- Toiseksi, blogiin on kertynyt tämän vuoden puolella jo 153 postausta. Se on kahdeksan enemmän kuin koko viime vuoden puolella yhteensä. Olen kerrankin tyytyväinen itseeni ja toivotaan, että tuo luku kasvaa yhtä tasaiseen tahtiin edelleen.
Päivän awws-eläimiä kohtaus tuli tota meidän omaa karvakasaa kohtaan, kun se nyt taas on aiheuttanut mulle kaks päivää sydämmentykytyksiä. Eilen se onnistui lenkillä nappaamaan jotain ja syömään, mitä ei olisi saanut, aiheuttaen tottakai mulle kaikki worst case scenariot mieleen ja täydellisen sydänkohtauksen. Lopputulos onneksi tuntui olevan se, että päästiin säikähdyksellä ongelmista, mutta olen sydän kurkussa seurannut herran toimia tässä viimeisen vuorokauden.
Tänään sitten lähdin lenkittämään kaveria uudestaan, mutta ukkonen yllätti meidät 10 minuutin jälkeen. Tuon yhden ukkospelko voittaa jopa sen, joka mulla lapsena oli ja tälläkin kertaa vaihtoehtona oli taktiikka 'peppu maahan, etutassut jarruiksi ja minähän en tästä metriäkään eteenpäin liiku'. 100 metriä mentiin maanitellen sirkustemppuja tehden eteenpäin, kunnes nappasin kaverin kainaloon ja kannoin seuraavat parisataametriä ylämäkeen, ennen kuin toinen tajusi, että nyt käännyttiin takaisin kotiin. Niin suloinen kuin tuo toinen on lipaistessaan poskeani sylissä ja lepuuttaessaan päätään olkapäätä vasten, se 15 kilonen koira painaa aina sen 15 kiloa, eikä sitä ole erityisen nautinnollista kantaa sitä mäkeä ylös. Loppumatka tultiinkin sitten pikaravia kotiovelle, ja herra oli tyytyväinen kun pääsi sisälle turvaa.
Rakas hömelö Romppu on ja aiheutti täällä sen verran hyväntuulista naurua toheloinnillaan, että pakko oli tännekin jakaa.
Voi, kuulostaa niin tutulle tuo sun koiratarina. Mun eka koira oli ihan käsittämättömän paukkuarka. Kammoan hiukan ukkosta itse. En voi sanoa varsinaisesti pelkääväni, mutta jos tulee kovin lähelle, niin sähköt vedän pääkatkasijasta pois.
VastaaPoistaJoskus on tullut itsekin kanneltua vanhempien lagottoja kotiin - silloin tuntuu nuokin retaleet aika isoilta, vaikka pieniä koiriahan ne suhteessa onkin :D
VastaaPoistaVanhempi kaveri on aina ollut hurjan itsepäinen, ja jos se ei halua mennä lenkille, niin ei sitä kovin pitkälle silloin saa perässä vedettyä (juurikin tuo takamus maahan ja etutassut jarruina taktiikka).
meilläkään ei lagotto nauti yhtään ukkosesta-saati sitten ilotulituksesta.. :D
VastaaPoistaVoi mikä kuva :D Mutta aatteleppas sitä, että miun mummin ja ukin koira iskee samalla tavalla jarrut pohjaan heti kun lenkillä älyää, että nokka alkaa kääntyä kotia kohti vaikka ei tehtäisikään mitään täysikäännöstä vaan ihan lenkki. Säällä kun säällä. Se haluis lenkkeillä varmaan loppuikänsä jos sais valita. Mie oon lopettanut sen ulkoiluttamisen kokonaan, vaikka se onkin tiibetinspanieli ja painaa ehkä 6-7 kiloa vaan. Sellasta :D
VastaaPoistaAivan ylisuloinen koira! Tuli hymy huulille kun luin sinun tekstin koirastasi :)
VastaaPoistaNiille parille ihmiselle, jotka jakoivat kanssa lagotto-tarinoitaan: sydämmeni niin suli niille kommenteille, näköjään useampikin rotunsa edustaja ei tuosta ukonilmasta perusta (;
VastaaPoistaelli: voi ei mikä koira! voin niin kuvitella tollaisen pienen laittamassa jarrut pohjaan kesken lenkin :D varmasti suloinen otus
ano: mä oon itekin naureskellut tolle sen käytökselle tässä pari päivää (: