Näytetään tekstit, joissa on tunniste crelly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste crelly. Näytä kaikki tekstit

14.6.2016

To Peach His Own


Jos pitäisi nimetä yksi väri, joka ei koskaan ole ollut suosikkini kynsillä, se olisi persikan sävyt. Ja jos pitäsi valita yksi viimevuosien suosituimmista kynsilakkakoostumuksista, jolle lämpenin tosi hitaasti, olisi se crellyt, joissa on glitteriä seassa. Nauratin jopa itseäni eilen kynsien lakkausta pohtiessa päätymällä kaikista mahdollisista lakoista juuri KBShimmerin To Peach His Owniin. 


Päätin tosiaan eilen olla välittämättä kaikista kokeilemattomista lakoista, koska mulla oli nyt haluan jonkun Emily de Mollyn crellyn kynsille -fiilis. Saattoi johtua parista vanhemmasta EdM kuvasta, jotka viime aikoina olen instaan lisännyt, mutta ehdottomasti halusin sellaisen kynsille. Lopulta tulin tosin siihen tulokseen, että mun EdM:n crellyistä ne jotka blogissa ei vielä ole esiintyneet ei nyt nappaa ja suurin osa merkin lakoista mulla onkin glittereitä. En tiedä miksi sillä olisi ollut väliä, mutta päätin, että asia on näin.

Siirryin siis KBShimmereiden laatikolle ja se ei onneksi pettänyt mua. To Peach His Own ei sävynä ole sitä ominta minua, mutta tuo pinkkien, lilojen, vihreiden ja keltaisten glittereiden kombo on mielestäni täydellinen tähän lakkaan. Lisäksi kun tämä on niitä versioita, joita on helppo käsitellä ja joissa glitter levittyy tasaisesti ilman ärräpäitä eikä sitä tarvitse kalastella tai asetella paikalleen. Tästä lakasta on vaikea olla pitämättä! 


Mulla oli ehkä pieniä erimielisyyksiä leimauslaattojen kanssa ja vasta kolmannesta sain oikeasti leimat nousemaan kynsille saakka. Luulen että tähän vaikutti lähinnä väsymys, mutta oikeastaan olin ihan tyytyväinen, että vasta nämä perhoset suostuivat yhteistyöhön. Nyt ei kaunis lakka peity liikaa, mutta musta tuo kuitenkin kivan kontrastin hempeälle lakalle. 


Kynsillä:
KBShimmer - To Peach His Own
Pueen - 111 & Essence Stampy Polish Black

31.5.2016

Kiko swatches vol. 1 (#298, #506, #489)

Kiko on merkki, johon tutustuin muistaakseni 2011 syksyllä asuessani Pariisissa ensimmäistä kertaa. Itse olen hiukan hidas lämpeämään uusille merkeille, etenkään halvemmille sellaisille, mutta Kikon kohdalla hinta ja laatu on asettu niin kohdilleen ettei tosikaan. 

Samasta syystä mulle on kerääntynyt melko kasa Kikon lakkoja, suurin osa ihan peruskokoelmaa ja jonkin verran myös kausisävyjä eri kokoelmista. Mielessäni on jo jonkun aikaa hautonut ajatus lakkojen swatchaamisesta, koska varsinkin vanhoista core kokoelman lakoista on välillä vaikea löytää kuvia. Omat kuvani eivät tietenkään vedä vertoja taitavampien kuvaajien swatcheille, mutta ehkä nämäkin voivat joitain ihmisiä auttaa.

Yli pari sataa Kikon lakkaa omistavana tämä prosessi tulee viemään itseltäni ehkä loppu elämän, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti tulen jakamaan näitä myös blogin puolella. Ajatus on inspiroitunut Heidin kunnioitettavan kokoisesta Gina Tricot lakkojen kokoelmasta ja niiden swatcheista ja ehkä jalostunut siitä, etten viime talvena koristellut kynsiä laisinkaan, (mikä varmasti välillä jatkuu myös Suomessa), enkä jotenkin koe mielekkääksi julkaista postausta vaan yhden swatch-kuvan verran. Jos siis laitetaan kolmet lakat eetteriin / postaus, voisi ainakin kuvitella, että postauksissa on edes jotain sisältöä... 

Aloitetaan siis ensimmäisillä sävyillä: 

506 Venus Pink


Kikon cremet on omia suosikkejani, koska laatu on hyvää ja hinta ei päätä huimaa; siksi omistankin aika kasan creme-sävyjä Kikolta. Venus Pink on sitä samaa laatua, mitä muut lakat toistaa, helppo levittää, ei juoksentele kynsinauhoille ja vaaleahkon sävyn vuoksi peittävyys saavutettiin kolmella kerroksella. Hyvin perusvaaleanpunainen sävy, ei ihan pastelli, muttei kuitenkaan liian pinkki. (Pahoittelen etusormen kynsiin pesiytyneitä karvoja...). Mulle tämä pinkin sävy edustaa sitä bubblegum meininkiä (tai Barbien kenkien sävyä) mutta en tiedä olenko ainoana mielipiteeni kanssa.




298 Turquoise Micro Glitter 


Mun projektini kohtasi ensimmäisen ongelmansa heti kolmantena päivänä, kun en osannut päättää millä lakkaisin ja randomilla päätin luvun päästäni ja laskin kokeilemattomien lakkojen joukosta mihin pulloon arpaonni osuu. P*rkele taisi olla ensimmäinen ajatus tämän pullon osuttua käteeni. Tykkään lakan ideasta, mutta en tiedä yhtään miten sen swatchaisin / miten sitä kynsillä käyttäisin.

"Luultavimmin tämä tulisi parhaiten esille tumman lakan päällä, mutta toisaalta valkoisen päällä tästä saisi ehkä todellisimman kuvan...". Päätin testata tikulle ja kun tikulla kolme kerrosta vaikutti peittävältä, otin riskin kynsillä... Bad idea. 

Turquoise Micro Glitter on turkoosin sheenin omaava shimmer-lakka, joka tosiaan kannattaa lakata jonkun cremen päälle. Kolmella kerroksella nail line kuultaa vielä vähän läpi ja eniten itseäni häiritsi se kuinka pahasti tämä kylmä kimaltaja riiteli vastaan oman lämpimän ja hiukan ruskettuneen ihoni kanssa. Tämän virheen tehtyäni päätin, että tästä lähtien ne lakat jotka ei kunnolla peitä, tulee lakattua sekä valkoisen, että mustan pohjan päälle... 



498 Pearly Golden Mango


Kikon lakoillahan ei pullossa ole muuta tunnistetta kuin numerointi, mutta verkkokaupasta voi käydä lunttaamassa nimet lakoille, jos ei halua pelkillä numeroilla pelata. Nämäkään nimet ei mitään uniikkeja ole vaan lähinnä kuvaavat lakkaa (esim. ultramarine blue, strawberry pink etc) minkä takia olen vähän hämilläni tämän lakan nimestä. Yleensä pearly liite Kikoissa on ollut merkki todella kivasta shimmeristä (kultainen/hopea/lakan sävyinen) mutta tällä kertaa ihan perus creme on nimetty pearlyksi. Miksi? 

Okei, en ehkä anna sen liiemmin häiritä, vaikka olenkin asiaa miettinyt jo pidemmän aikaa, vaan keskityn lakkaan. Pearly Golden Mango ei ole oikeastaan mitään mihin nimi viittaa (vaikka mangossa hedelmän kuoressa punaista onkin, assosiaatio mangosta värinä ei itselleni ole punainen). Lakka on vähän oranssiin/koralliin taittava punainen, jonka koostumus on hiukan crellymäinen. Nätti ja hyväkäytöksinen creme, mutta vaatii kolme kerrosta peittävyyteen. Sävy on kuitenkin kaunis ja kiiltävä, joten anna kolme kerrosta tälle anteeksi. 


Siinä olisi ensimmäiset kolme sävyä. Iskikö joku sävy erityisesti? Oma mielipiteeni on vähän se, että näissä kolmessa sävyssä ei mitään niin erikoista ole, etteikö samanlaisia tulisi vastaan muiltakin merkeiltä. 506 Venus Pink on näistä oma valintani. 

Omistatko sinä ylipäätään Kikon lakkoja vai onko merkki vielä tuntematon sinulle?

30.4.2015

#ablecs15: Out Of The Comfort Zone // Hyvää vappua!


Etukäteen kun ajattelin, luulin, että tämän viikon teemat olisivat yksiä suosikkeja tässä #ablecs15 haasteessa. Oh so bright -teemana toteutui jo alkuviikosta, mutta ne kynnet saavat odottaa julkaisuaan viikonlopulle. Out of the comfort zone taas... noh, törmäsin ongelmaan, että loppuviimein nykyään melko harva asia on oikeasti oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Ennen sinne putosi melkein kaikki nudet ja ruskeat lakat, mutta niistäkin olen oppinut tykkäämään, vaikkei ne edelleenkään pääse kynsille yhtä usein kun muut lakat.

Toinen tekniikka, joka on ollut aika kaukana mukavuusalueelta pitkään on ollut vesimarmorointi ja ylipäätään veden kanssa pelaaminen. Sekin on alkanut viimeisen parin kuukauden aikana luonnistua melko mukavalla tavalla, joten sekin on nyt eliminoitu. 


Ainoa, mitä kynsilläni en koskaan oikeastaan harrasta, on yksivärinen valkoinen lakkaus. Miley Cyrus fiboja ja sitä rataa... Mutta yksivärinen valkoinen lakkaus ei oikein napannut haasteeseen, johon kuitenkin tahdoin jotain koristeluja myös mukaan. 

Sitten keksin: valkoiset crelly-glitterit! Piiiitkän ajan boikotoin kaikkea, missä on valkoinen kermainen pohja ja glitteriä seassa. Nyt kun mietin, taitaa mun kokoelmasta löytyä yhteensä 5 valkoista crelly-glitteristä, joista yhden kohdalla olen vähän epävarma pitäisinkö sen vai laittaisinko eteenpäin. Vähitellen olen siis lämpenemässä näillekin, mutta erilaisia valkoisia crelly-glittereitä on varmasti satoja erilaisia maailmassa, joten edelleen mennään varmaan promilleissa niiden suhteen, joista oikeasti pidän. 


Uusin tulokas on Emily De Mollyn Sugar Free, jonka valkoisessa pohjassa on kaikkea minimaalisesta micoglitteristä keskikokoisiin circle-glittereihin turkoosina, keltaisena ja pinkkinä. Voi nam! Usein indieiden kanssa ongelmana saattaa olla se, että painavimmat glitterit uppoavat pullon pohjalle ja saa harrastaa pientä kalastelua, mutta tässä sitä ongelmaa ei ollut. Oikeastaan päinvastoin, piti katsoa huolella, ettei siveltimessä ole liikaa glitteriä, ettei ne kerrostu kynnelle liikaa. Parempi kuitenkin näin päin ehdottomasti! Näissä kynsissä lakkasin kaksi kerrosta Sugar Freeta yhden valkoisen lakkakerroksen päälle. Ja kyllä, tästä lakasta tykkään! 

Päälle leimasin MoYoun Pro 07 laatasta yksinkertaisen kuvion, mikä ei peittäisi liikaa pohjalakkaa. Paikoittain leimat ei leimautuneet ihan yhtä teräviksi kuin olisin toivonut, mutta ei anneta sen haitata. Ja hei, näillä kynsillä on hyvä juhlia myös vappua!


Kynsillä:
Barry M - White
Emily De Molly - Sugar Free
Konad - Black
MoYou London - Pro 07

Kuun viimeisellä postauksella haluan toivottaa mahtavaa vappua kaikille lukijoille! Tämäkin ajoittain itsensä vanhaksi opiskelijaksi itsensä kokeva ajatteli vetäistä haalarit jalkaa ja lähteä ainakin pikniköimään ulkoilmaan. Tällä hetkellä aurinko yrittää pilkistellä ikkunasta jo sisälle, mikä on melko mukava parannus eiliseen räntäsateeseen ja pariin lämpöasteeseen :) 

19.11.2014

Expecto Patronum


Yksi syy sille, miksi varmasti olin melko hidas lämpeämään indie lakoille, oli se, että minä ja crelly-lakat ei tulla toimeen keskenämme. Melkein jokaisella indievalmistajalla on lakkoja, jotka näyttää toisten kynsillä aivan upeilta, mutta kun saan ne omille kynsilleni, efekti näyttää erikeeperiltä, johon on pudonnyt vahingossa epämääräinen kasa glitteriä. Vaikka rakastan glitteriä ja rakastan glittersandwicheja, nämä build in glittersandwichlakat ei ole mun juttu. 

Tämä lakka, Expecto Patronum, on kuitenkin Dollish Polishin sivuilla listattu heidän myydyimmäksi lakaksi ja pakko sanoa, että kuvien perusteella se näytti ihanalta. Sellaiselta, että se voisi ehkä toimiakin. Ja tämän sitoutuessa Harry Potteriin, joka on ehkä se the fandom, jonka parissa koko lapsuuteni/teini-ikäni olen kasvanut, oikeutin ostamaan tämän itselleni testiin (pre-)halloween alen aikaan. Ainahan sen saisi eteenpäin myytyä tarvittaessa. 


Lakkasin varmuuden vuoksi nimettömään ja peulakoon OPIn It's Frosty Outsidea - jonka keksin tarvita tietysti loogisesti reilu vuosi sen julkaisemisen jälkeen - ja muihin sitten EP:tä. Ja yllätyin positiivisesti: taisin löytää ensimmäisen crelly-pohjaisen glitterin, jonka kanssa ollaan samalla sivulla kerrankin. Tässä glitten on niin pientä, että sitä tulee mukavasti joka kerroksella kynnelle, ja koska glitten asettuu eri lakkakerroksiin, lakalla on ihanasti syvyyttä. Valkea pohja ja vihreä glitter saavat lisäksi yhdessä aikaan ihanan minttuisen efektin ja se kelpaa itselleni paremmin kuin hyvin. Joten sen sijaan, että laittaisin tämän lakan eteenpäin, saa mun alati kasvava indie-kokoelmani taas kerran uuden vavistuksen...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...