7.6.2016

Kiko swatches vol. 2 (#484, #514 & #528)

Mun oli tarkoitin kirjoitella tätä postausta jo eilen, mutta universumi taas vihasi itseäni ja mut soitettiin töihin kesken aamukahvien. Okei, kello oli puoli yksi iltapäivällä, mutta uhottuani koko sunnuntain töissä, että vapaapäivänäni en tee mitään muuta kun nukun, ei soitto töihin ollut se ihanin asia maailmassa. Neljä edellistä päivää noin 4h/yö unilla alkoivat jo hieman painaa niskassa, joten ihan pelkkä nollauspäivä olisi ollut tervetullut. Onneksi sentään sain nukkua aamulla niin kauan kun nukutti, mutta illalla kotiin päästessäni ei ollut enää fiilistä runoilla postausta esiin. Tänään on onneksi parempi päivä siihen.

Otetaan siis ulos seuraava satsi Kikon swatcheja. Nämä on kaikki vielä tuoreimmasta lakkajulkaisusta, joten kaikkien pitäisi vielä olla saatavilla. Harmi vaan, että Kikolla tuoreimmat peruskokoelman lakat taitavat olla vuodelta 2014, jos oikein muistan. Yritin äsken tehdä kamalaa salapoliisin työtä blogiakistojani selaten ja miettiä koska se viimeinen uusien sävyjen julkaisu olikaan ja päädyin tosiaan tulokseen keväällä 2014. Toivon kovasti, että Kiko päättäisi taas laajentaa tätä peruskokoelmaansa, vaikka vähän huonolta näyttää. 

484 Pearly Peach


Pearly Peach on ihana persikka, joka omissa kuvissani taittaa vähän liikaa oranssiin. Tässä on Kikon pearly sävyille ominaista vahvaa vaaleaa shimmeriähippua, joka tekee lakasta kauniin ja vähän erikoisemman. 

Sävynä tämä persikka riitelee vähän oman ihonsävyni kanssa, joten olettaisin tämän olevan nappivalinta vähän viileämmän / neutraalin ihonsävyn omaaville. Itse lakka on melko paksua ja itselläni oli pieniä vaikeuksia saada tätä levitettyä kauniisti. Paksuudesta huolimatta tämä tarvitsi kolme kerrosta peittävyyteen, joten vaikka sävy on kaunis, lakka itsessään oli vaikeampi työstää eikä siksi noussut mun suosikiksi. 




Pearly Golden Coffee


Tästä setistä yllättäen omaksi suosikikseni nousi Pearly Golden Coffee sävy, vaikka tunnetusti ruskeat ei ole ollenkaan oma juttuni - nudet menee, mutta rehelliset ruskeat ei normaalisti. Tämä lakka oli kuitenkin niin hyväkäytöksinen ja kaunis, että tykästyin tähän ihan kympillä. 

Sävy on puhdas tumma ruskea, jossa on hurja määrä kultaista ja ruskeaa shimmeriä. Kultainen shimmer ei kuvissa toistu koivinkaan hyvin, mutta luonnossa se oli näkyvillä. Lakka oli koostumukseltaan todella mukavaa käsitellä - kaksi helppoa kerrosta riitti peittävyyteen, eikä tarvinnut huolehtia lakan juoksemisesta kynsinauhoille. Erittäin positiivinen yllätys siis. 


528 Ocean Green


Myös tästä lakasta mulla on vain hyvää sanottavaa. Sävy on ihana murrettu vihertävä turkoosi - juuri sellainen, joka ainakin vaatteissa sopii loistavasti omaan ihonsävyyni ja vaaleisiin hiuksiin. Tämä on juuri niitä värejä, jotka ovat pirteitä, mutta eivät hyppää liikaa silmille.

Koostumukseltaan tämä creme oli taas taattua Kikon laatua - kaksi kerrosta peittävyyteen ja lakka levittyi ihanasti sinne minne sen halusinkin levittää. Hyväksyn. 


Siinäpä olisi kolme seuraavaa Kikoa uunista ulos. Kaikki kolme ihastuttivat sävyllään, ja jos ensimmäisen persikan koostumus olisi ollut vielä vähän parempi, olisin antanut kaikille täydet viisi pistettä ja papukaijamerkin.

Mikä nousi lukijoiden suosikiksi näistä? Omistatko itse jonkun näistä sävyistä? 

ps. näihin pariin seuraavaan swatch-satsiin nappasin lakkojan kirjaimellisesti silmät kiinni telineestä ja sävyjä tuli valittua aika laidasta laitaan. Onko lukijoilla kuitenkin mielipidettä, haluaisitteko mielummin yhteen postaukseen aina samantyyppisiä sävyjä, jotta olisi helpompi vertailla lakkoja vai menenkö ihan vaan sen mukaan mitä milloinkin käteen sattuu? Tarkoituksena itselläni olisi lisäillä tuonne kynsilakat -välilehdelle kuitenkin linkki swatcheihin sitä mukaan kun niitä valmistuu, joten riittääkö, että sieltä voi klikkailla nopeasti niiden lakkojen postauksia, joita tahtoisi vertailla? 

2 kommenttia:

  1. Ai vitsit, miks mulla on mennyt ohi tämä swatchpostaus. Olisin ehdottomasti pistänyt omaan tilukseeni tuon kahvilakan! Ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä erityisen ihana, etenkin ruskeaksi lakaksi :)

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...