Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essie. Näytä kaikki tekstit

9.1.2017

Water color


Tälleen tammikuussa on hyvä huomata, että mun kynsilakkaprojektissa ne parhaiten toisiinsa sopivat lakat on lähinnä pastellinsävyjä. En ole koskaan yrittänytkään lakkailla vuodenaikojen mukaan vaan kynsillä on värejä aina oman fiiliksen pohjalta enemmänkin kuin sen mukaan, minkä kuun kohdalta kalenteri on auki. Omaan logiikkaan siis pastellikynnet toimii ihan loistavasti myös tammikuun pakkasille. 


Mä lähdin uudestaan yrittämään jonkinasteista distressed lakkausta, mutta törmäsin uudemman kerran samaan ongelmaan kuin edellisissä kynsissä: näillä aika paksuuntuneilla lakoilla se on melko vaikeaa. Lisäsin siis eri sävyisiä lakkoja todella ohuina kerroksina valkoisen pohjan päälle ja ne sulautui itseasiassa tosi kivasti yhteen luoden uusia, vesiväri tyylisiä sävyjä kerrostuessaan päällekäin. Vahingossa onnistuin siis luomaan jotain, mikä ainakin omaa silmääni miellytti. Yleensä olen tehnyt tämän tyyppisiä lakkauksia vain sienellä tuputtelemalla, mutta näiden pastellisävyjen kanssa riitti kun pelasi ohuilla kerroksilla päällyslakan sulattaessa aika hyvin sävyt toisiinsa. 


Päätin samalla, että vihdoin on aika puhaltaa pölyt myös leimauskamat sisältävän laatikon päältä, sillä siihen ei taas hetkeen ollut koskettu. Rakastan leimaamista, mutta joskus kun hetkeksi jätän sen tekniikkana, ei taas heti tule tartuttua kamoihin uudestaan.

Mä en ole koskaan potenut huonoa omaatuntoa laattojen suhteen, jotka on käyttämättöminä, koska se metallinpalanen on pretty much ikuisesti kestävä. Siksi en ole koskaan pitänyt kirjaa käyttämättömistä laatoistani samoin kuin lakoista, jotka ei ikinä siirry laatikkoon ennen testaamista. Laatoissa käyttämättömyydestä toki kertoo sininen suojakalvo laatan päällä, mutta samassa kansiossa ne aina majailevat jo käytettyjen laattojenkin kanssa. 

Ainoa ongelmahan tässä on se, että niistä laatoista on etenkin huonommassa valaistuksessa ihan pirun vaikea tiirailla mitä kuvioita kukin laatta sisältää, jos sen laatan päällä on vielä sininen suojakalvo. Ajattelinkin siis ottaa tavoitteeksi innostua taas leimailusta tämän vuoden aikana ja samalla testata mahdollisimman montaa käyttämätöntä laattaa. Ensimmäisen uhrin nappasin ensiksi käteensattuneen laattakansion ekalta sivulta: MoYou London Africa 01. 


Kynsillä: 
Essie - Blanc
China Glaze - Re-Fresh Mint
China Glaze - Something Sweet
China Glaze - Lemon Fizz
China Glaze - Fairy Dust
Kiko - 389 Mint Milk
MoYou London - Africa 01 + Essence Stampy Polish Black

Vaikka värimaailmaltaan kynnet sopisi ehkä paremmin pääsiäiseen kuin tammikuun pakkasiin, tykkäsin näistä kyllä kovasti. Saattaa kyllä johtua siitä, että pitkästä aikaa kynsillä on oikeasti jotain muutakin kuin peruslakkauksia.

10.7.2016


Neonkeltainen, oi tuo ihana väri! Moni ei varmaan ole samaan mieltä, mutta keltainen on pitkään ollut yksi omista suosikkiväreistäni. Kirkas ja kaunis keltainen vain iskee meikäläiseen, mutta harvemmin sitä tulee omassa pukeutumisessa käytettyä kuitenkaan. Mulla ihonsävy, vaalean hiukset ja keltaisen sävyt riitelevät usein pahasti toisiaan vastaan - mutta kynsien kohdalla en jaksa välittää. Ne on ajoittain keltaiset, vaikkei se ehkä paras look omille nakeilleni olisikaan. 


Holiday Road on lakka, johon olen pariin kertaan kirppiksellä törmännyt ja joka on aiheuttanut sydämentykytyksiä, mutta aina olen onnistunut takomaan järkeä päähäni - se on niin ohut, että ei siinä hermot kestä. Vaihtarina tämä lopulta mulle kotiutui ajatuksella "syteen tai saveen, nyt ainakin saan testata tätä ja jos vihaan tätä, en ainakaan häviä mitään". 

Mun olisi ehkä kannattanut heittää tää valkoisen päälle, jolloin tuo upea shimmer olisi päässyt paremmin esiin, koska tällä yhdistelmällä lakka näytti vain perus kirkkaalta keltaiselta cremeltä. Ongelmaksi koitui myös se, että jostain syystä mä en omista oikein kunnon kirkasta neoneltaista lakkaa. China Glazen Yellow Polka Dot Bikini on lähellä, mutta ihan kamala lakattava, ja toiseksi lähimmäksi päätyi KBShimmerin Rum Me The Right Way. 


Keltaisen päälle dry brush tekniikalla tuli sudittua violettia, sinistä ja valkoista ja viimeistelemään laitoin perhosleimat mustalla lakalla. Alun vaikeuksien jälkeen itseasiassa tykästyin tähän yhdistelmään melko paljon ja Holiday Road saa ainakin toistaiseksi jäädä kokoelmaani (seuraavan kerran valkoisen päälle testattavaksi). 


Kynsillä:
KBShimmer - Rum Me The Right Way
Color by Llarowe - Holiday Road
Essie - Blanc 
Kiko - 291 & 294
Über Chic - 1-02 & Konrad Black

Syttyykö joku lukijoista neonkeltaisille kynsille? Jos omistat jonkun ehdottoman mahtavan neonkeltaisen lakan, joka jokaisen keltasfanin tulisi omistaa, jaa ihmeessä löytösi kommenttikentän puolella. Itselläni näköjään on sittenkin vielä se täydellinen neonkeltainen hakusessa.

18.6.2016

It's a... regatta gala!


Saatan olla katsonut Frendit läpi vähän turhan monta kertaa, jos ensimmäinen mielleyhtymä sanasta "gala" on Rachelin keksimä purjehdusgaala sarjan alkupuolelta. Jotenkin huolestuttavaa, jos ensimmäinen ajatus gaaloista vie mut jonkun istcomin settiin 90-luvun alkupuolelle, mutta hey, no can do... 


Tiesin kuitenkin heti Galan nähtyäni, että tämän minä haluan. Se on juuri sellainen sävy, jota kamera vihaa ja jota on lähes mahdoton kuvailla. Toisille tämän on varmasti sininen, toisille taas violetti. Jos multa kysytään... ehkä parempi ettei kysytä. Englanniksi kuvailisin tätä sävyä sanoilla dark cornflower blue with strong hints of purple. Suomeksi tämä voisi olla yksinkertaisesti sinivioletti ja samaan lopputulokseen ovat näköjään päätyneet muutkin suomalaiset bloggaajat, jotka ovat lakasta postanneet. 

Onneksi mulla on lakat merkeittäin järjestyksessä ja itseasiassa myös tikut samalla tavalla järjestettynä ja mun ei tarvi huolehtia olisiko tämä sininen vai violetti. (Olen selvästi sävymaailmallisesti kykenemätön järjestämään tikkuja mihinkään muuhun loogiseen järjestykseen; tiedän kyllä miten sateenkaari pelaa, mutta entäs kaikki kylmät/lämpimät sävyt? tai ne violetit joissa on vahva punainen/sininen undertone? no way in hell!). 


Mulle oli selvää, että Galaan halusin yhdistää jotenkin väritetyt leimaukset ja koska mun decalmatto ei vielä ole saapunut - tilattu se tosin on - menin vesivärilakoilla ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen. Joku voi ehkä arvata että keskisormi oli se treenaussormi, johon unohdin vetää päällyslakan leiman suojaksi ennen värittämistä. Tämän ottelun voiton vei Konadin musta leimauslakka. 

Olen yrittänyt opettaa itselleni jo sen, että lähden leimaamaan yleensä aina oikeasta kädestä, testatakseni, että laatta, lakka ja leimasin pelaavat yhteen. Siksi usein mulla saattaakin olla oikeassa kädessä kolme erilaista leimaa, mutta vasen kuvauskäsi näyttää yhtenäiseltä. Muiden koristelujen osalta en selvästi ole vielä oppinut siihen. 


Kynsillä:
Essie - Blanc x2
Picture Polish - Gala x2
Essie - Point of Blue, No Shrinking Violet ja Muse, Myself 
Pueen - 109 + Konad Black 

Voisko se mun decal matto jo saapua, jotta voisin ehkä välttää tällaiset ihanat leimaprobleemit jatkossa? 

2.6.2016

Alkuvuoden ostokset

Kun blogi ei ole päivittynyt, ei ostospostauksiakaan ole ymmärrettävästä syystä tullut tehtyä, vaikka ostoksia on kyllä tullut kotiutettua ihan kiitettävästi. Tai voisin oikeastaan korjata sanojani: Kikon lakkojan on tullut hankittua sävy jos toinenkin. Koska haluan pitää edelleen kiinni tyylistä, jossa esittelen ostokset blogin puolella, aion sen edelleen tehdä, enkä edes häpeä tätä pienten ihanien pullojen määrää: sanon vain että tässä on viiden kuukauden ostokset, teitä on siis varoitettu pahemman luokan lakkapornosta. Ei mulla muuta... 


Essie - Bikini So Teeny & Going Guru; OPI - What's On Your Tips

Mulla on yleensä matkoilta tapana tuoda aina joku lakkapullo, joka sitten säilyy muistona kokoelmassa pitkään. Ranskan puolelta Bikini So Teeny on Montpellieristä, jossa tuli parikin kertaa käytyä, koska kaverini oli siellä vaihdossa. Going Guru on Marseillen ostos ja OPI taas Amsterdamista hankittu. 




Näistä ehkä on turha nimiä toistaa, kun ne pulloista jo näkyy. Uusin sekoaminen tapahtui itselläni Picture Polishin uusien sävyjen kohdalla. Itseasiassa olin kytännyt Pshiit Boutiqueta koko kevään noiden kevään lakkajulkaisujen hankkimisen kannalta, mutta koskaan kaikki eivät olleet yhtä aikaa in stock, jotta olisin saanut tilauksen menemään. Nämä hankin sitten The Nailistashopista, jota en keväällä ollut edes konsultoinut varastossa olevien lakkasävyjen suhteen, koska kaupan fyysinen osoite on Belgiassa. Tänään vasta pakettia tutkiessani tajusin näiden lähteneen postiin Ranskan puolelta. 

Paketista kuoriutui neljä sävyä kevään julkaisusta sekä kaikki viisi viikko sitten julkaistua sävyä. Syytän ilmaisia postikuluja yli 100 euron tilauksiin tässä kohtaa. Onneksi näistä puoliin oli rahat ollut sivussa jo pitkään, ei kirpaissut niin pahasti nämä ostokset... Eikä kyllä kaduta pätkääkään, on ne vaan niin ihania lakkoja!

Vuosi sitten vielä vannoin, että en mä tule koskaan niin pahasti hurahtamaan Picture Polisheihin - nyt se mopo ei enää edes keuli, vaan se on karannut jo täyttä vauhtia omille teilleen. Miten tässä näin kävi? 


01 Darling Coral - 02 Sweet Fuchsia - 03 Red Kiss 

Loput lakat onkin sitten Kikoa. Ystävänpäivän aikaan Kikolla oli myynnissä True Love kokoelma, jossa oli kolme lakkaa tarjolla. Koralli ja pinkki kiinnittivät huomioni heti ja tajuttuani näiden olevan tekstuureja, nappasin kolmannenkin ostoskoriin Orléansin Kikolla. Nämä edustakoot mulle siis reissua Orléansiin. 

Nämä ei ole niin mahtavia tekstuureja, kuin mitä Kikon 2013 julkaisemat ihanat Sugar Matet olivat, mutta kyllä mä nämäkin kelpuutan. Voisivat tehdä lisääkin tällaisia, minä kun edelleen jaksan syttyä tekstuureille. 


Frozen Smoothies: 
10 Soft Candyfloss - 11 Ribbon Pink - 12 Fair Persimon - 13 Glossy Doughnut


Candy Sprinkles: 
20 Juicy Bubblegum - 21 Cool Lilac - 22 Sprinkles Green - 23 Sweet Vanilla


Sugar Sparkles: 
30 Glittering Tea Rose - 31 Berry Delight - 32 Enchantment Blue - 33 Water Symphony 


Candy Canes: 
40 Creamy Chiffron - 41 Fun Guarana - 42 Sparkling Aqua - 43 Fizzy Peppermint

Näitä kuvia ottaessa mun valotus hiukan temppuili ja lakkojen sävyt ei toistu ehkä ihan 100% oikeanlaisina. Mutta näillä mennään.

Kiko julkaisi nyt keväällä neljä neljän lakan minikokoelmaa sisältävän kokoelman. Näistä löytyy erilaisia glittereitä, shimmeriä ja hitulaa, jokainen neljän lakan setti on vähän erilainen. Näiden julkaisu iski itsellä johonkin heikkoon kohtaan keväästä kun mieli oli maassa ja kynsilakathan tunnetusti piristävät... 

Näille alkuperäishinta oli muistaakseni 4,90/kpl, mutta kun olin ostoksilla Ranskan Kikon liikkeissä oli tarjous "osta 3, saat 3". Lopulta siis muiden ostoksieni kanssa päädyin maksamaan näistä yhteensä vain 7 lakasta. Melkein 80e en olisi tästä setistä maksanut, mutta sen noin 35e mitä päädyin maksamaan ei ollut mielestäni paha summa. Joku voisi tulla repimään sen "kerää koko sarja" -geenin mun perimästäni pois ja shoppailu olisi heti vähän helpompaa. 



279 Yellow - 482 Tangerine - 506 Venus Pink - 376 Candy Pink - 317 Dark Antique Pink


486 Tea Rose - 489 Pearly Golden Mango - 362 Poppy Red - 243 Plum Red 


298 Turquoise Microglitter - 383 Oil Blue - 318 Light Mauve - 332 Dark Violet 


509 Metallic Rose Mauve - 507 Blush - 480 Pearly Brass - 271 Sparkle T. Silver Microglittern - 381 Purple Grey


511Metallic Mercury Purple - 260 Metallic Purple Microglitter - 251 Peony Pink - 361 Raspberry Pink - 491 Toucan Red


226 Rouge Noir - 227 Dark Rouge Noir - 285 Scarlet Red - 240 Apple Red - 492 Pearly Red

Mitä mä juuri pääsinkään sanomasta siitä kerää koko sarja mentaliteetista? Tajusin tossa vuoden aikana, että mun oli verrattaen vaikea enää shoppailla Kikolla, koska omistan niin suuren osan heidän lakoistaan, että väkisinkin tuli ostettua muutama tuplakappale vuoden aikana. Ne odottavat kiltisti laatikossa arvontaa, mutta samalla havahduin myös siihen tosiasiaan, että mun Kikon nettikaupan "puuttuvat lakat" wishlistillä ei enää ollut kovin montaa sävyä jäljellä. Kävin sitten pari kertaa Kikolla mukanani lista sävyistä jotka multa vielä puuttui ja taisin ostaa 15 lakkaa muutaman päivän sisään tuossa huhtikuussa. Hups.

Tavallaan itseäni himottaisi kerätä tuo core kokoelma itselleni, mutta tiedän, ettei se ole mahdollista, koska osa alkuperäisen kokoelman sävyistä on jo lopetettu. Mutta ei se estä kuitenkaan ostamasta niitä tarjolla olevia sävyjä ja kun aloitin tuon swatchausprojektini myös, on kiva olla mahdollisimman laaja valikoima lakkoja tarjolla. Aukoton logiikka, eikös vain? Jos jotain osaan, niin perustella itselleni tarpeen tusinaan lähes identtisiä lakkoja. Ainoa vaan, että nää tulee varmasti elämään tossa mun käyttämättömien ständissä pienen ikuisuuden, koska yritän ottaa niitä siitä käyttöön lähinnä swatchaustarkoitukseen, ja on muuten fakta, että ihan nopeasti en tätä kasaa saa swatchattua.

--- 

Siinä oli siis lakka kerrakseen tän kevään ajalta. Laskeskelin tossa omaa mieltä rauhoittaakseni, että tässä tammikuun ja toukokuun välillä on tullut hankittua yhteensä 59 lakkaa: se tekee noin 11,8 lakkaa kuukaudessa ja euromääräisesti noin 52e/kk lakkaostoksiin. Ei lainkaan niin paha kun miltä tuntuu, kun iskee 15 pullokuvaa postaukseen ja sanoo "näitä nyt on muutama". Väittäisin, että normaalisti Suomessa mulla menee kyllä huomattavasti enemmän rahaa lakkoihin per kuukausi, joten ihan hyvinhän tää meni. 

Nyt tässä on vaan yksi suuri kysymys: näistä on melko lailla tasan puolet testaamatta, mitä pistetään ensiksi kynsille? 

22.11.2015

Ostoksia elo-marraskuulta

Yksi niistä harvoista asioista, joihin tämän vuoden aikana olen koittanut panostaa, on se, että pidän kirjaa ostoksista kuvalliseen kansioon koneelle - ja miksei samalla blogin puolelle myöskin. Ainakin itse tykkään hirveästi lukea muiden bloggaajien ostospostauksia, osalta lievittämään omaa ostosmorkkista ja toisaalta myös siksi, että kynsilakkapullojen kuvia on muuten aika tosi kiva katsella. Nyt sitten sunnuntai-illan ratoksi voikin olla hyvä aika vilauttaa taas pullokuvia (välttelen koulutehtävien tekemistä kätevästi) samalla kun kaadan kurkusta alas ehkä kuudennen teekupin tälle päivälle. En tykkää teestä yhtään ja sitä kuluu vain kipeänä ollessa. En tiedä johtuuko taudin tuomasta kurjasta olosta vai siitä, että Tampereella satoi viikolla ensilumi (=vuoden paras päivä), mutta tällä hetkellä on vähän koti-ikäväfiilikset päällä. Onneksi mulla on hätävara Fazerin sininen ja boksi Dumleja jemmassa + pipareita ikeasta, joten eiköhän näillä lääkkeillä selvitä voittajana eteenpäin. 

Elokuu

Elokuun ostokset jäi blogin puolella esittelemättä lähtö-hätiköinnissä, mutta kuvat löytyi vielä kameran muistista, joten aloitetaan niillä. 


Allure - Autumn - Calm - Bridget

Nämä neljä kotiutuivat ensimmäisenä Cesarshopista, siinä vaiheessa kun Allure-kynsiä alkoi putkahdella blogeihin. Koko kesän koin hirveää himoa kaikkea Alluren väristä kohtaan ja vaikka aluksi ajattelinkin sivuuttaa lakan, en lopulta pystynyt siihen (kuka hullu pystyy?). Kaveriksi tilaukseen lähti villinä korttina Autumn, vaikken yleensä ole oranssien lakkojen ystävä. Kaunishan tuo on kyllä kuin mikä. 

Calm vei sydämmeni heti ensimmäisellä lakkauksella, vaikka tilatessa kyseensalaistin tarvitsenko enää yhtäkään tämän sävyistä lakkaa. Se on kuitenkin upeutta kynsillä ja kestää mun ongelmasormissani todella hyvin lohkeilematta. 

Viimeisenä vanhemman kokoelman Bridget, koska noh, kuka tämän anti-sankarittaren voisi sivuuttaa? Bridget Jonesit ei ole leffoina kummoisia, viimeisimmästä kirjasta tosin tykkäsin kovin. Siitä huolimatta noin kerran vuodessa mulle tulee pakottava tarve katsoa Bridget Jonesit taas kerran - yleensä siinä vaiheessa kun elämä potkii mahdollisimman kivasti päähän. 


Mad Magenta - Freya's Cats - Konad white + stamper jutskia

Toinen tilaus Cesarsille lähti uudistuneen verkkokaupan kanssa, joka ei muuten itselläni pelittänyt ihan niin kuin olisi toivonut. Ei keksitty missä vika voisi olla, mutta sähköposteja ja puheluita puolin ja toisin Satun kanssa vaihdettuamme sain kuitenkin tilauksen tehtyä ja tuotteet kotiin.

Satuin ostamaan uuden lentolaukun elokuussa ja Mad Magenta on sävyltään melkolailla dead on dupe mun uudelle lentolaukulle. Hyvä syy ostaa siis uusi PP kynsilakka. Freya's Cats taas on ollut himotuslistalla jo pitkään, mutta joutunut aina väistymään uusien ihanuuksien tieltä tilauksista. Nyt oli siis hyvä aika ostaa tuokin kaunokainen kokoelmaani. 

Uuden valkoisen leimauslakan ostin reissuun mukaan (tosin olen leimannut kynteni ehkä kolmesti täällä...) samoin kuin koin pakottavaa tarvetta ostaa uuden stamperin ja pari irtopäätä mustaan luottolölööni. Joku voisi joskus muistuttaa mulle, että mun ei välttämättä tarvitse ostaa uusia stampereita montaa vuodessa, jos käytän kerrasta toiseen aina sitä samaa vanhaa, joka toimii kuin junan vessa... Noh, noilla irtopäillä, jotka on muuten ihan loistavia, ratkaisin ainakin ongelman, jossa valkoinen leimauslakka ei näy valkoisesta leimatyynystä... 

(Nyt tosin himottelisi vähän se läpinäkyvä stamperi... juuri kun pääsin sanomasta, etten saisi ostaa enää yhtään leimasinta.)


White Page - Muse, Myself - Art New-beau - Blush Stroke


Love Sheen - Highest Bidder - No Shrinking Violet - Point Of Blue - Pen & Inky 

Taisin jonkun verran hihkua Essien watercolor kokoelmasta jo ennen reissuun lähtöä ja parit kynnet taitavat olla vielä julkaisematta näillä lakoilla. Muistan kertoneeni kivikkoisesta tiestä OPIn Color Paintsien kanssa kesällä ja nämä Essiet ovat kaikkea sitä, mitä en Opeilla osaa tehdä. Olisi vaan alusta saakka pitänyt tilata nämä, eikä yrittää olla merkkiuskollinen OPIa kohtaan. Tykkään näiden väriskaalastakin tosi paljon, joten olen hyvin tyytyväinen ostoksiini. Ehkä sitten ens kesänä pääsen leikkimään näidenkin kanssa taas oikein kunnolla... 

Muistan myös, että tuosta valkoisesta lakasta mulla oli tosi vahva mielipide sitä testattuani, mutten enää muista yhtään oliko se todella hyvä valkoinen vai ihan surkea sellainen... Tän siitä saa kun esittelee ostoksia jälkikäteen... 

Syyskuu


389 - 335 - 287 - 284

Loput ostokset tulee sitten vähän huonommassa valaistuksessa, koska Pariisissa mahdollisuudet valokuvaamiselle on vähän Suomea huonommat. 

Syyskuun ainoiksi ostoksiksi jäi Kikolta neljä lakkaa heti syyskuun alkupuolella. 389 Mint Milk on yksi suosikkilakoistani ikinä ja pari pulloa sitä jo käyttäneenä piti taas ostaa uusi pullo hyllyyn. Suomessa mulla olisi ollut tätä varmaan parikin varakappaletta, mutta koska matkalaukun tila oli hyvin rajallinen, päätin ostaa uuden täältä.

Kolme seuraavaa on sattumoisin sävyjä joita mulla ei vielä ole Kiko-kokoelmassani lainkaan, mikä on aika hyvin yli 100 peruskokoelman Kikoa omistavana. Nappasin vaan kolme lakkaa mukaan, jotka sillä hetkellä iski sävymaailmaltaan ja kävi hyvin. 


Lokakuu


357 - 502 - 375 - 236 - 521 - 527

Lokakuussa hypättiin ystäväni kanssa Air Francen siiville ja vietettiin viisi päivää vähän eteläisemmässä ilmastossa tutustuen siihen, mitä Barcelonalla on tarjota. (Eli sangriaa ja hyvää paellaa.) Reissussa katselin useampiakin eri itselleni tutemattomia lakkamerkkejä, liekö olleet espanjalaisia vai muuten vaan siellä myytäviä, mutta lopulta kannoin pennoseni taas kerran Kikon liikkeeseen. Merkkiuskollisena tiedän, että nämä pysyvät kokoelmassani varmasti, tuntemattomammat merkit eivät pysy, ellei lakat ole poikkeuksellisen upeita ja sellaisia yksilöitä en löytänyt. 

Tällä kertaa yritin valikoida lakkoja vähän sellaisella silmällä "näihin en ensiksi tarttuisi", jotta välttäisin toistopullot kokoelmassani. Onnekseni onnistuinkin poimimaan kuusi uutta sävyä itselleni. 

Yksi asia mikä itseäni harmittaa on se, että Kiko on mennyt karsimaan peruskokoelmansa lakkamäärää aika kovasti ja yrittää panostaa enemmän kalliimpiin lakkoihinsa (muistaakseni jotain Gel Look tyyppiä). Mä olen aina rakastanut noita peruskokoelman lakkoja, koska ne on laadultaan ihan huippuja (ainoastaan yhteen huonoon olen törmännyt) ja värivalikoima on niin laaja. Nyt itseääni alkaa olla laatikossa jo suurin osa niistä sävyistä, jotka kaupoissa on enää displayssä jäljellä näytillä :( 

Marraskuu


319 - 478 - Dae It Nude - 688 - 695 - 696 - 697

Vaikka marraskuu ei vielä pulkassa olekaan, oletan, että nämä jäävät ainoiksi lakkaostoksiksi tässä kuussa. Ja ei, en ole kehittänyt mitään yhtäkkistä pakottavaa vimmaa nuden sävyihin vaan näille lakoille löytyy oikeasti tarkoituksensa. Meillä ensimmäisessä kämpässä vaatekaapinovet olivat beigen sävyiset ja niissä oli sellaiset maailman idioottimaisimmat minimaaliset nupit vetiminä. Tästä voi arvata, että kaksi naista, joilla kummallakin on kynnet, onnistuivat tekemään pieniä jälkiä maaliin ovia aukoessa ja suljettaessa. Vuokranantajan luvalla pakattiin sitten ne pienet jäljet näkymättömiin kynsilakalla, joka tietenkin vaati oikean sävyn löytämistä. Mikään näistä ei ollut täydellinen match oville, mutta sekoittamalla sellainen onneksi löytyi. Ostin sitten kaupasta useamman "sinne päin" sävyn, jotta jotain kautta löytyisi se oikea versio. 

Viisi ensimmäistä lakkaa tuli siis hankittua tuota prosessia varten ja kaksi viimeistä siksi, että satiinilakat olivat tarjouksessa ota neljä, maksa kolme. Olen muuten vähintäänkin rakastunut noihin satiinilakkoihin tällä hetkellä. Essien viime kevään(?) kokoelmasta kotiutin vain yhden, koska silloin en vielä oikein osannut arvostaa näitä, mutta nyt voisin hyvinkin kuvitella kotiuttavani vielä muutaman loput tuon satiinikokoelman kaunokaisista. 


Bonuksena joulukuulle vielä Ciatéa taas kerran... Mulla on ollut Ciatén kalenteri jo kahtena aiempana vuonna ja epäröin tämän ostoa, jos saan taas tuplakappaleita jo omistamilleni lakoille. Tässä kuitenkin on kuulemma vain yksi dupe 2013 vuoden kalenterin kanssa, joten päätin, että perinne Ciatén kanssa saa jatkua. Olen aiempina vuosina maksanut tästä muistaakseni noin 80e/kalenteri punnan kurssin mukaan (Asokselta tilattuna / Lontoosta Selfridgesiltä ostettuna) mutta tänä vuonna pääsin halvemmalla, koska Ranskan Sephorassa tällä oli hintaa 49,95e. Jotain hyötyä siis ulkomailla oleilusta ainakin on. Tekisi mieli sanoa, että joulukuu, tule jo, mutta niiden noin sadan joulukuussa odottavan tentin kannalta, en ole ihan varma olisiko se hyvä juttu... 

---

Tältä näytti siis oma ostossaldoni neljän kuukauden ajalta. Elokuussa mopo keuli vielä vähän, mutta onneksi nyt syksyllä olen rajoittanut melko mukavasti ostosten kanssa. Joulukuussa saatan tosin vähän ottaa takaisin veronpalautusrahoilla ja suomessa käydessä... 

26.8.2015

Hot Lips & Golden Anchors


Musta tuntuu, että viimei aikoina blogissa on vilahdellut kovin paljon Picture Polishin lakat. On niitä ollut tosin testaamattomissa useita, joten ei ihmekään ja ainakin parit kynnet olisi vielä kuvattuna, joissa PP:n lakat edustaa. Pahoittelen siis spämmiä, mutta tuntuu, että PP on merkkinä monen lakkaajan mieleen, joten tuskin pieni toisto ketään haittaa. Ennustan seuraavaksi trendiksi vesivärilakkoja, koska niitäkin on tullut paljon käytettyä ja jos jonkinlaisia lakkauksia niillä tehtyä. 


Mulla lähti idea lakkaukseen siitä, että halusin yhdistää Bornprettystorelta saadut ankkuri-koristeet ja chevron kuvion. Väriksi ajattelin ensiksi turkoosia, mutta päädyin kuitenkin lopulta pinkkiin valkoisen ja mustan kaveriksi, jottei nyt ihan liian ennalta-arvattavia oltaisi. Chevron leimat on Konadi laatasta m1001 muistaakseni ja värittelin niitä Essien Love Sheen lakalla. Tämä oli itselleni ensikosketus Essien vesivärilakkoihin (joo, mä sorruin vaikka vielä vajaa kuukausi takaperin väitin etten tekisi niin) ja pakko sanoa, että tämä testi oli kyllä sellainen love at first sight -ilotulitus. Lakka on juuri sopivan pigmenttistä ollakseen kirkas valkoisen päällä ja jäädäkseen näkymättömäksi mustan päälle. Se on pienellä siveltimellä helposti käsiteltävissä, eikä rihmaannu niin kuin OPIn Sheet Tintsit. I'm in love! Pimeässä leimojen värittelyistä tuli ehkä vähän laikukkaat, mutten antanut edes sen hidastaa menoa. 


Nuo ankkurit taas... idea hyvä, mutta ei toimi itselläni. Mulla on sen verran kaarevat kynnet, että nuo ankkurien sakarat ei millään taivu kynnen muotoon, mikä johti siihen, että ne töröttivät ikävästi ulospäin. Ne myös tarttuivat joka paikkaan ja onnistui raapimaan niillä itseäni. Alunperin mulla oli ankkurit noissa chevron-kynsissä, mutta ensimmäisen revin pois jo lakkausiltana nukkumaanmennessä. Seuraavat kolme lähtivät väkivaltaisesti seuraavana aamuna. Laitoin koristeet siis vaan kuvauksen ajaksi takaisin ja sen jälkeen nypin ne taas heti irti. Nuo ei vain toimi itselläni. Lisäksi joku riemuidiootti on keksinyt että hyvä tapa pakata nämä koristeet on laittaa ne noin 2cm*2cm pussiin, jonka sitten peittää kokonaan molemmilta puolin valkoisella tarralla, jotta sisältöä ei näe lainkaan... Meinasin itse heittää nämä roskana menemään ennen kuin tajusin katsoa kahdesti. 


Kynsillä:
Picture Polish - Hot Lips
Essie - Love Sheen
Barry M - Matt White
Konad m101 + Black 

Myönnettäköön, että tämä ensikosketus Essien Silk Water Color lakkoihin oli hurjasti positiivisempi kuin OPIn Color Paintsien kanssa. Olisin taas säästynyt paljolta, jos ennen Color Paintsien tilaamista olisin uskonut kaikkia avioita netissä, jotka kertova Essien olevan parempia leimojen värittelyyn yms. toimintaan. Ei olisi taas tarvinnut kiivetä perse edellä puuhun itse ihan vain huomatakseni, että oho, muut oli oikeassa. 

7.7.2015

Kesäkuun ostokset

Hei virtuaalimaailma, mitä kuuluu?

Allekirjoittaneella on taas sellainen olo, että blogia on laiminlyöty ja urakalla. En ala valittamaan enää remontista, olen tehnyt selväksi kantani siihen aiheeseen jo jokaiselle, joka jaksaa kuunnella, joten sanon vaan, että kesäkuu ei ollut ehkä kuukausista se helpoin, mistä johdosta blogi jäi vähän taustalle kaikessa. Ja juuri kun olin oikeasti saanut kirjoittamisesta itselleni jonkinlaisen rutiinin taas. Kerpele. Toivotaan, että tässä kuussa päästään taas postaamisen makuun. 

Ensin voisin esitellä ostoksia viime kuun varrelta - lähinnä siksi, että kynsien osalta ei ole mitään kovin uutta tarjota. Tässä kuussa ei mopo karannut käsistä ostelun suhteen mitenkään kovin pahasti, joten taputan itseäni olalle tämän johdosta.


Galaxy - Midnight In Paris - Storm

Kun F.U.N Lacquer julkaisi tämän vuoden Limited Edition kokoelmansa, minä lähinnä kohautin olkiani sille, enkä edes vaivautunut tutkailemaan asiaa sen tarkemmin. Jep, se ihminen, joka yleensä kaipaa asioita kuin hullu puuroa, kunhan niiden perään on vaan merkattu nuo maagiset L ja E kirjaimet. 

Näiden julkaisupäivänä kuitenkin pitkän työvuoron jälkeen illalla eksyin sattumalta nettiin - ja bongasin nimen Midnight in Paris ja loppu on historiaa. Mulle saisi varmaan myytyä mitä tahansa, mikä muistuttaa mua tuon kyseistä nimeä kantavan leffan alusta "Paris in the morning in beautiful. Paris in the afternoon is charming. Paris in the evening is enchanting... but Paris after midnight is magic!". En piittaa niinkään kyseisestä leffasta, mutta muuten tuo teksti uppoaa ja syvälle. Olihan se lakka siis pakko ostaa. Ja koska ei lakkoja voi yksi kerrallaan tilata, kauan himottanut Galaxy ja nätinnäköinen Storm lähtivät kaveriksi tilaukseen.


Go Overboard - Flowerista

Sokoksella oli pari viikkoa sitten ainakin tarjous, jossa Essien lakat oli 9,90 kappaleelta. Jostain syystä ihastuin tuohon syvään vihertävään sävyyn niin kovasti, että se oli pakko kotiuttaa. Samoin tuollaiset punertavat violetit ovat miellyttäneet silmää kummasti viime aikoina, joten en keksinyt mitään hyvää syytä olla ostamatta myös tuota. 


I Am Free - Little Miss Independent - Living The Dream

Yritin myös keksiä hyvää syytä tehdä tilausta Llarowelle, koska halusin testiin Glisten & Glown lateksisuojan. Pitkään en keksinyt mitään ostettavaa (ihan hyvä vaan näin), mutta kun sain sähköpostiin infon Colors by Llarowen 4th of July trion myynnistä, naputtelin tilauksen kyllä aika nopeasti eteenpäin. 

En ole koskaan varmaan ostanut mitään suoraan 4th of July teemaista - tai en ainakaan muista ostaneeni - mutta näistä jokainen lakka oli upeutta omissa silmissäni, joten pakkohan tuo trio oli ostaa. Ovat muuten ensimmäiset CbL lakkani samalla - joista ostopäätöksen tein sekunneissa, yleensä lämpeän uusille merkeille tosi hitaasti. 


Ctrl + Alt + Del - Skots! - Doll Face - 101

Tuon lateksisuojan halusin tosian ostaa testiin, koska mun peel off lakkani alkaa vedellä viimeisiä ja jolloin on kynsinauhat kiva aina suojata. Vaikutti ihan hyvältä tapaukselta nopean testin perusteella. 

Halusin myös koittaa onneani ja tilata kolmen lakan mystery bagin ajatellen, että pääsisin tätä kautta ehkä tutustumaan uusiin indie merkkeihin. Noh, Wicked Polish on jo entuudestaan tuttu merkki, josta pidän kyllä kovasti. Mustavalkoglitter oli siis hyvin mieluinen pullo paketissa. Kaksi muuta taas, noh,  sanotaanko, että kyllä mä niitä testata voin, mutta jotenkin en näe että kumpaankaan erityisemmin rakastuisin tai tahtoisin ostaa useampia lakkoja samalta merkiltä.

Kuukauden saldona siis 11 lakkaa + yksi suoja kynsinauhoille. Väittäisin siis, että kesäkuussa kohtuus kävi kylässä vierailulla. Jostain kumman syystä musta tuntuu, että heinäkuu ei tule jatkamaan samalla linjalla... 

16.5.2015

#ablecs15: Matte


Vaihdetaan blogin puolella viikon toisen haasteteeman pariin ja tällä kertaa liikutaankin taas vähän syksyisimmissä maisemissa. Teemana olisi mattaa ja vaikka pidänkin mattakynsiä kauniina, niitä tulee verrattain harvoin itselleni tehtyä. Ja jos haluan mattaa, se on päällyslakka, jonka kanssa kikkailen, ei yleensä mattalakka. Ja sitten heti rikon tätä omaa monologia esittelemällä kynnet, joissa sitten on ihan mattapintaiseksi kuivuvaa värilakkaa. Menee hyvin. 


Nyt keväällä ainakin Zoya ja Essie päättivät, että mattalakkojen aika on taas jälleen ja julkaisivat omat kokoelmansa. Ajattelin, että njäh, en osta. Tämä Coat Couture jäi kuitenkin vähän kaivertelemaan mielen perukoille ja lopulta päätin sen kotiuttaa New Yorkin reissulta jos se sattuu tulemaan vastaan. Tulihan se, ja kyllä mä tästä lakasta pidän - seuraavan kerran saatetaan vaan lisätä vielä päällyslakkaa päälle. Myönnettäköön, että myös yksi toinen lakka tästä kokoelmasta jäi vähän sellaiseksi to buy or not to buy -lakaksi (bun intented) mutta ainakaan vielä se ei ole löytänyt kokoelmiini. 


Mattapinnan päälle en kaivannut erikoisia koristeluja, joten lakkasin kaksi aksenttikynttä piristämään ilmettä. Nimetön on taas vaihteeksi tuota kukaleimaa, johon tässä taannoin rakastuin ja keskisormi esittelee yhden Glam Polishin flakieistä. 


Kynsillä:
(osan tuotteista kuvasta unohtaneena)
Essie - Coat Couture
OPI - Lincoln Park After Dark
Glam Polish - Arcana Dark
Essie Blanc 
MoYou London - Pro  06 + Konad Black 

En tiedä mitä tuolle Lincoln Parkin pullolle kävi kuvausvaiheessa, koska vaikka lakka on todella tumma punertavanvioletti, jota helposti voisi luulla mustaksi, ei se kuitenkaan ole ihan niin musta kuin mitä yllä oleva kuva antaa ymmärtää. Ei anneta sen kuitenkaan hämätä, koska lakka ei kuitenkaan ollut kuin pohjana Glamin flakielle tässä manikyyrissä.

Mitä mieltä muut on matasta, yey vai njay? Itse väittäisin, että ajoittain toimii ihan kivasti, mutta suurimman osan ajasta prefeeraan lakkani kiiltäväpintaisina. (Tekstuurit tosin taas ovat sitten ihan oma lukunsa...)

5.5.2015

#ablecs15: Paint It With Pantone


Mä taisin olla yllättävän pitkään tietämätön Pantonen värijärjestelmästä, mutta joskus vuoden 2013 aikana aloin kiinnittää huomiota siihen, että kaikki puhuivat emeraldista vuoden värinä. Niin mikä vuoden väri? Tai mikä Pantone? Wikipedia antaa viimeiseen aika hyvän vastauksen täällä ja tosiaan sama lafka valitsee aina joka vuodelle oman värinsä. Viime vuonna se oli Radiant Orchid, tänä vuonna taas Marsala. 


Mun on pakko myöntää, etten edelleenkään ole ihan perillä siitä, millainen väri marsala on. Sellainen rusehtavan punainen, vähän murrettu? Noh, safe to say, en usko, että mulla olisi yhtään lakkaa, joka sopisi täysin tuohon marsalan määritelmään. Niimpä lakkasin kynsille viime vuoden väriä, eli punertavaa violettia, Kikon 291 Orchid Pink lakkaa. Joka on muuten aivan ihana!

Halusin sitten vesimarmoroida aksenttikynnet (taas kerran) ja eilen lätkää katsoessani päätin alkaa hommiin. Istuin lattialla ja tällä kertaa jouduinkin testailemaan vähän useampia lakkoja ennen kuin löysin kombinaation joka toimi. Mulla oli marmoroinnissa pohjalakkana Barry M:n White, joka ei sitten veteen levinnyt ollenkaan. Myöskään Essien Blanc ei ollut ihan ideaali, koska en tiedä johtuiko se Essiestä vai Kikoista, mutta värit meinasivat vähän väkisinkin levitä toisiinsa. En anna sen kuitenkaan haitata, koska lopputuloksesta pidin kuitenkin. 


Tässä viime aikoina veden kanssa leikkiessä olen huomannut, että Kikon lakat tuntuu yleisesti marmoroivan verrattaen hyvin. Ja että tässäkin asiassa se harjoitus ja kärsivällisyys tosiaan auttaa... Ei ehkä vaan kannata katsoa jääkiekkoa samalla kun marmoroi, meinasin nimittäin eilen potkaista mun marmorointikupin lakkoineen kumoon laminaattilattialle kun jotenkin maali ja lakkapisaroiden tiputtelu osuivat juuri samalle hetkelle :D 


Kynsillä:
Kiko - 291 Orchid Pink
Kiko - 282 - Coral Pink
Essie - Blanc
Barry M - White 

Saanko muuten taputtaa itseäni vähän selälle ja olla ylpeä siitä, että tänään on tiistai ja sain jo toisen #ablecs15 -lakkauksen ulos eetteriin. Mulla onneksi alkaa tää tuskainen kiire vähän helpottaa tämän kevään osalta, joten nyt on taas enemmän aikaa kynsillekin :) 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...