10.4.2011

Kuvapostaus vol. 2

Pahoittelen, että tää tulee aika myöhässä. Tänhän piti tulla maaliskuun alussa, mutta vedin oman elämäni aika tehosekoittimeen siinä vaiheessa, ja kuvien ottaminen ei vain ollut ensimmäisenä 'to do' listalla silloin. Nyt kun ollaan taas vähän paremmin tasapainossa elämän kanssa, voidaan katsella lisää niitä kuva-juttuja, joita on taas ihan liikaa. Muutama aihe jäi toteuttamatta, mutta muuten tässä ois loput teidän toiveista:

Rumin kynsilakkasävy: 


Wet 'n Wildin mystinen vanha lakka, jossa on läpinäkyvä kuravedenvärinen pohja ja hologlitteriä. Kumma kuin mikä ja ei yhtään imarteleva.

Kynnet ilman lakkaa: 


Mä mietin olenko hullu kun näytän kynteni ilman lakkaa blogissa kun nämä on niin kauniin kellastuneet, mutta annetaan mennä. Näissä on aina lakkaa, joten keltaisuus ei haittaa.

Lempiasusteesi:


Tässä nyt leikitään sillä 'onko kynsilakka asuste' nuoralla taas. Jos kynsilakka lasketaan asusteeksi, valitsisin sen, mutta koska mulle lakka on välttämättömyys, valitsin lempiasusteekseni korut. Ylläolevan ostin Hong Kongista joltain katukauppiaalta, ja rakastan tota paitsi että tuon sydämen toisella puolella lukee muistaakseni "love the lord your god with all your heart luk:". En muista mitkä jakeet nuo on, mutta siis raamatusta kuitenkin pätkä ja minä kun en usko mihinkään mitä siinä kirjassa kerrotaan niin se vähän ärsyttää. (ps. en pyri tällä loukkaamaan, ketään, joka uskoo jumalaan, on se sitten minkä uskonnon tahansa. kunnioitan ihmisten uskoa niin kauan, kun kukaan ei tule mulle kertomaan millä tavalla mun tulisi uskoa). 

Olohuone: 


Vanhempien olohuone kyseessä (koska mun kämpässä sellaista ei varsinaisesti ole) ja joku linssilude parkkeeras myös kuvaan.

Jääkaapin sisältö:


Tämäkin on vanhempien luota. Omassa jääkaapissa on tällä hetkellä varmaan avaamaton pullo salaatinkastiketta, ketsuppia ja pari sipulia. Tykkään erityisesti noista kaljatölkeistä tossa työtasolla, mutta olin liian laiska rajatakseni niitä pois...

Shamppoo ja hoitoaine: 


Tigin Superstarit. Periaatteessa näiden pitäisi tuuheuttaa hiuksia, mitä mun hiukset eivät kaipaa yhtään, mutta sulfaatittomina nää estää mun hiuspohjaa rasvoittumasta ja keventää mun hiuksia. Tykkään. 

Hammasharja:


Vessan kaappi:


Mun kämpän vessassa ei ole kaappia ja koska en viitsinyt ruveta kuvailemaan vanhempieni vessan kaappia teille, huijasin ja kuvasin vessan hyllykön. Hyllyn päälläolevaa lämpösuojaa lukuunottamatta mikään ei ole mun.

Lempiruoka:


Avokadot on parhautta!

Ruma esine / rumin esine, jonka tiedät: 


Tää on vaikea, kun olisin halunnut kuvata tähän Aku Ankasta niitä paiseita/kumpuja/rokkojuttuja mitä ne piirtää niille, koska ne ällöttää mua ihan hirveästi. Mutta kun esineestä oli kyse, oli pakko kuvata äidin haamunainen. Tämä oli alunperin meidän mummon ja mummulassa esillä ja siksi se on äidille tärkeä. Se ei ole kamalan kaunis, mutta ymmärrän hyvin miksi se seisoo olohuoneessa hyllyn päällä. Nuo pienet paperikukkakimput naisen korissa on muuten mun ja mummun yhdessä askartelemia jostain, hmm, 16 vuoden takaa?

Kielesi:


Kieltä oli muuten vaikea kuvata! Koska tiedän, että joku on utelias, niin voin kertoa, että lävistys on otettu noin kolme vuotta sitten, aika pian sen jälkeen kun täytin 18. Olisin voinut ottaa aiemminkin, mutta halusin kunnioittaa vanhempiani ja ottaa sen vasta kun mulla itselläni on täysi vastuu ja valta omasta kehostani. Lävistäminen itsessään ei sattunut yhtään, pari kolme päivää sen jälkeen olivat yhtä tuskaa, koska mulla on muutenkin pieni suu ja kieli oli niin turvoksissa, että sen reunoja reunustivat kauniit painaumat hampaista kun kieli oli niin turvonnut ettei mahtunut hampaiden sisään. Myös pienikin liikahdus vaakasuunnassa sattui ihan mielettömästi. Viikon kesti ehkä parantua ja sen jälkeen on ollut ongelmaton kaveri, jota kyllä rakastan aika paljon.

Silmäni: 


Unohdetaan noi ripsivärit, jotka selvästi on vähän päättäneet karata alaluomille, ja keskitytään siihen kuinka raskas kulmaluuni onkaan.

Ihonhoitotuotteet:


Dermosilin vaahtoputsari meikkienpuhdistukseen ja ihonpuhdistukseen. Lushin Tea Tree Water on tähänasitisista kasvovesistä ainut, joka oikeasti hallistee ihoni öljyisyyttä mukavasti. Kasvovoiden Dermosilin, Lushin Grease Lightning näppylöille ja myös öljyisyyden hallitsemiseen ja Garnirin rollon silmänympärysvoide.

Laukkuni:


Lempivaate:


Ja esteettinen kuvaus jälleen kerran. Lempivaate on Gina Tricotin iso löllökollaripaita, joka onnistuu silti päällä näyttämään kivalta ja nätiltä reutoudestaan huolimatta. Rakastan noita taskuja ja tota pallohelmaa.

Rakkaimmat lakat:


China Glaze OMG-lakat: koska obsessoiduin niistä viime keväänä ja jouduin tekemään aika työn metsästääkseni ne kaikki itselleni.
Tietyt Color Clubit: ostopaikkansa takia
Barry M:t: Lontoo <3
Nfu Oh #54: koska tää on yksi ihanimmista lakoista ikinä
OPI - Teenage Dream: musikki + kynsilakat
OPI - Catch Me In Your Net: ihanin lakka ikinä

Kynsienhoitotuotteet:


Unohdin varmasti jotain oleellista, mutta siis lasiviila, bufferi, kynnenkovettajat, kynsi(nauha)öljyt, cuticle remover ja käsirasvat. 

Rakkain unilelu lapsena:


Vasta tätä miettiessäni tajusin, ettei mulla ollut mitään kovin rakasta unilelua lapsena, mutta tämä siili seisoo edelleen dvd-tornin päällä vahtimassa. Sen nimi on Sipo-siili ja sain sen joskus tarhassa synttärilahjana Villeltä. Ville oli kiva, se oli ainoa poika joka kutsuttiin aina kaikkien tyttöjen synttäreille. Sipo-siili hukkui jossain vaiheessa multa pitkäksi aikaa ja oli onnenpäivä kun löysin sen "vaatehuoneesta" yhden ison repun taskusta. 

Jotain mikä saa hymyilemään: 


Punnat ja liput lempibändin keikalle. Lontoo, tule jo, tule, tule!

Jotain mikä ei toimi:


Jotain mitä tulee mieleen sanasta pehmeä:


Ecotoolsin kasvosiveltimet <3

Lempikynsilakka:


OPI - Catch me In Your Net

Leffan kotelo:


Grease on ultimatelempparileffa. 

Lempi-CD:


Panic! at the Discon A Fever You Can't Sweat Out. Tajusin, että mun kaupastaostettu versio tästä on autossa, mutta tämä box set versio varmaan käy kuvaan kanssa.

Ihanin lamppu:


Ei, mulla ei ole mitään lehmäfetissiä, mutta nämä on söpöjä lamppuja. Vasemmanpuoleinen on Santoriiniltä vuodelta, hmm, oliskohan 2004 tai jotain sinnepäin. Tämä ei ole toiminut pitkään, pitkään aikaan, mutta se on silti söpö. Oikeanpuoleisen ostin 2009 kesällä New Yorkista, Sohosta/Chinatownista kun mun ihan vaan piti käydä yhdestä kaupasta ostamassa pullo Pepsiä, mutta palasinkin tämän söpöläisen kanssa. Hintaa tällä oli muistaakseni vain 20 dollaria ja tämäkään ei ole seinässä koskaan hengaillut, mutta ihana tämä on silti. 

Jotain sanassa ihana:


Kynsilakat on ihania, eikö niin?

Ja sitten niihin jotka jäi kuvaamatta jostain syystä:

Mielestäni kaunis maisema: kaikki mun vanhat kuvat on ulkoisella kovolla, joka ei ole mulla tällä hetkellä tässä, niin en saanut tätä. Kaunis maisema voisi olla Lontoon Camden Townista siitä kanaalista joka siellä on. Katsotaan, jos tänne eksyy toukokuussa kuvaa siitä

Kuva lempikukastasi: mun lempikukkia on liljat ja ajattelin, että niitä on vähän vaikea kuvata ennen kun nyt vasta tätä kirjoittaessani muistan mun yhden muovililjan, joka ois ollut tuolla kaapissa, mutten jaksa nyt kuvata enää sitä ja säätää tähän jatkoksi

Käytetystä topsipuikosta: mä en oikeastaan käytä topsipuikkoja, joten ei oo mitä kuvata (lakkausten reunat siistin siveltimellä)

Kaikki kynsilakat: epäilen etteivät mahtuisi edes yhteen kuvaan...

Pölypallero: tämä unohtui, anteeksi

Kuva joka kuvaa tärkeää laulua: tämäkin unohtui, katsotaan, jos saan kehitettyä tästä kuvan ja voin myöhemmin kuvata

Vanhin kynsilakka: ei ole mukanani tällä hetkellä, mutta kyseessä on GOSHin Yellow Bombay

Varpaat: sori, mutta musta tuntuu todella kummalta kuvata varpaani (siis ilman sukkia) blogiin, siksi tämä jäi toteuttamatta

Tamponi: voitte arvata miksi

9 juttua jäi siis kuvaamatta, mikä on ehkä ihan hyvä prosentti noista melkein sadasta pyynnöstä, joita sain. Mä tykkään oikeesti tehdä tällaisia kaikkia juttuja, joten harmittaa, että tämän toisen toteutus venyi näin pitkälle. Seuraavaksi voisi olla vuorossa kysymyspostaus kun sen edellisen jälkeen on lukijamääräkin tuplaantunut, mutta katsellaan sitä vähän myöhemmin sitten. Ajastelen sen vaikka sitten Lontoon ajaksi.

3 kommenttia:

  1. äly hoi älä jätä , just niiin ;)

    VastaaPoista
  2. Nunanna: niimpä niin :D

    Ano: jep, jollain on ollut kivaa näitä keksiessä :D

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...