5.4.2012

Pääsiäisfiiliksissä


Meinasin jo sanoa ottaneeni pienen varaslähdön pääsiäiseen värikkäillä kynsilläni, mutta sitten tajusin, että huominenhan on Suomessa jo pitkäperjantai ja kyseessä onkin pääsiäisviikonloppu. Miten niin aikakäsitys hukassa kun vasta viime sunnuntaina kuulin, että pääsiäinen onkin tänä viikonloppuna.  Täällä ei pitkää perjantaita käsittääkseni mitenkään juhlita vaan kyseessä on ihan normaali arkipäivä, joten ei ihmekään, että olen hiukan sekaisin. 


Niin kuin varmasti monet muutkin, kevät on hurmannut mut pastellinsävyillään. Ainoa vaan, että kun viime syksyn kynnyksellä pakkasin lakkoja mukaani vuotta varten, ei mielessä silloin ollut pastellit vaan ne kaikki ihanat shimmerit, joita ahkerasti syksyn ja talven aikana olenkin käyttänyt. Nyt taas, kevään potkaistua itsensä käyntiin täysillä jo kuukausi takaperin, huomaan, että tarvitsen niitä pastelli- ja kevätsävyjä tähän vuodenaikaan. Kiko on onneksi osoittautunut aika hyväksi kaveriksi mulle viime viikkojen aikana ja mm. nämä kolme kaveria on kaikki Kikosta kotiutettuja. Okei, eivät ehkä uppoa siihen pastelli-hehkutukseen, mikä mulla on meneillään, mutta kirkkaita kevätihanuuksia ovat ainakin. 


Viimeiset pari viikkoa nämä kolme lakkaa on uskollisesti kiertäneet kynsilläni melkein vuorotellen vain päiviä kun olen niin tykästynyt kirkkaisiin creme kynsiin tällä hetkellä, joten eilen sitten ajattelin heittää kaikki samalla kertaa kynsille ja nauttia pirteistä tyttökynsistä parin päivän ajan. Sävynumeroina keltaisella on 355, korallilla 360 ja vihreällä 389, jos jotain ne sattuu kiinnostamaan. Kivat skittlet omasta mielestäni ja aika minun tyylistä, milloin en jaksa pohtia sopiiko kynnet yhteen yhdenkään kaapistani löytyvän vaatekappaleen kanssa. Sitä voin murehtia sitten kohta. 

Hyvää pääsiäistä kaikille ihanille lukijoille!

ps. olenko ainut, joka vihaa ihan yli kaiken sanontaa "munarikasta pääsiäistä"? Lupaan irvistellä viikonlopun aikana jokaiselle blogille, joka lukijoilleen niin toivottaa :D

26.3.2012

Kiko - 389


En tiedä olenko koskaan maininnut, mutta minä ja pastellinsävyt ei olla kovin suuria kavereita. Tai musta ne on ihan megasöpöjä, mutta vähitellen olen tullut siihen tulokseen, ettei ole mun juttu. Vaaleanpunaiselle alan vähitellen lämpenemään, mutta kaikki lilat aiheuttavat mulle kylmiä väreitä. Vaaleansininen alkaa kanssa jo menetellä, vaikka sitä pitkään kammosinkin. Minttu ja keltainen on pastelliväreistä ne, jotka koen tosi söpöiksi ja ihaniksi, mutta eipä ne liian usein kynsille päädy - koska omaa ihoani vasten ne nyt ovat usein vain, noh, ei niin kovin imartelevia.

Nyt kuitenkin rakastuin. Löysin sen täydellisen mintun sävyn ja nyt olenkin viettänyt viimeiset kolme päivää tuijotellen kynsiäni orjallisesti. Varmaan koskaan aiemmin ei ole homma mennyt niin, että lakkaan kynteni ja lakan lohkeiltua, poistan lakat ja lakkaan samalla lakalla uudestaan. Niin ei tapahdu minun universumissani, jossa lakkapulloja löytyy kaapeista riesaksi asti. 


Tämä minttuinen kaunotar tottelee pelkästään numerokoodia 389 ja merkkinä tosiaan on italialainen Kiko. Okei, Kikon nettisivujen mukaan sävyn nimi olisi Mint Milk, mutta mielestäni on ihan liian vaivalloista, että pulloon ei voi painaa muuta kuin numerokoodin ja muka pitäisi netistä katsoa nimi vastaavalle koodille. Ärsyttävää.

Seikkailin perjantaina Kikolla kun oli vain ihan sellainen fiilis, että haluaisin ostaa jotain - tiedän, kamalaa materialismia - ja törmäsin tähän minttuiseen kaveriin. Pohdin asiaa ehkä kaksi sekunttia: mulla olisi kotona varmasti ainakin viisi minttuista lakkaa: Re-Fresh Mint on liian vaalea, Barry M:n minttu on liian vihreä, For Audrey likaisen värinen, Mint Candy Apple tökkii ihan muuten vain ja noh, ne kaikki lakat ovat suomessa -> täysin oikeutettua ostaa tämä, koska haluan minttukynnet NYT... Onneksi ostin, sävy on täydellinen minttu, rakastan Kikon leveää sivellintä ja laatu oli mitä loistavinta. Uskoisin tämän olevan aika samanlainen China Glazen Aquadelicin kanssa, joka varmaan pitäisi ostaa kesäksi itselleni käyttöön, koska jos tätä tahtia aion tätä Kikoa käyttää, ei tästä ole kesäksi jäljellä mitään... Itse en tällä hetkellä voisi kuvitellakaan kynsiini muita sävyjä kuin tämän kaunottaren, johan sitä nämä +22 asteen ilmat vaativat. Tännepäin maailmaa nimittäin on saapunut kevät ja itse voisin vain virnistellä aurinkolasieni takaa päivästä toiseen. Okei, viime viikko oli maailman huonoin ikinä ja sen takia varmaan turvauduinkin siihen, mikä aina jaksaa piristää, tänne blogiin höpöttelyyn, mutta eiköhän se tästä vähitellen...

Viimeiseksi vielä mainittakoon, että enää en lupaa postaustahdistani mitään tämän blogin tulevaisuuden suhteen. Nämä viimeiset kuukaudet ennen kesää mulla pitäisi olla pääasiassa vapaata päivisin ja illat töitä, että pieni mahdollisuus olisi repiä vähän enemmän aikaa blogille kuin viimeisen kahdeksan kuukauden aikana, mutta mitään en uskalla luvata kun tuntuu, että jos sen teen, en varmasti sitä pysty pitämään.

Mitä mieltä olette, iskeekö pastellisävyt? Ja olen utelias, mikä teidän mielestä on se täydellinen minttuinen lakka? Itsellähän ei mennyt kuin tämä melkein 4 vuotta sen etsimiseen. 

ps. kynnethän toki olisi voinut kuvata myös sillä tavalla, että etusormen ja keskisormen kynsillä ole jotain random-pölyä, mutta aina ei mene niin kuin elokuvissa... 

pps. kynnet on myös kokeneet aika armokuoleman tässä viime viikkojen aikana ja lyhentyneet ihan nysiksi... ehkä saan niihin viimeistään kesällä sitten vähän mittaa, mutta tällä hetkellä myös nämä lyhyet töpöt ja kirkkaat sävyt miellyttävät omaa silmääni

13.2.2012

Simple french


Kerrankin kynnet pääsivät näyttäytymään kameran eteen ennen kuin ne ehtivät kuolla ihan täysin. Edelleenkään ei missään ideaalissa tilanteessa mennä, koska näissä kuviassa kynnet taitavat olla neljättä päivää menossa mukana ja tuota, sen ovat näköisetkin. Kauniisti kuluneet kärjistä, jonka nyt varmaan olisi voinut nopeasti korjaillakin ennen kuvaamista, mutta mun kokemuksen pohjalta, jos yritän pikkuisen paikkailla, tarkoittaa se sitä, että en osaa varoa kynsiäni yhtään, vaan lakkaa on vähintäänkin katossa saakka sen jälkeen. Siksi kestänkin mielummin kuvissa pientä tip wearia kuin, että löydän tuota kaunista lakkaa ties vaikka mistä. Okei, höpötysfiilis taas päällä näköjään. 


Tällä kertaa katsellaan siis ihan tuoreita kynsiä, jotka sai viihtyä matkassa torstaista aina sunnuntaihin saakka. Yleensä vaihdan lakat viimeistään parin päivän välein, koska mulla ne menee täällä ihan järkyttävään kuntoon jo päivässä. Yleensä kun tiedän, että jonkun lakkauksen pitää kestää hyvänä useampi päivä, lähden tekemään ranskalaisia manikyyrejä, joko Opin tai China Glazen shimmer / glass flecked lakoilla, koska niiden olen todennut kestävän kynsilläni parhaiten. 

Pohjana taas vaihteeksi se sama vanha Ghina Glazen Knotty, josta olen keuhkonnut nyt jo vuoden päivät. Mikään lakka ei vain ole yhtä upea ja huoleton samalla ja tämähän tulee ihmiseltä, joka vihaa nudeja. Glass flecked nude nyt saa olla sitten oma lukunsa. Tipeissa OPIn It's MY Year yhdestä viime kesän kokoelmasta ja koristeluissa Orlyn linerit Crisp White ja Jet black. Vähän rauhallisempi ilotulitus tällä kertaa, mutta kuitenkin sellainen, mitä jaksan itse helposti useamman päivän katsella ja silti on sellainen olo, että on huolitellut kynnet. 


Sen lisäksi, että olen maailman huonoin kosmetiikkabloggaaja tämän postaustahtini kanssa - tai siis sen postaustahdittomuuden, olen myös maailman huonoin bloggaaja, koska julkaisen puhelimen salaman raiskaamia kuvia. Juuri niin, menee lujaa. En vaan voi sille, mitään, että yhtälö: importtaa kuvia järkkäriltä + pokkarilta + puhelimesta kahta blogipostausta varten, tuntui aivan ylivoimaiselta ja nopeasti ikuistin uudet lakat myös puhelimen muistiin. Parastahan tässä on se, että bloggerin vihatessa mua (kirjaa mut olevinaan tuhat kertaa ulos ja hävittää aina puolet tästä kirjoittamastani romaanista) en edes ehdi päivittään tuota toista blogia, jonka takia alunperin puhelimesta piti koneelle heittää kuvia. Ärgh!

Mutta onneksi mieltä piristää uudet kaverit Kikon luota. Huomasin pari viikkoa sitten Kikon liikkeessä telineen magneettilakoille ja pyörittelinkin pulloja kädessäni aika pitkään. Näissä kuitenkin magneetti tulee erillisenä versiona, eikä pulloissa kiinni ja magneetit olivat tuollon kaupasta loppu, joten en viitsinyt yhtään lakkaa kotiuttaa, koska ei mulla ole täällä yhtäkään magneettilakkaa mukanani, joten ei olisi myöskään ollut magneettia, jota käyttää. Pari kertaa olen sen jälkeen Kikolla käynyt kurkkimassa, mutta magneetit on aina olleet lopussa. Kun tänään päätettiin fiksuina kääntyä koulun kohdalla 180 asteen käännös takaisin metroasemaa ja sushipaikkaa kohti  (ei kielioppisäännöt oikein napanneet), ajattelin myös käydä kokeilemassa onneani Kikolla, koska ajattelin, että ehkä maanantaiaamuna display olisi saatettu täyttää. No, ei se täynnä ollut, mutta tällä kertaa magneetteja oli jäljellä, joten päädyin nappaamaan magneetin ja lakankin kolmessa sävyssä. Innostuin magneettilakoista jo vuosi sitten, mutta silloin ainakaan en meenannut millään saada lakkoja toimimaan. Katsotaan, josko näiden kanssa homma toimisi. Alunperinhän tilasin myös TD:ltä China Glazen magneettilakat, mutta pienien erimielisyyksien jälkeen tilaukseni peruttiin ja nyt en tiedä tekisinkö uutta tilausta vai en. Pitää ehkä testata näillä ensiksi.

Pahoittelen taas tästä vuosisadan romaanista, jonka onnistuin teille raapustamaan. Jaksoiko joku lukea loppuun? Mitä mieltä olitte kynsistä? ... tai magneettilakoista?

27.1.2012

hei, se hengittää!


Ai että parin viikon radiohiljaisuus taas vai? Hups. Vaikka niin vannoin vielä Suomessa, että pidän postaustahtia myös täällä yllä, se jäi näköjään heti. Tuli taas todistettua, että suomiarkeen osaan mahduttaa kynsien kuvaamisen, postauksen tekemisen ja kaiken sen. Ja kyllä, nautin siitä. Täällä vuorokaudessa tuntuu olevan muutama tunti vähemmän ainakin ja en ehdi kuvata ikinä kynsiä, enkä sitten postatakaan niistä. Ärsyttää ihan suunnattomasti, mutta niin kuin jo syksyllä sanoin, yritän olla stressaamatta ja antaa kuulua itsestäni ainakin välillä. Kun palaillaan suomeen, varmasti ehdin taas postata, mutta täällä en yritäkään sille repiä vähäisistä tunneista aikaa, ellei sitä oikeasti ole. Koska olen todella, todella onnellinen täällä, haluan nauttia siitä, mitä mulla täällä on ja haluan toivoa, että lukijat jaksavat pysytellä kelkassa vaikka tämä postaustahti onkin niin kummallinen ja aina en vain saa mitään aikaiseksi. Tiedän, kuulostaa tyhmältä sanoa näin, koska varmasti moni blogin kirjoittaja on todella onnellinen tahollaan ja onnistuu silti pitämään postaustahdin yllä, mutta kun tiedän itse, että mulla on enää viitisen kuukautta tätä seikkailua jäljellä (aika ei saa mennä näin nopeasti) haluan keskittyä niihin juttuihin täysillä, jotka tällä hetkellä tuntuvat tärkemmiltä ja postailla teille tänne juttuja, vaikka sitten vain kerran viikossa-parissa. 


Kynnet on, hmm, joulukuun alusta muistaakseni ja voi luoja mikä karnevaali taas meneillään. Joka toisessa kynnessä pohjana oli OPIn Strawberry Margharita ja joka toisessa Models Ownin Champagne. Tuota MO:n lakkaa muistan kuolanneeni yli vuoden eikä sitä ollut mistään saatavilla, enkä yhden lakan takia viitsinyt tehdä tilausta heidän verkkokauppaansa. Onni ja autuus iski siinä vaiheessa kun Lontoon Bootsista sain oman kappaleen rakastavaan kotiin lokakuun lopussa. Koristeluissa taas sitä perinteistä minua, eli kaikkea mahdollista sinne tänne. Jälkeenpäin olisin toivonut tehneeni pikkurillin ja keskisormen tapaiset koristelut joka kynteen, mutta pitää uudelleen toteuttaa tuollaiset jossain vaiheessa.  (Ja ottaa niistä kuvat... ja postata tänne... mä lupaan yrittää!)

12.1.2012

Vastauspostaus

Näköjään menee taas tosi hyvin. Selailin tossa äsken luonnoksiani (missä on edelleen se +20 postausta, jotka ilmeisesti pitää jossain vaiheessa deletoida, koska en vain pysty kirjoittamaan niitä kaikki loppuun) ja törmäsin näihin vastauksiin, jotka kirjoitin jo pari viikkoa sitten junassa matkalla Turkuun, mutta näköjään unohdin kokonaan sen, että julkaisukin voisi olla kiva juttu. Nyt sitten, ihan vain vähän myöhässä, vastaukset kysymyspostauksen kysymyksiin. (Ja ihan vinkkini, nämä on sitten kirjoitettu kaikki teille iPadillä, joten jos joku asia ei tunnu ollenkaan loogiselta, automaattinen tekstnsyöttö on vähän tehnyt temppujaan mulle ja oikolukuvaiheessa olen sen missannut)


- Top5 kynsilakat a) OPI:lta b) China Glazelta c) Essieltä
Opi: Catch me in Your Net, Absolutely Alice, Teenage Dream, Pepe's Purple Passion ja Flower-to-Flower
China Glaze: Ruby Pumps, Frosty, Let's Do It in 3D, Poolparty ja Material Girl
Essie: Mezmerize, Mint Candy Apple, Short Shorts ja neon pinkit kesien 2009 ja 2010 kokoelmista, joiden nimiä en nyt just muista

-Mitkä on sun suosikki alus- ja päällyslakat?
Aluslakkoja vaihtelen niin usein, että ei mulla oikein ole mitään yhtä, joka olisi ylitse muiden. Orlyn Ridgefiller on mielestäni mukava tapaus. Mun kynnet on vähän sitä laatua, että niille toimii monet aluslakat, mutta vain rajoitetun ajan, joten aika usein joudun vaihtelemaan niitä. Päällyslakkana vannon Seche Viten nimeen.

-Ostatko lakkoja ollenkaan Suomesta, vai tilaatko aina ulkomailta?
Suomesta tulee ostettua lähinnä Goshia, Models Owneja ja Wild & Crazyä. Myös satunnaisesti alennusmyynneistä kalliimpia merkkejä, mutta yleensä luotan noihin muutamaan merkkiin, joiden tiedän olevan laadukkaita ja kestävän omilla kynsilläni. Suurin osa lakoista tulee kuitenkin tilattua ulkomailta.

-Milloin innostuit kynsien laitosta?
Syystalvella 2008 aloin niitä säännöllisemmin lakkailemaan ja 2009 vuoden alussa sitten innostuin oikein kunnolla.

-Lempivärisi kynsissä?
Mulla ei oikeasti varmaan edes ole lempiväriä kynsissä. Keltainen on lempivärini muuten, mutta mitenkään erityisen paljon en keltaisia kynsiä tee. Tykkään glass flecked lakoista ja melkein mikä tahansa väri siinä koostumuksessa on suosikkini

-Entäpä lempi lakkamerkkisi?
Se oli tosi pitkään China Glaze, mutta tänne syksyn aikana myös OPI ja Color Club on kirineet siihen rinnalle. China Glaze on kuitenkin ehkä edelleen se kaikkein suosikein loistavan laadun ja sävyvalikoiman ansiosta.

-Lempi hololakat?
Ehdottomasti Nfu Oh holot! Ne on ehdottomasti upeimpia holoja ikinä.
(tällä hetkellä rakastan ennakoivaa tekstinsyöttöä, 'upeimpia holoja ikinä' muuttui upeimmiksi homoiksi ikinä... Juuri sitä halusinkin sanoa)

-Mikä saa sinut tarttumaan kynsilakkaan kaupassa?
Lakassa pitää olla jotain erikoista, että siihen tartun. Yleensä kirkas tai todella kimalteleva sävy saa mut pohtimaan sen ostoa.

-Miten päätät millä ja miten lakkaat kyntesi? Suunnitteletko etukäteen vai annatko vain mennä?
Mä olen ehkä maailman impulsiivisin lakkaaja. Ehkä kerran kuussa mulla on idea, joka on oikeasti pyörinyt mielessä jo pidempään, mutta muuten annan vain mennä. Usein mennään linjalla "tänään haluaisin lakata Color Clubin lakalla" ja sitten etsin haluamani sävyn kaikkien kyseisen merkin lakkojen joukosta. Usein vain istun lakkalipaston ääreen ja alan satunnaisesti nostella pulloja esiin kunnes löydän jonkun, joka miellyttää ja sen jälkeen etsin siihen sointuviansävyjä kehittelen mielessäni jotain ideaa, jolla ne saisi yhdistettyä. Välillä vain päätän, että haluan lakata jollain kahdella tietyllä lakalla ja päätän, että ne pitää saada kynnellä sopimaan toisiinsa. Impulsiivisesti siis eteenpäin.

-Mitä tehdä liuskoittuville kynsille?
Liuskottuminen johtuu siitä, että kynnet on kuivat. Läträä siis huoletta kynsiöljyillä ja käsirasvoilla niin paljon kuin vain kerkiät, jotta kynnet saavat kosteutusta. Jos käytät kynnenkovettajaa tai muuta vahvistavaa aluslakaa, varmista, että se on suunniteltu juuri liuskottuville kynsille, sillä useat kovettajat vahvistavat kynttä tekemällä siitä samalla kuivan, joka vain tekee vain hallaa liuskottuvalle kynnelle. Jo olemassa olevia liuskottumia voi viitata taikaviilan avulla kevyesti pois, mutta varo, ettet viilaa kynsistäsi liian ohuita!

-Miten kynsiharrastukseesi on suhtauduttu ensikosketuksella?
Tarkoitat varmaan mitä uudet tuttavuudet ajattelevat asiasta? Yleensä siihen suhtaudutaan ihan hyvin. Tyttöjen puolelta mennään yleensä siihen "voitko lakata mun kynnet joku kerta" keskusteluun ja pojat, no ne nyt ei aluksi yleensä tajua mistään mitään. Yleensä menee hetki ennen kuin kukaan tajuaa, kuinka suurella volyymilla kynsijuttuja oikeasti harrastan, koska vaikka vaihdan lakkoja melkein päivittäin, en kuitenkaan blogia tai lakkkojeni määrää paljasta lähes kenellekään ellei tunneta hyvin. Kai moni ottaa sen harrastuksena muiden joukossa, vähän oudompana sellaisena vaan.

-Mistä saat useimmiten ideat kynsiisi?
Yleensä sovittelem vain eri lakkoja toisiinsa vierekkäin ja mietin miten voisin ne yhdistää. Välillä saan ideoita ihan jutuista mitä näen ympärilläni, mutta useimmiten on kyse siitä, että kun näen kaksi lakkaa vierekkäin, yritän pohtia miten ne yhdistäisin.

-Missä lakkaat kynsiä?
Tätä en sitten sanonut ääneen: sängyllä, aina!

-Millä alalla olet?
Pyörin-ympäri-maailmaa-tietämättä-mitä-haluan-tehdä -alalla... Ei vaan, olen opiskellut journalistiikkaa, mutta ei ollut mun juttu. Media-ala kyllä kiinnostaa, samoin kielet. Tällä hetkellä oleskelen Ranskassa au parina ja olen ihan tietämätön siitä, missä voisin haluta ensi syksynä olla.

-Lakkatko koskaan muiden kynsiä?
Harvoin. Tuolla ranskassa tulee ehkä kerran viikossa-parissa lakattua jomman kumman tyttölapsen kynnet (lapset on siis 9 ja 15 eli ei mitään pikkulapsia enää), mutta muuten aika harvoin. Olen sen verran perfektionisti, että ajattelen aina etten lakkaa tarpeeksi hyvin muille.

-Kuinka monta lakkaa omistat, suunnilleen?
Ihana tuo suunnilleen tuolla perässä, ihan kun kysyjäkin tietäisi etten ole ihan perillä asiasta... Olen laskenut lakkani viimeksi ehkä keväällä 2009. Arvioisin kuitenkin, että ehkä jotain 400-500 tällä hetkellä, vaikka kuinka olen niitä koittanut eteenpäin myydä ja luovuttaa...

-Kuinka kauan olet kynsiä lakkaillut?
Harrastuksen muodossa suunnilleen siitä 2009 vuoden alusta. Ennen sitä viihtyi mustat lakat kynsissä aika monta vuotta.


-Mistä essien lakkoja saa tilattua?
Kyllä kaikki nuo perusverkokaupat, joista yleensä lakkoja tilaan, head2toebeauty, nailsupplies.us, transdesign yms, myyvät essietä. Kannattaa myös tarkistaa ebay, koska suurin osa noista luettelemistani kaupoista myy essietä kahdeksan dollarin hinnalla, joka ainakin mun mielestä on aika paljon liikaa

-Mikä on kaunein violetti lakkasi?
Voi ei, violetti on yksi niistä sävyistä, joihin yleensä kaikkein vähiten tartun lakkalaatikossabi ;D Color Clubin Wild at Heart tulee ensiksi mieleen

-Mistä mieluiten tilaat lakkasi?
Viime aikoina olen ollut kaikkein tyytyväisin head2toebeautyn toimintaan

-Odotatko jotain tiettyä tulevaa kokoelmaa tai lakkaa erityisesti?
On näitä ehkä muutama. China Glazelta tuleva holo-kokoelma ja magneettilakka kokoelma kiinnostavat kovasti. Ainakin tulevasta ex hunger games kokoelmasta (en muista millä teemalla se nyt sitten julkaistaan) on pari kiinnostavaa lakkaa promokuvien perusteella. Oikeastaan ainoat joista kunnolla olen innoissani on nuo holot ja magneettilakat. Opilta myös Nicky Minaj kokoelmassa on kai yksi lakka joka on pakko saada.

-Lempikirjasi?
Luin juuri pari parin viikon sisään Ronni Cooperin Manhattanin, enkä muista koska viimeksi olisin ahminut mitään kirjaa niin suurella innolla. Ihan mahtava kirja. Rakastan myös saman naisen esikoisromaania Rock Chicks.

(Tähän väliin voiko pyytää, että jos jollain on hyviä kirjasuosituksia, kertokaa mulle mitä kirjoja ja pieni selitys mitä niissä tapahtuu. Mitään jännittävää en pysty lukemaan, jollen halua menettää yöuniani (nimimerkillä jouduin lukemaan Kymmenen Pientä Neekeripoikaa meidän vanhempien pikkuvessassa loppuun kun pelotti niin paljon), mutta muuten rakastan kaikkea hömppäkirjoista draamaan ja etenkin kaikki musiikkimaailmaan sijoittuvat tarinat on mahtavia.)

-Lempijäätelösi?
Ben & Jerry's Baked Alaska! No words needed.

-Mistä pidät eniten Ranskassa?
Tätä on oikeasti aika hassu selittää. Oman elämäntilanteen kannalta pidän siitä, että saan olla luvan kanssa vähän hukassa. En menisi paikallisesta vaikka mikä olisi ja saan yrittää puhua kieltä, mutta kukaan ei oleta, että olisin täydellinen, saan myös nauttia siitä, että kerrankin mun elämäni on verrattain helppoa ja rentoa. Tottakai mun hartioilla lepää todella suuri vastuu lapsista, joista pidän huolta ja sillon kun olen töissä, pitää tarkkaan tietää mitä tekee, mutta sen jälkeen kun vanhemmat on taas kotona, se vastuu nostetaan mun hartioitani ja saan nauttia siitä, ettei ole ahdistusta tenteistä, työvuoroista tai muustakaan sellaisesta, jotka Suomessa mietityttäisivät jos täällä olisin.

Maana tykkään Ranskasta myös ihan hurjasti. Tämä on kaunis maa ja Pariisi etenkin on todella suuri ja kaunis kaupunki. Pidän myös siitä, miten ranska on täydellinen kulttuurien sulatusuuni, sillä täällä on niin mielettömästi ihmisiä ympäri maailmaa, että kaikki kulttuurit on varmasti edustettuna ja tuntuu, että aina kun tapaa uusia ihmisiä, jollain on ainakin osa juurista jossain muualla kuin ranskassa ja saa kuulla uusista jännistä paikoista.

-Suosikkikauppasi Pariisissa?
Musta tuntuu, että oon koukuttanut itseni New Lookiin aika pahasti tuolla ollessani.

-Missä maassa/kaupungissa haluaisit asua seuraavaksi?
Ihan hemmetin hyvä kysymys, johon mulla ei ole vastausta. Mulla on tällä hetkellä päässä kolme vaihtoehtoista tietä ensi syksyä ajatellen: Tampere ja koulu, Pariisiin jääminen ja tiedä sitten millaisten töiden tekeminen tai uudelleen Jenkkien valloitus ja vielän vähän seikkaileminen... Tällä hetkellä idea vuodesta jossain god only knows missä keskellä jenkkejä vois olla hauska vaihtoehto, mutta for sure, se ei todellakaan ole vaihtoehto, joka tähän elämäntilanteeseen olisi ehkä viisain. Tosin koskapa mä nyt olen toiminut niin kuin kaikkein viisain olis, joten saa nähdä mistä itseni ensi syksynä löydän.

Siinäpä vastaus teitä mietityttäviin kysymyksiin. Oikeasti oli positiivista, että tällä kertaa näitä oli sen verran kohtuullisesti, ettei tarvinnut miljoonaan postaukseen jakaa vastauksia. Jos muuta kysyttävää on edelleen, heittäkää mieluiten tuon sivupalkin formspring sovelluksen kautta niitä kun siellä ehdin vastailla huomattavasti nopeammin kuin kommentteihin aina välillä (:
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...