1.1.2017

Project Polish 2017 - Intro

*puhaltaa pölyjä pois näppikseltä*

Omalla tavallaan teksisi mieli aloittaa postaus jollain "uusi vuosi, uusi alku" -tyylisellä kliseellä. Ehkei kuitenkaan. Todetaan vaan, että elämä, ja ehkä osuvammin sanottuna koulu, tuli loppukesästä bloggaamisen eteen ja syksy on ollut sellaista tehosekoitinvatkausta, että näin vuoden lopussa mietin, että mihin nuo viimeiset kuukaudet on hukkuneet. Koulu kandeineen iski pesäpallomailalla päähän elokuun lopussa ja muutenkin väittäisin tehneeni tämän syksyn aikana enemmän duunia koulun eteen kuin mitä kahtena ensimmäisenä vuotena Tampereella tuli tehtyä - vaihtovuonna oli pakko tehdä töitä, jotta pysyi kursseilla mukana. Lisäksi omanlaisekseni kotihiireksi olen ollut yllättävänkin sosiaalinen tässä syksyn aikana, matkustanut vähän ja yhden muutonkin hoitanut alta pois. Blogille ei siis pahemmin ole riittänyt aikaa.

Mun bloggaustahtini on vuosia jo ollut epäsäännöllinen, joten eihän tässä mitään uutta taas ole. Tuleva kevät hirvittää päivä päivältä enemmän, mutta ajattelen, että jonkinlaisten rutiinien palauttaminen elämään voi olla ihan positiivinen asia lieventämään stressiä. Jos tulevaisuus näyttää siltä, että suurin osa keväästä tulee vietettyä kirjastolla, ehkä jossain kohtaa siellä näpytellessä voi olla oikeus pitää pieni tauko ja kirjoittaa bloginkin puolelle sisältöä. 

Yritän siis ainakin palata bloggaamisen pariin - aktiivisuus voi jäädä tosin arvoitukseksi. Olen ollut hyvin tylsä lakkailija viime kuukaudet, joten varastossa ei ole kuvia tai muuta materiaalia ja aika reaaliaikaisilla jutuilla siis mennään. Mikä onkin hyvä aasinsilta aiheeseen nimeltä: Project Polish 2017

Olen jo pari vuotta seurannut YouTubesta PrettyPistol86 nimisen henkilön Project Polish -haasteita, jotka ovat mielenkiintoista katsottavaa. Kaikki varmaan tietävät project 10 pan -tyyppiset haasteet, jossa tuotteiden loppuunkulutus on pääosassa? Itse olen niin tylsä meikkaaja, että mun olisi aivan turha lähteä tuollaiseen haasteeseen. Perusmeikin kulmakivet kuluvat loppuun tasaisin väliajoin (tai siis yleensä kaikki kerralla, tietysti), mutta muuten kokoelmastani ei oikein löydy tuotteita joilla pannutus-haastetta totetuttaa. Paitsi kynsilakat tietysti! 

Mulla on jo pidempään ollut laatikoissa hengailemassa pieni joukko lakkoja, jotka on melkein loppu, mutta ei silti ihan vielä. Oikeastaan suurin osa näistä on sellaisia, jotka jossain vaiheessa on ollut omia suuria suosikkejani, mutta vuosien aikana niiden tilalle on noussut uusia suosikkeja. Jo pitkään omana tarkoituksenani on ollut päästä näistä lakoista eroon kuluttamalla ne loppuun, mutta jotenkin unohdan aina ajatella tuota vaihtoehtoa uutta lakkausta miettiessäni. Niimpä kävin lakkalaatikkoni läpi ja kaivoin 16 tällaista lakkaa esiin, joissa osassa on ehkä 1-2 käyttökertaa jäljellä, toisissa taas vähän enemmän. Ja tavoite olisi saada näitä jämiä pois laatikon pohjalta tilaa viemästä.


Ensimmäisenä ne neljä lakkaa, jotka oikeasti ovat kohta historiaa: China Glazen Liquid Leather, Ruby Pumps, Lemon Fizz ja Something Sweet. Punainen on palvellut joululakkana jo viimeiset 8 vuotta, joten olisi ehkä aika jo päästä käsiksi tuohon back up pulloon, joka sekin on jo muutaman vuoden odottanut vuoroaan. Noista pulloihin tehdyistä merkinnöistä voi päätellä, että näillä ei enää kovin montaa kertaa tulla lakkaamaan.


Viisi muuta China Glazea ovatkin sitten vähän enemmän täynnä. Fairy Dust ja Golden Enchantement ovat ihania glitter-toppereita, mutta näillä kahdella ikää on kohta 8 vuotta täynnä kokoelmassani. Ehkä siis aika olisi päästä näistä eroon? Strawberry Fields ja Watermelon Rind olivat omia ensimmäisiä oikeita lakkarakastumisia keväällä 2009. Nämä molemmat on edelleen ihania, mutta ei niihin enää tule tartuttua lähes koskaan.Viimeisenä China Glazen Re-Fresh Mint, joka on kiva mintun sävy, mutta jää yleensä varjoon muiden minttulakkojen loistaessa kirkkaammin. Tämä on sellainen pullo, jota tuijotan joka kerta lakkoja myyntiin karsiessani ja mietin, joko olisi aika erota. Jostain syystä en vain osaa myydä tätä eteenpäin, joten käytetään se sitten itse loppuun.


Kolme seuraavaa lakkaa on sellaisia, joista itseltäni löytyy yleensä aina back up pullo. Nfu Oh:n FS12 on omaan makuuni ihanin neon-pinkki ikinä. (Kamera tuskis on samaa mieltä asiasta.) Kikon 389 Mint Milk on maailmankaikkeuden toiseksilempparein lakkani, enkä muista kuinka monta pulloa tätä olen kuluttanut. Tämä pullo tosin on vasta hetki sitten korkattu käyttöön. Essien Blanc on mun luottovalkoiseni. Piste.


Viimeisenä L'oréalin Confettis ja Rebel Blue. Ihania lakkoja, mutta näihin ei vain tule tartuttua yleensä ikinä. Siksi haluaisin ne kokoelmasti pois käyttää. Orlyn Halley's Comet on taas se mun ultimate-suosikkilakkasävy ikinä, mutta mulla on jo kahdelta muulta merkiltä dupet tälle ja Orly on vähiten suosikkini, joten se joutaa käyttöön. Viimeisenä Jindie Nailsin Pink Stilettos. Kaunis lakka, mutta mä tykkään omistaa lakkoja parillisissa luvuissa - tai tarkemmin sanottuna, vähintään kaksi samalta merkiltä -  ja yrityksistä huolimatta en ole löytänyt toista Jindietä täydentämään kokoelmaani tämän pariksi. Olkoon tämä siis osa projektia.


Ja jotta elämä ei olisi yhtään yksinkertaisempaa, heitetään joukkoon vielä 30 miniä Ciatélta. Tässä kohtaa joku varmasti miettii montako kertaa päivässä nakkini ajattelin lakata kuluttaakseni loppuun nämä kaikki lakat? Lakkaan yleensä kynteni lähes joka päivä tai vähintään joka toinen päivä. Ciatén joulukalenterin jo 4 vuonna omistaneena noita minejä on laatikossa "muutama", mutta ne harvemmin päätyvät käyttöön. Siksi kävinkin kokoelman läpi ja heitin koriin esille surutta kaikki hoitotuotteet (8 kpl), dupet (3 kpl) ja sävyjä vähän joka lähtöön (19kpl). 

Tarkoituksena on siis ensisijaisesti käyttää loppuun lakkoja jotka ensiksi tarkemmin esittelin ja samalla toivottavasti siinä sivussa myös käyttää näitä minejä muutama. Ja ei, en aio hylätä koko muuta kokoelmaani vaan toki lakkailen myös projektin ulkopuoisilla lakoilla. Toiveena olisi vain, että saisin yhdistettyä näitä lakkoja tekeillä oleviin manikyyreihin mahdollisimman tehokkaasti ja samalla kulutettua loppuun noita minejä ja pullonpohjia. 

Tavoitteeksi voisin sanoa, että jos vuodessa saisin 12 lakkaa + nuo 8 Ciatén hoitotuotetta käytettyä, olisin todella iloinen. Sen lisäksi jokainen käytetty minilakka olisi vain plussaa. Nähtäväksi jää, kuinka nopeasti kyllästyminen iskee projektia ajatellen, mutta pitää toivoa, että se pysyisi yllä kuluvan vuoden ajan ainakin jollain intensiteetillä. Edistymistä on tavoitteena esitellä aina kuukauden lopussa postauksen muodossa, joten muutkin pääsee näkemään minkä verran lakkoja oikeasti on tullut käytettyä. Tällä hetkellä olen innoissani projektista, katsotaan sitten joskus kesäkuussa, miltä maailma silloin näyttää.

Onko jollain muilla jotain kynsilakkaprojekteja vuoden 2017 osalle? Jos mielenkiintoa riittää, saa tähänkin projektiin hypätä mukaan ehdottomasti. Saattaisi auttaa itseänikin motivoitumaan, jos joku toinen on samassa veneessä...

12 kommenttia:

  1. Kiva että blogi taas päivittyi ja uudelle vuodelle on näemmä uudet kujeetkin näemmä mielessä, jään seurailemaan mielenkiinnolla homman etenemistä. Mulla ei mikään lakkaputeli oo päässyt tyhjentymään kovin paljoa, joten en pysty ainakaan tällaisenaan hyppäämään haasteeseen mukaan... jos en sitten keksi soveltaa sitä hieman.

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kanssa kummasti noi vanhemmat lakkapullot on vajunneet aika paljon, minkään uudemman ostoksen kanssa ei sitä pelkoa valitettavasti ole :D

      Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  2. jännä projekti, seuraan sinua matkan varrella! itse en pystyisi tuohon, koska haluan valinnanvapauden kun alan lakkailemaan, tai muuten iskee motivaationpuute ja mielikuvitus kaikkoaa (ja tämä varmaan motivoi sinua ihan hirveesti heh :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä motivaattori olet kieltämättä :D

      Ei vaan, omakin lakkakokoelma on sen verran suuri, että pelkään miten tässä käy kun alkuinnostus loppuu, mutta jos nyt edes saisi muutaman vanhan pullon tuolta laatikosta kulutettua yhdistelemällä muihin kokoelman lakkoihin, olisin hyvin tyytyväinen :)

      Poista
  3. Mie olen myös seurannut samaisen tubettajan videoita ja miettinyt samaa projektia.

    Itselläni loppuvat ehdokkaat olisi ainakin China Glazen Grape Pop ja Fairy Dust (ehkä 4 mm jäljellä) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli Grape Pop jossain vaiheessa, mutta koska en ole suuri violettien creme-lakkojen ystävä, tuli se myytyä pois. Fairy Dustin taas ymmärrän miksi se on lopussa :)

      Poista
    2. Olen mukana, ensi-ilta 14.1 blogissa :D

      Poista
    3. Cool! Jään innolla seuraamaan sun projektia!

      Poista
  4. Kiinnostava prjojekti! Voisi itsekin kaivella lakkavarastoista jämät ja lähteä mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin viikon pohjalta voin sanoa, että suosittelen. Tulee helpommin käytettyä pullonpohjat pois varmasti tässä vuoden aikana :)

      Poista
  5. Hauska proggis, seuraan mielenkiinnolla! :) Ite en kylla varmaan ikina saa mitaan lakkaa loppumaan, paitsi joskus jonkun mustan ja valkoisen.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kanssa musta ja valkoinen loppuu tasaisesti, samoin pari ihan kunnon värillistä lakkaa olen tässä viime vuosien aikana saanut kulutettua, mutta ajattelin, että olisi oikeasti aika kuluttaa noi vanhimmat pullonpohjat jo pois ja siihen motivaattoriksi auttaa varmaan tämä projekti :)

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...