29.5.2016

Pink Bow



Rupesin tossa äsken pohtimaan, että "miten meni noin niin kuin omasta mielestä" tää bloggaamisen aloittaminen taas ja nyt sit soi yksi Madafaking darra päässä.. Kuulun varmaan siihen poikkeukselliseen osaan väestöstä, jolle toi biisi aiheuttaa edelleen ihan positiiviset fiilikset, mutta en tiedä onko se yhtään parannusta tähän mun päänsisäiseen jukeboksiin, jossa viime viikon aikana on menty repeatilla mm. Ukkometsoa, Saravon Pekkaa ja Bumpy Ridea. Korvamatojen soittolista on siis valmiina... 


Mun paluu arkeen lakkailujen kanssa on ollut vähän tahmea, koska jostain syystä vuoden ajan kynnet noin 20 minuutissa lakattuani en ole kamalan monimutkaisia viritelmiä vielä halunnut testata. Saattaa ehkä myös johtua siitä, että tällä hetkellä on sellainen olo, että koko ajan on jotain tekemistä ja asiaa hoidettavana, niin ei ole vielä tullut niitä rauhallisia lakkaushetkiä vastaan. 

Yhden asian kuitenkin ehdin: testata clear jelly stamperia! Jännää? Kyllä!


Pohjalle Kikon pinkki, koska oli hattarafiilis ja leimaten päälle. Chevronit iskin kynsille vielä ihan luottoleimasimellani, koska omissa kynsissäni on kuitenkin sen verran voimakas c-kaari, että vähän epäilin kovan läpinäkyvän leimasimen rikkovan kuvaa vaikka kuinka yrittäisin. Rusetit taas leimasin clearilla ja voi vehnä kuinka helppoa! 

Läpinäkyvät leimasimet taisivat rantautua suomeen viime kesänä just ennen kun karkasin maasta ja en kokenut tarpeelliseksi ostaa sellaista sitten siinä vaiheessa. Jouluna tuo kuitenkin mahtui johonkin Cesarsin tilaukseen, mutten sillon vaan ehtinyt käyttää tätä ollenkaan. Jätin sen suosiolla kotiin odottamaan ja vihdoin se pääsi testiin. Voi miten helppoa leimaamisesta juuri tuli. Mun suurin ongelma on ollut se, että kohdistan aina kaiken enemmän kynsinauhoille kun varsinaisesti kynsille, joten tämä on ihan ykkönen itselleni. Tarvitsisin tästä tosin vielä jonkun pehmeämmän version, joten jos joku osaa vinkata olisiko joku versio ebay/wish/bornprettystore akselilla pehmeällä päällä varustettuna toimiva niin olisin hyvin kiitollinen. Ajattelin ostaa sen Picture Polishin version ehkä myöhemmin kesällä, mutta mieli tekisi jotain halpisversiota, koska luotto omiin leimasimen tuhoamiskykyihin - näin uuteen stamperiin totutellessa - on  melko suuri. 


Kynsillä: 
Kiko - 506 Venus Pink
Konad - M101 & M3
+ Konad Black & White 

Vieläkö jollain on clear jelly stamper kokeilematta, vai olenko ehdottomasti viimeinen, joka tätä blogissaan hehkuttaa?

2 kommenttia:

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...