Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulta / gold. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulta / gold. Näytä kaikki tekstit

9.1.2015

Sharbert Starburst


Tuossa viikko takaperin mulla kummitteli testaamattomissa lakoissa vielä kaksi viimeistä Ciatén joulukalenterin mulle tuomaa lakkaa. Koska kultainen ja korallipunainenpinkki sopivat mielestäni yleensä ihan kivasti yhteen, päätin laittaa Ciatéa sitten kynsille kaksi kappalein. Ja onnistuin löytämään ne kaksi lakkaa Ciatén joulukalenterista, joista ehdottomasti pidän vähiten. 

Puhutaan ensiksi kultaisesta lakasta, koska sen nyt vielä joten kuten hyväksyisin koostumukseltaan. Lakka oli nimittäin hyvin peittävää ja shimmerisen foil -koostumuksen omaavaa, mutta piru miten helposti sen pinnasta meinasi tulla rosoinen. Lakka ei tasoittunut yhtään kynnellä, joten sen kanssa piti olla ekstrahuolellinen siitä minne lakkaa laittaa ja minkä verran. Pitää katsoa, jos pari tippaa ohentajaa auttaisi hiukan tässä asiassa. 

Tuo puna-pinkki-koralli taas. Noh, ensinnäkin, tämä on lakka, joka huonossa valaistuksessa näyttää punaiselta, kirkkaammassa valaistuksessa pinkihtävältä ja näissä kuvissa sävy on ainakin omalla näytölläni sellainen puna-koralli. Ja siltä se näytti kotona ja päivänvalossa muutenkin. Sävyltään siis rasittava kuvailla.

Mutta tämä ei peitä, ei sitten millään. Etusormessa ja pkkurillissä on lakkaa neljä kerrosta ja mun olemattoman mittaisten kynsien nail line näkyy edelleen. You got to be kidding me. Joo, koostumus on ohutta, levittyy just sinne minne pitääkin ja kuivuu nopeasti, mutta ei, ei se silti oikeuta siihen, että lakka tarvii neljä kerrosta peittääkseen. Voi morjens. Tuon kultaisen päällä ei sitten ollutkaan ongelmia, mutta jos tätä tahtoo uudestaan käyttää, ehdottomasti pitää heittää valkoinen lakka alle. 



Koristeluihin laitoin pitkästä aikaa kynsivinyyleitä, ja ne sentään toimivat melkein kaikki niin kuin pitää (yhdestä kynnestä meinasi lähteä pohjalakka nousemaan vinyylin mukana, mutta senkin sain pelastettua). 

Näitä kynsiä katselin tosiaan päivän ja sen jälkeen oli pakko saada jotain muuta kynsille kun ärsytys alkoi olla sitä luokkaa... Aina ei mene niin kuin strömsössä, mutta toivottavasti nämä vuoden ensimmäisenä päivänä tehdyt kynnet eivät ennusta huonoa lakkavuotta koko loppuvuodeksi... 

Kynsissä käytetyt: 
Ciaté - Sherbert Fizz
Ciaté - Sand Dune 
Starburst Nail Vinyls
Kultaiset niitit

Mihin lakkaan/lakkoihin muut ovat viimeksi joutuneet pettymään? 

7.1.2015

Skittlette it out!


Jotenkin ironista, että silloin kun on päättänyt, että "tänään on hyvä päivä", tuntuu vähän kaikki menevän pieleen. Loman jälkeen alkaneet luennot, ei jotenkaan nostattaneet opiskeluintoa uudelle tasolle, unirytmi on sekaisin kuin mikä, väsymys painaa mielessä ja on nälkä, sekä olen seurannut Pariisin ampumavälikohtauksen uutisointia tässä iltapäivän mielummin kuin tehnyt rästihommia. Meni siis just niin kuin piti. 

No mutta, sillon kun kaikki ei mene niin kuin elokuvissa, voidaan hyvällä omalla tunnolla puhua lakasta, joka vei sydämeni välipäivinä niin totaalisesti, että pääsi myös vuoden top lakkalistalle kiistatta. Kyseessähän on nimittäin KBShimmerin Dressed to Gild. Se loistaa hologrammishimmeriään ympärillen ja sisältää pääosin kultaista, mutta myös lilaa ja vaaleanvihreää glitteriä. Se on upea - etenkin päällyslakalla kuorutettuna. Me likes a lot!


Sanoin joulukuusikynsien postauksessa miten kaksi aiemmin kokeilemaani Barry M:n Silk lakkaa olivat aivan ihania, ja miten haluaisin yhdistää kolmannen, Orchidin kultaan. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä  enemmän mahdollisia kombinaatioita keksin, mutta päädyin alkuperäiseen kulta-violetti -linjaan, johon lisäsin valkoista.

Vaikka Orchid ihana onkin, ei sen pigmentti riitä leimaamiseen oikein edes valkoisen päälle. Mulla on kuitenkin akuutti pula violeteista leimauslakoista, joten päätin olla tyytyväinen vähän vaaleampaankin leimaan. Kuvio on jostain Pueenin Stamping Buffet kokoelman laatasta, mutta nopeasti laattoja selailtuani en ole enää edes varma mistä. Pitäisi varmaan alkaa pitää jotain vihkoa, mihin kirjoittaa aina käytetyt lakat ja laatat kuvaamisen yhteydessä, koska ainakin tällä hetkellä "julkaisuviive" kuvilla tuntuu olevan noin 1,5 viikkoa ja se on selvästi ihan liian pitkä aika itselleni muistaa asioita... 


Käytetyt lakat: 
Essie - Blanc / Sokos
Barry M - Gold Foil / Lontoo 
Barry M - Orchid / Kosmetik4less
KBShimmer - Dressed To Gild / Harlow & Co. 

Venyttääkseni tätä postausta vielä vähän pidemmälle, tahtoisin kysyä lukijoiden mielipidettä pariin asiaan. Ensinnäkin, olen ottanut jonkun verran vaakakuvia, joissa näkyy kynsien lisäks käytetyt lakat. Onko mukavampi nähdä kuva pelkistä lakkaukseen käytetyistä tarvikkeista, vai siten, että kuvassa esiintyy myös kynnet. Pelkkistä pullokuvista saa usein vähän lähemmän kuvan lakoista, mutta samalla se myös venyttää postausta yhdellä kuvalla? Ja unohdan ottaa sellaisen herkemmin... :) 

Toisena ajattelin taas vaihteeksi jatkaa tuolla linjalla, jossa listataan postauksen loppuun käytetyt tuotteet. Tein sitä joskus, sitten se taas jäi, mutta uskon sen olevan kätevämpi tapa merkata selkeästi käytetyt tuotteet, sekä tieto siitä, jos ne on saatu blogin kautta. Tällä kertaa lisäsin myös linkit kauppoihin, josta lakat olen ostanut, mutta mietin, onko niistä hyötyä lukijoille. Sanomattakin on selvää, etten hyödy mistään tässä blogissa ilmestyvistä linkeistä ainakaan tällä hetkellä, mutta mietin, onko niille oikeasti muiden puolesta käyttöä? 

Arvostaisin kovasti, jos jaksaisitte vastailla noihin pariin kysymykseen, joita tässä viime päivinä olen pohtinut ja lupaan lopettaa tämän pitkän postauksen nyt tähän.

ps. blogin kirjoittaminen taitaa olla jossain määrin terapeuttista, koska jotenkin kummasti unohdin tätäkirjoittaessani nuo alkupostauksen päivää ikävystyttäneet asiat :) 

11.12.2014

Don't Speak... Don't Sleep... Don't Eat


Hòla ja terveisiä yhdeltä stressipallolta. Taisin jossain kohtaa kirjoittaa, että jos vielä tämän viikon lopulla olen järjissäni pidän sitä pienoisena ihmeenä. Noh, musta tuntuu, että aivot ei ole enää ihan mukana menossa ja hartiatkin ilmoittelevat itsestään aika mukavalla tavalla. Noh, pahin koulustressi saatiin onneksi tällä viikolla alta pois - tai tammikuun uusintoihin, riippuu kuinka paljo opettajat mut luovia tenttiinvastaamistaitoja arvostavat - ja nyt ajattelin ottaa pari päivää ihan rauhassa ennen kun vielä pitäisi viimeinen rutistus jaksaa ensi viikolla. Tajusin tässä että jouluaatto on kahden viikon päästä, mutta oma joulufiilis on kyllä kadonnut aika hyvin tässä viimeisen parin viikon aikana. 


Mulla tosiaan oli hetken ihan kunnon jouluinnostus - marraskuussa - mutta liekö se johtunut siitä, että tiesin joulukuun alun olevan melko stressaavaa aikaa. Nämä kynnetkin on siis siltä ajalta kun halusin vain pikakelata ajan jouluun saakka ja lillua jossain jouluruokien täyttämässä mikä-mikä-maassa missä kaikki on hyvin... (Joo, huomaa, että tällä hetkellä se järkevä aivotoiminta has left the building). 

Kirjoitetaan siis se oleellinen. Joulukynsissä punainen ja kulta yhdistyivät kun alle lakkasin ihan tavallisen punaisen cremen, tällä kertaa OPIn From Monop With Love lakan, joka on Monoprixin exclusive sävy vuodelta kivi ja miekka (muistaakseni 2011). Kyseessä on ihan vähän tavallista punaista tummempi ja murretumpi sävy, mutta ei mitään, mitä muut merkit eivät tarjoaisi halvemmalla joka tapauksessa. Minä nyt satun vaan olemaan sucker kaikelle, mihin lätkäistään sanat "limited edition" tai "exclusive"... terveisin koko CG:n The Giver kokoelman omistaja...

Päälle kuitenkin vielä OPIn Don't Speak, joka ihanassa kultaisuudessaan hurmasi mut ihan täysin. Mä tykkään nimenomaan siitä, että tässä nuo kultalastut on pieniä ja hienojakoisia, ja ne asettuu kynnelle tosi kauniisti ja tasaisesti. Onko tämä lakka sen 20-30 dollarin hintalapun arvoinen? Ehdottomasti. Voin vain kuvitella miten upealta tämä näyttäisi esim tumman violetin cremen päällä - heti kun löydän sellaisen kokoelmastani. Oon aiemminkin kertonut, että mulla on paha tapa myydä aina violetit cremeni eteenpäin syystä, jota en tiedä ja vaikka olen aivan varma, että mun kokoelmasta löytyy kyllä sellainen violetti josta tällä hetkellä haaveilen, en vain koskaan jaksa alkaa etsimään sitä noista laatikoista. Swatch-tikut olisivat kätevät... ellen olisi lopettanut swatchaamista joskus kesällä ja unohtanut minne olemassa olevat tikut olen pannut säilöön...

No mutta anyways. Pahoittelen postausta, jossa epämääräisiä välimerkkejä kymmenen kertaa kun olisi tarvis ja kyselen teiltä omistaako moni jo kyseisen Don't Speak lakan? Ihastuttaako se muita yhtä paljon kuin itseäni?

13.5.2014

13/31: eläinkuosi / animal print / imprimé animal


Kolmantenatoista haastepäivänä meno vaihtui hyvin eläimelliseksi. Monet kynnet tän haasteen aikana on olleet sellaisia, mistä olen kyllä pitänyt, mutta nämä oli ensimmäiset sellaiset, mistä melkein harmitti, etten saanut julkaista näitä heti. Mulla muutenkin silloin maaliskuisen (?) kynsimasiksen aikana suurin ongelma taisi olla se, että tein vähän vuorotellen kynsiä tätä haastetta varten ja ihan normaalisti julkaistavaksi ja haasteen kynnet onnistui aina omaa silmää miellyttäen, mutta ne normit ei, ja silloin pänni kun ei saanut julkaista mitä tykkää.

Tähdennettäköön siis, että kaikki kynnet mitkä teen, on puhtaasti omaksi iloksi tuottamiani, mutta koska halusin saada tämän haasteen kynsistä ainakin suurimman osan valmiiksi ennen julkaisun aloitusta, siksi mulla oli "lakkausaikataulu/suunnitelma", jolla toteuttaa kynsiä.


Nämä kynnet on tosiaan hyvin yksinkertaisella reseptillä toteutetut, koska pohjalla on OPIn Love.Angel.Music.Baby ja sen päällä on liukuvärjäys mustalla. Niin, siis taas vaihteeksi sillä Kikon mustalla 275 lakalla. Ihmisellä on varmaan 10 mustaa cremeä laatikossa ja aina pitää käyttää sitä samaa...

Leimat taas on konadin m57 laatasta tuolla samaisella kultaisella LAMBilla ja löllöstamperillä toteutettuna ja kyllä, yksinkertaisuudessaan mä rrrrrakastin näitä kynsiä. Ja opin myös vihdoin tykkäämään konadin eläinkuviosta, itse kun olen aina prefeerannut käsintehtyä... 

Mitä mieltä muut on näistä tiikereistä? Uppoaako toisiin yhtä kovasti kuin kantajansa silmiin?

ps. mainittakoon vielä, että olen reissussa perjantai-lauantai yöhön saakka, joten kommenttien julkaisu ja vastailu saattaa vähän energiatasoista riippuen olla heikohkonlaista. Postaukset on kyllä ajastettu joka päivälle, että niitä ilmestyy, jos blogger vaan tykkää musta, mutta jos hirveästi muuta ei blogin puolella tapahdu, se johtuu siitä, että fiilistelen Lontoota välillä... Palaillaan siis viikonloppuna viimeistään :)

3.4.2014

Brassiepäonnistus


Kun ensimmäisen OPIn Brazil kokoelmaa käsittelevän postauksen nimesin brassipettymykseksi, tuli tästä postauksesta -epäonnistus, vaikka tiedän, ettei se sana olekaan. Tällä kertaa nimittäin omat taidot lakkaajana olivat sen verran hukassa, että lakkaukset lähivät vaihtoon yhden hyvinnukutun yön jälkeen.

Lakat mielestäni olivat kauniin sävyiset yhdessä, eikä yhdestäkään näistä ole koostumuksen puolesta mitään moitittavaa. Jotain positiivista siis.

(Edit: Lakat ovat siis OPIn I Just Can't Cope-Acabana, Love.Angel.Music.Baby ja Don't Bossa Nova Me Around)


Koristelut sitten taas oli ihan toinen virsi. Mä ajattelin koittaa ensimmäistä kertaa fishtail-manikyyriä, sen ollessa mielestäni todella kaunis ainakin kaikilla muilla. Tein peukalot valmiiksi, enkä muista, koska viimeksi olisin saanut jotain niin hirveää ja epätasaista kynsille aikaan. Mun kalanruodot oli ensinnäkin aivan vinossa, täysin toispuoleiset ja niin epätasapaksut kuin vain mahdollista on. Viisaana olin onneksi koittanut koristeluja ensiksi peukaloihin, jotka ei koskaan kuvissa näy. 

Siinä vaiheessa kun peukalot oli valmiina, oli kello jo pitkälle aamuyön puolella ja muissa kynsissä vain pohjaväri lakattuna, joten turvauduin tuttuun vinomanikyyriin ja muutamaan pisteeseen tällä kertaa.

Jostain syystä pettymys omiin taitoihin oli niin suuri, että poistin lakkaukset jo seuraavana aamuna ja otin kuvat ihan vaan itselleni muistoksi, mutta nyt kun uudelleen aloin katsella näitä kuvia, ihan kivathan nuo lakkaukset loppuviimein olivat. Olisi ehkä kannattanut silloin uusia vain pelkät peukaloiden lakat... 

Mulla on muutenkin tällä hetkellä pieni kynsimasis taas meneillään kun tuntuu, että oikein mikään ei toimi haluamallani tavalla, eikä inspiraatiota löydy, mutta toivotaan, että kohta löytäisin sen kadotetun inspiksen taas takaisin.

ps. OPI-kalenteri -arvonnan voiti nimimerkki Chaos. Onnea! Pistän sulle sähköpostia viimeistään illalla, en ole varma ehdinkö ihan heti kun pitää kohta lähteä luennolle :)

8.9.2012

007 and a mission - cheap nail polish vol. 2 [Barry M]

Kirjoitan tätä taas niin väsyneenä, etten mene vastuuseen juttujen tasosta, mutta höpötellään siitä huolimatta taas uudesta halpismerkistä, joka on ehkä oma suosikkini näistä tän viikon merkeistä. Kyseessä siis olisi Barry M, jota myy loveit.fi verkkokauppa. Saatavuus ei siis ole maailman laajin, vaikka käsittääkseni myös Barry M:n verkkokauppa toimittaa lakkoja suomeen. Muista ulkomaalaisista verkkokaupoista Asokselta saa lakkoja tilattua.  


Sonne taiteili kyntensä China Glazen Passionia käyttämällä ja muut tuotteet voittekin taas käydä hänen blogin puolelta lukemassa. 


Itseni taas piti käyttää noita Barry M:n lakkoja ja hassua sinällään, että mulle napsahti päivän väreiksi juuri ne lakat, joista kynsillä en pahemmin perusta. Don't get me wrong, sekä kultainen, että hopea foil lakka merkiltä on ihan loistavuutta vailla vertaa, peittävät jo yhdellä kerroksella, raidoittuvat verrattaen vähän metallilakoiksi, kuivuvat nopeasti ja ovat hyviä leimailuissa, mutta kun minä en oikein tykkää metallilakoista kynnellä. Rakastan leimata niillä, mutta pelkästään kynsillä ne ei vai meinaa napata. 


Päätin siis heittää joka toiseen kultaisen foilin ja joka toiseen hopean (joista kummassakin on muuten pohjassa nimilappu, jossa lukee innovatiivisesti vain "FOIL") ja toivoa, että lepardit saa mut tykkäämään noista kynsistä. Hopealle heitin täpliksi Mint Greeniä ja kultaiselle Shocking Pinkiä (molemmat myöskin Barry M:n lakkoja) ja täplät on rajattu pääasiassa mustalla Instant Artist linerilla, mutta osaan täplistä on yritetty luoda syvyyttä vähän myös valkoisella linerilla. 

Kyllä ne täplät sai mut tykästymään kynsiin huomattavasti enemmän kun mitä pidin niistä yksivärisinä, mutta siitä huolimatta taidan jättää nuo metallisävyt lähinnä leimaamiseen. Se hyvä puoli näissä BM:n metallisävyissä on se, että nämä ei paljasta joka ikistä kuhmua ja kuoppaa kynnen pinnalla, vaan peittävät ne aika hyvin (kertoo nimimerkki unohdin laittaa ridgefillerin aluslakaksi). 

Pakko sanoa myös se, että vaikka noi foilit ei ehkä mun suurimpia suosikkeja olekaan, Barry M on varmaan mun ehdottomin suosikki-halpismerkki. Kiko kiilaa ehkä vielä ohi, mutta minä ja Barry M:t ollaan eletty kauniissa symbioosissamme jo reilu pari vuotta. Lakkojen laatu on loistava (etenkin creme lakkojen) ja hintaa on Englannissa just sopivasti. Nää on siellä 2.99 puntaa kappale, mutta usein ota kolme, maksa kaksi tarjouksessa superdrugeissa. Suosittelen siis ehdottomasti ostamaan, jos Britteihin eksyy ja ostaisin myös noilla suomi-hinnoilla, ellei mulla taitais olla jo jokainen noista sävyistä, joita loveit myy... 

27.1.2012

hei, se hengittää!


Ai että parin viikon radiohiljaisuus taas vai? Hups. Vaikka niin vannoin vielä Suomessa, että pidän postaustahtia myös täällä yllä, se jäi näköjään heti. Tuli taas todistettua, että suomiarkeen osaan mahduttaa kynsien kuvaamisen, postauksen tekemisen ja kaiken sen. Ja kyllä, nautin siitä. Täällä vuorokaudessa tuntuu olevan muutama tunti vähemmän ainakin ja en ehdi kuvata ikinä kynsiä, enkä sitten postatakaan niistä. Ärsyttää ihan suunnattomasti, mutta niin kuin jo syksyllä sanoin, yritän olla stressaamatta ja antaa kuulua itsestäni ainakin välillä. Kun palaillaan suomeen, varmasti ehdin taas postata, mutta täällä en yritäkään sille repiä vähäisistä tunneista aikaa, ellei sitä oikeasti ole. Koska olen todella, todella onnellinen täällä, haluan nauttia siitä, mitä mulla täällä on ja haluan toivoa, että lukijat jaksavat pysytellä kelkassa vaikka tämä postaustahti onkin niin kummallinen ja aina en vain saa mitään aikaiseksi. Tiedän, kuulostaa tyhmältä sanoa näin, koska varmasti moni blogin kirjoittaja on todella onnellinen tahollaan ja onnistuu silti pitämään postaustahdin yllä, mutta kun tiedän itse, että mulla on enää viitisen kuukautta tätä seikkailua jäljellä (aika ei saa mennä näin nopeasti) haluan keskittyä niihin juttuihin täysillä, jotka tällä hetkellä tuntuvat tärkemmiltä ja postailla teille tänne juttuja, vaikka sitten vain kerran viikossa-parissa. 


Kynnet on, hmm, joulukuun alusta muistaakseni ja voi luoja mikä karnevaali taas meneillään. Joka toisessa kynnessä pohjana oli OPIn Strawberry Margharita ja joka toisessa Models Ownin Champagne. Tuota MO:n lakkaa muistan kuolanneeni yli vuoden eikä sitä ollut mistään saatavilla, enkä yhden lakan takia viitsinyt tehdä tilausta heidän verkkokauppaansa. Onni ja autuus iski siinä vaiheessa kun Lontoon Bootsista sain oman kappaleen rakastavaan kotiin lokakuun lopussa. Koristeluissa taas sitä perinteistä minua, eli kaikkea mahdollista sinne tänne. Jälkeenpäin olisin toivonut tehneeni pikkurillin ja keskisormen tapaiset koristelut joka kynteen, mutta pitää uudelleen toteuttaa tuollaiset jossain vaiheessa.  (Ja ottaa niistä kuvat... ja postata tänne... mä lupaan yrittää!)

21.6.2011

Medallion


Vihdoinkin kynsillä on taas jotain muutakin kuin vain jotain maailman yksinkertaisimmaksi luettavaa, aplodit sille. Ja kuvat on otettu silloin kun ulkona voi puhua luonnonvalosta. Vapaapäiväläinen kiittää.

Oikeastihan heräsin tänä aamuna 8.38 (referenssinä voin sanoa, että jos on lupa nukkua, en nousisi kirveelläkään ennen puoltapäivää sängystä) koska näin "painajaista" ekaa kertaa lähemmäs kymmeneen vuoteen. Hyvä vaan, koska saatan viettää unettomia öitä painajaisten takia vuosienkin päästä. Kun olin ehkä 6-vuotias, mun kaveri kertoi, että painajaiset pitää kertoa aina ääneen jollekin toiselle tai muuten ne toteutuu. Noh, pikkulapsen aivot eivät ehkä prosessoineet sitä, että vaikka vaikenisin unistani, en silti joutuisi uimaan samaan altaaseen miekkavalaan kanssa, mutta noh, silloin joskus se oli loogista. Tänään heräsin lähinnä huvittuneena katsottuani pitkään "Lostin avausjaksoa" unissani. Ainoa vaan, että sillä unella ei ollut mitään tekemistä Lostin kanssa, ja olin itse fyysisesti tapahtumissa mukana. Unessa pelkäsin ihan kuollakseni ja muistan miettineeni koko unen ajan "tän on pakko olla extrapitkä avausjakso, eikä vaan 40 minuuttia, kun tää vaan jatkuu, jatkuu ja jatkuu". Koomisinta oli ehkä kun auton takakontissa oleva ruumis heräsikin takaisin henkiin ja työnsi kätensä penkin lävitse kuristaen takapenkillä istuneet matkustajat... Uni oli sitä vertaa koominen, että oli siitä tännekin pakko vähän kertoa.

Aamuherätyksen takia olin jo aikaisin aamulla hakemassa postista pakettia, jonka oletin sisältävän mun Pirates-lakat. Omaksi harmikseni sieltä tulikin vain kuuden strassihyrän paketti, jotka joku riemuidiootti oli pakannut sillä tavalla, ettei ne mahtuneet postiluukusta... jee. Nyt sain uuden postilapun, että lakat voisi hakea huomenna postista klo 10 jälkeen... ainoa vaan, että työvuoro ois 10:00-20:00. Kenetköhän lahjoisin ne mulle kotiuttamaan... Muutenkin noista ebay-ostoksista voisi tehdä pienen "näin paljon tavaraa sain näin pienellä hinnalla" postauksen, koska tuntuu, ettei rahaa mennyt melkein mitään, mutta miljoona pakettia on odottanut postiluukussa.

Pääsin taas selvästi höpöttelyn makuun kun ei ole paljoa ollut aikaa postailuille töiden lomassa, mutta ajattelin nyt iltapäivällä naputella luonnoksia kivasti varastoon jos vaan jaksan, että tuo postausten määrä saataisiin vielä nousuun... Kynsistä voin sen verran sanoa, että ei onnistuneet ihan niin kuin olisin toivonut. Kultainen pohjalla on China Glazen Medallion ja harmaa tipeissä OPIn Suzi Skiies In The Pyrenees.

Finally I had time to play a little with my nail art polishes. Somehow these didn't turn out exactly as I wanted them to be but I'm happy with the results anyways. The golden polish on the base is China Glaze Medallion, and the tips are done with OPI Suzi Skiies In The Pyrenees. 

19.1.2011

OPI - Bring On The Bling


Kamera sokeutui glitteristä. OPIn Bring On The Bling viihtyi kynsilläni pari päivää, koska eilen en yksinkertaisesti jaksanut edes ajatella lakkojen poistoa. Jaksan tykätä näistä OPIn glitter lakoista joka kerta koska ne on todella kauniita ja näyttäviä ja näillä saa jopa peittävää jälkeä, toisin kuin monilla muilla glittereillä. Mun suurin ärsytys tulee näistä osassa siitä, ettei nämä ole niin selkeästi yksivärisiä. Tämäkin on kultainen, mutta tässä on kaikkea muutakin mahdollista seassa, mikä hämää kultaisuutta. Kiva lakka tämä silti on. Kolme kerrosta peitti kynnet hyvin ja tarra on seppälästä ostetusta arkista.


My camera was blinded by the bling. I had OPIs Bring On The Bling on my nails for two days because yesterday I had no energy to start removing the glitter. It's pretty and I like it a lot so even though it was a bit boring mani, I was okay with it for two days. I really like the fact that these glitters are opaque enough to use on their own. I used three coats of this and added a butterfly sticker on one nail.

1.1.2011

New Year's Eve mani

Niin kuin lupasin, palaillaan vielä uuden vuoden kynsillä. Nämä on melko tylsät, mutta sopivat omaan iltaani hyvin. Tai no niin, mun iltani oli rauhallinen siihen kun kolmelta sain viestiä, että voitko tulla hakemaan, veljes ei nimittäin kävele täältä kotiin. Niin kuka onkaan keksinyt täysi-ikäiset pikkuveljet? Tänäänkin olen vain koomaillut kotona, lukenut Shopaholic Ties the Knot kirjaa ja kuunnellut Travie McCoyn levyä. Kuka väittää, että lomalla pitäisi olla ahkera?

Ennen kuin aloin tekemään omia uuden vuoden kynsiä, näin Coletten ihanat fireworks kynnet. Itse harrastan tuonlaisia kiekuroita vähän liiankin usein, joten samanlaisia en alkanut tekemään, vaan nappasin vain värimaailman, mustaa ja hologrammia, häneltä. Lopulta päädyin rikkomaan normaaleja sääntöjäni ja vetämään tumman pohjan vaaleammilla tipeillä. Mustana toimi Hong Kongista tuotu Sasatinnie musta, joka osoittautui aika loistavaksi. Tipeissa on pikkurillistä etusormeen: IDK, BFF, DV8 ja GR8, kaikki China Glazen OMG kokoelmasta. Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä vesimarmorointi mustalla ja hologrammeilla, mutta joku unohti ostaa teippiä kaupungilta, mutta se joku muista kyllä napata pari Orlyn Sweet lakkaa Stockalta kyllä.


So here's my new year's eve mani for you. It's a bit boring but so was my new year's eve too. Or well, it was boring till 3am when I got a message from my brother's girlfriend who asked if I was able to pick them up because my brother was so drunk he wouldn't be able to walk home. Thank good for little brothers, right? Well, I picked them up in then middle of the night and was unable to fall asleep after that.  So I slept till afternoon today and spent my day reading a good book (Shopaholic Ties the Knot) and listening to Travie McCoy's album. That's what I call a vacation.


I saw Colette's fireworks inspired mani when she uploaded the tutorial on Youtube and I loved it. I didn't wanna copy the thing because I do pretty often things with liners so I decided to just do something with similar colors, black and holographic polishes. I decided to do just a simple diagonal mani and used China Glaze's IDK, BFF, DV8 and GR8 for the nails. It's simple but I still like it. 

28.12.2010

Orly - Cotton Candy

Nappasin alennusmyynneistä mukaan pari Orlyn Sweet kokoelman lakkaa, joiden perään olen tässä ikuisuuden haaveillut, mutta joita jostain syystä en ole saanut ostettua. 7,7e kappalehinta oli äärimmäisen inhimillinen ottaen huomioon, että Cosmic FX -kokoelman saaman suosion myötä, on nettikaupat hilanneet Orlyjen hinnan naurettavaan 6 dollariin, mikä mielestäni menee jo vähän pitkälle, jos Orlyistä saa nykyään maksaa enemmän kuin OPI lakoista. Mietin tässä, että jenkeissä drugstoreissa Orlyt maksoivat muistaakseni noin kuusi dollaria pullolta ja yleensä nettikaupat on noin 30-50% halvempia kuin mitä hinnat jenkkikaupoissa on. Mietin tässä että mikäköhän siellä nykyään on Orly-pullon hinta.

Kuka uskoo tämän edellisen perusteella, että pohdin ihan liikaa asioita aina välillä. Edellisen kun oli tarkoitus olla vaan "oli mielestäni halpaa, jee" -tyylinen aloitusvirke.

Kuitenkin, mun alkoi tehdä mieli vaaleanpunaisia kynsiä ihan hirveästi joulun aikaan, mutta mun luotto-lakka (se the one and the only oikeastaan) on tietysti kaikkea muuta kuin mukana matkassa täällä vanhempieni luona. Alennusmyynti kuitenkin pelasti ihanaisella Cotton Candyllä, jonka kokoinen rako lakkakokoelmassani sopivasti olikin. Tahdon ainakin väittää, että kokoelmassani ei ole tälläistä persikkaisen vaaleanpunaista creme-lakkaa. Kynsillä pari kerrosta sitä, tipeissa Alessandron kultainen lakka ja saman merkin crackle lakkaa tipeissä. Mä en voi sille mitään, mutta vaikka joistain ehkä cracklet saattaa olla jo so last season, mutta musta nää on edelleenkin ihania.

Yesterday I got two polishes from the Orly Sweet collection. These were on sale in Finland and I've wanted some of these for a long time. 


Over Christmas I really wanted to have soft pink nails but of course the perfect light pink polish isn't with me right now. Luckily I was able to find Orly's Cotton Candy on sale and I think this is what my collection needed. I think this pink has some peachiness in it so (at least I wanna think that) it's a little unique. No matter what, I like this. I used two coats as base for this manicure. After that I used the Alessandro polish pack that I got from Hong Kong. I did gold diagonal tips with gold and then used the crackle polish that it has. As you hopefully can see, the crackles are much like the ones you get from the Isadora Graffiti polishes but I think this polish is easier to use and you need less product than what you need with Isadora.


Someone told me when I first got the Isadora polishes that I'd get tired of the crackle effect on my nails after a week. I disagreed back then and I still do. Somehow I really love the crackle effect and can't wait for OPI and CHina Glaze to come up with their crackle polishes.

18.10.2010

Black n' gold konad



Mä en oikein tiedä miksi näitä kynsiä kutsuu. Vähän tulee mieleen keskiaika ja narrien asut tai lähinnä se miten ne disney leffoissa kuvataan. Pakottava tarve oli taas tunkaista kynsiin niin paljon kaikkea mahdollista kuin vaan voin ja tässä lopputulos.

Pohjalakkana siis kaksi kerrosta Models Ownin 25 Carat Goldia. Sen päälle leimattuna M60 laatasta tota salmiakkikuviota, jonka kanssa menetin hermoni ja vähän enemmän. Mun kynsipedit on aivan liian kuperat ja kynnetkin vaikean muotoiset, että ikinä ei ylä tai alareuna kuviosta tykkää leimautua. Tuputtelin sienellä kärjet mustiksi Sinful Colorsin Black On Black lakalla ja leimasin vielä ruusut M54 laatasta. Itse tykästyin ainakin lopputulokseen.


I really don't know how to call these nails so they just have to be black and gold konad nails. I have a lot going on on them but I still like how they look.


The base color is 25 carat gold by Models Own. I really like this gold polish even though on itself it looks really yellow. After that I stamped on the whole nail design from plate M60. My nail beds are really annoying because it's super hard to stamp whole nail designs on my nails. My nails are a tad too long to cover my whole nail so I sponged some black on my tips. After that I stamped the rose pattern from plate M54 on. 

15.9.2010

Isadora Graffiti polish

Ensimmäinen kokeilu uusilla Isadoran Graffitilakoilla. Koitin näitä maanantaina jo kynsikiekolle ja rakastuin. Itse olen kuitenkin niin rock-henkinen ihminen, että nämä iskevät suoraan omaan tyyliini ja kovaa. Ostin maanantaina mustan, vaaleanpunaisen ja vihreän lakan ja levittelin niitä vähän joka paikkaan katsellen ihanaa halkeiluefektiä. Tänään, kun mulla oli kymmenen minuuttia aikaa ennen kuin näin paria kaveria, saatoin hyvinkin hakea ne kolme jäljelle jäänyttä sävyä - valkoisen, keltaisen ja sinisen - stockalta omiin hoiviini. Nyt tämä materialistihamsteri on tyytyväinen ja katselee iloisena uusia lakkojaan. Maanantaina Isadoran display oli vielä täysi Stockalla, mutta tänään oli mustat lakat jo loppuneet, joten ilmeisesti aika suositusta lakasta on kyse. Myyjäkin kasalla kommentoi jo kynsiäni ja totesi jotain tyylillä "huomasithan, että aika paljon sitä pitää laittaa, että saa oikeanlaisen pinnan". Vähän pisti korvaan, kun mielestäni efekti omissa kynsissäni kuitenkin toteutui paremmin kuin esimerkiksi kaupan swatcheissa, mutta jätin sanomatta.

Omille kynsilleni käytin siis pohjana OPIn Glitzerland lakkaa Swiss kokoelmasta. Ihana, ihana kulta. Tämä on vähän valkokultaa muistuttava enemmän vihreään kuin keltaiseen taittava shimmerinen lakka (olipas hirveän vaikeasti sanottu) ja vaikka kerroksia tarvittiin kolme, jotta tulos olisi oikeasti peittävä, tykästyin tähän silti. Päälle graffitilakkaa sävyssä Black Tag ja sen jälkeen vielä mustalla vinolakkaus + kultaisella nail art lakalla rajat.

Mitä mieltä muut on graffiti-lakoista? Ihanaa, kamalaa vai ihanan kamalaa?



This is my first attempt with the Isadora Graffiti nail polishes that crackle when you use them. I fell in love with these when I first read about these and I've been waiting for them to finally arrive to Finland. For once, we get something really exiting here in Europe. I bought three of the polishes on Monday (black, green and pink ones) and tried them on a nail wheel. I liked the results a lot and ended up buying the remaining three (white, yellow and blue) today. Now I have them all and they're so amazing. When purchasing the last ones today the sales person commented on my nails saying "did you realise you have to use quite a heavy coat of polish to get the effect right?". I'm not sure what she meant with that but I must say the crackle effect on my nails looks way better that what it looked on their nail display. 


For the mani I used three coats of OPI's Glitzerland from the Swiss collection. I love the shade of gold that is not too yellow and leans the tiniest bit to green. The polish is a bit sheer but it's okay because I don't think I'd use it on its own anytime. After that I applied the graffiti polish in Black Tag and finished the look with black diagonal tips and some gold nail art lines. 


What do you think about the crackle polishes?

7.9.2010

Models Own - Purple Grey with Konad



Konad ja minä ei olla oltu kavereita aiemmin. Omat konad kokeiluni voi varmasti laskea yhden käden sormilla viimeisen vuoden ajalta. Musta tuntuu, että aina aiemmin omat kuvioni eivät vain ole millään onnistuneet, vaikka olen yrittänyt parhaani. Kynnet jotka nyt kuitenkin tahdoin tehdä tarvitsivat konadin fishnet-kuviota, joten kaivoin laatikkoon hautautuneet konadit esille vain huomatakseni jotain ihan uutta ja odottamatonta tämähän on kivaa. Vaikka verkkojen kohdistaminen vinoon ei ollutkaan maailman helpoin tehtävä, oli taiteilu silti miellyttävää - niin miellyttävää, että päädyin leimaamaan myös kukat joka kynnelle, vaikka alunperin oli tarkoitus laittaa pari vivalanailsin water decalia kynsille. Nyt jäi vedellä leikkiminen kuitenkin toiseen kertaan.


Kynsillä pohjana Models Ownin Purple Grey lakka, joka on täyttä upeutta ja parhautta. Harmahatva ruskeanvioletti lakka on todella upean kaunis ja peittää hyvin jopa yhdellä kerroksella. Tämä on syyslakkana kaunis kuin mikä ja oikeasti yksi niistä harvoista lakoista, joka tällä hetkellä inspiroisi mua tekemään vaikka minkälaisia nail art kokeiluja. Kynsille on vinosti töpötetty Models Ownin 25 Carat Gold lakkaa, joka on kaunis kultainen lakka. Kuviot on konad laatasta M57 eli siitä kuuluisasta seepra/tiikeri/leopardi laatasta, joka on varmasti melkein jokaisen ensimmäinen laattaostos. Tykkään kynsistä ja konadkin tais hurmata mut niin että uskalla käyttää sitä taas enemmän.


I haven't been friends with konad for a long time. My attempts with konad can be counted with fingers of one hand and I always had problems with the design and everything. The nails that I wanted to do yesterday needed the fishnet pattern so I had to pull out my konads. Getting the patterns right when wanting the fishnets to go diagonal wasn't the easiest thing to do but I managed to work with them. My original plan was to add some water decals, that I got from vivalanails a couple of weeks ago, but I ended up liking konad so much that I used it to stamp some flower too. 

The base color on my nails is Models Own Purple Grey. I love this polish a lot. It's a beautiful purple/grey/brown that is perfect for the fall. I sponged some 25 Carat Gold by Models Own diagonally on my tips and stamped the fishnet pattern on my tips. After that I added the flowers. Both patterns are from M57 plate. I like these nails a lot and I think I finally understand the beauty of konad. 

8.5.2010

China Glaze - GR8

Holokokeilut jatkuu, tällä kertaa kultaisissa merkeissä. Tällä kertaa uhriksi joutui kultainen/(keltainen) hololakka GR8. Tarkoitus oli postailla nämä jo eilen, mutta ajattelin odottaa seuraavaan päivään ja toivottavaan auringonvaloon, mutta ei, vetää tulee kauniisti taivaalta, joten toinen kuvista on otettu salamalla, jotta hologrammi-efekti tulisi esiin parhaiten. Ja juu, tiedän, etusormeni kynsi on lyhyempi kuin muut, mutta mystisesti onnistun telomaan sen kerran kuukaudessa aina kun olen saanut sen saman mittaiseksi muiden kynsien kanssa. Ärsyttää. Mutta onneksi kevään tulon huomaa siitä, että kynteni eivät sano naks heti vähänkin kasvettuaan, mitä ne tekivät talvella taukoamatta.


GR8 on kultainen hololakka, joka on varjossa enemmän sinapinkeltaisen värinen kuin itseasiassa kultainen. Tässä holo-efektiä on vähän vaikeampi nähdä kuin pari päivää sitten käyttämässäni TTYL lakassa. Peitti kahdella kerroksella hyvin, mutta itse jouduin vetelemään kolme, kun mystisesti olin lakanut kynnet vähän liian kaukaa kynsinauhoista. Taas kerran kiva lakka, mutta ei mikään yltiösuperupea. Kuvissa rekvisiittana Marc Jacobsin Lola hajuvesi, koska unohdin lakkapullon vahingossa eri osoitteeseen kuin missä nyt olen...

---

I'm still trying to swatch all of the polishes that I got almost two weeks ago. Yesterday it was time for another holo, China Glaze - GR8. I meant to post this yesterday but I waited till today in hopes of getting some pictures in sunlight. Well, it's raining here today like there's no tomorrow so I took some pictures with flash instead.


GR8 is a warm golden holo polish. In shade it almost looks yellow. I don't think the holo effect in this one is as strong as it was with TTYL but it's still clearly visible. This was opaque with just two coats but I ended up doing three coats still. The polish isn't anything too breath taking but a nice basic holo polish. I think with some black nail art this would look really nice. And oh, by the way, I forget to take the bottle with me when I'm away from home this weekend so I used the perfume bottle by Marc Jacobs to hold my fingers in place.

25.10.2009

OPI - Miami Beet




Kuinkakohan monta päivää aurinko leikkii mun kanssa piilosta? Glitterit vaatisivat auringonpaistetta, jotta ne pääsisi oikeuksiinsa, mutta täällä ei aurinko ole tänään näyttäytynyt hetkeksikään. Onko vähän masentavaa edes.

En yleensä ole ihminen, joka tykkää käyttää kaikkea kirkasta kesällä ja tummempia värejä syksyllä. Olen niin impulsiivinen, että menen yleensä täysin fiiliksen mukana ja sillon kun on rock-päivä +25 asteen helteessä, kynnet on mustat. Kuitenkin tänä syksynä olen vähän osoittanut merkkejä siihen, että tummat värit ois asteen vaaleampi kivempia. Siksi kynsissä OPIn Miami Beet Essien Matte About You top coatilla viimeisteltynä. Vasta kun olin saanut lakat kynsiini tulin siihen tulokseen, että liian tylsä yksistään, tarvitsen jotain kimalletta mukaan. Siksi käyttöön lähti China Glazen glittereistä Treasre Chest joka on rehellisesti blingein lakka jonka ikinä olen omistanut. Tässä lakassa on sekä kuusikulmaista, että pientä pyöreää glitteriä ja se on auringonvalossa niin kultainen, että huh huh.




Kynsissä kun oli jo aluslakka, kaksi kerrosta Miami Beetiä ja päällyslakka, ei niillä kauheasti alettu kaivelemaan spongea ja muita tarvikkeita laatikosta, että olisi voinut nätisti häivytellä glitteriä kynsien juuriin. No mieleeni muistui yksi ihana krapula-aamu viime kesältä kun olin jostain syystä baarista tullessa poistanut kynsilakka (muistan kyllä poistaneeni, mutten muista miksi :D) ja sitten kaverini paikkasi tilanteen lakkaamalla kynteni uusiksi kun koomasin sängyllä. Silloin tuo töpötteli glitteriä kynsiini lakan omalla sudilla saaden aikaan aika hauskan efektin ja päätin sitten koittaa samaa eilen. Eipä sillä yhtä nättiä saa kuin spongella olisi saanut, mutta ei lopputulos kammottavakaan ollut. En ole oikein perinteisen half moon manikyyrin ystävä ja tämä miellyttää omaa silmääni huomattavasti enemmän.

Tietäisikö joku muuten onko joku noista Chinan glittereistä niin kuin tämä kultainen, mutta vain hopealla glitterillä?

---

I wonder how long is the sun gonna be playing hide and seek with me. I haven't seen the sun for three freaking days!

Usually I'm really impulsive person who goes with the current mood and doesn't think about the whole "bright over summer, darker colors when the fall comes" thing. If I'm on rock mood when it's a hundred degrees out, I'm wearing black for sure. No I was on a mood for something a bit darker and I think Miami Beet by OPI is a perfect fall color. I used two coat of Miami Beet and mattified it with Essie Matte About You top coat. It looks so pretty but I think it was a bit boring for me. I wanted to add some glitter but with my nails still wet, I couldn't go get a sponge to create the whole fading effect.




Well, I started thinking about one morning last summer when I was lying on my bed with my friend having a bit of a hangover. For some reason I had removed my previous mani after geting home at night (don't ask why, I remember doing it but I don't remember why) and my friend decided to paint my nails. She used a glitter and she pated the polish on my nails with the brush creating cool fading effect. I though about giving it a try last night when sponge was out of limits. It's not perfect but still I kinda like it. Treasure chest is the most *bling* polish I've ever had. It has both small round and bigger hexagon shaped glitter in it. Does anyone know if some of the glitter is just like Treasure Chest but a silver one?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...