22.2.2011

Minä & kynnet = ikuinen taistelu toisiamme vastaan

Ryöstin nyt erittäin julmasti ja häpeilemättömästi Sonnelta hänen minä kynsibloggajana memen. Idea oli ihana, joten totta kai halusin myös toteuttaa sen. Varsinkin näin kun viimeiset kolme tuntia olen harrastanut lakkojen swatchaamista blogia varten ja tällä hetkellä energia kuvien muokkaamisesta on aika nollassa. Sitä paitsi, minähän tykkään jaaritella, joten here we go:

1. Minä ja mun kynnet ei olla ikinä samalla aaltopiuudella. Ne ovat mulle ikuisesti loukkaantuneita vuosia, ja taas vuosia, kestäneestä pureskelukaudesta. Lopetin pureskelen vasta kiinnostuessani kynsistä ja uskon, että saattaisin palata takaisin vanhaan tapaan, jos lopettaisin lakkailun. No mutta, kynnet aina lakattuina, ongelma on ratkaistu.

2. Ensimmäisen - ja ainoan - salongissa tehdyn manikyyrini olen saanut Thaimaassa joulukuussa 2006. Sen enempää en ole ammattilaisiin luottanut.

3. En oikein osaa sanoa aikaa, jolloin kiinnostuin kynsien laitosta. Musta lakka tuli kuvioihin joskus vuonna 2007. 2008 kesällä tahdoin ehdottomasti keltaisen lakan provinssiin. 2009 kun muutin Jenkkeihin, lakkakokoelmani räjähti käsiin nopeasti.

4. Kun aloin kiinnostua kynsistä, ajattelin, etten koskaan kaipaisi high endimpiä lakkamerkkejä kokoelmiini. Olin tyytyväinen Sally Hanseneihini ja Maybellinen Dollar Store löytöihin. Parin kuukauden jälkeen löysin kynsiblogit, China Glazen Summer Days kokoelman ja se oli menoa sitten.


5. Ensimmäiset OPI lakkani ikinä olivat Miami Beet, Need Sunglasses? ja Green-wich Village. China Glazelta ensimmäisiä olivat Solar Power, Ruby Pumps ja en muista mitkä kaksi muuta. Neljä niitä kuitenkin olivat.

6. Olen vahvasti sitä mieltä, että merkki ei tee lakasta hyvää ja että esimerkiksi suomesta saa loistavia lakkoja hyvälläkin hintaa. Siitä huolimatta tartun itse usein niihin kalliimpiin merkkeihin, koska vaikka kukaan muu ei tietäisi millä merkillä kynteni lakkaan, tiedän sen itse kuitenkin.

7. Suosikkilakkani ovat suurimmaksi osaksi OPIlta, China Glazelta, Color Clubilta tai Nfu Oh:lta. Mavalan lakkoja en voi sietää.

8. Mun oma filosofiani kynsien suhteen on yleensä "mahdollisimman pitkä" jotka kuitenkaan omalla kohdallani eivät kovin pitkiä kynsiä tarkoita. Pureskelun seurauksena kynteni on aika paljon kärsineet ja nämä ovat heikot, vaikka mitä yrittäisin. Olen oppinut elämään tämän asian kanssa.


9. Katkennut kynsi ei ole itselleni milloinkaan maailman loppu. Ne kasvavat aina takaisin. "En mä jaksa nyt välittää, aamulla voi kuitenkin harmittaa aika paljon", olin sanonut viime syksynä kun humalassa sain vasemman keskisormeni katkeamaan juuresta saakka. Näin mulle kerrottiin seuraavana aamuna kun pohdin kynteni kohtaloa. It's no big deal.

10. Edelliseen viitaten: jotenkin mystisesti onnistun aina humalassa lohkaisemaan kynteni jotenkin, mutta harvoin edes seuraavana aamuna jaksan asiasta välittää. Tämä tosin johtaa siihen, että sukkahousut ja legginssit on usein itselläni melko kertakäyttökamaa.

11. Mun kynsi-ideat syntyvät usein siitä, että istun lakkojeni edessä, nostan niitä vuorotellen silmieni eteen ja pohdin mitä voisin tehdä.

12. Moni joka lukee blogiani, ei varmasti uskoisi, että taiteellisilta lahjakkuuksiltani olen täysi nolla. Mä en osaa hahmottaa mitään kolmiulotteista ja muuntaa sitä paperille tai kynnelle kaksiulotteiseksi. Abstraktius on enemmän mun juttuni.


13. Mun lakkakokoelmani on valtava. Mun pitäisi hankkiutua noin puolista niistä eroon ja jotenkin tuntuu siltä, että helpoin tapa olisi jättää pullot pöydälle auki, antaa lakan kuivua ja heittää ne sitten roskiin. Haluaisin kokoelman, jonka jokainen lakka on mieleeni ja jota jokaista käytän.

14. En voi sietää lohjennutta kynsilakkaa ja siksi vaihdankin lakat todella usein. Kynteni lisäksi tekisivät äkkikuoleman jos niissä olisi paljon paljaita kohtia.

15. Suurin ärsytykseni kynsilakkoja kohtaan tulee vääristä termien käytöstä. Youtuben beauty gurut puhuu usein glitter lakoista "and it has some nice shimmer to it" enkä voi ymmärtää miten vaikeaa on opetella termi glitter? Samoin kuin moni creme lakka on "beautiful matte finish" ja minä taon päätäni seinään huutaen, ettei se ole mikään helvetin matta kun se kiiltää kuitenkin. Tästä on ehkä huomattavissa kuinka helposti minut saa ärsyyntymään.

9 kommenttia:

  1. mulle saa lahjoittaa kynsilakkoja! ;)
    no ei vaineskaan. Kiva blogi sulla (:
    Oon just 2010 vuoden lopussa alotellu kynsien lakkailua! heheh, 33 lakkaa laatikossa.... :D hih

    VastaaPoista
  2. Mulla kanssa ärsyttää ihmiset, jotka ei osaa käyttää asioista oikeita termejä, oli se sitten mikä asia tahansa. :D

    Tuo keltainen ChG on pirun nätti lakka! Ihana pirteän keltainen. :3

    VastaaPoista
  3. minkä niminen tää viimeisen kuvan pinkki opi on? :)

    VastaaPoista
  4. Ano: kiitos (: ja kyllä 33 lakkaa riittää jo varmasti aika pitkälle... ja niin kuin usealla meistä, se kokoelmakin taitaa kasvaa ihan hyvään tahtiin

    Sanna: ihanaa etten ole ainoa, jota toi ärsyttää

    lotta: se on Flower-to-Flower mielestäni

    VastaaPoista
  5. Noita erilaisia kynsilakkatyyppejä on niin hirvittävä määrä, että ainakin musta niistä on todella vaikea pysyä kärryillä. Tiedän kyllä shimmerin ja glitterin eron, mutta ei ainakaan mulla riitä mitenkään aivoja tunnistaa niitä viittä kiljoonaa muuta finishiä :/ Paitsi nyt ihan selkeimmät... Niin siis ihan tämmöisenä sivuhuomautuksena tämä, enhän minä toki olekaan mikään YouTube-kynsiguru :D

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus! :D

    Kiitos kynsiblogien ihanan maailman olen huomannut että lakkakokoelmani lähentelee jo SATAA LAKKAPULLOA. Olen koko ajan luullut että niitä on huomattavasti vähemmän mutta.. väärin luultu. Yritin jo rajoittaa ostamista, kunnes viime lauantaina huomasin että Katy Perryjä sai jälleen Transdesignilta ja sehän oli menoa se.. :D

    VastaaPoista
  7. Papu: juu, siis toi kohta oli lähinnä vaan ärsytyksenä tosta shimmer-glitter ja matta-creme jutusta. Mustakin on ihan turha keksiä kiljoona eri finishiä lakoille, jotka on melkein identtisiä, enkä tarkoittanut sitä, että ärsyyntyisin jos noita kummallisia nimityksi käyttää väärin, musta se, mikä on glitteriä ja mikä oikeesti on mattaa on vaan niin selkeä asia, että jos niitä käyttää väärin, ärsyynnyn kovasti (:

    Celia: noi on ihania noi "nyt en osta mitään kolmeen kuukauteen... kuluu kaksi päivää ja oi mitä ihanuuksia on taas tarjolla ja sitten pohditaan joskus, että niin mikäs se ostolakko olikaan" -kohtaukset :D harrastan niitä melko usein myös itse

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus, voisin itsekin tehdä tälläisen. Toivottavasti ei haittaa ^^

    VastaaPoista
  9. MQ: ei tietenkään haittaa, ryöstinhän minäkin tämän sonnelta

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...