain vähn kimallusta johonkin kohtaan.


I'm not trying to promote Models Own any more than needed, but I promised to use the new Models Own polishes that I picked up a couple days ago. I ment to post this yesterday but I was just too tired after the day at work and I was smelling all greasy and stuff. I was helping at a fast food restaurant at my job for a couple extra hours. Normally my job doesn't have anything to do with food, and after yesterday I decided that I really don't wanna be working in a place like that if I don't have to. I had know for a long time that it isn't the easiest job around (I mean that there's about a million things to do) but now I really have at least the slightest glue about what it is to work there.

So my Models Own mani featured my new polish, Sophie's Pink. I used the basic pink diagonal tips with silver lining yesterday because I needed something easy to go with my nail stickers. This is my first attempt with stickers and no, I'm not kidding! I like the graphic wierd patterns done with liners and I only rarely use my konads. I've never owned any stickers because I've never known how to make them work with my manicures. I'm not a huge fan of just nail polish and one sticker glued on the nail, and I really don't now how to work with the stickers so that they'd blend in with the nail art that I'm doing. I try to work on this though. There are some really nice stickers so I hope I'll figure this out someday.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...