7.9.2012

007 and a mission - cheap nail polish vol.2 [Kicks]

Nyt ois tarjolla jo viides päivä teemaviikkoa, ja halpismerkkinä tälle päivälle toimii Kicks. Kickshän lanseerasi oman ketjun lakat liikkeisiinsä tässä kuluvan vuoden kevään(?) aikana. Mulla ajanmääreet on vähän enemmän kuin hukassa vietettyäni viime vuoden ulkomailla, mutta sillon joskus nää saapui kauppoihin. Mulla itselläni ei näistä ole kokemuksia, vaikka monta kertaa lakkahyllyä olen tuijotellutkin. Vähän liian tylsiä perussävyjä omaan makuuni. Muistaakseni pullo on vielä aika pienehkö, joten mun maailmassa lakat saa jäädä kauppaan, mutta onneks tuo Sonne on vähän enemmän testaillut näiden lakkoja, niin osaa sanoa tarkemmin. Sonnen postauksen voi lukea täältä. Se pirulainen on ihan liian aikaisessa noiden postauksien julkaisujen kanssa, kun mullakin kunnianhimoinen tavoite oli tää postaus aamuksi teille ajastukseen kirjoittaa, mutta väsyneistä aivoista ei lähtenyt liikaa juttua liikkeelle...


Mun toteutus oli sitten taas vähän kalliimmilla lakoilla tehty ja saattaa olla, että Essien Mademoiselle raivasi tiensä jo toistamiseen kynsille tälle teemaviikolle. Voi olla, että Essien ranskislakkojen valikoimasta tuli bongattua juuri tämä yksilö lähinnä nimensa takia, mutta myönnän, että rakastan tätä lakkaa ihan hurjasti. Ihan täydellinen nude, joka levittyy hyvin ja on tasainen jo yhden kerroksen jälkeen.


Se päivän väriteemaan sopiva lakka, eli punainen, on kuitenkin China Glazen Salsa. Tuo Salsa on myös yksi tukipilari mun lakkakokoelmassa, sillä tämä on se täydellinen punainen creme. Juuri sellainen peruspunainen taittamatta oranssiin ja levittyy kanssa kuin unelma. Jos joskus vaihdan siitä "punaiset kynnet on klassinen vaihtoehto jokaiselle aikuiselle naiselle" -linjaan, ostan kymmenen pulloa Salsaa, koska parempaa punaista ei vain voi olla. Ottaen huomioon millaisesta peter pan -syndroomasta tällä hetkellä vielä kärsin, en ajoittaisi sitä aikuistumista ja punaiset kynnet vaihetta ennen kuin tuonne puoli vuosisataa eteenpäin tulevaisuuteen, mutta mullapahan on suunnitelma ainakin sinne sitten. 


Kun musiikista piti inspiroitua, mulla oli parikin ideaa punaisen käyttämiseen. Ensimmäisenä olisin halunnut uudelleentoteuttaa tällaiset Kill Hannah kynnet parin vuoden takaa, mutta sitten ajattelin, että olen tylsä, jos samaa teen uusiksi. Sitten mulla pyöri päässä ideoita liittyen Taylor Swiftin We Are Never Ever Getting Back Together kappaleeseen liittyen, mutta ongelmana tosiaan tuli se, että päätin lähteä Turkuun aika minimaalisella varoitusajalla ja noin miljoonan muun hoidettavan asian pyöriessä päässä, lakkailulle jäi vähän liian vähän aikaa. Päädyin sitten siihen vähän turhan ilmeiseen ratkaisuun nuoteista. Yritin tosiaan harjoittaa dotting toolilla piirtämisen taitojani ja nuotit nyt on varmasti monen mielikuvituksella ihan nuotteja, itse kuvailin niitä Mintulle siittiöinä, mutta niin ei kuulemma saisi sanoa. 


Lyhykäisyydessään siis pohjalla Mademoiselle, tipeissä Salsa x2, nuotit dotting toolilla, viivat ja pallot Orlyn Instant Artisteilla. Näköjään yhdessä kuvassa piti vielä esitellä mun sormusta, josta en oikein vieläkään tiedä tykkäänkö vai en. Mä en oikein perusta risteistä muuta kuin uskonnollisessa mielessä ja kun itse en niihin juttuihin usko, niin koen itseni vähän tekopyhäksi kävellessäni risti sormessa, vaikka toi nyt noine piikkeineen ei ehkä ihan niin paha juttu olekaan. 

Mitäs tykkäsitte tämänpäiväisistä kynsistä? Tai teemaviikosta ylipäätään? Tiedän, että mun päivittäiset kävijämäärät on aika kaukana niistä, mitä ne vielä vuosi sitten oli blogin ollessa tauolla pitkään, mutta hihkaiskaa rohkeasti tykkäätte tai ette joistain kynsistä!

3 kommenttia:

  1. Jos et tykkää tosta sormuksesta niin anna mulle! :D
    Ja noi on kivat :D Niinku kaikki sun kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä pohdin edelleen tykkäänkö sormuksesta vai en :D mutta kiva jos tykkäät kynsistä!

      Poista
  2. Repeilin huolella sun höpinöille. <3 :D

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...