10.4.2015

Aloha, onnistuminen!


Musta on jotenkin hauska kirjoitella tätä postausta luonnoksiin samana päivänä kun olen keuhkonnut ensiksi yhden postauksen verran pieleenmenneistä leimoista. En ole ihan varma koska nämä kynnet pääsevät julkaisuun, mutta ajallisesti tämän ja tuon aiemmin linkatun postausen kynsien teolla on väliä noin 20 tuntia. Ensiksi mentiin puuta päin ja ärstti, ja sitten näitä kynsiä tehdessäni en ajatellut mitään, annoin vaan mennä ja lopulta tuijottelin kynsiä hymy naamalla päivän. Ja taidan tuijotella vielä toisenkin, koska tätä kirjoittaessani lakkaus ei ole vielä päätynyt vaihtoon. 

Ehkä noi ensimmäiset kynnet epäonnistuivat juuri siksi, että ne luovuttivat osan awesome-pisteistään tälle lakkaukselle, joka miellyttää ainakin omaa silmääni kovasti. Olen itsekritiikin kuningatar yleensä, mutta nyt voin rehellisesti sanoa: näistä kynsistä mä tykkään - ja ihan kympillä!


Oikeasti mä lähdin rakentamaan lakkausta vähän #ablecs15 haasteen toista temaa, Mint & Pink, varten. Jotenkin siinä lakkoja pohtiessani unohdin kuitenkin ne mintut kokonaan matkasta ja yhtäkkiä mulla olikin kolme viime aikoina hankittua lakkaa käsissäni, baby pink, hot pink ja ihana purppurainen violetti. Näistä kaikki on jo olleet kynsillä jossain muodossa, mutta tykkään hurjasti näistä kaikista, joten saivat luvan päästä kynsille uudestaan hyvin pian. 

Mun ensimmäinen idea oli pyöreä liukuvärjäys, josta olen nähnyt jotain tutoja. You know, vaalein lakka kynnen keskellä ja siitä se sit tummuu reunoja kohti. Ei muuten onnistunut. Perinteinen liukuvärjäys alkaa onneksi olla jo sen verran tuttua puuhaa, että sen uskalsin olettaa onnistuvan. Käänsin suuntaa vain vähän kulmasta kulmaan muotoon ja avot, johan näyttää kivalta. 


Mä olen tottunut tekemään liukuvärjäyksen aina taloussienellä. Monet ei siitä tykkää, mutta se on toiminut mulla. Nyt koitin ensimmäistä kertaa meikkisientä, koska ostan aina 10 kappaleen paketin taloussieniä, otan niistä yhden käyttöön ja hukkaan loput yhdeksän. En tiedä mikä sieniä syövä mörkö tässä taloudessa asuu, mutta jonnekin ne aina tuppaa hukkumaan.

Ensikosketus meikkisieneen vaikutti lähinnä siltä, että se tiiviimpänä imaisi itseensä lakkaa huomattavasti enemmän kuin aiemmin käyttämäni sieni. Positiivisena puolena tosin se, että lakan loppuessa sienestä ja sienen kuivahtaessa se ei tartu kynnelle niin helposti kuin tuo taloussieni. Jatkan siis kokeiluja - etenkin jos löydän jostain kätköistäni ne, luultavimmin 27 sientä, jotka ovat jossain piilossa itseltäni :D 


Kynsillä:
OPI - Suzi Shops & Island Hops
China Glaze - Glow With The Flow
China Glaze - Violet Vibes
Pueen 72 + Konad White

Koska menin ihan go with the flow meiningillä näiden kynsien kanssa, vaikka mitään sen tarkempaa visiota tartuin suunnilleen ensimmäiseen käsiin osuneeseen laattaan laatikosta. Se sattui olemaan Pueenin ihana 72 laatta, jolla taidan olla leimannut edellisen kerran aika tasan vuosi takaperin, mutta joka ansaitsisi ehdottomasti enemmän rakkautta. Vähän epäilin aluksi kuinka hyvin ohut leima näkyy 
kynnen tyvestä melko vaalealta pohjalta, mutta lopulta se oli juuri se leimaus, mikä sai mut rakastumaan näihin kynsiin.

Nyt taidan lopettaa näistä kynsistä höpöttelyn, ennen kuin alan kuulostamaan liian siirappiselta. Yleensä tästä blogista saa lukea liikaakin siitä, millisia virheitä eri lakkauksissa näen, joten ehkä tämä on ihan tervettä vaihtelua sille ainaiselle itsekritiikille.

12 kommenttia:

  1. On kyllä upeat kynnet ja ihana liukuvärjäys. Niin ihanat värikki!<3 Sieniä syövä mörkö.. :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) mörkö taisi olla asteen verran väsyneen mielikuvituksen tuotos :D

      Poista
  2. Nää on kyllä niiiin nätit! <3

    VastaaPoista
  3. Onnistuminen todellakin - hienot on!! Ja se tunne kun hyvää lopputulosta on ryydittänyt sujuva lakkaustuokio, jossa on onnistunut tekemään vähällä vaivalla hienoa jälkeä... Niitä hetkiä soisi tulevan useammin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja olen samaa mieltä tosta fiiliksestä, se saisi käydä kylässä useamminkin!

      Poista
  4. Wautsi, nää on kyllä huippunätit! <3

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...