31.10.2009

China Glaze - Atlantis




Tarkoitus oli palata blogin pariin viimeistään huomenna, mutta empä pystynyt pitämään lupaustani. Sain nimittäin eilen sikainflenssarokotteen ja vasemman käden liikuttaminen oli lähes mahdottomuus ja sen takia en pystynyt läppärini kanssa taiteilemaan oikeastaan mitenkään. Tälläkin hetkellä tosin makaan sängyn pohjassa aivan kamalan flunssan kourissa, mutta yritän nyt silti jotain kirjoittaa. Ottaen huomioon, että katselin Greyn Anatomian viidennen kauden viimeisen kolmen päivän aikana kokonaan ja loppuaika on mennyt nukkumiseen, on tämä ihan terapeuttista vaihtelua tämänhetkiseen arkeeni.




Atlantis oli toinen niistä Ghinan glittereistä, joista olin eniten innoissani. Yleensä juuri tuollaiset turkoosit on niitä, mistä pidän eniten, mutta syytä tai toisesta olen vain katsellut tätä yöpöydälläni vaikka kuinka pitkään uskaltamatta käyttää tätä. Tämä on melko ohutpohjainen turkoosi, jossa on pientä hopeaa ja turkoosia glitteriä. Nätti pullossa, vielä nätimpi kynnellä. Laitoin tämän alle kerroksen Chinan Turned Up Turquoisea, ettei tämä jäisi liian läpikuultavaksi. Upean ja nätti lopputulos ja kahdella kerroksella päälyslakkaa ei kynnen pintakaan jää epämiellyttävän rosoiseksi. Päälle rupesin taas sohimaan viivoja nail art lakalla ihan ilman selkeää päämäärää ja lopputuloksesta tuli ainakin omaan silmääni tosi kiva. Olisin voinut jatkaa koko kynnelle saman kuvion, mutta en eilen ehtinyt. Joku toinen päivä sitten.

---




I had every intention to write this yesterday but after getting my swine fly vaccine, I was barely able to move my laft arm at all. So typing was impossible, hence no post yesterday. And the fun part is that I'm having a terrible cold right now so I'm not feeling good at all. For the past days I've been just sleeping and watching the fifth season of Grey's Anatomy (I've watched the whole season in just three days) so blogging feels like therapy to me right now :D




Atlantis was one of the glitter polishes that I was most excited about. Usually I like everything teal or turquoise colored and Atlantis wasn't an exception. For some reason I've had this on my nightstand for the longest time but I just haven't tried it yet. The polish has quite sheer teal colored base and tons of fine teal and silver glitter. I started this mani with thin coat of Turned Up Turquoise by China Glaze so it wouldn't look too sheer. After three coats of Atlantis the mani looks really nice and sparkly. I ended up playing with my liquid silver nail art polish. I didn't even have a pattern on my mind at first so I started up drawing random lines and this is what I came up with. I like the pattern and I think I'll try doing the pattern on my whole nail some day. 

4 kommenttia:

  1. Atlantis is such a nice color! And I like the pattern you've drawn on your nails too, it complements Atlantis really well. What did you use to draww those lines?
    I'm still not sure about that swine flu shot, especially for my baby son. Did you get any side effects?

    VastaaPoista
  2. I used one of thone nail art polishes with really thin brush. I'm actually probably writing a post about those some day in the near future (I already have the pictures taken, but haven't had time to write the text) so more information about those is coming (:

    I was doubtful about the swine flu shot too but I work in vaccine research center and I've seen the vaccine been tested for the past three months, so I ended up taking it. My body usually always reacts really strongly on all vaccines so it was no surprise for me that my hand got really sore. It still is but I think it's worth it. Better to have your hand sore for a few days than actually get the swife flu.

    VastaaPoista
  3. Täälläkin rokotetta pohditaan, lapsille nyt ensin... Vaikeaa :)

    Mutta i h a n a t kynnet! Pitäisi harjoitella jotain konadilla mutta ei tunnu hermot ja aika riittävän :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä mäkin nuoremmille sisaruksilleni ensisijaisesti tuota olisin tahtonut ja itse nyt hoitohenkilökuntana jouduin ottamaan. Jos jossain toisaalla työskentelisin, olisin varmaan pohtinut pidempään.

    Ja kiitos kovasti (: mä en kovin paljoa ole konadilla ehtinyt kanssa leikkimään, mutta noilla nail art lakoilla yleensä mennään. Pitäis tehdä enemmän, mutta kun se tosiaan ottaa sitä aikaa

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...