4.5.2014

4/31 Vihreä / Green / Vert



Vihreiden kynsien tekohetkellä tajusin, että mulla taita olla ideoita ehkä triplasti enemmän kuin kynsiä, millä toteuttaa ne ideat. Pelkäsin alkuperäisen ideani olevan vähän turhan korkealentoinen pienoiseen kiireeseen, joten jätin ajatuksen muhimaan taustalle, ja päästin pilkkukuumeen taas valloilleen. Mikä siinäkin on, että kun omaan käteen annetaan dotting tool, lähtee pallot aina enemmän ja vähemmän lapasesta.


Pohjalakkana on se the vihreä omasta mielestäni. Etsin vuosia sellaista puhdasta vihreän sävyä, joka on puhdas ja niin perusvihreä kuin lakka vaan voi olla. OPIn Forrest My Case lähti aikaaan Sephorasta mukaani vain halvan hintansa vuoksi (muistaakseni 3-4 euroa), mutta osoittautui käytössä aivan mielettömäksi lakaksi. Peittää parilla kerroksella ja levittyy kuin unelma. Melkein harmittaa, että aika harvoin on sellaista fiilistä, että haluan perusvihreät kynnet.

Pilkkuina ajattelin käyttää vihreitä tekstuurlakkoja hiukan erilaisen pinnan aikaansaamiseksi. Kikon 636 ja 643, sekä OPIn Emotions ja Solitaire toimivat kaikki hyvin yhteen dotting toolini kanssa. Näin jälkeenpän kuvia katsellessa tuli mielen, että olisi voinut ottaa näiden lakkojen kanssa vaikka vielä yhden sinisen tekstuurin tuomaan hiukan poikkeavaa värimaailmaa, mutta ehkä nämä kelpaa ihan tällaisenaankin. 


Vaikka mun käsissä mopo karkaa yleensä käsistä pilkkujen kohdalla, muistan edelleen miten paljon kehuja viime kesänä töissä pilkkukynnet saivat. Yksi parhaista kynsikehuista - ja samalla hämmentävimmistä - oli tällaisten hyvin samantyyppisten kynsien kohdalla, kun myin lahjakorttia päälle kuusikymppiselle miehelle. Selittelin herralle pitkät pätkät lahjakortista, missä se toimii, millä tavalla ja muuta vastaavaa ja vastaus kysymykseeni siitä ymmärsikö mies kaiken, oli "unohdin kuunnella, kun sulla on niin kivat kynnet". Kiitin kauniisti ja ehdotin, josko käytäisiin uudestaan ne lahjakortin ostoon liittyvät asiat läpi. 

Mitä lukijat tykkäävät pilkuista?

8 kommenttia:

  1. Tosi onnistuneet kynnet :)
    Mulla ei oo vissiin kertaakaan onnistunut pilkkukynnet (ainakaan omasta mielestä) aina on joko liian vähän pilkkuja tai liian paljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :)

      mulla on yleensä sama fiilis noista pilkuista, omaan silmään on usein liikaa tai liian vähän, mikä on todella ärsyttävää...

      Poista
  2. Aivan ihanant kynnet! Rakastan vihreitä lakkoja. Onko sulla KIKOn 391 Grass Green lakkaa? Mietin onko toi OPI saman sävyinen ehkä hieman vaaleampi? Tykkään myös pilkkukoristeluista, mutta itselläni lopputulos ei ole koskaan sitä mitä hain ja vaatisikin hieman harjoittelua tuo pilkutus :oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :)

      ja ei itseasiassa taida olla tuota Kikoa... katselin netistä swatcheja ja näyttää kuitenkin ihanalta, joten saattaisin tuon napata myöhemmin tässä kuussa reissusta mukaan, mutta koneen näytön perusteella sanoisin, että Kiko olisi vähän ehkä enemmän keltaiseen taitava kuin tämä, mutta tottakai paha sanoa, kun livenä ei pääse vertaamaan :)

      Poista
    2. No jos toi KIKO kesän mittaan muuttaa sun luo, niin tekisitkö sit sellasen vertailun noista?! Laita vaikka tonne kynsikoristeluiden puolelle, niin kyllä mä sen sieltä bongaan:oD Aika vaikeesti saatavissa toi OPI vaan näköjään on, mut eBaystä kuiten löytyy:oP

      Poista
    3. juu, ilman muuta voin tehdä, jos nappaan sen Kikon version matkaan :) voin yrittää muistaa laittaa kynsikoristelujen puolelle sen sitten, ei pitäisi olla kovin vaikea muistaa lisäillä sitä myös sinne :)

      ja juu, tuo OPI on tosiaan ilmeisesti vain Sephoroissa julkaistu sävy... ostaessa en ollut niinkään varma sen kauneudesta, mutta kynsillä se on tosi upea! Jos vihreistä tykkää, niin ehdottomasti omistamisen arvoinen :)

      Poista
  3. Hienot. :) Pilkut on aina kivoja.

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...