25.7.2012

Tuuria

Viime kerralla valittelin teille blogimasennustani, joka näköjään edelleen on vähän jatkuvaa sorttia. Mulla ei ehkä enää ole ihan yhtä suuret yhyy-fiilikset Suomesta, mutta kotiinpaluushokin selätettyäni muhun iski kynsimasennus. Kaikki varmaan tietää sen tunteen kun oikein mikään ei tunnu mätsäävän kynsillä, kaikki mitä yrittää, näyttää kamalalta ja kynnet sanoo vuoron perään vain poks ja katkeilee. Olen tainnut viihtyä erilaisissa yksivärisissä lakkauksissa jo parisen viikkoa putkeen ja swatchkuvia en ole viitsinyt ottaa, kun en tykkää blogiani niillä täyttää. Jep, masentaa. Tänään ajattelin kuitenkin napata itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotain konadilla. Kyllä, nyt alkoi mopo keulia :D


Tehtiin eilen pienimuotoinen road trip kaverini pikkuisella smartilla ympäri pohjanmaata ja keskisuomea (tai jotain sinnepäin, olen ihan kamalan huono suomen maantiedossa!). Huristeltiin aamulla seinäjoen läpi kauhavalle ja vietettiin muutama tunti Powerparkissa päätä pyöritellen. Karua huomata, että laitteita taisin ehtiä alle kymmenen käymään läpi ennen kuin pää sanoi, että rakas nainen, olet 22 etkä 12 ja etkä pysty enää pyörimään samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten. Iltapäivällä vaihdettiinkin nokka kohti Tuuria ja käytiin vähän keventämässä tiliä ostoksilla. Ironisesti tämä neiti osti tottakai vain kynsilakkoja ja kuivashamppoota (... ja suklaata!)

Konadin lakoista mukaan lähtivät pastel pink ja red, kaksi lakkaa, jotka mun on pitänyt ostaa pienen ikuisuuden, mutta yleensä kun näitä erikoislakkoja ostan vain tarjouksista, ei ole nämä kaksi suosittua sävyä koskaan osuneet kohdalla. 4,5 euron hinta kuitenkin kelpasi hyvin. Ostin myös uuden mustan ja valkoisen erikoislakan kun mun vanhat on lähinnä suuria vitsejä enää, niin vähän niissä tavaraa on sisällä jäljellä. 


Kuvalaatoista ainoa, mitä tarjolla oli, ja joka multa puuttui, oli m85. Orlyn lakkoja oli ehkä parisenkymmentä 7,5 euron hintalapulla varustettuna, joten pakkohan sieltä oli pari pitkäaikaista himotusta kotiuttaa. Violetti Fowl Play on himottanut jo kauan sen ollessa dupe OPIn Merry Midnightille. Mulla tuo MM löytyy kyllä laatikoista ja rakastan sitä, mutta tyhmä lapsi ei raaski käyttää sitä, kun pelkää sen loppuvan. Ruskea shimmerinen Night Owl on niin ei-salla-väri, mutta kuitenkin ah niin ihana. Olenko tulossa vanhaksi? Okei, samalla harmittelin, ettei hyllyssä ollut tämän vuoden kesäkokoelman kirkasta neonkeltaista... Ikäkriisi siis ohi. Ylipäätään Orlyjen valikoima oli aika köyhä, lähinnä peruslinjan lakkoja tosiaan ehkä 20-30, mutta hinta oli kohdallaan, joten voi sieltä jotain silmää miellyttävää löytää.

Essien Mademoiselle on mulla ollut aikeissa ostaa ranskistarkoituksiin jo pidemmän aikaa ja koska mun mielestä nettikauppojen 8 dollaria + postikulut ei tule niin paljon halvemmaksi kuin suomen 12,55 + leveä sivellin, joten päätin siihenkin investoida. Mulla on pieni asennevamma Essien lakkoja kohtaan noin niin kuin ylipäätään ja mielummin ostan muita merkkejä, mutta ranskistarkoituksiin Essiet on ihan ykkösiä.

Tuurista itsestään mun fiilikset on samanlaiset edelleen kuin mitä viime vuonna kirjoitin "Kauppa oli äärimmäisen likainen, sekainen, epäjärjestyksessä ja ainakin kosmetiikkaosastolla melkein kaikki displayt oli tuhrittu testatuilla meikeillä, joita kuitenkaan ei oltu ostettu. Lisäksi kaupassa oli ihan onnettomat opasteet mihinkään (ei meinattu löytää ovea millään), ja ainakin kahvio, jossa käytiin oli niin törkyinen, että siellä ei oikein tehnyt edes mieli syödä. Miksi ihmiset jaksaa käydä tuolla, se jää itselleni arvoitukseksi." Ehkä vähän positiivisemmat fiilikset jäi tältä vuodelta kuin mitä viime kesältä, mutta en mä edelleenkään tonne sen kaupan takia lähtisi. Näin kun tuo oli suoraan kotimatkan varrella, kyllä siellä pistäytyä viitsi. 


Pakko oli vielä ottaa kuva konadlakoista nuo kaksi uutuusväriä laatikkoon laitettuani (musta ja valkoinen on edelleen pakkauksissaan tuolla piilossa). Alkaa niitä aika monta väriä jo löytyä. Ehkä joskus vielä omistan näistä jokaisen... 

Nyt taidan lähteä tutkimaan millaisilla kiekuroilla tän ruskean Nite Owlin voisin koristella. Kun eilen tätä kynsilleni sudin, en voinut uskoa pitäväni mistään aidosti ruskeasta, mutta nyt tämä näyttää jo täydellisen luonnolliselta kynsilläni. Millaisia koristeita itse laittaisit tuon sävyn päälle? Tämä masistelija kaipaa nyt sitä kuuluista inspiraatiota!

10 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia!

    Onpas sulla paljon noita Konadin erikoislakkoja!

    VastaaPoista
  2. Nite Owl näyttää harvinaisen kivalta ruskeaksi lakaksi. :) En tiedä onko se tuo shimmer vai mikä, mutta joku tekee siitä kiinnostavan, vaikka yleensä ruskeita kartankin. Melkein tekisi mieli kokeilla sen kanssa jotain värikkäitä ja kesäisiä leimailuja, mutta vähän vähissä on omatkin ideat viime aikoina olleet. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä luulen kans et se on toi shimmer, mikä siitä tekee mielenkiintoisen...

      Poista
  3. Muutama Konadin lakka sulla, ihanalta näyttää :D Apua, en tiennytkään että Tuurissa myydään Orlya! Keväällä käytiin (kans ohimennen) ja silloin en ainakaan nähnyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että ne on uusi juttu tuurissa, en aiemmin ole mistään lukenut, että niitä tuurista löytyisi...

      Poista
  4. Mulla on kyllä Tuurista paljon positiivisempia kokemuksia. :o Ehkä sit vaan oon aina sattunu sinne "hyvänä päivänä". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että itse myös olen odottanut vähän liikaa, kun siitä paikasta on puhuttu niin paljon, mutta en ole käynyt kuin pari kertaa... (:

      Poista
  5. Hyviä löytöjä teit! :) Fowl Play näyttää ihanalta, mutta en ole hankkinut sitä. Lakkalaatikot pursuaa muutenkin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, eikö pursuavat lakkalaatikot ole vain positiivinen asia monipuolisuudellaan... :D

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...