13.2.2015

#ablecs15 Will you be my valentine?


Löytyykö täältä internetin ihanasta maailmasta vielä joku, joka ei olisi kuullut Annie, Mirkan ja Katjamarian luotsaamasta Finnish(able) Nail Art -haasteesta? Tuskin, mutta avataan asiaa kuitenkin parilla lauseella: haasteessa on tarkoitus tehdä kaksi manikyyriä viikossa annettujen teemojen pohjalta, ja uusia haasteita riittää aina toukokuulle saakka. En ala venyttämään tätä postausta kilometrin mittaiseksi, joten tässäpä olisi linkki Annien postaukseen haasteesta, josta löytyy kaikki oleellinen info. 

Mä olisin halunnut ottaa tähän osaa jo viime syksynä kun ensimmäinen versio haasteesta pyöri blogimaailmassa, mutta silloin haaste alkoi niin huonoon kohtaan itselleni, että päätin jättää koko homman väliin. Noh, niin kuin sanottu, on tämä kevät samanlainen kuin viime syksy, mutta moninkertaistettuna vielä muutamaan kertaan, joten en tiedä miten aika ja resurssit riittää mihinkään kovin monimutkaiseen, mutta ainakin johonkin yksinkertaiseen on aina aikaa, kuten tässä manikyyrissä. Viime keväänä kun totetutin 31 päivän haastetta, huomasin tykkääväni siitä, että lakkauksilla oli joku teema annetuna ja se usein sai itseni tekemään monipuolisempia kynsiä, joten katsoo miten tämän haasteen kanssa käy. 




Koska minkäänlaiset glittermuotoja sisältävät päällyslakat pääsevat vain harvoin käyttöön, ajattelin, että teemana ystävänpäivä olisi otollinen aika laittaa sydämet kynsille. Ajattelin yhdistää OPIn Bearest Of Them All:n ja Lights Of Emerald Cityn, jotta saisin kysille sekä sydämiä, että neliöitä. Yllätyin itseasiassa siitä, että tuossa Emerald Cityssä myös irridescent glitterhippuset on pieniä neliöitä. 

Välillä tuntuu, että neliöglitteristä on tulossa vähän samanlainen ärsytys monille, kuin mitä tikkuglitter yleisesti on. En tiedä miksi, mutta minä tykkään neliöistä, jos glitterissä on luultavimmin kulmia kuitenkin, onko sillä niin väliä onko niitä kulmia kuusi vai neljä? 


Pohjaksi OPIn ihana We'll Always Have Paris joka nyt sattuu olemaan uusin suosikkini todella tummien punaviolettien listalla. Ihan täydellinen sävy silloin kun haluaa selkeää tummuutta, muttei kuitenkaan musta kovuutta.

Tänään luennolla kynsiä tuijoteltuani aloin miettiä, että näissä on jotain tutun oloista ja hmm, olinkin yhdistänyt samat lakat ilman tuota Emeraldia tuossa pikkujoulujen aikaan. Tästä voisi siis päätellä, että joko A) mulla alkaa muisti pettämään tai B) nämä lakat vaan yksinkertaisesti toimivat loistavasti keskenään... Haluan uskoa viimeiseen... 


Kynsillä:
OPI - Lights Of Emerald City
OPI - We'll Always Have Paris
OPI - Bearest Of Them All

Nyt on siis haaste potkaistu käyntiin myös Playing With Polishin puolella... Miltä kuulostaa? Ketkä muut on tarttuneet haasteeseen? 

11.2.2015

In your face! I'm Green!


Tammikuun puolella ostin kirpparilta viiden China Glazen setin super halvalla, lähinnä tämän yhden lakan takia, jota olen himoinnut jo pitkään, mutta jota ei koskaan ole tullut tilattua. Uskon harvoin kun joku kertoo tietyn lakan koostumuksen olevan huono ja tykkään muodostaa itse mielipiteeni asioista. Jääräpää, mikä jääräpää. Silti jostain syystä olin päättänyt uskoa, että Grass Is Lime Greener on kamala lakattava.

Niimpä sitten melkein pari viikkoa tuijottelin tätä lakka telineessä, ja mietiskelin, et joo, lakkaisin tolla, jos se ei olisi niin kamala lakattava... Miksi minä edes ostin sen, jos kammoan jo sen testaamista? Logiikka ei selvästi asu tässä osoitteessa. 


Yksi päivä muutaman hetken lakkaa haikaillen tuijotettuani, päätin sitten tarttua pulloon taisteluasenteella. Olin tosiaan valmistautunut suunnilleen siihen, että kun saan ensimmäiset lakkapisarat kynsilleni, ne ottaa pienet jalat alleen ja lähtee maanpakoon kauas kynsiltä huutaen samalla apua lähistöllä olevilta lakkapulloilta. Ehkä oli ihan hyvä, että olin kuvitellut pulloon pienen vihreän monsterin, sillä verrattuna siihen mitä oletin tämän lakan olevan, yllätti tämä positiivisesti.

Okei, ensimmäinen kerros oli aika karua katseltavaa kynsillä ja siinä vaiheessa mietin hetken tuleeko tässä kesää ollenkaan, mutta toinen, paksuhko kerros pelasti kaiken ja siinä kohtaa sovittiin, että ollaan kavereita keskenämme. Päälle vielä kerros Maybellinen Chalk Dustia, mun ultimate suosikkiani mustavalko-toppereista ja olin enemmän kuin tyytyväinen. Lakkaushetki, jota luulin kamalaksi, osoittautuikin melko harmittomaksi ja nopeaksi, ja lopputulos on ihana.

Ja tuo väri! Ihana neon-pastelli-creme! Bleached neons taisi olla Maybellinen samantyyppisten lakkojen kokoelman nimi, ja johonkin samaan kategoriaan tämä menee. Pitääkin tutkia tarkemmin China Glazen viime vuosien kokoelmia, muistaakseni sieltä pitäisi pari vähän samantyyppistä lakkaa löytyä. 


Kynsillä: 
China Glaze - Grass Is Lime Greener
Maybelline - Chalk Dust 

7.2.2015

Kiss Me At Midnight


Helmikuuta on kulunut vasta viikkoa, ja musta tuntuu, että tän alueen postimies on jo ihan kyllästynyt raahaamaan ties minkämuotoista kirjettä ja pakettia tähän osoitteeseen. Hups... Näissä kynsissä pääsi testiin heti kaksi asiaa, joilla kokoelmani on rikastunut viimeisen viikon aikana: OPIn Kiss Me At Midnight ja Bornprettystoren leimauslaatta.

Mimaxilla on tässä kuussa tarjouksena erä OPIn ja Orlyn lakkoja aika hyvään hintaan, jos kotimaista suosii. OPIlla on hintaa 6,98e ja Orlyllä 6,75. Vielä viime viikonloppuna kaupassa oli todella huonot kuvat lakoista, mutta nyt kun uusiksi katsoin, oli pullokuvat vaihtuneet kaikkien tuotteiden kohdalle helpottaen ostopäätösten tekemistä. Itsehän nappasin kolme lakkaa tarjouksesta, joiden kaikkien valmistus on jo lopetettu ja olin tyytyväinen ostoksiini. Äsken kun tarkastin niin ainakaan tätä Kiss Me At Midnightia ei enää ole heillä jäljellä.


Kyseessä on kuitenkin taivaansininen tekstuuri, jossa on hopeaa hex-glitteriä seassa. Tämä on julkaistu alunperin OPIn 2013 holiday kokoelmassa (Mariah Carey) viiden muun tekstuurin ja 12 muun lakan ohella. Alunperin tämä sininen ei kiehtonut omaa silmääni yhtään ja sivuutinkin sen tyytyväisenä, mutta törmäsin lakkaan taas Phoeben Saturday Random Swatchfestiä youtubessa katsellessani ja päätin, että jos tuo lakka joskus vielä kävelee vastaan kohtuulliseen hintaan, ostan sen, sillä aika ihana sininen lakka loppuviimein kumminkin on. 

Ja laadultaankin tämä oli ihan mahtava. Kaksi kerrosta peitti loistavasti ja pysyi kynsillä todella hyvin ilman minkäänlaisia kulumia kahden päivän ajan (mulla nykyään alkaa lakat yleensä lohkeilla viimeistään toisna päivänä lakkauksesta) ja toisen päivän iltana leimasin vielä kiireessä lakan päälle, jotta sitä katselisi vielä yhden päivän. Koskahan viimeksi olisin kulkenut kolme päivää samoilla lakkauksilla? 


Leimat taas nappasin kynsille alkuviikosta saapuneesta Bornprettystorelta saadusta BP-15 laatasta. Mä olen joskus hyvin kauan sitten tehnyt yhteistyötä saman yrityksen kanssa, muistaakseni vuosina 2010-2011, jolloin asiat sujuivat hyvin mutta oma ulkomaille muutto pisti blogin tauolle. Nyt kun olen taas päässyt ainakin melko tasaiseen postailuun taas käsiksi, päätin suostua yhteistyöpyyntöön jälleen.

Kaupan valikoima on monipuolistunut hurjasti tässä muutaman viime vuoden aikana ja etenkin leimauslaatat näkisin suurena plussana, joka erottaa BPS:n monesta muusta ebay-myyjästä, jonka kynsikoristevalikoima voi olla hyvin samankaltainen.

Tämä ensimmäinen laatta, jota kokeilin, toimi todella mukavasti leimauksessa. Itseasiassa en muista, koska olisin saanut yhtä nopeasti ja helposti nostettua 10 kertaa saman kuvion kynsille ilman, että yhtäkään leimaa pitäisi uusia. Kohdistus - tai sen lievä epäonnistuminen -  johtui leimaajasta niin kuin aina. Pitäisi vaan hommata se suorakulmainen pehmeä stamperi jossain kohtaa.

Tällä kuviolla, jolla leimasin on kokoa 15mm x 20mm, eli ainakin omille nysäkynsilleni kokoa oli enemmän kuin tarpeeksi. Se, mikä isteäni ei miellytä, on kuvien vaihteleva koko. Tässäkin laatassa tämän kuvion lisäksi Marilynillä ja kokoa 13mm x 17mm ja linnulla 15mm x 19mm. Myös toisessa saamassani laatassa toistuu erikokoiset kuviot. Tällähetkellä kun omat kynteni on lyhyet, ei muutaman millin heitoilla kuvioissa ole kovin suurta merkitystä, mutta niille, joilla kynnet on pidemmät, on muutamallakin millillä merkitys. Lisäksi toivoisin, että jokaisen tilattavan laatan kohdalla ei tarvitsisi googlettaa uudelleen kuvioiden kokoa vaan voisi luottaa yhteen "standardiin", joka pysyisi samana laatasta toiseen.


Laatta oli pakattu ihanaan pikku pahvikoteloon, joka omaan silmääni on mukava lisä, mikä helpottaa pyöreäreunaisten laattojen säilytystä, sekä suojaa sitä vähän naarmuilta. Kuten kuvasta voi huomata, kirkas päivänvalolamppu on aika armoton kaikkia naarmuja kohtaan, joita käyttämäni metalli scrapa sai aikaan. Tämän tottakai voisi välttää muovisella scrapalla, mutta olen niin tottunut tuohon metalliseen, että sillä mennään ainakin nyt toistaiseksi. Eihän ne naarmut ole kuin kosmeettinen haitta...

Kuten varmasti muistakin blogeista olette huomanneet, Bornprettystore tarjoaa lukijoilleni 10% alennuksen koodilla AZNW10. Koodi löytyy myös sivupalkista tulevaisuutta ajatellen :)

Kynsillä:
OPI - Kiss Me At Midnight
Bornprettystore - BP15 leimat
Konad - valkoinen leimalakka

// Disclaimer: en hyödy yhdenkään postauksessa esiintyvän linkin klikkailusta millää tavoin// 

5.2.2015

Mirror mirror on the wall...


Kynsilakkamaailmassa tuntuu aina olevan joku tietty asia (tai joskus useampiakin) pinnalla, joka sitten saa hypeä aikaan ja anakin itseni usein seuraamaan muita kuin hai laivaa. Myönnän, mulle on helppo markkinoida asioita ja olen sitä tyyppiä, joka ajattelee, että "kun muut on niin innostuneet näistä, on siihen oltava syy ja ehkä minäkin testaan". Ja sitten taas huomaan naputtelevani salasanaa paypaliin ja mietin, kuinka onnellisen tietämätön olisin näistä "pakkohankinnoista" ilman blogeja, facebookia ja instagramia... Toisaalta taas, olisin myös missannyt monta hyvää tarjousta, alekoodia ja upeaa lakkaa, ellei seuraisi sosiaalista mediaa. Kolikollahan on aina kaksi puolta... 

Viime vuoden puolella hurmannut ihastus oli Cirquen Mirror Mirror. Mä en hetkeäkään väitä etteikö se olisisi kaunis, itseasiassa tuo on todella ihana lakka, mutta... mä odotin tältä enemmän. Se on ihana, mutta olin jotenkin mielessäni kohottanut tän sellaiselle luksusta pullossa tasolle, että lakatessa fiilis oli vähän njäh. 


Mietin tosin, että voisiko tuohonkin vaikutta se, että nämä lakkaukset epäonnistuivat aluksi ihan täysin. Nimettömässä ja pikkusormessa oli combona Chinan Something Sweet ja OPIn Happy Anniversary, jotka ei tuntuneet koskaan kuivavan ja rutistuivat ihan täysin. Mökötin siis kynsilleni ensiksi 24 tuntia ennen kuin ehdin vaihtamaan tuon pinkin Madison Ave-Huen noihin sormiin ja kas, heti näyttää kivemmalta. Itseasiassa näitä kuvia katsellessa lämpeän tuolle Mirrorille taas vähän enemmän. 

Voisiko siis olla, että se psykologinen epäonnistumisen tunne, jonka ensimmäinen versio kynsistä aiheutti, vaikuttaa myös siihen, että omat fiilikseni Mirroria kohtaan ovat vähän laimeat? Tiedä häntä, mutta olen ainakin päättänyt antaa tuolle lakalle vielä uuden mahdollisuuden ja eiköhän se kokoelmassani muutenkin pysy - jo pelkästään sen takia, että en omista toista vastaavaan lakkaa :) 


Kynsillä:
Cirque - Mirror Mirror
Essie - Madison Ave-hue
Water Decals

2.2.2015

Tammikuun tilastoja

"Pitäisi varmaan alkaa pitää jotain vihkoa, mihin kirjoittaa aina käytetyt lakat ja laatat kuvaamisen yhteydessä, koska ainakin tällä hetkellä "julkaisuviive" kuvilla tuntuu olevan noin 1,5 viikkoa ja se on selvästi ihan liian pitkä aika itselleni muistaa asioita... " 07/01/15

En tiedä onko all time low lainata jotain, jota blogissani kirjoitin allekuukausi takaperin. Silloin sen tammikuun alkupuolella, joka kestä kuusitoista vuotta vähintäänkin. Kirjoitin lähinnä tajunnanvirtana, että pitäisi varmaan alkaa pitämään listaa siitä, millä lakkailee, mutta sitten tajusin kaksi asiaa A) uusi vuosi oli juuri alkanut, joten kerrankin voisin aloittaa projektin järkevässä vaiheessa ja B) mä tykkään listoista, numeroista, taulukoista, tilastoista yms. asioista.

Joten ei kun tuumasta toimeen. Kaivoin esiin kaapin pohjalle lojumaan jääneen A5 kansion, joka olisi kokonsa puolesta ihana mahtuessaan melkein laukkuun kuin laukkuun, mutta pidemmän päälle ihan liian pieni mun opintoja ajatellen. Nyt se toimittaa kynsi-kansion virkaa siis. Tiedän, että kaiken tämän voisi luultavimmin tehdä excelillä noin 20 kertaa helpommin, mutta minä ja excel vihataan toisiamme sellaisella intohimolla, että minähän en exceliä avaa ellei ole pakko. Toinen syy myös on se, että mä olen huono avaamaan ja päivittämään dokumentteja koneella, mutta luentolehtiön ollessa yöpöydällä, tulee päivittäin sinne helposti kirjattua lakat joita on käyttänyt - jonka jälkeen ne saa siivota laatikoihin, eikä tilanne ole se, että kaikkien julkaisemattomien kuvien noin 50 lakkapulloa pyörivät pitkin pöytiä. 


Tällä hetkellä mun kansiossa on 4 eri välilehteä. 

Ensimmäisenä löytyy lista lakkauksista, joita olen toteuttanut. Kaikkea ei aina tule kuvattua, mutta paperilta ne löytyy. 


Sen jälkeen löytyy lista ostoksista hintoineen ja postikuluineen. Rehellisesti sanottuana mua vähän hirvittää joskus koittava mahdollisuus laskea esim koko vuoden aikana kulunut raha kynsiin, mutta noh, annan siihen ainakin itselleni mahdollisuuden.

Tarkkoja rahasummia en blogissa kuitenkaan tule kertomaan, joitakin saattaa kuvissa vilahdella. 

Ostoksien lisäksi kolmannella välilehdessä löytyy myös myydyt lakat. Voi sitten katsoa, pysyykö tulevien ja lähtevien virta edes suunnilleen samanlaisena. 


Neljänneltä välilehdeltä löytyy tukkimiehen kirjanpito siitä, mitä merkkejä on tullut käytettyä ja minkä verran. Eli tammikuussa esimerkiksi tuli avattua lakkapulloja 52 kappaletta. Tämä tarkoittaa siis, että kaikissa tammikuun lakkauksissa käytin yhteensä 52 lakkaa, jokin lakka tosin saattoi esiintyä useammin kuin kerran kynsillä. 

Alku oli pientä informaatiota tästä projektistani, mutta tästä loppupostaus on sisältöä, jonka ajattelin kirjoittaa aina kuun lopuksi blogiin kertoakseni mitä kuun aikana tuli tehtyä, millaisia lakkoja käytettyä ja mikä sykähdytti eniten.

Tammikuussa

Lakkasin kynteni yhteensä: 21 kertaa 

Näistä koristeltuja lakkauksia oli 14 ja pelkkiä swatcheja 7. Stressin keskellä pieni kynsienlakkaustuokio oli monena arki-iltana se asia, joka sai mielen rauhoittumaan ennen nukkumaanmenoa.  

Lakkauksissa käytin yhteensä: 52 lakkaa 

Skittletet oli kovassa suosiossa silloin kun ehdin vain miettiä lakkauksia edes hetken. Koristelutyyleinä leimat ja vinyylit olivat eniten suosiossa. 



Käytetyin lakkamerkki oli: KBShimmer 9 eri lakan käyttökerralla

Tämä johtui pitkälti isosta KBShimmer-tilauksesta joulukuun puolella, joista käyttämättömiin oli jäänyt useampi KBShimmer vielä tammikuun puolelle. Myös tammikuun ostoksien uuden KBS:t pääsi jo kynsille edustamaan. 

Muut lakkamerkit, joita tuli käytettyä paljon tässä kuussa olivat China Glaze ja OPI kahdeksalla käyttökerralla, sekä Barry M seitsämällä käyttökerralla. 




Kuukauden suosikkiostos: oli ehdottomasti Kikon Sun Pearl 430 Chili Pepper Red, jota olen jo pitkän hetken etsinyt kokoelmaani. 

Käytetyin lakka: oli Kikon 389 Mint Milk. Essien Blanc olisi pitänyt tälle seuraa valkoisena käytetyimpänä lakkana, mutta omissa lakkauksissani musta ja valkoinen toistuu niin useasti, että uskon tilastojen kannalta olevan mielenkiintoisempaa oikeiden värilakkojen käyttö kuin mustan ja valkoisen toistaminen käytetyimpinä joka kuussa.

Lemppariswatch: oli yllättävästi Dollish Polishin Santa! OMG! I Know Him! I Know Him!. Tunnetusti en ole crelly-glittereiden ystävä, mutta tämä täydellinen itsenäisyyspäivälakka hurmasi koostumuksellaan ja lopputuloksellaan itseni. - swatch-kuva alla - 

Kuukauden suosikki: Picture Polishin Paris lakalla toteutettu lakkaus epäonnistui vuotavien vinyylien takia niin, että siitä ei koskaan kuvia arkistoihin päätynyt. Itse lakkana taas Paris vei mun sydämen mennessään. Aivan ihana lakka kaikin puolin. 




Kuukauden suosikkilakkaus: oli ehdottomasti nämä musta-valko-keltaiset kynnet. Tykkäsin tuosta mustasta leimasta ihan tuhottoman paljon ja muutenkin nämä kynnet ei ehkä ole ihan in season, mutta omaa silmääni nämä miellytti ehdottomasti eniten. Kommenttien perusteella myös lukijat tykästyivät näihin lakkauksiin. 

Tässä kuussa myin: yhteensä 99 lakkaa. Pari suurempaa lakkapakettia + muutaman yksittäisen. Tämän lisäksi kiertoon lähti pari leimauslaattaa, kasa glittereitä ja toinen kasa muunlaisia kynsikoristeita.  

Tässä kuussa ostin: yhteensä 20 lakkaa ja 2 leimauslaattaa. 

Lopputuloksena tammikuun myytyjen ja ostettujen suhde oli siis enemmän kuin loistava ja tästä on hyvä jatkaa kohti loppuvuotta. Muiden kuukausien osalta saldo tuskin tulee olemaan näin hyvä, mutta ainakin voin ajatella, että tällä hetkellä olen voitolla myytyjen ja ostettujen suhteessa. 

Tässä kuussa julkaisin: 11 postausta. Pari enemmän jos olisi päässyt eetteriin, olisin ollut tyytyväisempi, mutten silti valita. 

--- 

Ja pari ennustusta ensikuulle: 

Käytetyimmäksi lakkamerkiksi ennustan: Zoyaa, pian saapuvan (jos posti nyt vaan viitsisi toimia) tilauksen ansiosta

Ostettujen lakkojen lukumääräksi: ehdottomasti liian suurta numeroa 

Erilaisten lakkausten lukumääräksi: noin viittätoista   


Tältä näytti siis tammikuu niin Playing With Polishin puolella, kuin behind the scenes, koska niin kuin mainitsin, kaikkea en yksikertaisesti ehdi kuvata / listätä blogin puolelle. 

Jos muilla sattuu olemaan ehdotuksia / ajatuksia siitä, miten tätä postaussarjaa voisin parantaa, ehdottomasti saa ilmaista mielipiteensä kommenttiboksin puolella. Jos esimerkiksi olen unohtanut täysin jonkun kiinnostavan kategorian listaltani, voin aina lisätä sellaisen tuleviin postauksiin. Joten sana on vapaa, mielelläni kuulen mitä mieltä lukijat ovat tämän tyyppisestä postaussarjasta :) 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...