9.1.2017

Water color


Tälleen tammikuussa on hyvä huomata, että mun kynsilakkaprojektissa ne parhaiten toisiinsa sopivat lakat on lähinnä pastellinsävyjä. En ole koskaan yrittänytkään lakkailla vuodenaikojen mukaan vaan kynsillä on värejä aina oman fiiliksen pohjalta enemmänkin kuin sen mukaan, minkä kuun kohdalta kalenteri on auki. Omaan logiikkaan siis pastellikynnet toimii ihan loistavasti myös tammikuun pakkasille. 


Mä lähdin uudestaan yrittämään jonkinasteista distressed lakkausta, mutta törmäsin uudemman kerran samaan ongelmaan kuin edellisissä kynsissä: näillä aika paksuuntuneilla lakoilla se on melko vaikeaa. Lisäsin siis eri sävyisiä lakkoja todella ohuina kerroksina valkoisen pohjan päälle ja ne sulautui itseasiassa tosi kivasti yhteen luoden uusia, vesiväri tyylisiä sävyjä kerrostuessaan päällekäin. Vahingossa onnistuin siis luomaan jotain, mikä ainakin omaa silmääni miellytti. Yleensä olen tehnyt tämän tyyppisiä lakkauksia vain sienellä tuputtelemalla, mutta näiden pastellisävyjen kanssa riitti kun pelasi ohuilla kerroksilla päällyslakan sulattaessa aika hyvin sävyt toisiinsa. 


Päätin samalla, että vihdoin on aika puhaltaa pölyt myös leimauskamat sisältävän laatikon päältä, sillä siihen ei taas hetkeen ollut koskettu. Rakastan leimaamista, mutta joskus kun hetkeksi jätän sen tekniikkana, ei taas heti tule tartuttua kamoihin uudestaan.

Mä en ole koskaan potenut huonoa omaatuntoa laattojen suhteen, jotka on käyttämättöminä, koska se metallinpalanen on pretty much ikuisesti kestävä. Siksi en ole koskaan pitänyt kirjaa käyttämättömistä laatoistani samoin kuin lakoista, jotka ei ikinä siirry laatikkoon ennen testaamista. Laatoissa käyttämättömyydestä toki kertoo sininen suojakalvo laatan päällä, mutta samassa kansiossa ne aina majailevat jo käytettyjen laattojenkin kanssa. 

Ainoa ongelmahan tässä on se, että niistä laatoista on etenkin huonommassa valaistuksessa ihan pirun vaikea tiirailla mitä kuvioita kukin laatta sisältää, jos sen laatan päällä on vielä sininen suojakalvo. Ajattelinkin siis ottaa tavoitteeksi innostua taas leimailusta tämän vuoden aikana ja samalla testata mahdollisimman montaa käyttämätöntä laattaa. Ensimmäisen uhrin nappasin ensiksi käteensattuneen laattakansion ekalta sivulta: MoYou London Africa 01. 


Kynsillä: 
Essie - Blanc
China Glaze - Re-Fresh Mint
China Glaze - Something Sweet
China Glaze - Lemon Fizz
China Glaze - Fairy Dust
Kiko - 389 Mint Milk
MoYou London - Africa 01 + Essence Stampy Polish Black

Vaikka värimaailmaltaan kynnet sopisi ehkä paremmin pääsiäiseen kuin tammikuun pakkasiin, tykkäsin näistä kyllä kovasti. Saattaa kyllä johtua siitä, että pitkästä aikaa kynsillä on oikeasti jotain muutakin kuin peruslakkauksia.

7.1.2017

Distressed


Vuoden ensimmäisenä päivänä oli hyvä aloittaa kynsien tekeminen uuteen kynsilakkaprojektiin sisältyvillä lakoilla - ja tekemällä kerrankin kynsille jotain muutakin peruslakkauksen lisäksi kuin yksivärisen aksenttikynnen. Yleensä olen uuden vuoden vain tylsä ihminen, joka ei jaksa innostua erityisemmin juhlinnasta, mutta uuden vuoden yön venähtäessä aamun pikkutunneille saakka, en jaksanut alkaa seuraavana päivänä mitään liian vaativaa tekemään. 


Distressed tuntui lakkaustyylinä hyvältä, sillä vaikka sillä aina vähän kynsinauhoja onnistun sotkemaan, ei se sotke yhtä pahasti kuin esim liukuvärjäys. Vaikka miten yrittäisin suojata liukuvärjäyksen kanssa kynsinauhoja, tarttuu lakka tietysti kuiviin kohtiin permanenttitussin tavoin ja siistiminen ei ole liian helppoa.

Huomasin, että näillä vähän kuivemmilla pullonpohjilla tuota distressed tekniikkaa on asteen verran vaikeampi toteuttaa kuin ohuemmilla lakoilla, mutta jonkinlaisen abstraktin lopputuloksen sain silti aikaiseksi. Pohjalla China Glazen minttu ja päälle mustaa, punaista, keltaista ja sinistä. 


Viikon verran olen vuoden 2017 Project Polishia nyt mennyt eteenpäin ja vielä ainakin nappaa haaste ihan kivasti. Olen yrittänyt nyt pari kertaa viikon aikana tehdä muita kuin yksivärisiä lakkauksia, jotta blogiin saisin edes jotain sisältöä, ja loput päivät on menty yksivärisillä lakkauksilla, joihin on ehkä lisätty eri glittereitä päälle. Muistin myös, miksi tuo Chinan Fairy Dust on jäänyt laatikkoon odottamaan - se ei prkl kuivu ikinä! Pohjat voi siis olla täysin kuivat, mutta jos yrittää laittaa yhden kerroksen tätä, lakka kyllä tuntuu kuivalta kosketukseen, mutta siihen kyllä tulee kolhuja helposti. Kaksi kerrosta taas on aivan mahdoton yhdistelmä - koko lakkaus on "kuivahko", eli ei tahraa jos sillä osuu johonkin, mutta silti lakkaus ei ole pohjia myöten kuiva. 

Tuohon pulloon on vuosien aikana tullut lisättyä thinneriä pisara jos toinenkin, joten en tiedä johtuuko tuo siitä. Mietin, että jos dumppaisin kirkasta lakkaa tuon sekaan jonkun verran, auttaisiko se kuivumisongelmassa... Asiaa toki vaikeuttaa myös se, että jouluaattona mulla jäi kolme sormea sen verran pahasti oven väliin, että yhden kynnen alla on aika iso musta alue tällä hetkellä, jonka peittämiseen tarvitsee usealla lakalla sen 3 kerrosta. Ehkä pitää jättää Fairy Dust vaan odottamaan sitä  aikaa kun pohjalakkauksen kanssa selviää parilla kerroksella. 


Kynsillä:
China Glaze - Re-Fresh Mint
China Glaze - Fairy Dust
China Glaze - Ruby Pumps
China Glaze - Lemon Fizz 
China Glaze - Liquid Leather
L'oréal - Rebel Blue

3.1.2017

Loppuvuoden ostokset: elokuu - joulukuu

Moni varmasti tietää, että mulla on ollut tapana raportoida aina kuluvan kuun ostoksista blogiin kun kuukausi vaihtuu. Edellinen postaus blogiin ostosten muodossa on kirjoitettu heinäkuussa kun pahin leimausmania oli iskenut itseeni. Sen jälkeen ostoksia on kyllä tullut tehtyä tasaiseen tahtiin, mutta ne on siirtyneet laatikkoon suoraan testauksen jälkeen. Koska haluan kuitenkin jollain asteella olla perillä siitä, mitä vuoden aikana on tullut ostettua, tein pienen ratsian laatikoihin ja kasasin koriin syksyn aikana tehtyjä ostoksia. Kuvittelin, että ei näitä niin hirveästi olisi, mutta ihan kohtuullinen kasa tälläkin kertaa tuli kuvattua. Yritin parhaani mukaan jaotella näitä kuukausien mukaan mm. sähköpostin tilausvahvistusten perusteella, mutta en tiedä kuinka hyvin meni.

Elokuu:



Meow, Orchid, Summer, Alice


Remember, Holo Sphere, Karma, Electric Dream

Elokuun ainoa tilaus näyttäisi olleen PrettyPolishille uusien Picture Polishien julkaisun myötä. Tämä kokoelma oli sellainen, että 4/6 osui ja upposi välittömästi. Summerin halusin ostaa muiden vuodenaikojen kaveriksi ja koska eihän sitä kuuden lakan kokoelmaa voi vajaaksi vain yhdellä jättää, myös Holo Sphere löysi tiensä kotiin. Ilmaisille postikuluille pääsi kun nappasi kaksi vanhempaa lakkaa vielä pakettiin mukaan, jotka jo hetken ovat kutkutelleet mielessä. 

Syyskuu:


Kiko - 329 & 448, KBShimmer - I Only Have Ice For You & Oh Splat!

Syyskuu alkoi pitkästä aikaa kirppisostoksilta facebookin Kynsikoristekirppikseltä. Kaksi lakkaa, joiden ostamattomuutta olen katunut jo pitkään on Kikon 329 ja KBShimmerin I Only Have Ice For You. Muistan edelleen kun kerran pohdin Kikon Les Hallesin myymälässä euron maksavan harmaan lakan ja pitkän kassajonon välillä ja en kuljettanut sitä kassalle. Tottakai sen tuotanto lopetettiin välittömästi päätökseni jälkeen ja olen metsästänyt sitä kissojen ja koirien kanssa. KBShimmer taas on sellainen, joka varmasti on ollut myynnissä kun tuosta merkistä kiinnostuin, mutta jostain syystä en tajunnut sen upeutta ennen kun sitä ei saanut enää mistään. Olinkin enemmän kuin innoissani kun kaksi kauan etsimääni lakkaa löytyi samalta henkilöltä myynnistä. Kaksi muuta tuli ostettua lähinnä oikeuttaakseni postikulujen suuruuden itselleni. 


Talisman, Sisters, Superior, Mossy, 2001


Forget Me Not, Cyan, Hope

The Nailistashopin tilaus on tehty ilmeisesti syyskuun lopussa ja paketti on löytänyt kotiin lokakuun puolella. Picture Polish julkaisi aika nopealla aikataululla syksyisen kattauksen lakkoja, jotka pienen pohdinnan jälkeen muuttivat kaikki luokseni. Aluksi en innostunut näistä murretuista sävyistä, koska yleensä PP:n julkaisut on olleet räväkämpiä, mutta mitä enemmän kuvia näistä näin, sitä enemmän niihin tykästyn. Aika nappi-sävyt juuri syksyä ajatellen. 

Ilmeisesti i was feeling blue tätä tilausta tehdessäni, sillä aika sinipainotteinenhan tämä tilaus lopulta oli... 


Super Star Status & Towel Me About It 

Lokakuussa tuli myös matkustettua vähän euroopassa. Kaksi OPIa tuli kotiutettua Dublinin TkMaxxista. Kauppana TkMaxx myy edellisten kausien tuotteita poistohinnoin eteenpäin ja muistaakseni näillä kahdella OPIlla oli hintaa 4-6e/kpl. Olen varmaan aiemminkin kertonut, miten tykkään aina ostaa uusista matkakohteista uuden lakan, joten nämä on nyt omat Irlanti-lakkani.


Strengthening Base Coat, BB Base Coat 


30, 28, 26, 20, 21, 15, 31, 34

Irlannista matka jatkui suoraan Pariisiin lähinnä kavereita näkemään, mutta ehtihän siinä samalla myös Kikolla pyörähtää. Mua nauratti, kun yhden hyvän ystäväni kanssa meillä on yleensä tapana Pariisissa vaan kävellä ympäriinsä sellaiselle 10-20km päiväsaldolla, välillä vaan pysähdellen puistoihin tai Seinen rannalle istumaan ja juomaan kahvia ja samalla jutella kaikesta mahdollisesta. Keskustassa kauppojen ohi kävellessä totesin, että voisin poiketa tuolla Kikolla ja kaveri totesikin, että ihmetteli kuinka monen myymälän ohi aion kävellä ennen kun yhteen niistä poikkean... 

Nappasin pari hoitotuotetta uudistuneesta mallistosta mukaani testiin ja kasan uusia Smart Lacquer -lakkoja. Näillä hintaa on 2,50e ja pullossa on 7ml tavaraa. 

Olin vähän pettynyt, kun nämä Smartit on korvannut ainakin suuressa osassa Kikon myymälöitä sen perinteisen neliskulmaisen peruslakkavalikoiman. Ihan kivoja sävyjä näissä löytyy, mutta valitettavasti ei mitään maata mullistavaa. Jos siis netistä tilaa lakkoja, suosittelisin edelleen niitä perus Nail Lacquer -linjan lakkoja, jotka yleensä ovat myös tarjouksessa 2,50e/kpl mutta sisältävät 11ml tavaraa. 

Marraskuu:


238, 23, 42, 22, 19


33, 59, 73, 60

Loput ostokset onkin kiitospäivän alennuksista hankittuja. Kaverin kanssa tehtiin pieni tilaus Kikolle, josta itselleni lähti matkaan viimeinen perussarjan lakka, joka edelleen on valmistuksessa ja joka kokoelmastani puuttuu. 4 uutta Smart Lacqueria löysi myös ostoskoriin tiensä samoin kuin 4 Power Pro lakkaa. Tämä kalliimpi sarja on sellainen, jota en yleensä ole edes katsellut sillä silmällä, mutta nuo ihanat siniset veivät sydämeni täysin ja oli pakko sortua. Nopealla testillä voin sanoa, että nämä neljä ainakin ovat ihan kivoja lakkoja, mutta laadussa en huomannut mitään suurta eroa perussarjan lakkoihin verrattuna.


MoYou Londonin Trend Hunter laatoista 01 tuli hommattua yksinäisenä tilauksena jossain syksyn aikana, en osaa enää sanoa milloin. Kiitospäivänä taas 03 ja 05 laatat löysivät tiensä kotiini. Musta on julmaa, että nämä on Limited Edition -laattoja ja sattumalta kokoelma, joka tällä hetkellä iskee itseeni todella pahasti. Siksi näitä onkin tullut hankittua nyt parin kuukauden välein, vaikka taitaa edelleen kaikki nuo syksyn aikana julkaistut laatat olla vielä in stock. Ilmeisesti kyseessä ei siis ole ihan niin limited edition -release kun voisi kuvitella. 




Viimeisenä vielä Pueenin tilaus. Tuo sivu saa mut aina kiitospäivän aikaan tekemään tilauksen, vaikka välillä mulla on ollut pieniä ongelmia heidän toimitustensa ja tilauksen sisällön kanssa. Mulla oli lopputunut täysin tila mun MoYoun laatoille omistetuista kansioista ja muutama laatta hengaili ilman suojaa. Tykkään säilyttää laattoja samanlaisissa kansioissa, joten tilasin yhden kansion sekä neliskulmaisille isommille laatoille, että uuden kansion pyöreille laatoille. Pyöreitä laattoja ei tule enää niin paljon ostettua, joten periaatteessa kaksi olemassaolevaa kansiota riittäisi niille kyllä, mutta olen vähän turhan tarkka siitä, miten laattani järjestän, joten mielummin jaan ne kolmen kansion välille. 

Samaan tilaukseen heitin myös pari vanhempaa laattakokoelmaa, joita en vielä omistanut, Love Elements ja Sumptuous Gallery. Näiden lisäksi uudehko vesimarmorointilaatta saapui samassa tilauksessa kotiin. Tämän tilauksen kanssa kaikki meni oikeasti melko hyvin - tilaus myöhästyi vain noin viikolla luvatusta toimitusajasta, mikä on ihan ymmärrettävää joulun suhteen. Seurannan mukaan tämähän tosiaan seikkaili pari viikkoa ympäri Kiinaa, sen jälkeen seurannassa ei lukenut mitään kolmeen viikkoon ja eilen oli pakettikortti postilaatikossa odottamassa noutoa. Vähän jo jännäsin, että minnekähän maailman ääriin tämä tilaus on lähtenyt sapattilomaa viettämään, mutta onneksi se kuitenkin saapui perille ja sisältä löytyi kaikki tilatut tuotteet. 

--- 

Jos siis laskee yhteen, voi ajatella, että kotiutettua on tullut noin 7,8 lakkaa / kuukausi ja siihen päälle muita ostoksia vähän. Ihan kohtuullinen määrä mielestäni kuukautta kohden, mutta tottakai tuntuu suurelta määrältä, kun kokoan kaiken yhteen postaukseen esiteltäväksi. 

Tulevana vuonna olisi mukava, jos pysyisin tällaisessa noin yksi tilaus kuussa tahdissa lakkojen oston suhteen + satunnaiset Suomesta / matkoilta ostetut lakat siihen päälle. Olen kyllä huomannut viimeisten vuosien aikana, että eniten itseäni innostavat Picture Polishin ja KBShimmerin uudet kokoelmat sekä erinäiset leimauslaatat eri firmoilta. Pienenä saavutuksena voi pitää esimerkiksi sitä, että joulukuussa ei tullut hankittua yhtäkään kynsiin liittyvää tuotetta! Ja vielä positiivisempaa on se, että tällä hetkellä itselläni ei itseasiassa ole mitään aktiivisia himotuksiakaan, mitä edes tekisi mieli tilata. Victory!

1.1.2017

Project Polish 2017 - Intro

*puhaltaa pölyjä pois näppikseltä*

Omalla tavallaan teksisi mieli aloittaa postaus jollain "uusi vuosi, uusi alku" -tyylisellä kliseellä. Ehkei kuitenkaan. Todetaan vaan, että elämä, ja ehkä osuvammin sanottuna koulu, tuli loppukesästä bloggaamisen eteen ja syksy on ollut sellaista tehosekoitinvatkausta, että näin vuoden lopussa mietin, että mihin nuo viimeiset kuukaudet on hukkuneet. Koulu kandeineen iski pesäpallomailalla päähän elokuun lopussa ja muutenkin väittäisin tehneeni tämän syksyn aikana enemmän duunia koulun eteen kuin mitä kahtena ensimmäisenä vuotena Tampereella tuli tehtyä - vaihtovuonna oli pakko tehdä töitä, jotta pysyi kursseilla mukana. Lisäksi omanlaisekseni kotihiireksi olen ollut yllättävänkin sosiaalinen tässä syksyn aikana, matkustanut vähän ja yhden muutonkin hoitanut alta pois. Blogille ei siis pahemmin ole riittänyt aikaa.

Mun bloggaustahtini on vuosia jo ollut epäsäännöllinen, joten eihän tässä mitään uutta taas ole. Tuleva kevät hirvittää päivä päivältä enemmän, mutta ajattelen, että jonkinlaisten rutiinien palauttaminen elämään voi olla ihan positiivinen asia lieventämään stressiä. Jos tulevaisuus näyttää siltä, että suurin osa keväästä tulee vietettyä kirjastolla, ehkä jossain kohtaa siellä näpytellessä voi olla oikeus pitää pieni tauko ja kirjoittaa bloginkin puolelle sisältöä. 

Yritän siis ainakin palata bloggaamisen pariin - aktiivisuus voi jäädä tosin arvoitukseksi. Olen ollut hyvin tylsä lakkailija viime kuukaudet, joten varastossa ei ole kuvia tai muuta materiaalia ja aika reaaliaikaisilla jutuilla siis mennään. Mikä onkin hyvä aasinsilta aiheeseen nimeltä: Project Polish 2017. 

Olen jo pari vuotta seurannut YouTubesta PrettyPistol86 nimisen henkilön Project Polish -haasteita, jotka ovat mielenkiintoista katsottavaa. Kaikki varmaan tietävät project 10 pan -tyyppiset haasteet, jossa tuotteiden loppuunkulutus on pääosassa? Itse olen niin tylsä meikkaaja, että mun olisi aivan turha lähteä tuollaiseen haasteeseen. Perusmeikin kulmakivet kuluvat loppuun tasaisin väliajoin (tai siis yleensä kaikki kerralla, tietysti), mutta muuten kokoelmastani ei oikein löydy tuotteita joilla pannutus-haastetta totetuttaa. Paitsi kynsilakat tietysti! 

Mulla on jo pidempään ollut laatikoissa hengailemassa pieni joukko lakkoja, jotka on melkein loppu, mutta ei silti ihan vielä. Oikeastaan suurin osa näistä on sellaisia, jotka jossain vaiheessa on ollut omia suuria suosikkejani, mutta vuosien aikana niiden tilalle on noussut uusia suosikkeja. Jo pitkään omana tarkoituksenani on ollut päästä näistä lakoista eroon kuluttamalla ne loppuun, mutta jotenkin unohdan aina ajatella tuota vaihtoehtoa uutta lakkausta miettiessäni. Niimpä kävin lakkalaatikkoni läpi ja kaivoin 16 tällaista lakkaa esiin, joissa osassa on ehkä 1-2 käyttökertaa jäljellä, toisissa taas vähän enemmän. Ja tavoite olisi saada näitä jämiä pois laatikon pohjalta tilaa viemästä.


Ensimmäisenä ne neljä lakkaa, jotka oikeasti ovat kohta historiaa: China Glazen Liquid Leather, Ruby Pumps, Lemon Fizz ja Something Sweet. Punainen on palvellut joululakkana jo viimeiset 8 vuotta, joten olisi ehkä aika jo päästä käsiksi tuohon back up pulloon, joka sekin on jo muutaman vuoden odottanut vuoroaan. Noista pulloihin tehdyistä merkinnöistä voi päätellä, että näillä ei enää kovin montaa kertaa tulla lakkaamaan.


Viisi muuta China Glazea ovatkin sitten vähän enemmän täynnä. Fairy Dust ja Golden Enchantement ovat ihania glitter-toppereita, mutta näillä kahdella ikää on kohta 8 vuotta täynnä kokoelmassani. Ehkä siis aika olisi päästä näistä eroon? Strawberry Fields ja Watermelon Rind olivat omia ensimmäisiä oikeita lakkarakastumisia keväällä 2009. Nämä molemmat on edelleen ihania, mutta ei niihin enää tule tartuttua lähes koskaan.Viimeisenä China Glazen Re-Fresh Mint, joka on kiva mintun sävy, mutta jää yleensä varjoon muiden minttulakkojen loistaessa kirkkaammin. Tämä on sellainen pullo, jota tuijotan joka kerta lakkoja myyntiin karsiessani ja mietin, joko olisi aika erota. Jostain syystä en vain osaa myydä tätä eteenpäin, joten käytetään se sitten itse loppuun.


Kolme seuraavaa lakkaa on sellaisia, joista itseltäni löytyy yleensä aina back up pullo. Nfu Oh:n FS12 on omaan makuuni ihanin neon-pinkki ikinä. (Kamera tuskis on samaa mieltä asiasta.) Kikon 389 Mint Milk on maailmankaikkeuden toiseksilempparein lakkani, enkä muista kuinka monta pulloa tätä olen kuluttanut. Tämä pullo tosin on vasta hetki sitten korkattu käyttöön. Essien Blanc on mun luottovalkoiseni. Piste.


Viimeisenä L'oréalin Confettis ja Rebel Blue. Ihania lakkoja, mutta näihin ei vain tule tartuttua yleensä ikinä. Siksi haluaisin ne kokoelmasti pois käyttää. Orlyn Halley's Comet on taas se mun ultimate-suosikkilakkasävy ikinä, mutta mulla on jo kahdelta muulta merkiltä dupet tälle ja Orly on vähiten suosikkini, joten se joutaa käyttöön. Viimeisenä Jindie Nailsin Pink Stilettos. Kaunis lakka, mutta mä tykkään omistaa lakkoja parillisissa luvuissa - tai tarkemmin sanottuna, vähintään kaksi samalta merkiltä -  ja yrityksistä huolimatta en ole löytänyt toista Jindietä täydentämään kokoelmaani tämän pariksi. Olkoon tämä siis osa projektia.


Ja jotta elämä ei olisi yhtään yksinkertaisempaa, heitetään joukkoon vielä 30 miniä Ciatélta. Tässä kohtaa joku varmasti miettii montako kertaa päivässä nakkini ajattelin lakata kuluttaakseni loppuun nämä kaikki lakat? Lakkaan yleensä kynteni lähes joka päivä tai vähintään joka toinen päivä. Ciatén joulukalenterin jo 4 vuonna omistaneena noita minejä on laatikossa "muutama", mutta ne harvemmin päätyvät käyttöön. Siksi kävinkin kokoelman läpi ja heitin koriin esille surutta kaikki hoitotuotteet (8 kpl), dupet (3 kpl) ja sävyjä vähän joka lähtöön (19kpl). 

Tarkoituksena on siis ensisijaisesti käyttää loppuun lakkoja jotka ensiksi tarkemmin esittelin ja samalla toivottavasti siinä sivussa myös käyttää näitä minejä muutama. Ja ei, en aio hylätä koko muuta kokoelmaani vaan toki lakkailen myös projektin ulkopuoisilla lakoilla. Toiveena olisi vain, että saisin yhdistettyä näitä lakkoja tekeillä oleviin manikyyreihin mahdollisimman tehokkaasti ja samalla kulutettua loppuun noita minejä ja pullonpohjia. 

Tavoitteeksi voisin sanoa, että jos vuodessa saisin 12 lakkaa + nuo 8 Ciatén hoitotuotetta käytettyä, olisin todella iloinen. Sen lisäksi jokainen käytetty minilakka olisi vain plussaa. Nähtäväksi jää, kuinka nopeasti kyllästyminen iskee projektia ajatellen, mutta pitää toivoa, että se pysyisi yllä kuluvan vuoden ajan ainakin jollain intensiteetillä. Edistymistä on tavoitteena esitellä aina kuukauden lopussa postauksen muodossa, joten muutkin pääsee näkemään minkä verran lakkoja oikeasti on tullut käytettyä. Tällä hetkellä olen innoissani projektista, katsotaan sitten joskus kesäkuussa, miltä maailma silloin näyttää.

Onko jollain muilla jotain kynsilakkaprojekteja vuoden 2017 osalle? Jos mielenkiintoa riittää, saa tähänkin projektiin hypätä mukaan ehdottomasti. Saattaisi auttaa itseänikin motivoitumaan, jos joku toinen on samassa veneessä...

6.8.2016

Feeling blue with flowers on top


Asioita sen turhemmin kiertelemättä ja kaartelematta, myönnän: olen viimeiset pari viikkoa taas laiminlyönyt blogia ja oikein urakalla. Vaikka julkaistavia kuvia jopa löytyisi varastosta jonkin verran, ei ole ollut minkäänlaista fiilistä avata bloggeria ja alkaa näpytellä tekstiä. Kynsimasis on siis saapunut Tampereelle. Viimeisen pari viikkoa mua ei ole napannut mitkään kynsilakat alkuunsakkaan - tekisi mieli ottaa tilausuudesta ja vaari ja tehdä kirppiskarsintaa, mutta se voisi myöhemmin kaduttaa. Yksiväriset kynnet on ollut viikkojen sana ja vaikka arvostankin niitä yksivärisiä kauniita lakkoja kynsilläni, en löydä minkäänlaista mielenkiintoa tarttua mihinkään koristeisiin viittaavaakaan. 


Saattaa johtua taas kerran oman elämän pyörteistä se, etten ehdi ajatellakaan kynsiä. Mulla on aika rankat työviikot takana tässä heinäkuulta ja omat työaikani epäsäännöllisyydellään ei auta ihmistä, joka tykkää rutiineista. Meillä on lisäksi vähän paletti sekaisin töissä tällä hetkellä, mikä aiheuttaa stressiä ja on kirsikkana kakun päällä. Sen lisäksi nyt viimeisen viikon ajan on fiilis muutenkin ollut vähän feeling blue, joten ei ihmekään, jos kynnet ei nappaa. Ikävä Pariisiin iski taas voimakkaampana kuin pitkään aikaan, samoin kuin ikävä kaikkia niitä rakkaita ihmisiä kohtaan, joita näkee aivan liian harvoin välimatkan takia. Ehkä taas ensi viikolla fiilikset taas lähtee nousuun, mutta nää on vaan niitä hetkiä, mitä aina tasaisin väliajoin tulee vastaan. Mua lohduttaa jo se, että tällä hetkellä vanhempien koiranvahtina toimiessani heidän lomaillessa, tuo yksi karvaturri tulee noin puolen tunnin välein nuolaisemaan housuja tuosta polven kohdalta ja tökkimään kuonoaan kainaloon sohvalla istuessani, ihan vaan muistuttaakseen olemassaolostaan ja todetakseen "ollaan kavereita, eiks niin". Koiraterapiaa parhaimmillaan. 


Koiran vahtiminen sitoutuu myös olennaisesti uuteen addiktiooni, nimittäin Pokémoniin... Jep, minä myös... Jaksoin olla vahva noin viikon pelin julkaisun jälkeen, kunnes alkoi töissä tuntua siltä, että taistelen tuulimyllyjä vastaan muiden nappaillessa taskuhirviöitä viereisen luren vaikutuksen alaisuudesta. Musta tuntuu, että mulla on vähän enemmän addiktio munien hautomiseen kuin varsinaiseen villien pokemonien nappaamiseen ja vielä en ole löytänyt negatiivisia puolia tuosta hyötyliikunnasta. 

Yhteenvetona tästä kaikesta siis: mun kaiken ajan vie tällä hetkellä työt ja Pokémonit - ja tän päivän harvinaisen vapaapäivän oon käyttänyt Gilmoren tyttöjen tuijottamiseen Netflixistä. Vaikka sain eilen esimakua siitä, mitä kaikkea ensi vuosi yliopistolla mulle tahtookaan tarjoilla, tavallaan odotan sitä takaisin rutiiniin kiinni pääsemistä. (Sitten kun syyskuun puolessa välissä olen jo hyvin done opiskelujen suhteen, joku voi muistuttaaa mua näistä sanoista.) 

Kynsissä ei ehkä ole mitään niin ihmeellistä, että niistä kovasti pitäisi jutella. Käytetyt lakat löytyvät viimeisen kuvan alta :) 


Kynsillä:
KBShimmer - Good Reef!
KBShimmer - So Flamous
Überchic 6-01 & Konad White 

Onko muillakin havaittavissa kynsimasennusta näin loppukesän kolkutellessa ovella? Entä onko joku toinenkin kynsisiskoista hurahtanut pokemonien maailmaan? 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...