Näytetään tekstit, joissa on tunniste Round ups. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Round ups. Näytä kaikki tekstit

6.5.2015

Huhtikuun lakkatilastoja


Musta tuntuu, että kuukausi kuukaudelta mulla venyy aina näiden kuukauden koosteiden postaus. Tajuan yleensä vaan kuun vaihtumisen aina siinä kuun viimeisen päivän kohdalla ja silloin kun ei tule postailtua päivittäin, venyy yleensä väkisinkin toinen näistä postauksista vähän. 

Ottaen huomioon kuinka kiireinen olen ollut koko huhtikuun koulun ja töiden suhteen, olen saanut todella paljon tehtyä lakkauksia - ja vielä suurimmalta osalta sellaisia lakkauksia, joihin olen käyttänyt 3-6 lakkaa kerrallaan. Oho.


Lakkauksia kertyi siis kunnioitettavat 24 kappaletta koko huhtikuun aikana, eli vain muutamat lakat selvisivät kynsillä useammin kuin yhden päivän ajan.

Käytettyjä lakkoja taas löytyy niinkin paljon kuin 75 kappaletta yhteensä. Ihan hurja määrä. Tosin eihän tuo periaatteessa ole kuin noin 3 lakkaa / lakkaus määränä, mikä ei enää kuulosta onneksi niin hurjalta. Silti, tässä kuussa tuli availtua lakkapulloja ihan hurja määrä. 


Suosituin lakkamerkki oli China Glaze 23 käyttökerralla. Tiedän kyllä, että tämä johtuu lähinnä siitä, että otin tavoitteeksi kuluttaa China Glazen mustan ja valkoisen lakan kokoelmastani menneisyyteen, joten melkein jokainen mustaa tai valkoista sisältänyt lakkaus on sisältänyt myös China Glazen lakkoja. Toisena Electric Nights -kokoelmana on edelleen omien suosikkieni joukossa, joten sen kokoelman lakkoja tuli käytettyä huhtikuussa paljon. 

Kakkossijalle käytetyissä ylsi Kiko luultavasti siksi, että tässä kuussa tuli ostettua useampi Kiko lakka. Olen myös yrittänyt välillä etsiä lakkoja muistakin laatikoista kuin OPIn laatikoista, jolle hyvin usein päädyn peruscremejä tarvittaessa, vaikka oikeasti mulla taitaa olla Kikolta enemmän hyvälaatuisia cremejä. 


Kuukauden suosikkiostos oli Emily De Mollyn Love Triangle. Mä en viime aikona ole pahemmin rakastunut glittertoppereihin, joten tämä oli positiivinen lisä kokoelmaan. 

Käytetyin lakka oli China Glazen Glow With The Flow. Tämä on todella hyvälaatuinen kirkas pinkki, joka tuoreena ostoksena on päässyt mukaan moniin lakkauksiin.

Suosikkiswatch on pakko olla Kikon 650 Peach, sillä tämä oli lopulta ainut lakka koko kuussa, joka oli kynsillä ilman minkäänlaisia koristeluja. Yleensä mulla kuun aikana tulee lakattua kynnet varmaan viitisen kertaa yksivärisiksi, mutta huhtikuu toi poikkeuksen tähän.

Kuukauden suosikiksi valitsin lakan, josta en ajatellut pitäväni yhtään, mutta johon yllättäen rakastuinkin aika syvästi. Kyseessähän on OPIn Just Lanai-ing Around. 



Suosikkilakkauksen valinta taas osoittautui vaikeammaksi kuin mitä olisin voinut arvata. Jos on pakko päättää, kukkakynnet liukuvärjäysellä on suosikkini tästä kuusta. Niitä rakastin todella kovasti. Mutta myös äsken mainitsemani Just Lanai-ing Around lakkauksineen on sellainen mani, jota harvemmin nähdään omilla sormillani, mutta joka kyllä miellyttää omaa silmääni todella paljon.

Ostoksia tässä kuussa kertyi 26 lakkaa ja 5 laattaa (auts)

Myytyjä ei vieläkään postin hintojen takia tullut yhtään, mutta karsin kokoelmasta noin 70 lakkaa, jotka toivottavasti saan myytyä toukokuun aikana eteenpäin.

Postauksia huhtikuulle kertyi mukavat 19 kappaletta. Jouduin hylkäämään noin joka toinen päivä -postaustahtini kuun aikana, koska aivan tuhoton kiire veti energiatasot nolliin enkä tiennyt yhtään koska ehtisin blogin pariin kirjoittelemaan. Blogi kuitenkin oli iltaisin mukavaa aivoja rauhoittavaa ajanvietettä lakkailujen ohella, joten postauksiakin tuli kirjoitettua yllättävä monta kuukauden aikana.

Ensi kuussa ennustaisin, että: 

Käytetyin lakkamerkki  on OPI.

Lakkauksia toivottavasti ehdin tehdä suunnilleen 22 

Ja ostoksia tulee varmasti jälleen kerran jotain tehtyä, toivottavasti voisin kuitenkin tämän kuun lukumäärästä viilata lukua alemmas vaikka noin 20 lakkaan? 

Pitääkö joku muu kirjaa siitä, millaisia lakkauksia on tullut tehtyä tai minkä verran lakkoja tulee kuun aikana käytettyä? 

4.4.2015

Maaliskuun lakkaustilastoja


Ottaen huomioon, että tänään eletään jo neljättä päivää huhtikuuta, voisi olla, ehkä aiheellista, että paketoitaisiin maaliskuu kasaan ja siirryttäisiin kohti kuluvaa kuuta ihan uudella innolla.

Jos joku ei ole törmännyt aiemmin näihin kuukauden vaihteessa kirjoittamiini round up -postauksiin, ideana yksinkertaisesti on pitää tämän vuoden ajalta jonkinlaista tilastoa siitä, mitä lakkoja olen käyttänyt, mitä merkkejä, myytyjä, ostoksia jne. Vähän kaikkea mahdollista.

Voin rehellisesti sanoa, että näin kolmen kuukauden jälkeen en enää ihan kovin suurella innolla kirjoittele jokaista lakkausta ja lakkaa muistiin, mutta edelleen ollaan ihan ajan tasalla "kirjanpidossa". Enkä ajatellut antaa itseni lipsua tästä, sillä ajatus siitä, että vuoden lopussa mulla olisi tarkka lukumäärä tehdyistä manikyyreistä, lakkamerkkien käytöstä ja muusta sellaisesta, kiehtoo itseäni suuresti. 

Mutta sen pidemmittä puheitta siirrytään asiaan. 


Maaliskuussa:

Lakkasin kynteni yhteensä: 21 kertaa

Suunnilleen joka toista lakkausta siis katselin parikin päivää, muut pääsivät kynsiltä jo päivän jälkeen vaihtoon.

Lakkauksissa käytin yhteensä: 57 lakkaa

Tässä kuussa erilaiset skittletet ja aksenttikynnet oli aika pop omasta mielestäni, joten käytettyjä lakkoja kertyi siksi aika pataljoona. 


Käytetyin lakkamerkki oli: OPI 14 käyttökerralla.

China Glaze hävisi vain yhdellä, ollen 13 lakalla toiseksi käytetyin merkki. Muista merkeistä Zoya, Essie, KBShimmer ja Kiko olivat käytössä muutamia kertoa. Opilta mulla on ehkä monipuolisin valikoima lakkoja, joten OPI tulee varmasti olemaan kärjessä monesti näissä tilastoissa. 


Suosikkiostos oli varmaankin China Glazen Red-y To Rave. Punakoralli neonlakka vei sydämeni heti kun tämän käsiini sain. Vaikka suurin osa China Glazen Electric Nights kokoelmasta on lähellä sydäntä tällä hetkellä, on tämä punainen suosikkini. 

Käytetyin lakka titteli on vain pakko antaa Konadin mustalle leimauslakalle. Valkoista ja mustaa lukuunottamatta yhtäkään värilakkaa ei tullut käytettyä kahdesti tämän kuun aikana, mutta koska lemailu oli pop, oli Konad esillä melkein koko ajan. 

Suosikkiswatch on yllättävä OPIn Push & Shove. Jännitin tämänkin lakan testaamista kuultuani kauhutarinoita sen levittyvyydestä ja siitä, että se lohkeaa kynsiltä alta aikayksikön. Ei tämä helpoin mahdollinen lakka ollut, muttei todellakaan niin paha kun pelkäsin. Eikä muuten lohjennut mulla mihinkään kun tätä päivän pidin.

Kuukauden suosikki on tällä kertaa myös OPIa, nimittäin I Sao Paolo Over There. Tämä ehkä vähän yllätti itseni, mutta asiaan saattoi vaikuttaa se, että pidin hurjasti tällä lakalla tehdyistä kynsistä. Lisäksi en odottanut pitäväni tästä kovasti, joten se, miten miellyttävä lakka tämä loppuviimein oli, oli positiivinen yllätys. 


Kuukauden suosikkilakkaus oli, noh, mikäs muukaan kuin se vesimarmorointi. Eihän sille mitään mahda, että silloin kun onnistuu jossain, missä ei ole liiemmin ollut onnea vähään aikaan, on sitä hyvin tyytyväinen itseensä. Itseasiassa sain useammankin omaa silmää miellyttäneen lakkauksen tehtyä maaliskuussa, mutta silti on pakko valita tämä suosikiksi. 


Myydyt lakat on tällä kertaa nollassa, kiitos postin hinnannousun. Pitäisi ehkä katsoa, jos saisi karsittua vähän enemmän lakkoja kerralla myyntiin, niin voisi ostajiakin kiinnostaa. 

Ostettuja lakkoja taas löytyi muutama tällekin kuulle. Yhteensä 16 lakkaa + 1 aluslakka tuli kotiutettua, joten mukavasti vähemmän kuin viime kuussa, mutta silti tuplasti enemmän kuin mitä ennustin ostavani maaliskuussa. 

Huhtikuulle epäilen

Käytetyimmäksi lakkamerkiksi China Glazea, ihan vain siitä syystä, että kulutin loppuun mun ekan pullon Essien Blancia ja ajattelin, että voisin yrittää tehokuluttaa muutaman valkoisen pois kokoelmasta ennen kuin käyn uuteen Essieen käsiksi. 

Lakkauksen lukumääräksi noin pariakymmentä. Varmaan aika saman verran tulee lakkailtua huhtikuulla kuin mitä maaliskuussa lakkailin.

Ostoksien määräksi ehkä noin 15 lakkaa, eli suunnilleen samaa lukumäärää kuin tässäkin kuussa. Jos pysyttäisiin suunnilleen samassa (tai pienemmässä luvussa) olisin hyvin tyytyväinen. 

Tältä näytti siis maaliskuu Playing With Polishin puolella. Minkälaisiin tuotteisiin tai lakkauksiin muut ovat ihastuneet maaliskuun aikana? 

3.3.2015

Helmikuun lakkatilastoja


Salut! Musta tuntuu, että en ole ikuisuuteen kirjoittanut blogin puolelle, mikä tavallaan pitääkin paikkansa kun edellisen postauksen naputtelemisesta alkaa kohta olla pari viikkoa, hetki kun mentiin pelkillä ajastetuilla postauksilla.

Nyt on kuitenkin palattu takaisin arkeen ainakin jossain määrin, vähän negatiivisempana puolena vuosisadan jet lag on kyllä itselläni päällä, vaikkei aikaero edes pahimmasta mahdollisesta päästä ollutkaan. Tuliaisina siis perjantain ja lauantain matkustuksen jäljiltä pari täysin unetonta yötä ja viime yöltä 15 tuntia unta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ensi yönä voisi olla mahdollista saada unta siihen aikaan kun pitäisi, sen verran kuin yleensä kannattaisi nukkua - tai ainakin pidän peukkuja sille.

Edelleen siis tuntuu, että kroppa ja aivot ei ihan pelitä yhteen, joten kynsille ei ole tullut yksiväristä lakkausta lukuunottamatta tehtyä mitään. Äsken tosin sain napsittua kuvat tähän postaukseen sekä reissuostoksia, joten yritän palailla edes jotakuinkin säännölliseen postailuun. #ablecs15 haasteesta tulee luultavimmin blogiin tällä viikolla vain toinen teema, koska olen taas torstaista muutaman päivän poissa lakkausmahdolisuuksien ääreltä, mutta katsotaan jos ensiviikolla, jolloin itselläni on ihan oikeasti taukoa luennoista, saisin toteutettua myös tältä viikolta rästiin jäävän teeman... 

Tämä megapitkän alkusepostuksen jälkeen siirrytään kuitenkin niihin helmikuun tilastoihin ja suosikkeihin.


Helmikuussa:

Lakkasin kynteni yhteensä: 15 kertaa.

Osuin siis aika oikeaan, kun aavistelin tammikuun lopulla, että lakkauksia tulisi viitisentoista kappaletta. 

Lakkauksissa käytin yhteensä: 43 lakkaa. 

Essien Blacn kävi kynsillä neljästi, muuten käytin jokaista lakkaa vain kerran, eli lopputuloksena olisi 40 yksittäistä lakkaa. Liukuvärjäykset tässä kuussa nostivat lakkasaldoa taas aika mukavalla tavalla. 

Ja kuten joku voi ehkä huomata, mun taulukkooni on tietenkin livahtanut virhe, joka väittäisi vain kolmea käyttökertaa Essielle. En näköjään aina muista vedellä viivoja oikeisiin kohtiin kun pitäisi. 


Käytetyin lakkamerkki oli: OPI 11 käytetyllä lakalla. 

Toisin kuin epäilin, OPIn lakat löysivät laatikoista kynsilleni useiten tässä kuussa. Veikkasin Zoyaa suosituimmaksi viime kuun lopussa, mutta vaikka ihania Zoyia kotiini viime kuussa saapuikin, lopulta pelkät tekstuurit eivät kynsillä esiintyneet. Tosella sijalla Zoya kuitenkin on China Glazen ja Barry M:n kanssa kuudella käytetyllä lakalla. 


Kuukauden suosikkiostos: on Polish Me Sillyn Clowning Around. Ei ole mitään uutta, että neonglitterit iskee lujaa omaan lakkamakuuni, ja pitkään himotuslistalla ollut klovni pääsi vihdoin osaksi kokoelmaani.

Käytetyin lakka: on Essien Blanc. Juu, sanoin viime kuussa, etten listaisi mustia ja valkoisia näihin tilastoihin, mutta tässä kuussa Essie neljällä käyttökerralla oli ehdottomasti se käytetyin. Musta tuntuu, että olen käyttänyt noita viimeistä paria milliä nyt kaksi kuukautta eikä ne lopu ikini, argh.

Lemppariswatch: OPI - Sorry I'm Fizzy Today. Reissussa viihdyin tässä uudessa OPIssa kai ruhtinaalliset viisi päivää putkeen. Kuvaa ei valitettavasti itselläni ole, mutta korallipinkki creme toimi todella hyvin yksistään kynsillä.

Kuukauden suosikki: China Glaze - Grass Is Lime Greener. Kun vihdoin luovutin ja testasin tätä lakkaa, rakastuminen tapahtui noin parissa sekunnissa. Se on vihreä. Se on kirkas. Ja se on vain joka tavalla ihana. Ehdoton kesälakka tulevalle kesälle.



Kuukauden suosikkilakkaus: on ehkä kuitenkin haasteeseen toteutettu Abstract lakkaus, jonka abstraktiuden tosin päädyin kyseenalaistamaan. Nuo kynnet vaan miellyttivät omaa silmääni kovin. Toiset suosikit on varmasti ylle linkatut vihreät kynnet kuun suosikkilakalla.

Helmikuussa myin: 2 lakkaa. Tyhmä posti ja hintojen nousu!

Helmikuussa ostin: 29 lakkaa, 2 laattaa, 2 koristehyrrää ja yhden hoitotuotteen (+ jonkun verran reissutuhoja)

Tässä kuussa julkaisin: 13 postausta. Pari enemmän kuin tammikuussa, määränä aika sopivasti vain neljän viikon kuulle.

Ja vielä pari ennustusta ensikuulle:

Käytetyimmäksi lakkamerkiksi ennustan: OPIa, ehkä... Mulla on tällähetkellä testaamattomia useammalta merkiltä sama määrä, mutta veikkaisin että OPI vie ehkä kuitenkin voiton.

Erilaisten lakkauksen lukumääräksi ennustan: 18. Vaikea arvioida, mutta jää nähtäväksi.

Ostettujen lakkojen lukumäärä: Kahdeksan? Lupasin itselleni, että helmikuu voi olla vielä ostosrikas kuukausi, mutta maalis-huhtikuu yritetään mennä tiukemmalla linjalla. Toivotaan siis, että maaliskuussa lakkoja ei posteljoonin tarvitsisi kotiin tuoda vaan ostoksen rajoittuisivat muutamaan harkittuun kapassa tehtyyn päätökseen.

Tältä näytti siis helmikuu tässä osoitteessa. Niin kuin mainitsin, yritän saada pari postausta vielä tällä viikolla julkaistua ja viimeistään ensi viikosta palailen sitten täysivaltaisemmin blogin pariin. Ehkä tässä viikossa saisin aika paljon damagea ottaneet kynnet ja kynsinauhat edes hiukan esittelykelpoisempaan kuntoon...

2.2.2015

Tammikuun tilastoja

"Pitäisi varmaan alkaa pitää jotain vihkoa, mihin kirjoittaa aina käytetyt lakat ja laatat kuvaamisen yhteydessä, koska ainakin tällä hetkellä "julkaisuviive" kuvilla tuntuu olevan noin 1,5 viikkoa ja se on selvästi ihan liian pitkä aika itselleni muistaa asioita... " 07/01/15

En tiedä onko all time low lainata jotain, jota blogissani kirjoitin allekuukausi takaperin. Silloin sen tammikuun alkupuolella, joka kestä kuusitoista vuotta vähintäänkin. Kirjoitin lähinnä tajunnanvirtana, että pitäisi varmaan alkaa pitämään listaa siitä, millä lakkailee, mutta sitten tajusin kaksi asiaa A) uusi vuosi oli juuri alkanut, joten kerrankin voisin aloittaa projektin järkevässä vaiheessa ja B) mä tykkään listoista, numeroista, taulukoista, tilastoista yms. asioista.

Joten ei kun tuumasta toimeen. Kaivoin esiin kaapin pohjalle lojumaan jääneen A5 kansion, joka olisi kokonsa puolesta ihana mahtuessaan melkein laukkuun kuin laukkuun, mutta pidemmän päälle ihan liian pieni mun opintoja ajatellen. Nyt se toimittaa kynsi-kansion virkaa siis. Tiedän, että kaiken tämän voisi luultavimmin tehdä excelillä noin 20 kertaa helpommin, mutta minä ja excel vihataan toisiamme sellaisella intohimolla, että minähän en exceliä avaa ellei ole pakko. Toinen syy myös on se, että mä olen huono avaamaan ja päivittämään dokumentteja koneella, mutta luentolehtiön ollessa yöpöydällä, tulee päivittäin sinne helposti kirjattua lakat joita on käyttänyt - jonka jälkeen ne saa siivota laatikoihin, eikä tilanne ole se, että kaikkien julkaisemattomien kuvien noin 50 lakkapulloa pyörivät pitkin pöytiä. 


Tällä hetkellä mun kansiossa on 4 eri välilehteä. 

Ensimmäisenä löytyy lista lakkauksista, joita olen toteuttanut. Kaikkea ei aina tule kuvattua, mutta paperilta ne löytyy. 


Sen jälkeen löytyy lista ostoksista hintoineen ja postikuluineen. Rehellisesti sanottuana mua vähän hirvittää joskus koittava mahdollisuus laskea esim koko vuoden aikana kulunut raha kynsiin, mutta noh, annan siihen ainakin itselleni mahdollisuuden.

Tarkkoja rahasummia en blogissa kuitenkaan tule kertomaan, joitakin saattaa kuvissa vilahdella. 

Ostoksien lisäksi kolmannella välilehdessä löytyy myös myydyt lakat. Voi sitten katsoa, pysyykö tulevien ja lähtevien virta edes suunnilleen samanlaisena. 


Neljänneltä välilehdeltä löytyy tukkimiehen kirjanpito siitä, mitä merkkejä on tullut käytettyä ja minkä verran. Eli tammikuussa esimerkiksi tuli avattua lakkapulloja 52 kappaletta. Tämä tarkoittaa siis, että kaikissa tammikuun lakkauksissa käytin yhteensä 52 lakkaa, jokin lakka tosin saattoi esiintyä useammin kuin kerran kynsillä. 

Alku oli pientä informaatiota tästä projektistani, mutta tästä loppupostaus on sisältöä, jonka ajattelin kirjoittaa aina kuun lopuksi blogiin kertoakseni mitä kuun aikana tuli tehtyä, millaisia lakkoja käytettyä ja mikä sykähdytti eniten.

Tammikuussa

Lakkasin kynteni yhteensä: 21 kertaa 

Näistä koristeltuja lakkauksia oli 14 ja pelkkiä swatcheja 7. Stressin keskellä pieni kynsienlakkaustuokio oli monena arki-iltana se asia, joka sai mielen rauhoittumaan ennen nukkumaanmenoa.  

Lakkauksissa käytin yhteensä: 52 lakkaa 

Skittletet oli kovassa suosiossa silloin kun ehdin vain miettiä lakkauksia edes hetken. Koristelutyyleinä leimat ja vinyylit olivat eniten suosiossa. 



Käytetyin lakkamerkki oli: KBShimmer 9 eri lakan käyttökerralla

Tämä johtui pitkälti isosta KBShimmer-tilauksesta joulukuun puolella, joista käyttämättömiin oli jäänyt useampi KBShimmer vielä tammikuun puolelle. Myös tammikuun ostoksien uuden KBS:t pääsi jo kynsille edustamaan. 

Muut lakkamerkit, joita tuli käytettyä paljon tässä kuussa olivat China Glaze ja OPI kahdeksalla käyttökerralla, sekä Barry M seitsämällä käyttökerralla. 




Kuukauden suosikkiostos: oli ehdottomasti Kikon Sun Pearl 430 Chili Pepper Red, jota olen jo pitkän hetken etsinyt kokoelmaani. 

Käytetyin lakka: oli Kikon 389 Mint Milk. Essien Blanc olisi pitänyt tälle seuraa valkoisena käytetyimpänä lakkana, mutta omissa lakkauksissani musta ja valkoinen toistuu niin useasti, että uskon tilastojen kannalta olevan mielenkiintoisempaa oikeiden värilakkojen käyttö kuin mustan ja valkoisen toistaminen käytetyimpinä joka kuussa.

Lemppariswatch: oli yllättävästi Dollish Polishin Santa! OMG! I Know Him! I Know Him!. Tunnetusti en ole crelly-glittereiden ystävä, mutta tämä täydellinen itsenäisyyspäivälakka hurmasi koostumuksellaan ja lopputuloksellaan itseni. - swatch-kuva alla - 

Kuukauden suosikki: Picture Polishin Paris lakalla toteutettu lakkaus epäonnistui vuotavien vinyylien takia niin, että siitä ei koskaan kuvia arkistoihin päätynyt. Itse lakkana taas Paris vei mun sydämen mennessään. Aivan ihana lakka kaikin puolin. 




Kuukauden suosikkilakkaus: oli ehdottomasti nämä musta-valko-keltaiset kynnet. Tykkäsin tuosta mustasta leimasta ihan tuhottoman paljon ja muutenkin nämä kynnet ei ehkä ole ihan in season, mutta omaa silmääni nämä miellytti ehdottomasti eniten. Kommenttien perusteella myös lukijat tykästyivät näihin lakkauksiin. 

Tässä kuussa myin: yhteensä 99 lakkaa. Pari suurempaa lakkapakettia + muutaman yksittäisen. Tämän lisäksi kiertoon lähti pari leimauslaattaa, kasa glittereitä ja toinen kasa muunlaisia kynsikoristeita.  

Tässä kuussa ostin: yhteensä 20 lakkaa ja 2 leimauslaattaa. 

Lopputuloksena tammikuun myytyjen ja ostettujen suhde oli siis enemmän kuin loistava ja tästä on hyvä jatkaa kohti loppuvuotta. Muiden kuukausien osalta saldo tuskin tulee olemaan näin hyvä, mutta ainakin voin ajatella, että tällä hetkellä olen voitolla myytyjen ja ostettujen suhteessa. 

Tässä kuussa julkaisin: 11 postausta. Pari enemmän jos olisi päässyt eetteriin, olisin ollut tyytyväisempi, mutten silti valita. 

--- 

Ja pari ennustusta ensikuulle: 

Käytetyimmäksi lakkamerkiksi ennustan: Zoyaa, pian saapuvan (jos posti nyt vaan viitsisi toimia) tilauksen ansiosta

Ostettujen lakkojen lukumääräksi: ehdottomasti liian suurta numeroa 

Erilaisten lakkausten lukumääräksi: noin viittätoista   


Tältä näytti siis tammikuu niin Playing With Polishin puolella, kuin behind the scenes, koska niin kuin mainitsin, kaikkea en yksikertaisesti ehdi kuvata / listätä blogin puolelle. 

Jos muilla sattuu olemaan ehdotuksia / ajatuksia siitä, miten tätä postaussarjaa voisin parantaa, ehdottomasti saa ilmaista mielipiteensä kommenttiboksin puolella. Jos esimerkiksi olen unohtanut täysin jonkun kiinnostavan kategorian listaltani, voin aina lisätä sellaisen tuleviin postauksiin. Joten sana on vapaa, mielelläni kuulen mitä mieltä lukijat ovat tämän tyyppisestä postaussarjasta :) 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...