7.10.2012

Cloudy


Suomalaisissa blogeissa on tässä kesän ja syksyn aikana vilahdellut pilvi-manikyyrejä kuin sieniä satella. Ne on omastakin mielestäni ihan söpöt, mutta jostais syystä se tyyli ei oikein nappaa muhun ollenkaan. Olen vähän linjalla "söpöt, mutta toisenlaiset yksinkertaiset on vielä söpömpiä". Tämä on siis vain oma mielipiteeni, luultavasti pyörrän sanani viikon sisään tekemällä ekan oman pilvimanikyyrin ja rakastumalla siihen...


Kun nappasin Golden Rosen sinisen suedelakan laatikosta kokeiltavaksi, mulle tuli ensiksi mieleen pilvinen taivas. Siksi päätinkin, että kynsille saa päätyä ihan oikeita leikki-pilviä kaveriksi. Näihin kynsiin sain idean tosiaan puolen yön jälkeen ja yhteensä tunti meni vanhojen lakkojen poistoon ja näiden lakkaamiseen koristeluineen ja kynsinauhojen siistimiseen. Aika hyvin siis. 
Pohja on tosiaan niitä euron Golden Roseja, kaunis sininen shimmerinen suedelakka, joka peittää jo yhdellä kerroksella. Pilvet on tehty isolla dotting toolilla ja valkoisella koristelakalla. Maailman yksinkertaisimpia ikinä tehdä, jos saan sanoa. Tämä on siis helppoa kuin perunoiden kuoriminen ja ite tykkäsin näistä ihan hirmuisesti, vaikka ovatkin maailman yksinkertaisimmat. Saivat hengailla kynsillä kaksi päivää, vaikka nykyään poistan lakat käytännössä päivittäin. Kunnollinen saavutus siis. 

Tykästyikö joku muukin mun pilviin yhtä paljon kuin itse tykästyin, vai onko nää taas niitä juttuja, jotka vain itse ymmärrän?

13 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kynnet! Voi kyllä, rakastuin näihin!

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä nää on ihan ylisöpöt. :) Mä en vaan osaa kuoria perunoita, joten.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, mä valitettavasti osaan kuoria. vihaan sitä kyllä suunnattomasti :D

      Poista
  3. Nää on kyllä söpöimmät "pilvikynnet" jotka on nähnyt, eli mäkin annan ääneni tälle tyylille ennemmin :D

    VastaaPoista
  4. Oi ihanat, niin söpöt! Yksinkertaisuus ei oo aina huono juttu ;)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat. Katselin että taivaallinen sininen mun on pakko saada tuo ja hups mulla olikin tuo jo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mutta hei, noihan on maailman parhaita löytöjä omasta laatikosta :D

      Poista
  6. Todella kauniit ja mainio idea. :)

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...